Kuluttamisesta
Viime aikoina on tullut tuumailtua omia kulutustottumuksia. Tällaiset ajatukset alkoivat riivata viime kesänä iPhone 4:n tultua markkinoille. Tuli kova tarve saada sellainen, olihan siinä kosolti ominaisuuksia, joita ei löytynyt äkkiä kovin vanhanaikaiselta vaikuttaneesta iPhone 3G:stäni. Ongelmana oli vain se, että ”vanha” iLuurini oli tuolloin vasta reilun puolen vuoden ikäinen ja toimi mainiosti. Tuntui pöljältä lähteä ostamaan jo uutta.
Niinpä päätin olla tyytyväinen siihen mitä minulla jo oli. Onhan aivan holtitonta törsäämistä ostaa vuoden välein uusia masiinoita täysin toimivien tilalle. Tein päätöksen käyttää nykyistä puhelintani ensin ainakin kolme vuotta ja alkaa vasta sitten miettiä tarvitsenko uutta.
Hassuinta on, että huomasin kokevani tuon kolmivuotispäätöksen tekemisen jonkinlaiseksi uhraukseksi. Kolme vuotta – siinä ajassahan vielä tällä hetkellä kelpo laite muuttuu yhtä antiikkiseksi työkaluksi kuin kivestä teroitettu kirves! Jos se edes toimii niin kauaa. Tietokoneista puhuttaessahan kolme vuotta alkaa olla jo kunnioitettava ikä. Minä käytän läppäriäni todella paljon, se on lähes jatkuvasti kansi avoinna nenäni edessä. Edellinen koneeni hajosi juuri tuon kolmen vuoden rajapyykin ylitettyään, tämä nykyinen on kestänyt rääkkiä 2,5 vuotta.
Missä vaiheessa meininki on mennyt tällaiseksi? Milloin laitteiden vaihtamisesta vuoden tai parin välein tuli normaali käytäntö?
TV1 näytti pari viikkoa sitten Hehkulamppuhuijaus -dokumentin, joka antoi vastauksia näihin kysymyksiin.
Alunperin teollisuus pyrki valmistamaan kestäviä tuotteita, esimerkiksi Kalifornian Livermoressa 110 vuotta sitten sytytetty hehkulamppu palaa edelleen. 20-luvun kieppeillä lampputeollisuuden keskuudessa kuitenkin huomattiin, että kestävien hehkulamppujen valmistaminen oli huonoa bisnestä – tuotteista alettiin tehdä tarkoituksella heikompia. Tämä levisi pian muunkin teollisuuden piiriin. Talouskasvu vaati jatkuvaa kuluttamista, enää ei käynyt, että ihmiset ostivat leivänpaahtimen 30 vuoden välein. Tuotteiden elinkaari oli saatava lyhyemmäksi, tällä tavoin pidettiin talouden rattaat pyörimässä.
Tähän päivään tultaessa tällainen toiminta onkin mennyt jo naurettavuuksiin. Dokumentissa esiteltiin printteri, jonka piireihin oli upotettu laskuri. Kun tietty printtimäärä tuli täyteen, lopetti laskuri tulostimen toiminnan. Huollon mukaan mitään ei ollut tehtävissä, printteri oli roskiskamaa. Kun kuitenkin netistä ladattiin laskurin ohittava ohjelma, alkoi tulostin toimia jälleen täysin normaalisti. Siinä ei ollut mitään vikaa.
Kuumottavaa perseilyä! Täysin käyttökelpoista tavaraa heitetään pois, eivätkä pahimmat jätteet tietenkään jää pyörimään meidän jalkoihimme – ne laivataan kehitysmaihin aiheuttamaan ympäristökatastrofeja. 1900-luvun alkupuolella planeetan resurssit vaikuttivat vielä rajattomilta, kertakäyttöesineiden valmistaminen ja poisheittäminen tuntui harmittomalta puuhastelulta. Nykyisin tiedämme paremmin ja alamme olla romujemme kanssa liemessä. Tyynessä valtameressä lilluu pinta-alaltaan kaksi kertaa Yhdysvaltojen kokoinen muovi- ja roskalautta. Krääsää on jo aivan liikaa, mutta me haalimme sitä aina vain enemmän.
Kyllähän tällaisen miettiminen jurppii. Meitä neuvotaan vain kuluttamaan, kuluttamaan, kuluttamaan ja kaiken pitäisi jatkuvasti vain kasvaa, kasvaa, kasvaa. Jatkuva kasvu on uusi uskontomme, mutta aika harva tuntuu pohtivan millaisia seurauksia sillä lopulta on. Miten kauan kaikki voi kasvaa? Mitä tapahtuu sitten, kun ei voi enää kasvaa? Eikö kulutusjuhlia seuraa väistämättä kulutusdarra? Milloin kasvun vaatimat luonnonvarat loppuvat? Kumpi on fiksumpaa: ajaa kaasu pohjassa kiviseinään, vai alkaa jarruttaa seinän ilmestyessä näkyviin?
Pieni esimerkki jatkuvasta kasvusta: viimeisten kymmenen vuoden aikana suomalaisten sähkönkulutus on kasvanut keskimäärin 2,6 prosenttia vuodessa (lähde). Ok, lukema on muutaman vuoden takaa ja kulutus on sittemmin onneksi kääntynyt laskuun. Mutta oletetaan esimerkin vuoksi, että tuo 2,6 prosenttia olisi ollut hamaan tulevaisuuteen jatkunut tasainen kasvu. 2,6 prosenttia ei kuulosta kovin suurelta, eihän? Käytännössä tuollainen vauhti kuitenkin tarkoittaa sitä, että 27 vuodessa sähkönkulutuksemme olisi kaksinkertaistunut. Ja toiset 27 vuotta eteenpäin (siis yhteensä n. 50 vuotta), niin puhuttaisiin jo nelinkertaisesta virrantarpeesta nykytilanteeseen nähden.
Siitä sitten vain pystyttämään lisää voimaloita ja myllyjä. Tällaisia asioita jatkuva kasvu tarkoittaa.
Kuluttajan osana on hikoilla puun ja kuoren välissä. Minä haluaisin kovasti ostaa eettisesti ja ympäristöystävällisesti valmistettua tavaraa. Haluan kuitenkin sijoittaa myös laadukkaisiin ja kestäviin tuotteisiin, joita on mukava käyttää. Esimerkiksi elektroniikkaostoksia tehtäessä en ole kovinkaan vakuuttunut siitä, että kaikki mainitsemani kriteerit täyttäviä laitteita ylipäätään olisi markkinoilla.
Tunnustaudun fanaattisensorttiseksi Apple-uskovaiseksi, omistan useita heidän valmistamiaan laitteita. Seuraavana ostoslistallani olisi iPad 2. Pidättäydyin ostamasta ensimmäistä versiota, vaikka mieliteko olikin kova. Jospa nyt ostaisin sen kakkosen ja hyppäisin sitten katumusharjoituksena vaikka kolmosen ja nelosen yli…
Kuluttajana sieluani kuitenkin kovertaa tietoisuus siitä, ettei Applekaan pussita nyssäköihinsä kovinkaan puhtaita jauhoja. Eiköhän verrattomien omenatuotteiden valmistus kuormita ympäristöä ihan siinä missä muidenkin merkkien tuotanto. Apple on myös kunnostautunut tekemällä laitteita, jotka joutuu akun loputtua heittämään pois. Lisäksi olen pannut merkille soraääniä koskien Applen käyttämien tuotantolaitosten työntekijöiden oloa ja kohtelua.
Yhtiön tuotteiden ystävänä olen näistä asioista raivoissani. Kuluttajana minulla ei kuitenkaan ole parempiakaan vaihtoehtoja. Tehdessäni päätöksen ostaa uuden laitteen voin joko
A) ostaa mieleiseni vempeleen.
B) olla sittenkin ostamatta ja yrittää tulla toimeen jatkuvasti huonommin toimivilla vanhoilla vehkeillä.
Haluaisinkin, että optiona olisi myös
C) ostaa kestävä tuote, joka on eettisesti ja ekologisesti valmistettu.
Päivittäistavaroiden kohdalla onkin mahdollista tehdä valintoja eettisempien vaihtoehtojen puolesta, esimerkiksi ruokakaupasta pyrin aina ostamaan luomu- ja lähiruokaa sekä Reilun kaupan tuotteita. Isommissa hankinnoissa kortit ovat sen sijaan koko lailla totaalisesti laitevalmistajien kourissa. Kuluttajina ainoa aseemme on jättää ostokset kokonaan tekemättä, todelliset vaihtoehdot puuttuvat. Kuka ryhtyisi valmistamaan Reilun kaupan tietokoneita, televisioita, puhelimia tai autoja?
Niitä odotellessa täytyy vain pitää jäitä hatussa ja yrittää olla törsäämättä joka käänteessä. Lupaan pyrkiä ostamaan asioita vain tarpeeseen. Kestäköön tämä uskollinen tietokoneenikin vielä hyvän aikaa tätä naputtelua!
(Sille iPad 2:lle minulla on kyllä tiedossa ihan oikeaa, työhön liittyvää käyttöä…)
Vaikka kuinka olisi jäitä hatussa, Armille sitten kuitenkin vain parasta, luksusta ja kaikkea kivaa! 😉
Mä olen yleensä aika tarkka rahasta ja katson, mitä ostan, mutta mitä tulee itselle tosi tärkeisiin asioihin esim. koiruuksiin, rahalla ja joskus järjen äänelläkään ei juurikaan ole mitään merkitystä.
Samaa asiaa on tullut itsekin pohdittua paljon. Näin opiskelijana ollessa ei yksinkertaisesti ole varaa ostaa kovin paljon (varsinkaan huonoa laatua), joten kestävyys on yksi tärkeimmistä kriteereistä laitteita hankittaessa. Tämä oli myös yksi pääsyy muun muassa akustisen Martinin hommaamiseen. Tiesin sen olevan laadukas ja kestävä. Jos soitan sillä 30 vuotta, en koe olevani kovin suuri ympäristörikollinen.
Ongelma on tosiaan se, ettei kaikista tuotteista tiedä ovatko ne kestäviä vai eivät. Kännykkää olen viimeksi vaihtanut vuonna 2005 eikä ole tarvinnut huoltaa kyseistä Nokiaa kertaakaan. Minulle riittää se, että puhelut ja tekstiviestit toimivat. En tarvitse, enkä varsinkaan halua, olla jatkuvasti ”kytkettynä”. Puhelin maksoi muistaakseni n. 90 euroa, joten olen todella tyytyväinen sen kestävyyteen. Nykyäänhän kännyköiden yms. pienlaitteiden hinta määräytyy hyvin pitkälti ominaisuuksien, ei niinkään laadun mukaan. Vähemmän sähköä kuluttava ja hiljaisempi laite on kalliimpi kuin ”karvalakkimalli”. Suurin osa laitteiden komponenteista tehdään Kiinassa ja muualla Aasiassa, joten laadulliset erot eri laitteiden välillä ovat melko pieniä (poikkeuksiakin toki on).
En ole oikein ymmärtänyt sitä intoa, jolla jotkut ihmiset ostavat tavaroita, joita eivät välttämättä edes tarvitse. Hyvänä esimerkkinä ovat taulu-tv:t (pitää olla isompi kuin naapurilla), jotka pääsääntöisesti hajotessaan (elinikä 3-5 vuotta) menevät ”sekajätteisiin”. Tämä ei ole mielestäni kovin järkevää. Itse käytän nykyistä kuvaputki-telkkaria niin pitkään kuin se toimii, jos vain lähetystekniikka ei muutu. Kuva on erinomainen ja sopivan kokoinen (32′). Sitten kun se ei enää suostu toimimaan, hankin uuden.
Toinen esimerkki on autot. Päättäjät haluaisivat, että autoja vaihdettaisiin 3-5 vuoden välein uuteen. Vaikka hieman vanhemmat autot kuluttavat hieman enemmän, ei uuden auton valmistaminenkaan ole ilmaista ympäristön kannalta. Kolmas esimerkki on ns. ilmalämpöpumput. Tokihan ne hieman säästävät talon omistajan lompakkoa sähkölaskussa, mutta olen hieman skeptinen ympäristövaikutusten suhteen. Lämpöpumppuun menee melko paljon esimerkiksi kuparia ja täytyyhän sitä jonkun ammattilaisen huoltaakin. Kaiken kaikkiaan säästö ympäristön kannalta on hieman kyseenalaista.
Toisaalta, jos kukaan ei ”koskaan” ostaisi mitään, nykyinen talousjärjestelmä kaatuisi 🙂 Eli aika vaikean, mutta toki hyvän aiheen on Anssi valinnut… Sanoisin näin loppuun, että kohtuus kaikessa!
Hyvää kesäajan alkua kaikille!
Päätin juuri (ainakin mielikuvituksen tasolla, rahoittajatarjouksia otetaan vastaan) perustaa elektroniikkaliikkeen, joka ottaa myytäväkseen ainoastaan sellaisten valmistajien tuotteita, jotka tarjoavat tekeleilleen vähintään 5 vuoden takuun.
Saattaisi olla hyllyillä aika autio meininki.
Itse voin heittää tälläistä esimerkkiä tuosta jutusta mikä tuli nyt ekana mieleen konsolipelien kovana ystävänä. Nykyään konsolien iät ovat tehty pidemmälle kestämään ja entisten 3-5 vuoden sijaan samoilla tehoilla koitetaan pärjätä 7-10 vuotta. Mutta tässä on sitten alkanu tämä buumi kun sama konsoli pysyy kauan markkinoilla -> tehdään uusia versioita samasta laitteesta (pienempi, vähäkulutuksellisempi, enemmän kiintolevy tilaa, wlan sisäänrakennettuna jne.) Eli käytännössä uusia versioita valmistamalla tuloo taas kuluttaja siihen ongelmaan että pitääkö nyt sitten päivittää konsolikin kuten puhelin? Samat pelit siinä kuitenkin toimii kuten puhelimella voi edelleen soittaa puheluita. Toisaalta uusien konsoliversioiden plussa on sen huomattavasti vähentynyt virrankulutus. Nintendo ei ole saanu kovin kehuja greenpeacen tiedoissa, jossa on noita valmistus menetelmiä katsottu. Toisaalta Nintendon Wii konsoli on pysynyt tismalleen samana jo alusta saakka useita vuosia, taas kun Microsoft ja Sony ovat jo kertaalleen päivittäneet konsoliaan useaan otteeseen, mutta merkittävä uudistus niihi on tehty vasta kerran.
Toki itse kuluttajana haluan käyttää laitetta joka ei kuluttaisi paljoa sähköä ja olisi mahdollisesti äänettömämpi ja muutenkin parempi mitä edeltäjänsä. Sama juttu tulee tuossa kuitenki eteen mitä Anssin jutussa mainitaan. Onko se vaihto nyt sitten kannettavaa? Jos jokin konsoleista jää käyttämättömäksi, myyn sen kaverille tai muuten vaan johonkin etiäpäin. Että siitä sitten ite tienaa ja toinen saa konsolinsa halvemmalla. Muutenkin kierrätys on toiminut omassa perheessäni aika hyvällä mallilla. Lapsille on lähes kaikki vaatteet löydetty kirppareilta ja kierrätyskeskuksista. Osa huonekaluistakin sieltä myös. Konsolipelien kanssakin alkanu tämä rumba, ostan kaikki nykyään melkein käytettynä. Toki noita hairahduksia tuloo joskus aina välillä tehtyä jonkin todella kuumottavan pelinimikkeen kanssa. 😀
Mielenkiinnolla odottelen tuota kesän tulevaa e3-messua, missä saattaa olla jotain uutisia tulevasta konsolisukupolvesta.. saas nähdä. Käsikonsolit on sit taas asia erikseen, mut en jaksa niistä nyt höpistä. Hieno blogaus jälleen Anssi! Pisti miettimään omaa kulutusta aika tavalla.
Hienoa, uusi kantaaottava postaus Anssilta, olinkin jo odotellut, kiitos! Apple-pohdinta kolahti. Tunnustan, että vähän kirvelee käyttää omaa iPhone 3G-versiota, kun uusia tulee näyttävästi markkinoille. Yritän pitää järjen päässä koko ajan, mutta nyt näyttää myös siltä, että kun puhelin on 2,5 vuotta vanha, ikääntymisen oireita alkaa ilmaantua. Puhelin jumittaa, ei avaudu, vastatessa menee pimeäksi, akku kestää enää kovin vähän aikaa. Toivon, että selvitään 3v. synttäreihin saakka.
Ja siis tarvitsenko oikeasti iPadin? Läppärillä ja puhelimella pärjää aika mainiosti, mutta silti keksin uusia verukkeita, miksi se olisi muka niin kätevä. Siis kotonakin voisi läppärin asemoida työpöydälle (missä ulkoinen kovalevy lähellä), ja iPadin kanssa voisi majoittua minne päin taloa vaan. Siis ihan oikeastiko muka tarvitsen vielä yhden laitteen, jonka kanssa majoittua jonnekin päin taloa, kun käytössä kuitenkin on läppäri ja iPhone (jolla pääsee nettiin kun nopeasti tarvitsee)??
Missä vaiheessa tuli luonnolliseksi tällainen max 3 vuoden kiertokulku edes? Kodinkoneet yleensäkään eivät tunnu kestävän mitään. Saan joka kerta outoa tyydytystä, kun käytän lapsuudenkodista perittyä 30 vuotta vanhaa sauvasekoitinta, ja leivänpaahdinkin kesti muuten lähes saman. Miehen lapsuudesta on jäänyt muutama t-paita, joita on pesty ja pidetty tuhansia kertoa, ja ovat edelleen urheilukäytössä. Mistä tuollaisia t-paitoja löytää nykyisin?
Kaikkein huvittavinta tässä touhussa on se että asiat joita kotiin tarvisi uutena kohta ostaa on pesukone ja sen ostaminen vaan jostain syystä lykkääntyy ja lykkääntyy aina 😀
Siitä sitten vain äänestämään sellaista tyyppiä, joka on samaa mieltä. Tuntuu oudolta, pelottavaltakin, miten talouskasvua pidetään tavoiteltavana, vaikka maalaisjärkikin sanoo, että pitkän päälle se ei oo kestävä ratkasu.
Viime vuonna muuten uudenvuodenlupauksena oli olla ostamatta yhtäkään muovikassia ja sama lupaus tänä vuonna. Toistaiseksi oon nyt pärjännyt vuoden ja neljä kuukautta ilman muovipusseja. Kaupassa on nykyään mukana aina hieno The Beatles -kangaskassi 🙂
Hämmentävää muuten on myös miten vähän ihmiset jaksaa reagoida yllämainitun dokkarin kaltaisiin paljastuksiin. Siis hitto, hehkulamppukartella, printterimustehuijaus ynnä muuta ja sit korkeintaan tykätään Facebookissa jostain linkistä ja pistetään nimi nettiadressiin. En nyt meinaa mitään barrikadeille nousemista (vaikka toisaalta ehkä tuon 27 vuoden päästä tää on ainoo vaihtoehto, jos meininki jatkuu samana), mutta asioihin voi vaikuttaa pienilläkin tottumuksen muutoksilla, jos vaan massat vaan saa mukaan. Tiedä sitten miten ihmisten asenteisiin sais vaikutettuu, jotta sais konkreettisia muutoksia aikaan.
1. ketä äänestät
2. milloin menetit poikuutesi
3. minä vuosina kehityit dramaattisesti kitaransoitossa 1999 – 2004 kenties?
Kännykkäni on Nokia 3310 – ei järin muodikas ja toimintojakin on nykymatkapuhelimiin verrattuna nihkeästi. Mutta mikä siinä tämän päivän laitteisiin verrattuna on parempaa, on että kapula on palvellut minua jo Nummela-levyn julkaisusta lähtien ja edelleen porskuttaa moitteettomasti. Soitan ja lähetän sillä useampiakin tekstiviestejä joka päivä. Enpä luurilla sitten muuta teekään.
Uskaltaisin väittää, ettei tuo iPhone 4 toimisi enää vuonna 2020.
It’s year 2020, and the world has changed..
Heil! http://www.youtube.com/watch?v=7FlutHf1xP4
(Sille iPad 2:lle minulla on kyllä tiedossa ihan oikeaa, työhön liittyvää käyttöä…)
Ja sitäkö ei muka läppärillä tai kännykällä voi tehdä?
Itsellä oli jo iPad2 ”hyppysissä” perjantaina, mutta sit mietin oikeasti et miksi mä tuota tarvitsen ja keksinkö sille 650 eurolle jotain muutakin käyttöä?
Jäi iPad2 ostamatta ja nyt kärvistelen edelleen vanhalla, paksulla ja hitaalla iPad1:llä. Hengissä ollaan edelleen, vaikka vasta viikonloppu takana tätä vanhan malliin elämää.
andy: Myös minulla on vahvat epäilykseni nykyisen iPhoneni toimivuudesta vuonna 2020. En kuitenkaan palaisi mielelläni aikaan, jolloin puhelin oli vain puhelin. Minulle iPhone on viestintäväline, jota käytän varmaankin 80 prosenttisesti ihan muuhun kuin puhumiseen.
heh heh: iPad 2:lla olisi esimerkiksi tarkoitus alkaa tehdä videopäiväkirjaa tulevasta levynteosta. Masiinalla videot pystyy kuvaamaan, editoimaan ja saman tien myös lähettämään nettiin. iPhone 4 pystyisi samaan, mutta minun vanhemmalla 3G-mallillani ei voi kuvata videota.
Tosin lueskelin juuri huolestuttavaa analyysia iPad 2:n kameran laadusta. On ilmeisesti ihan paska…
Mielenkiintoinen juttu ja herätti paljon ajatuksia ja kysymyksiä. Mitä tapahtuisi, jos jatkuva kasvu loppuisi? Ihmisten onnellisuus ja vapaa-aika lisääntyisi vai seuraisi suurtyöttömyyttä, levottomuuksia ja hyvinvointivaltion romahdus?
Tuopa onkin juuri se kolikon toinen puoli. En sanokaan, että talouskasvu on ollut negatiivinen asia; onhan se mahdollistanut nykyisen elintason ja hyvinvoinnin.
Mutta kun se seinä taitaa vain jossain vaiheessa tulla väistämättä vastaan. Talouden pyörät tulisi pitää liikkeessä, mutta nykyisenkaltainen kulutus ja tuhlaus ei voi johtaa kauniiseen lopputulemaan. Jotenkin nuo pitäisi saada balanssiin. Siinäpä päättäjille pähkinää kerrakseen.
Itsellä on joskus käynyt mielessä, että miksi liikemaailmassa ainoa tavoite on aina vain kasvaa? Miksei se voisi olla jo saavutetun tason ylläpitäminen? Jos esim. firma Ü on voitollinen 5 prosentin markkinaosuudella, niin miksi pitää tavoitella 50 prosenttia? Eikö kannattaisi todeta, että tämä 5 prosenttia on meille hyvä – pidetään tämä. Silloinhan myös näyttävien irtisanomisten ja konkurssien riskin luulisi olevan pienempi. Ahneella kun on tunnetusti kakkainen loppu.
Mutta kaipa tuo ahneus ja mahdollisimman lihavien voittojen tavoittelu on aika inhimillistä. Kyllähän minäkin myisin mieluummin platinaa, vaikka kultalevyn myyminenkin olisi jo tavallaan ihan riittävästi.
anssi moro
oletko käynyt koskana ennustajalla
tehdään lottorivi saitin kautta ja lahjoitetaan 7,5 miljoonaa hyväntekeväisyyteen
Tuohon Johnnyn kommenttiin sanoisin, että jälkimmäinen vaihtoehto on todennäköisempi, jos muutos tapahtuu liian pienellä aikajaksolla (niin kuin nyt suuntana näyttäisi olevan). Jossain vaiheessa tulee seinä vastaan. Toivottavasti päättäjät luottavat myös maalaisjärkeen rahavallan sijaan.
Anssin kirjoitus ”saavutetun tulo(s)tason ylläpitämisestä” osuu kyllä naulan kantaan. Tuntuu tosiaan ettei mikään koskaan riitä. Ja ei sekään mitään, ettei tulos miellytä, mutta kun nykyään potkitaan ihmisiä yrityksistä pihalle suuremman tuloksen saamiseksi. Ennen (80-luvulla) ei ollut näin. Jos yrityksellä oli huono vuosi, realisoitiin varoja esimerkiksi sijoitusasuntojen muodossa ja pidettiin kaikki töissä tappiollisesta tuloksesta huolimatta. Tappiollinen tulos on kuitenkin yleensä hyvin väliaikaista. Ahneus toki kuuluu ihmisen luonteeseen, mutta kaipa sitäkin voi jotenkin hallita.
Mielestäni voittoa voi ja pitääkin tavoitella, mutta tulisi pitää huolta myös niistä, joilla ei ole asiat yhtä hyvin. Esimerkiksi toimeentulotuen määrä rahallisesti on pysynyt samana 20 vuotta huolimatta hintakehityksestä (419 €/kk). Tämä on vain yksi esimerkki.
Tuossa ”hehkulamppuhuijaus” dokumentissa yllätyin ranskalaisen ekonomin kommentista, että pitäisi lisätä ihmisten vapaa-aikaa. Tämä on mielestäni erittäin kannatettavaa. Tuota lausetta kun harvoin kuulee ekonomin suusta 🙂 Loppujen lopuksi meillä ihmisillä on vain toisemme tällä rajallisella maapallolla. Kaikki muu on itsemme keksimää ja rakentamaa ”höttöä” 🙂
Kasvun tavoittelukeskusteluun ja paikallaanpysymisideaan kommenttia.
Yritysmaailmassa nykyään mikään ei tahdo olla enää staattista; liiketoimintaympäristö muuttuu joka hetki ja paikallaanpysyminen ja vakiotuoton tavoittelu ei välttämättä ole käytännössä mahdollista.
Paljon on kyse myös siitä, että kilpailijat tekevät päätöksen puolestasi. Esim. jos kilpailijayrityksesi alentaa jonkun vastaavan tuotteen tai palvelun kustannuksia 20%, pitää sinun tehdä sama perässä tai kehittää jostain jotain lisäarvoa, jotta säilyisit olemassa. Ja kun olet siihen ehtinyt reagoimaan, kilpailijat ovat sillä aikaa jo keksineet jotain muuta haastetta.
Kyse ei ole pelkästä ahneudesta, enemmänkin käyttäisin termiä selviytyminen. Yritystoimintaa itse kokeilleet voivat kertoa lisää, ahneus tuskin hommassa päällimmäisenä pyörii mielessä.
Tätä voi kokeilla myös toiselta kantilta. Ota joku pörssiyhtiöiden lista käteesi, ja mieti minkä yrityksen voit sanoa varmasti olevan samassa asemassa kymmenenkin vuoden jälkeen. Uskaltaisitko sijoittaa siihen palkkarahasi?
Mutta toki kaikesta huolimatta olen samaa mieltä ekologisuuden tärkeydestä.
Ahneus saattaa tosiaan olla tässä yhteydessä vähän huonosti muotoiltu termi.
En tarkoittanutkaan paikallaan pysymisellä sitä, että halutun tason saavutettuaan firma pistäisi pelit seis ja alkaisi räkiä kattoon. Eiköhän jatkuvasti muuttuvassa maailmassa paikallaan pysyäkseen ole väännettävä ihan samalla tavoin kuin jalansijaa hankkiessakin.
Mutta nämä nyt tosiaan ovat vain valistumattomia ajatuksiani. En ole sen kummemmin perehtynyt aiheeseen, kunhan vain höpisen täällä ääneen.
Kaikki kodinkoneet simahtavat muutamassa vuodessa, entisajan pesukoneet ja telkkarit kestivät vuosikymmeniä. Kyllä nykyäänkin osattaisiin tehdä kestäviä koneita, mutta markkinataloudessa kun elellään ja uutta pitää saadaa myydyksi koko ajan. Kai se talous pysähtyisi, jos uutta ei tuotettaisi koko ajan.
Onko se oikeasti niin, että Apple pystyy ”seuraamaan” iPhone-käyttäjiä? Käsitin, että puhelimen lähin tukiasema voidaan paikantaa, mutta eihän yksittäisiä iPhonen omistajia pystytä jäljittämään?