Albumin raidat, osa 2: Levoton tyttö

| Aiheet: Yhteisö | Kirjoittaja:

Minä: Moro! Et usko, mutta kuulin just Anssi Kelan uuden sinkun ja se oli ihan älytön!

Kaveri: Aijaa, mikäs siinä nyt noin?

M: Siis siinä oli ihan kreisit kasarivibat, mut se ei ollu mikään vitsi. Tosi kova biisi ja tiukka tuotanto. Kuulemma koko tuleva albumi on sellasta.

K: Häh, siis Anssi Kela vetämässä kasarikamaa? Sama jätkä joka teki Nummelan?

M: Sama mies.

K: Okei. Mut kasarikamaa!?

M: Joo-o! En kyllä ois uskonu, että tykkäisin. Mutta tässä onkin tehty sellanen kypsä päätös, että otetaan vaan kasarin hyvät puolet. Meininki on hyvä ja soitannollisesti nojataan hauskoihin kasarijuttuihin. Uskalletaan vetää vähän yli, mutta tyylillä. Soitto skulaa mallikkaasti, saundit on loistavat ja biisi toimii.

K: No ketä siinä sitten soittaa?

M: Kela on soittanu, laulanu, ohjelmoinu, äänittäny, säveltäny ja sanottanu kaiken.

K: Eihän! Hatunnoston paikka, vaikken vielä oo kuullukkaan. En mä tienny, että se ihan niin paljon kaikkee osaa. Ne on tosin kyllä hyviä ne peukkulyseot ja muut. Kai tässä on joku tulinen kitarasoolo? Sen pitäis kyllä jotain semmosta tehdä, se on soittajana ihan hirveen aliarvostettu.

M: No, ei siinä ihan kitarasooloo ollu… Mitä tekee hän, jolta odotetaan jotain suurta? Mies ottaa ja kanavoi sisäistä Phil Collinsiaan ja säveltää ensisinkkuun rumpusoolon, haha!

Yllä oleva sananvaihto on esimerkki melko tyypillisestä tammikuisesta keskustelusta. 80-luvulta on tullut vähiten omaa korvaa miellyttävää musiikkia eikä jossain vaiheessa kuulemani albumin pikku maistiaispätkä vakuuttanut laisinkaan. Vaan kun tämä kappale ilmestyi Youtubeen kotoisan videon kera, niin johan sitä heristi korvia. Ja niin heristi moni muukin. Kappale on ollut yksi tämän vuoden soitetuimpia kappaleita ja se sinetöi Kelan comebackin ennen kuin itse albumi edes julkaistiin.

Ja enemmänkin, sillä uskon vakaasti, että Kela alkaa tämän myötä vihdoin saada ansaitsemaansa arvostusta monipuolisena ja osaavana musiikintekijänä. Musiikki kyllä kuulostaa siltä, että meidän Anssi on sen tehnyt, mutta se ei siltikään kuulosta yhtään Anssi Kelalta (Quite a career move, kuten lontooksi sanottaisiin). Sekä satunnaiset kuulijat että musiikin ammattilaiset ovat todenneet, että ei tämänlaista musiikkia Suomessa ole aiemmin tehty. Myös moni Kelaan aiemmin negatiivisesti suhtautunut on ottanut kappaleen hämmentyneen ilonsekaisin tuntein.

Hyvin hoidetusta teknisestä puolesta huolimatta toki saa olla oikeus sellaiseen mielipiteeseen ettei pidä. Mutta itse olen sitä mieltä, ettei parempaa sinkkua melkein voisi ollakaan. Kappaleessa on niin paljon täkyjä, ettei mitään rajaa. Alun tiukka bassoriffi, sitten tosi yllättävä kosketintrilli – äly hoi! Hauskat säkeistön sanat pitävät mielenkiintoa yllä loppuun asti sekä sisältönsä että oivaltavien riimiensä ansiosta. Kertsi taas on mielettömän koukuttava ja soi päässä jatkuvasti. Meininki kasvaa seuraavassa säkeistössä ja sitten vielä isompi toinen kertsi, jonka jälkeen takavasemmalta iskee päähän rumpusoolo kuin metrinen halko. Ensimmäisellä kertaa se saattaa yllättää liikaakin, kun taas toisella kerralla sitä odottaa kieli pitkällä. Parasta sävellyksessä on kuitenkin se, että sen paras kohta on vasta ihan lopussa. Soolonjälkeinen modulaatio pudottaa penkiltä ja mainio revittely + kööri -lopetus jättää kuulijan juuri sopivan hengästyneeseen olotilaan.

Kommentit

  1. Taisin kuulla biisin ensimäisen kerran Uuden musiikin ohjelmassa. Silloin oikeasti jännitti, mitä on luvassa, koska mitään varsinaisia näytteitä ei ollut julkaistu. Ainoastaan Anssin kirjoittamasta verbaalimaistiaisesta oli saattanut lukea kappaleen aiheesta, musiikista ja muusta sisällöstä. UMO:n keikan aikoihin kuitenkin alettiin kuhista Levottomasta tytöstä ja ”Anssikelan comebackista”.

    Monen muun tavoin minäkin tykästyin heti Levottomaan tyttöön. En ole itse asiassa kuullut kenenkään haukkuvan kappaletta maanrakoon – päinvastoin! Monet, jotka eivät aikaisemmin ole Anssia kuunnelleet, ovat innostuneet nimenomaan Levoton tyttö -biisistä. Tietysti tähän voisi vain todeta, että albumia on markkinoitu paremmin ja siksi massat ovat tavoittaneet levyn. Mielestäni se ei kuitenkaan mitätöi sitä, että biisi on hyvä. Voi vain arvailla, miksi tästä biisistä tuli Anssi Kelan suurin hitti vuosiin. Yleisö tosiaan on outo ankka.

    Jotenkin minulle tulee tästä biisistä Milla mieleen. Tässä on samantapaista ”hei tyttö” -sanaleikittelyä, ja kummassakin biisissä tytön pitäisi tarinan minän mielestä tehdä jotain. Kun biisi on vielä artistin yksin soittama ja äänittämä, soolouran alkuajat tulevat väistämättä mieleen. Suurin ero Millaan on varmaan se, että levoton tyttö jää melko salaperäiseksi hahmoksi. Milla nyt on Milla, se jonka täytyisi muuttuu, mutta kuka kumma on ”levoton tyttö”? Sanoisin, että tämä salaperäisyys lisää kappaleen mielenkiintoisuutta.

Roskapostin vuoksi vanhoista artikkeleista on kommentointi suljettu automaattisesti.