Keikkaraportti: Itämeren kuumin keikka Silja Europalla 24.7.2013

| Aiheet: Yhteisö | Kirjoittaja:

Aika kuluu nykyään valtavan nopeasti. Paitsi jos kyse on ajasta, jonka joutuu odottamaan seuraavaa Anssin keikkaa. Silloin aika matelee. Edellisestä keikastani oli ehtinyt vierähtää jo reilu kuukausi, joten veri veti kiihkeästi taas lavan reunalle.  Piti päästä tarkistamaan, onko bändin keikkakunto pysynyt yhtä vahvana kuin kiertueella tähän saakka. Vaihtoehtoja ei siis ollut, oli pakattava reppu ja suunnattava nenä kohti Silja Europaa ja 22 tuntia kestävää risteilyä Tallinnaan.

Laiva lähti harmaasta Helsingistä kello 18.30, ja kipusimme mieheni kanssa kahdeksanteen kerrokseen, jolla ravintolat ja baarit sijaitsivat. Meillä oli taka-ajatuksemme, ja iloksemme huomasimme pian arvanneemme oikein – bändillä oli soundcheck menossa. Siispä hetkeksi aikaa istumaan pehmeälle penkille ja seuraamaan bändin puuhia. Olimme saapuneet paikalle juuri sopivasti kuullaksemme Miten sydämet toimii? ja Ilman sua. Mitä parhain aloitus risteilylle.

Europa lipui tasaisesti eteenpäin sumuisella Suomenlahdella, pari tuntia kului hytissä äkkiä eväiden ja lehtien parissa. 22.00 aikaan saavuimme Tallinnan satamaan, vaikka tuskinpa sitä kovinkaan moni matkalainen edes tuli huomanneeksi. Itsekään en asiaan vaivautunut juurikaan huomiota kiinnittämään, sillä samaan aikaan piti jo suunnistaa keikkapaikkana toimineeseen Ocean Clubiin. Ennen Anssia lavalla nähtiin bändi nimeltä Feelgood, joka esitti juuri sellaisia covereita, mitä nyt laivan tanssilattialla voi odottaakin kuulevansa.

Risteilyohjelmaan oli merkitty Anssin keikan alkamisajaksi kello 23, ja aika äkkiä tämän ajankohdan odottelu vierähtikin. Siinä odotellessa tuli kuunneltua lähellä olleiden muutaman henkilön keskustelua. Varsinkin yksi heistä oli sitä mieltä, että Anssin vanhat biisit (”niinku Puistossa ja Mikan faijan BMW, no kyl te tiiätte!”) ovat rautaa, mutta uudet biisit ovat vähän siinä rajamailla. Tai oikeastaan ne ovat suoraan sanoen paskoja. Eli jos keikalla ei soiteta lainkaan vanhoja biisejä, niin ei siitä ainakaan hyvää voi tulla. Jaahas…

Edellisen bändin lopetettua lavan eteen vedettiin paksut verhot. Tunsin itseni hieman oudoksi tuijotellessani niitä ja vartoessani niiden avautumista. Vaan tuijotus palkittiin, ja jokusen minuutin kuluttua verhot jälleen avattiin. Niiden takaa paljastui jo paikoilleen asettunut bändi ja Radio Iskelmän juontaja (kyseessä kun oli tämän kanavan järjestämä Iskelmäkeskiviikko-tapahtuma), joka kuulutti vielä piilossa olleen Anssin lavalle ja keikka saattoi pyörähtää käyntiin ehkä muutamaa minuuttia yli ilmoitetun ajan.

Verhojen ollessa vielä kiinni lavan eteen oli tullut pari rivillistä ihmisiä, hirveän suuri osuus näistä lapsia, mikä itseäni hieman ihmetytti. On toki hienoa, että Anssilla on hyvinkin eri ikäisiä faneja, mutta tuollaisissa olosuhteissa (humalaisia ihmisiä, suurella todennäköisyydellä ryysistä) en ehkä itse olisi lapsia ihan eturiviin tuonut, heidän oman turvallisuutensa vuoksi. Varmaan jossain hieman etäämpänä lasten olisi ollut mukavampaa seurata keikkaa. Keikan alkamisaikakin lienee ainakin osalle ollut aika myöhäinen, yksikin raukka tuntui nimittäin haukottelevan keikan aikana joka kerta kun sinne päin vilkaisin… Joku ei vaikuttanut keikasta lainkaan kiinnostuneelta, toinen taas lauloi melkein kaikki biisit mukana; lapsetkin ovat erilaisia. Siihen kiinnitin myös huomiota, että juuri kenelläkään lapsista ei ollut minkäänlaisia kuulosuojaimia, ja keikan aikana ainakin yksi pitelikin korviaan… Siksi haluaisin tässä yhteydessä sanoa, että vanhemmat ohoi! Vaikka oma kuuloaistinne ei olisi teille minkään arvoinen, niin suojatkaa edes lastenne korvat! Eihän volyymitaso keikalla nyt mikään järisyttävän kova ollut, mutta sen verran kova kuitenkin, että itse en olisi jättänyt lasten korvia suojaamatta. Kuulovaurioon kun ei tarvita mitään vuosia kestävää jatkuvaa metelin kuuntelua, se voi tulla paljon pienemmästäkin. Joku tästä tietysti vetää herneet nenään, mutta äskeistä ei todellakaan ole kirjoitettu millään pahalla! Toivon vain, että edes yksi vanhempi tuntee pienen piston sydämessään ja ajattelee seuraavalla kerralla hieman tarkemmin.

No mutta, mennään eteenpäin ja mukavampiin asioihin! Anssin julistettua pursiseuran avatuksi (eli keikan käynnistyttyä) se pari rivillistä ihmisiä moninkertaistui, ja yhtäkkiä tanssilava oli ääriään myöten täynnä väkeä, samoin taisi olla koko yökerho muutenkin. Meininki oli siis hyvä alusta asti, hieno homma!

Biisilistahan näytti tällä kertaa tältä:

Miten sydämet toimii?
Milla
Aamu
Kaksi sisarta
Ilman sua
Puistossa
Kaatua kuin puu
Karhun elämää
Levoton tyttö
Parasta aikaa
———————–
Mikan faijan BMW
1972
Maitohapoilla
Nummela

60 % bändistä
60 % bändistä

Lava oli melko iso, mutta tavaraa siellä riitti. Siksipä Saara joutui olemaan yksin omassa nurkassaan, häntä ei paljon keikan aikana näkynyt, kun vielä valot häikäisivät sieltä suunnasta. No, tärkeämpää oli toki kuitenkin se, että vaikka Saaraa ei paljon nähnyt, niin onneksi kuuli kuitenkin! Ei ole varmaan ollut ihan helppoa asetella kolmen bändin kamoja mahtuvaksi samaan aikaan lavalle. Nythän siellä oli osittain myös Anssia edeltäneen ja seuranneen bändin tavaroita. Onneksi tämä rajoittava tekijä ei ollut niin rajoittava, että se olisi mitenkään haitannut Anssin riehumista, siihen riitti kyllä lääniä.

Sydämet, Milla ja Aamu oli jälleen vahva aloitus keikalle, yleisö oli heti täysillä mukana ja bändi liekeissä. Miten ne pystyvätkin siihen, kerta toisensa jälkeen! White Falcon soi rouheasti ja jalkaa vipatti. Kaksi sisarta, Ilman sua ja Puistossa osittain Anssi soitti Van Halen -kitaralla, ja sillä olisi listan mukaan näyttänyt olleen tarkoitus jatkaakin, mutta kesken Puiston se vaihtui äkkiä Stratocasteriin. En edes huomannut, menikö kieli poikki vai tapahtuiko jotain muuta ikävää (Van Halenia ei ainakaan enää loppukeikalla nähty), mutta lopputulos oli kuitenkin toinen kitara. Se pääsi tositoimiin Kaatua kuin puun kitarabattlen aikana, jonka voittoon Anssin siivittivät tällä kertaa paperin leikanneet sakset. (Pitäisiköhän tästä tehdä tilastoa, missä suhteessa Anssi ja Tuomas valitsevat kiven, paperin tai sakset..?)

Jo Puistossa kertosäkeessä yleisö esitti mainiota kuorolaulua, sama jatkui Karhussa. Anssi kehuikin sitä ja kehotti yleisöä pitämään sen, sitä kuulemma tarvitaan vielä. Tässä vaiheessa paidan nappejakin ruvettiin availemaan. Levottoman tytön loppupuolella Stratocasterista sitten meni kieli poikki, mutta tämän biisin Anssi selvisi loppuun ilman kitaranvaihdosta, joka tapahtui sitten heti biisin jälkeen ihan suunnitellun mukaisesti. Paidan nappejakin piti avata lisää. Nyt vanha tuttu punainen Gretsch pääsi lavalle ja sillä soitettiinkin loput biisit lukuunottamatta Maitohappoja, jossa käytössä oli Strato. Parasta aikaa oli jälleen todella hieno. Se on kyllä ihan parhaita keikkabiisejä! Biisin lopetus oli nyt hieman muuttunut sitten viimekuuleman. Tämän jälkeen bändi poistui hetkeksi lavalta ja juontaja astui taas kehiin. Haluatteko lisää? No tottakai! Kuumalle keikalle kuuma lopetus. Bemari ja 72 sujuivat tuttuun tyyliin, Maitohapoissa yleisö pääsi taas laulamaan, kuten tietysti Nummelassakin. Loistokeikka.

Keikan kestokin oli mukava yllätys, risteilyohjelmaan oli nimittäin merkitty bilebändi Beatwaven aloittavan kello 00.15. Tunti ja vartti tuntui ikävän lyhyeltä Anssille, joten onneksi keikan lopetus venyi kuitenkin sinne puoli yhden paikkeille, suunnilleen puolitoistatuntinen show siis saatiin, vaikka biisilistassakin oli tällä kertaa vain 14 kappaletta, viime aikoinahan niitä on klubikeikoilla ollut pari enemmän.

Kapteeni Kela
Kapteeni Kela

Vaikka olen risteillyt ties kuinka ja paljon, olen ollut laivalla varta vasten bändiä katsomassa äärimmäisen harvoin. Ei ole pahemmin huvittanut lähteä, kun tietää, että porukka voi välillä olla risteilyillä aikamoisessa kunnossa. Keikkaan keskittyminen ei ehkä aina ole kaikilla ihan huipussaan. Siksi olikin ilahduttavaa, että nyt jengi tuntui olevan keskivertoa järkevämpää. Kertaakaan keikan aikana kukaan ei esimerkiksi yrittänyt huutaa Millaa tai jotain muuta jo soitettua biisiä, kuten tavallisesti aina klubikeikoilla käy. Ihmiset tuntuivat keskittyvän keikkaan hyvin ja oli taas hienoa huomata, miten hyvin vuorovaikutus Anssin ja yleisön välillä toimii. Yleisöä ei tarvinnut kahta kertaa pyytää laulamaan mukana, taputtamaan rytmiä tai muuta vastaavaa, se tuli kyllä ihan pyytämättäkin. Ocean Club oli ilmiliekeissä!

Toki siellä jokunen känniörveltäjäkin toikkaroi, varsinkin keikan loppupuolella joku yritti tunkea hirveällä paineella lävitseni. Kumma juttu, ettei onnistunut. Siinä vaiheessa olisi kovasti tehnyt mieli pelata vähän arpihousua, mutta mikäpä noihin ääliö-örveltäjiin auttaisi. Kyllä ne jossain vaiheessa yleensä poistuvat etsimään seuraavaa kohdetta. No ainakin Maitohappojen uua-hu! tuli tällä kertaa huudettua oikein tunteella! Onneksi tuollaiset ihmiset olivat kuitenkin tälläkin kertaa niin minimaalinen vähemmistö, etteivät onnistuneet aiheuttamaan sen suurempaa haittaa keikasta nauttimiselle.

Koko bändi oli hyvässä vedossa, kuten tällä kiertueella on saatu tottua. Missään ei näkynyt sekään, että tällä kertaa Antti oli telonut itseään tapaturmaisesti. Jossain veiheessa keikkaa tuli seurattua pidempään Villen työskentelyä rumpujensa takana, ja koska vieressä olivat toisen bändin tyhjät rummut, palasin vahvasti mielessäni jonnekin kaukaisuuteen ja melkein näin taas sieluni silmin Kellyn siinä Villen vieressä. Miten kauan niistäkin ajoista jo on!

Ville
Ville

Keikan jälkeen hymy oli korvissa, bändin keikkakunto on todellakin pysynyt kiertueen edetessä. Edelleenkään Anssin innostuneet hehkutukset facebookissa keikkojen jälkeen eivät ole tippaakaan liioiteltuja. Siitä vaan tulee niin mahdottoman hyvä fiilis, kun näkee miten paljon ja miten innostunutta porukkaa keikoilla nykyisin on. Anssille tämän vaan suo mieluummin kuin kenellekään muulle, koko bändi on niin ansainnut tämän! Käynnissä on mahtava onnistumisten kierre. Ja edelleen, se tekemisen meininki lavalla saa yleisönkin ekstaasiin, niin se vain on. Hyvä koko bändi!

Onnistuneen keikan jälkeen oli kevyt astella hyttiin nukkumaan (mikään bilebändi ei tosiaan olisi voinut enää vähempää kiinnostaa!). Kunpa keikalta olisikin aina näin helppoa päästä kotiin tai muuhun majapaikkaan, eipä tarvinnut uhrata ajatustakaan viimeiselle bussi- tai junavuorolle! Laivan käytävillä näkyi monia hymyileviä kasvoja, moni hymy varmaan Anssin aikaansaama. Kehuja keikasta kuului puolelta ja toiselta. Keikkaa oli ollut katsomassa myös ihmisiä, jotka eivät etukäteen edes tienneet Anssin esiintyvän laivalla, joten uskoisinpa Anssin saaneen taas muutaman ihan uudenkin fanin.

Kitaristit
Kitaristit

Seuraavana aamuna sikeästi nukutun yön jälkeen oli aika piipahtaa pikaisesti Tallinassa ennen paluumatkaa. Ilma oli lämmin, joten mikäs siinä vähän kierrellessä. Edellisillä kerroilla käydessäni Tallinnassa onkin joka kerta ollut kylmä ja enempi vähempi lunta maassa. Tietysti jotain vatsantäytettäkin piti saada, joten ei muuta kuin kunnon turistien tavoin Mäkkärin ruokaa syömään. Kuitissa oli wc-koodi, joka meidän kuitissamme sattui matkan teemaan sopivasti olemaan 1972. Pani hieman hymyilyttämään.

Paluumatkalla ohjelmassa oli vuorossa vielä Iskelmän artistitapaaminen. Tämä tarkoitti Anssille ensin pientä haastattelua, sitten nimmarien jakoa ja yhteiskuvissa poseerausta. Haastattelu oli mukava ja viihdyttävä ohjelmanumero, vaikka eihän sieltä varsinaisesti mitään uutta tietoa vanhalle fanille tullutkaan. Se ei toki haitannut mitään, ja toivottavasti paikalla oli myös uusia faneja joille käsitellyt asiat, mm. Aku Ankka, Pekka ja Susi ja Anssin formula-ajot tarjosivat uutta tietoa. Yleisöä ainakin oli paikalla varsin mukavasti ja nimmarijono jälleen kerran pitkä.

Anssi haastattelussa.
Anssi haastattelussa

Anssin poistuttua nimmarien jaon jälkeen takavasemmalle ja seuraavana ohjelmassa olleen Iskelmän tietovisailun ratkettua oltiinkin jo melkein kotisatamassa. Reissu oli onnellisesti ohi. Ja vaikka matkustelu on ihan mukavaa puuhaa, niin mukavaa on myös aina palata kotiin. Tällä kertaa kotiinpaluussa parasta oli kuitenkin se, että kesä oli tullut takaisin! Aurinkoinen ja lämmin Helsinki hymyili yhtä kirkkaasti kuin onnelliset risteilyltä kotiutujatkin.

Kuvat on ottanut Jerzi, lisää kuvia täällä.

Kommentit

  1. Todella hyviä, selkeitä kuvia! Noihin tarvitaankin jo kunnon kamera 🙂

  2. Paras kenenkään keikka laivalla ikinä <3 en vaan voi uskoa et kukaan muu ois tuohon suoritukseen pystyny.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.