Puikkari 13.11.2015
”Vain sata salamaa iskee tulta ja koko elämä räjähtää, ei rakkautta voi riistää multa, toivo jäljelle jää!”
Kuopiossa Puikkarin yökerhon tanssilattialla perjantain värivalot saavat tanssia vielä rauhassa Antti Tuiskun tahdissa, sillä keikkaan on vielä aikaa. Lavan yllä on suuri diskopallo, joka mahtaa olla Ville Kelan, kuten tuo keltaisella kirjailtu Kela-lakanakin. Villellä on oma valtaistuinkoroke kultaisten rumpujensa alla. Kyllä nyt on komeat puitteet.
Juhlaväki alkaa hivuttautua kohti lavaa musaa varten, joten mekin siirrymme lavan reunalle istumaan. Bändin karsina on vahvaa tekoa. Tuomaksen ja Antin varusteilla on omat leveällä kaiteella rajatut karsinansa. Anssin kohdalla bändi ja yleisö on erotettu toisistaan matalammalla esteellä: kahdella paksulla köydellä. Siinä on hyvä istuskella ja ihmetellä Anssin pedaalilaudan palikoita. Väkeä tulee koko ajan lisää, ilmeisen paljon. Muistellaan, että edellinen Puikkari-visiitti oli kymmenvuotisjuhlakiertueella, taisi osua sekin marraskuulle.
Myös musikantteja näkyy. Tuomas ja Ville kiipeävät lavakarsinaan köysien välistä yleisön avustuksella. Antti tekee perinteikkään tiedusteluvisiittinsä bassokentälle. Tällä kertaa harvinaisen vähäeleisesti. Bäkkärille menee terveisiä, että väkeä on. Varttia ennen puoltayötä miksaaja Terttu-setä ja paitamyyjä Maia murtautuvat köysiesteen yli yleisön puolelle. Terttu koppaa Maian ritarillisesti syliinsä tämän hypähtäessä lavalta. Kitarateknikko Esa teippaa lavaan mustalla roudarinteipillä kolme biisilistaa. Anssin muistilappu tulee pedaalilaudan taakse ja yritämme jättää huomiotta sen koodit. Tuomaksen Bad Cat savuaa jo täyttä höyryä. Vai onko se savukone?
Puoleen yöhön tultaessa savukone (tai Bad Cat) on puskenut lavan sankkaan sumuverhoon, jonne yhtäkkiä ilmiintyy musikantteja. Halleluuja, joko on keskiyö!? Yleisö hurraa. Bändi iskee käyntiin Tanssilattialla-biisin ensitahdit, keltaiset valot viistävät usvaa ja Anssin kiljahtelu alkaa kuulua. Sitten kapellimestari näkyykin kurkkimassa Villen korokkeelta. Pian selviää, että Antin virvoitusjuomapöydäksi varaamalla kulmalaatikolla on toinenkin (kenties jopa tärkeämpi) tehtävä: se on koroke, jolle Anssi voi loikata villitsemään yleisöä. Myös Tuomaksen kulmassa on samanlainen! Näissä keikuttuaan Anssi palaa keskiareenalle heiluttamaan lannetta. ”Me synnytään, me kuollaan, ja välissä hiukan tanssitaan!”
Keikka jatkuu riehakkaissa merkeissä ja runsaslukuinen yleisö osallistuu yhteislauluun. Antti yrittää ohittaa Anssin selkäpuolelta ja onnistuu onkimaan tämän kiinni bassoonsa. Irrottaa Kelastisen pinteestä niin sujuvasti, että luulisi tätä tapahtuvan koko ajan, eikä vain noin joka sadannella keikalla. Sinänsä hyvä saalis, että tällä lavalla on poikkeuksellisen paljon tilaa joka suunnassa ja silti koukkuun jää keskikokoinen mustiin pukeutunut levylaulaja.
Harvemmin soitettu Tyhmä kuu täräytetään tulille sellaisella vimmalla, että hämmästyttää, miksei tätä pidetä koko ajan keikkasetissä. Vaikka ihmisjoukossa on lämmin, ihokarvat nousevat pystyyn. Anssi katsoo hymyillen, kun ihmiset laulavat mukana. Tällä keikalla ei ole mitään kuilua yleisön suuntaan.
Tuomaksen ammattitaito näkyy siinä, että hän on sijoittanut tuuletinvispilänsä optimaalisesti. Se puhaltaa hänen pitkät hiuksensa liekehtiväksi kruunuksi ja kitaravahvistimen takaa tulevat savukoneen tuprahdukset huimaksi kieppuvaksi savupatsaaksi kitaristin ylle. Tuomas on täysin tulessa ja soittaakin kuin itse pirulainen. On kuulkaa pyrotekniikkaa parhaimmillaan.
Näistä lähtöasetelmista alkaa kitarabattle. Anssin valloitettua Tuomaksen puoleisen keekoilukorokkeen joutuu Tuomas tyytymään äärileveään haara-asentoon keskilattialla. Myöhemmin huhut kertovat kitaristin olleen ”ihan paskana” siitä, ettei hänen piuhansa yltänyt valloittamaan toisen puolen koroketta. Myöhemmin keikan aikana Tuomas pääsee tiluttamaan sooloa omalle korokkeelleen. Vauhti vain kasvaa. ”O-ou, nyt on perjantai ja go-go!”
”Entä muistatko kun oli tylsää ja päätettiin mennä MOPOLLA KUOPIOON?” Anssin ilme kirkastuu, kun hänelle valkenee laulamansa asia ja yleisö riemuitsee. Jotenkin tällä keikalla vanhemmatkin biisit avautuvat selittämättömällä tavalla nostalgian kautta, kävelyretket lapsuuden maisemiin ja ylioppilasjuhlat. Antti pomppii tasajalkaa ja Tuomas potkaisee ilmaan. Bändin takarivi katoaa välähtelevien valojen ja savun sekaan.
Revittelyn jälkeen Esa tulee auttamaan kitaran lisäksi hikisen nahkatakin pois Anssin päältä. Jo oli aikakin. Kasvot helmeilevät nestemäisinä kuumuudessa ja pisarat valuvat nenänpieltä alas ja parran sekaan, kun Anssi tulee keskelle eturiviä laulamaan Piirrä minuun tie -slovaria. Toiseen säkeistöön hän kiipeää Antin puolen kaiteelle tunnelmoimaan. Loikkaa siitä uhkarohkeasti sivukaiteen kautta takaisin lattialle ja kiipeää toiselle puolelle laulamaan kertosäettä. Anssi nauraa lavan fyysisille rajoitteille, nousee niiden yläpuolelle.
”Ainiin. Bändille tiedoksi, että biisilistassa on virhe. Mä unohdin merkitä sinne tän seuraavan biisin. Mä kerron teille ihan kohta, mikä se on.” Anssi kertoo yleisölle introksi Vain elämää -sarjasta. Jokeribiisi on 2080-luvulla, jolle bändi näyttää peukkua ylöspäin. Sannin hitti uppoaa yleisöön kuin vain loistava biisi voi. Jengi laulaa mukana. ”Kirjoitan susta lauluja vielä 2080-luvulla!!!”
Saara levittää AOR-maton Puikkariin. Tuttujen keikkabiisien höysteeksi settiin on sovitettu myös Suuria kuvioita ja Maitohapoilla, jotka molemmat tuntuvat oikeilta tämän päivän tunnelmiin. Nyt lähdetään, ei jäädä itkemään, on pakko päästä pois! Tuomas liekehtii ja savuaa edelleen. 1972:ssa päästään Miss Kuopio -finaaliin. Kekkonen myhäilee savun läpi Mad Professor -kitaravahvistimen päällä.
Nummelan lopussa Anssi huutaa keuhkonsa taas tyhjiksi ja kaataa pullosta vettä suuhunsa, jatkaa soittamista ja pomppimista ja hymyilee leveästi niin että hampaat näkyvät. Kun olen jo ihan varma, että se on kulauttanut sen veden janoonsa, tulee lopputemppuna ihmisgeysir. Miten voi pitää vettä suussa ja hymyillä leveästi samaan aikaan? Melkoinen fakiiri. Bändi katoaa takahuoneeseen ja salin täyttää we want more -jytinä.
”Kundit huutaa KELASTINEN, mimmit huutaa MELASTINEN”, huudattaa lavalle materialisoitunut räp-stara Kelastinen ja nousee tanssahtelemaan kaiteelle yleisön ylle. ”Jos sä tsennaat niin heitä yläfemma!” Riemukasta, että kerrankin yläfemmat voi heittää ihan oikeasti itse Kelastisen kanssa! Muutkin ovat selvästi innoissaan, sillä olutta loiskuu niskaan ja kenkään. Bändi chillailee tämän biisin ajan vielä takahuoneessa, sillä taustanauhalta soittaa koskettimia itse Kelastisen iskä.
Viimeisenä kaasutetaan ikivihreällä Bemarilla. Biisin loppuessa Anssi on luonnollisesti päätynyt taas ylimmälle kaiteelle kukkoilemaan niin, että yleisö yltää kaulailemaan Gretschin kanssa. Kun Antti on pelastanut punaisen kitaran alas, Anssi aloittaa yleisön kättelyn kaiteella seisten. Kaiteelta yltää kauemmas, mutta sieltä voi myös kaatua ihmisten niskaan, jos joku ottaa liian tiukan otteen. Huojuu, huojuu, muttei putoa. Sitten sama lavan toiselle laidalle. Kyllä yleisö sinut kiinni nappaa, jos sinne päistikkaa kupsahdat! Aplodit ovat jo hiljenneet, kun onnellisesti hymyävä Anssi hipsii bäkkärille hetkeksi vetämään henkeä.
Me istumme lavan reunalle vetämään henkeä ja nyhtämään sitä lähintä biisilistaa lavasta irti. Olihan keikka. Kun savu on laskeutunut, alamme epäillä Anssin jo livahtaneen jotain toista reittiä myyntitiskille. Siellähän ehtiväinen artisti jo signeeraa ja poseeraa ihmismuurin takana. Paikalle saapuu muitakin musikantteja ilahduttamaan jonottajia. Antti osoittautuu mainioksi kuvausasusteeksi. Lisäksi Antti vihjaa, että seuraavan yön Kiteen keikka tapahtuu ennakkotietojen mukaan samassa baarissa, jossa Lemonator aikoinaan soitti neljälle maksaneelle katsojalle, kunnes portsari veti töpselin irti. Kuulostaako tutulta? (Myöhemmin Kiteeltä kantautuu tieto, että sitä vanhaa baaria ei enää ole.)
Kello on jo puoli kolme ja tanssilattia tyhjenee jälleen. Siellä laulaa Pave Maijanen: Lähtisitkö? Lähdemme täynnä iloa marraskuiseen yöhön ja lähdemme myös kuulemaan tätä lisää, kunhan seuraava tilaisuus tulee!
Viimeksi kommentoitu