Keikkarapsa: Hurstille hynää!

Hurstille hynää! -tukikonsertti to 8.2.2018 Tavastia-klubi, Helsinki

Veikko Hursti aloitti ruuan jakamisen vähävaraisille Helsingissä jo 1960-luvulla,ja 1990-luvulla leipäjonot olivat kasvaneet jo niin pitkiksi, että kaikki olivat nähneet ne tai ainakin kuulleet niistä. Ihmisten ahdinko ei ole kadonnut mihinkään, vaan jonot ovat pidentyneet entisestään samalla kun Hurstin yhdistyksen saama avustus kaupungilta on vähentynyt. Yhdistystä nykyään luotsaava Veikon poika Heikki Hursti ilmoitti hiljattain, että rahat loppuvat ennen kesää ja mitäs sitten tehdään?

No sitten on hankittava jostain lisää rahaa, eihän tässä muu auta! Tällä kertaa avuksi tulee Tavastia-klubi, jonne kerätään niin komea kattaus artisteja hyväntekeväisyyskeikalle, että talo myydään helposti täyteen. Sinne täytyy ehdottomasti mennä mukaan, koska lipun hinta ei ole mitenkään kova ja se raha menee lyhentämättömänä Hurstille.

Yksi illan esiintyjistä tulee olemaan Anssi Kela, joten Ruususten iskujoukko kerääntyy ajoissa Kampin kauppakeskukseen. Itse herra Tavastian isoherra Juhani Merimaa vilahtaa ohitse, joten keikkakuume alkaa kohota ennen kuin ollaan edes saatu porukoita kunnolla kasaan! Kun syönnin jälkeen olemme lähdössä katsomaan, joko Tavastian ovella on jonoa, törmäämme Anssin basistiin Antti Karisalmeen, jolta kuulemme, että Anssi on tänä iltana liikenteessä bändin kanssa. Oho, olimme ilman muuta olettaneet, että tämä on akkarikeikka mutta eipä olekaan. No nyt keikkakuume alkaa jo lähennellä vaarallisia arvoja, ja levitämme kiireellä tautia meseviestein kavereille, jotka eivät ole vielä paikalla.

Tavastian ovella ei näy vielä muita mutta täällä kauppakeskuksen sisällä on tylsää jonottaa, mennään siis ulos ja laitetaan jono pystyyn. Ei mene kuin muutama minuutti, niin takanamme on jo lisää porukkaa ja ennen seiskaa sinne on kertynyt oikein kunnioitettavan mittainen letka. Jonottajien ikähaitari on hyvin laaja, ja paikalla on myös porukoita, jotka eivät selvästi ole tottuneet jonottelemaan tässä ovella. Me jonon kärjessä saamme selittää useammallekin kaverille, että ei, ei voi kiilata jonoa jos on ennakkolippu, meillä kaikilla muillakin on, ja ei, et voi enää ostaa lippua mistään sillä tämä ilta on loppuunmyyty. Kaikenlaisia ”mä olen henkilökuntaa” tai ”mä olen yksi illan esiintyjistä” -tyyppejä kulkee ohitsemme ja valtaosa heistä onnistuukin jo siirtymään sisätiloihin. Toimimme ovistoppareina, ohjaamme esiintyjiä sisään Ilves-ravintolan kautta, näytämme vasta saapuneille uusille jonottajille suuntaa jonon päätä kohti ja kurkimme Tavastian jyhkeän oven pienistä ikkunaruuduista sisälle: ”Iik, mä näen Eero Raittisen!”

Ovet aukeavat lopultakin, järjestäydymme tuttuun tapaan sisäovelle ja kohta jaamme lavan etureunan tyylikkäästi Ruususten ja yhden Olavi Uusivirran fanin kesken muiden jonottajien keskittyessä tässä vaiheessa enemmänkin baaritiskeillä roikkumiseen ja yleiseen seurusteluun. Kello tullessa kahdeksan muukin porukka on kertynyt lavan edustalle. Talo on täynnä, mutta koska eri ihmiset ovat tulleet katsomaan eri esiintyjiä ja osa on vain viihtymässä, lavan edustalla ei missään vaiheessa ole pahempaa tungosta. Kukaan känniääliö ei häiritse, ja hölöttäjät pysyvät baarin puolella. Ihanneyleisö!

Illan juontajat Johanna Storck ja Paleface nousevat lavalle. He tarinoivat avajaisiksi ja roudaustaukojen aikana Hurstin työn historiasta, sen kehityksestä ja surkeasta nykytilanteesta. He kertovat hyvin läheltä liippaavan esimerkin henkilöstä, joka on tarvinnut apua Hurstilta, ja he osaavat pistää yleisön hurraamaan vaateille siitä, että yhteiskunta ottaisi vähäosaisten asian lopultakin hoitaakseen. He täyttävät illan tyhjät kohdat asiallisella, sujuvalla ja tajuntaan iskevällä juttelulla ja lisäksi he tietenkin spiikkaavat tyylikkäästi kaikki illan esiintyjät vuorollaan lavalle.

Illan saa avata Olavi Uusivirta, jolla on mukanaan vain akustinen kitaransa. Tämä mies pärjää hyvin täysin soolonakin, mikä on hyvä, sillä illan tiukasta aikataulusta johtuen roudaustauot yritetään pitää minimissään. Kitaran piuha on hetken aikaa hukassa, ja rennon oloinen Olavi ehti siinä heittää vähän läppää eturivien kanssa. Olavi ottaa yleisönsä mainiosti kahden kappaleensa aikana, ja hänen esityksestään jo arvaa, että muillekin illan artisteille on varmaan varattu aikaa juurikin kahteen biisiin.

Seuraava esiintyjä on Ringa Manner. Hän on ottanut tänä iltana mukaansa jonkun laatikon, jota roudauksen aikana arvailemme sähkökanteleeksi mutta joka on kuulemma sitra. Ringa esittää siltä näppäillen jonkun sävelmän vailla laulua tai muuta säestystä. Kaunis ja aluksi oikein kiinnostava, mutta biisi on pitkä ja se ei nyt oikein ole paikallaan tänä iltana, ei ainakaan tässä vaiheessa keikkaa. Yleisön alkaa jutella keskenään, eikä ihme, sillä ei tähän nyt oikein jaksa keskittyä.

Mutta seuraavaksi taas keskitytään ihan kybällä! Lavalle on nimittäin nousemassa Vesa Aaltonen Proge Band solistinaan Eero Raittinen, ja hehän ovat jo edesmenneen Tasavallan Presidentin manttelinperijä. Vesa Aaltonen oli Pressan rumpali ja Eero Raittinen sen ensimmäisen inkarnaation loppuvaiheen laulusolisti 1970-luvulla. Tuolta he tulevat ja ooh, juontajat eivät tosiaan narranneet, sillä bassoa kantava mies on itse Jukka Tolonen! Takavuosien iso nimi, huippukitaristi Tolonen on vaihtanut nivelongelmien takia entisen pääsoittimensa pianoon ja bassoon. Kokoonpano esittää kaksi Pressan progekappaletta jostain aivan 1970-luvun alusta, ja nyt svengaa! Erityisesti Tolosen bassottelu tekee minuun suuren vaikutuksen, jo on herkkua!

Seuraavaksi tulee hieman kevyempää menoa, sillä nyt vuorossa on Jonna Tervomaa säestäjänään Jussi Jaakonaho sähkökitaroineen. Jonnalla on kova meno päällä ensimmäisestä kappaleesta alkaen, ja nostelemme kiireesti juomalasejamme turvaan kun hän astuu lavan etureunalle! Jonna laulattaa yleisöä onnistuneesti biisissään Minä toivon, ja kyllähän tämän muutaman vuoden takaisin hittikappaleen kertosäe irtoaa helposti.

Seuraavalla roudaustauolla lavalle pyydetään Heikki Hursti kertomaan toiminnastaan ja ottamaan vastaan tästä tapahtumasta kertynyt runsaan kymppitonnin shekki. Heikki on ihanan liikuttunut yleisön hänelle osoittamasta suosiosta, mutta hän muistuttaa, että ei homma tähän iltaan lopu. Nyt saadut rahat ovat vain laastari isoon rahapulaan, ja lisälahjoituksia kaivataan kipeästi. Hän kehottaa kaikkia paikallaolijoita jakamaan tietoa hänen työstään ja tavoista lahjoittaa hynää. Lahjoitusohjeita löytyy vaikkapa osoitteesta http://hurstinapu.fi/1_7_lahjoitukset.html

Takaisin musiikin pariin tämän infopaketin jälkeen. Von Hertzen Brothers on tänä iltana liikenteessä pääosin akustisena kvartettina (veljekset + rumpali Sami Kuoppamäki) ja heidät on räntätty ohjelmaan nimellä Veljekset Von Hertzen. Kiellä ja Mikolla on akustiset kitarat, Jonnella tuttu sähköbassonsa ja Samilla yksinäinen virvelirumpu. Normaalia Brosin keikkamenoa rauhallisempien taustojen kanssa voi todella nauttia heidän upeista lauluharmonioistaan, ja pojat pistävät yleisön näppärästi hakkaamaan tahtia ja vaihtamaan rytmiä biisien vaatimusten mukaan – ja vielä laulamaan mukana! No voi, joko kaksi biisiä meni? Tästä olisi nautiskellut paljon pidempäänkin. Long Lost Sailor uudelta levyltä nyt on kerta kaikkiaan tarttuva biisi, ja Dreams on aivan ihana näin akkariversiona.

Taas roudataan. Ville Kela siellä jo säätää rumpuja (sama rumpusetti kaikilla rumpujen tarvitsijoilla tänä iltana, samoin samat punaiset Nord-koskettimet), Saara Metsberg vilahtaa jossain taustalla, Antti Karisalmi on ilmestynyt omaan nurkkaukseensa bassoineen ja lavan halki kävelevä Tuomas Wäinölä saa yleisöltä komeat aplodit (osa yleisöstä todistettavasti kyllä luuli häntä tässä vaiheessa Anssi Kelaksi, mutta iso osa meistä taputti nimenomaan ihan Tuomakselle). Johanna Storck ja Paleface spiikkaavat Anssin sisälle, bändi asettuu omille tonteilleen ja sieltä Anssikin tulee nahkatakissaan!

Tänä iltana näköjään startataan Petri Ruususella ja sehän sopii meille, vaikka kukaan meistä ei arvannut sitä kun roudaustauolla pohdimme, mitkä kaksi biisiä Anssi on valinnut tälle illalle. Jo ensi sointujen jälkeen me olemme henkisesti ihan ”kunnon keikalla”, laulamme mukana ja kädet ovat ylhäällä heilumassa! Ai että kun olikin jo ikävä bändikeikkaa! Peten tarinasta siirrytään tietyn tutun riffin kautta siihen muuraribiisiin, ja siihenkin me osaamme koreografiat. Täysillä mennään niin lavalla kuin lavan edustallakin Anssin tullessa sooloilemaan Firebirdinsä kanssa juuri oikean kohtaan lavan reunalle, ja nyt ei ehditä enää pelastamaan kaikkia juomalaseja, mutta onneksi se kaatunut oli melkein tyhjä.

Huh, kylläpä kahden biisin aikana tuli hiki! Pakko lähteä baariin jäähylle ja juotavaa hankkimaan, vaikka olin ennakolta vannonut katsovani koko keikan samoilta jalansijoilta, ja valtaosa kavereistakin taitaa siirtyä nyt tälle puolelle. Kurkistelen Elias Gouldia oviaukosta, mutta en jaksa siirtyä niin lähelle että kuulisin mitään hänen esityksestään, vaikka olin ennalta odottanut hänenkin näkemistään. Tässä vaiheessa uppoamme seurustelemaan bäkkäriltä ilmestyneiden muusikoiden kanssa sen verran hartaasti, että Vesta menee kokonaan ohitse. Mikko Joensuuta käyn katsomassa sen verran, että voin todeta hänen olevan nuori mies, joka soittaa koskettimia ja laulaa kauniisti, mutta vielä ei jaksa keskittyä, takaisin siis aulan puolelle notkumaan ja nojailemaan.

Kun Anssin kosketinsoittajaa Saaraakin on ehditty moikata, on aika palata takaisin Tavastian salin puolelle odottelemaan Tuure Kilpeläisen setin alkua. Tuure on tänään liikenteessä duona, eli hänellä on mukanaan kosketinsoittaja Jiri Kuronen taustabändistään Kaihon Karavaanista. Kuin vanhasta Suomi-filmistä reväistyt kaverukset esittävät Tuuren ajattomia iskusävelmiä rempseän iloisesti. Yleisö taputtaa ja laulaa mukana kun Tuure laulattaa, ja koska jälkimmäisen kappaleen viimeinen säkeistö on niin hyvä, se vedetään vielä uudestaan ja vähän venytetäänkin lopusta, koska Tuurella on kivaa ja yleisöllä myös on todella kivaa.

Tuure malttaa kuitenkin lopettaa kahden biisin jälkeen (omalle to do -listalle: mene Tuuren täysimittaiselle keikalle ASAP), ja lyhyen roudauksen jälkeen lavalle nousee illan viimeinen artisti Erin säestäjineen. Yleisössä on selvästi Erinin faneja enemmänkin, koska sekä sivullani että takanani lauletaan heti ensimmäisestä rivistä alkaen hartaasti mukana minun vasta yrittäessä tunnistaa biisiä. Koska ilta on vielä kohtalaisen nuori (kello on vasta vähän yli yhdentoista), Erin ainoana uskaltautuu vetäisemään kolmannenkin biisin, ja se on tietenkin hänen tuorein iso hittinsä Vanha nainen hunningolla! No nyt lauletaan mukana koko tavastiallinen.

Johanna ja Paleface kiittävät yleisöä ja muistuttavat vielä kerran Hurstin työstä, ja me siirrymme taas aulan puolelle ja narikkajonoon. Koska viimeinen metro meni jo ja yöbussit eivät ole vielä aloittaneet, on pakko jäädä tänne vielä hetkeksi roikkumaan. No ei paha, koska tässähän ehtii vielä kiittää Eero Raittista ja Mikko von Hertzeniä illan esityksistä ja nähdä vilaukselta bäkkäriltä poistuvat Anssin, Erinin ja muutaman muun illan esiintyjän ennen kuin on aika lähteä laahustamaan väsynein jaloin kohti yöbussien pysäkkejä Kampin terminaaliin.

Leipäjono, tai siis se, että sellaista tarvitaan noin laajasti, on oikeasti melkoisen kauhea asia mutta erinomaisen viihdyttävä keikka tästä tarpeesta saatiin tänä iltana syntymään. Mutta hei te kaikki, jotka itse ette juuri nyt tarvitse elintarvike- tai vaateapuja, menkää antamaan jokunen ropo Hurstille tai muulle vastaavalle lafkalle nyt saman tien! Nobody wins unless everybody wins.

Settilista

Olavi Uusivirta:
Auringon lapsi
Elvis istuu oikealla

Ringa Manner:
sitraesitys

Vesa Aaltonen Proge Band & Eero Raittinen:
kaksi Pressan biisiä

Jonna Tervomaa & Jussi Jaakonaho sähköduo:
Minä toivon
Oo mun kaa

Heikki Hursti

Veljekset Von Hertzen:
Long Lost Sailor
Dreams

Anssi Kela ja bändi:
Petri Ruusunen
1972

Elias Gould:
noin kaksi biisiä

Vesta:
noin kaksi biisiä

Mikko Joensuu:
noin kaksi biisiä

Tuure Kilpeläinen duo:
Henki puolellas on
Yksinäisen miehen puku

Erin:
On elämä laina
Miten tätä ollaan?
Vanha nainen hunningolla