Maitohapoilla on levyn tuoreimpia kappaleita, se syntyi albumin äänitysten aikana. Kaivoin biisiä tehdessäni juuriani entistä syvemmältä. Revin esiin Michael Jacksonin, jonka Off The Wall -albumi oli aikanaan ensimmäinen koskaan ostamani levy. Tietysti myös Thriller oli samoihin aikoihin hyvin merkittävä äänite. Michael Jackson oli niin kova, että tuhlasin viikkorahani sanomalehtipaperilta maistuviin Michael Jackson -keräilypurukumeihin ja käänsin koulun välitunneilla toisen käden talvirukkasen nurinpäin, koska sen valkoinen vuoraus muistutti minusta Jacksonin kuuluisaa paljettihanskaa. Tätä taustaa vasten ei ehkä olekaan niin ihmeellistä, että huomasin Maitohapoilla -biisiä luonnostellessani sen poljennon alkavan muistuttaa kovasti Thrillerin avausraitaa, Wanna Be Startin’ Somethingia (tai samasta puusta veistettyä, Lionel Richien Can’t Slow Downia). Linn-rumpukoneen piiskaama soundimaailma tuntui kodikkaalta ja veti minua puoleensa. Päätin antautua sille.

Teksti kertoo henkilöstä, jonka mitta on tullut täyteen. Tapahtuu valaistumisen hetki, jolloin hän ymmärtää, että on itse asiassa jo alitajuisesti tiennyt pidemmän aikaa mitä pitää tehdä: entinen on jätettävä taakse ja täytyy heittäytyä tuntemattomaan. Siirtymä on vaikea ja ahdistavakin, mutta päätöksen tekeminen on silti valtava helpotus.

Laulu ei sinänsä määrittele millaisesta tilanteesta on kyse. Kertosäkeistön viimeinen rivi ”oon jo päättänyt jättää sut” viittaisi sellaisenaan ihmissuhteen loppumiseen, mutta itse näen, että Maitohapoilla voi olla symbolinen laulu monelle muullekin asialle. Se voi liittyä vaikkapa burn outiin ja päätökseen hypätä työssään kokonaan toisenlaiselle raiteelle. Tai sitten se voi kertoa esimerkiksi varusmiehestä, joka on päättänyt vaihtaa asepalveluksen sivariin. Ja voihan se myös viitata levylaulajaan, joka on päättänyt vaihtaa radikaalisti tyyliään ja uransa suuntaa…

Maitohapoilla on joka tapauksessa täydellinen avausraita uudelle levylle. Se ottaa välittömästi luulot pois ja summaa albumin meiningin jo ensimmäisen tahdin aikana. Biisi on happotesti: jos ensireaktiosi on kahdenkymmenen sekunnin jälkeen hyi saatana, niin luultavasti loppulevykään ei tule olemaan mieleesi. Albumin miksannut Jyrki Tuovinen kertoi hänen studiollaan käyneestä rumpalista, joka oli kuullut tätä kappaletta. Reaktio oli kuulemma ollut kippurassa nauru. Kun oltiin päästy lopukkeeseen, jossa tribaalihenkinen kuoro tamppaa rytmiä ja hokee uu-a hhu zabadabaddu, niin rumpali oli hihitykseltään saanut ähkäistyä: ”Niin siistiä! EI KUKAAN TEE OIKEASTI TÄLLAISTA!”

Ja näin sanoessaan hän tiivisti tavallaan koko levyn pointin.