Kommentit

  1. Katselin taas kerran Vain Elämää ja kun esitit Avara luonto -kappaleen, rakastuin sinuun.
    Miten se voi olla mahdollista? Hyvä että en ruuvaillut telkkaria auki, kun toivoin löytäväni sinut sieltä.
    Kasoin huhtikuun keikkasi ja Lahti, Tampere ja Helsinki ovat mahdolliset tapaamis paikat, nähdään silloin….

  2. Petri Ruususen tarina on ihan top. Ihailen Anssi Kelan kykyä kehittää mielenkiintoinen tarina ja saada se sitten riimiteltyä räppisoundiin. Lisänä upea kertosäe, joka taas osoittaa kykyä säveltää. Ja kaiken lisäksi tekijältä onnistuu sekä räppäys että laulu. Mahtavaa.

  3. Koukuttava biisi, pakko kuunnella sanatarkasti mitä tarinassa tapahtuu. hieno kokonaisuus!

  4. Hei,

    Olen nyt kaksi kertaa kuunnellut Petri Ruususen ja molemmilla kerroilla saan kyyneleet silmiin. Kiitos siitä. Tarina on intensiivinen ja realistinen jatkumo edelliseen. Kiitos Anssi ja oikein hyvää Joulua ja Uutta Vuotta sinulle <3

  5. hei, ihan hyvä biisi mutta oisin toivonu että tämä sama tarnia oisi jatkunut samalla musiikki tyylillä kun Puistossa mistä koko tarina lähti.. jotenkin tuntuu tarinasta poikkeavalta tuo räppäys. 3/5

  6. Siis onko jostakin Anssi Kelan uudesta kappaleesta kyse?

  7. Tomi, uusi kappale nimeltään Petri Ruusunen.

  8. Anssi teki sen taas. Aivan käsittämättömän upea tarina, sävellys ja esitys. Kuuntelin tavan mukaan suomipoppia kun ajelin töihin, ekaa kertaa kymmeneen vuoteen jäi matka lyhyeksi. Oli pakko jäädä istumaan autoon ja kuunnella kappale viimeiseen nuottiin. Nyt huomaan olevani kirjoittamassa kommenttia edelleen aivan fiiliksissä. Duuni pukkaa päälle, vielä ehtii sanoo: KIITOS Anssi. Tällä jaksaa kevyesti tän päivän.

  9. Vain elämää -ohjelman paras biisi tänä vuonna oli Kelastisen veto ja nyt sama biisinikkari on tuonut räbäytyksen omaan tuotantoonsa. Vielä Anssi ei ota räppiä aivan omiin nimiinsä mutta kannustan jatkamaan samalla linjalla. Nimittäin markkinapotentiaalia tämän tyyliselle musalla lyötyy valtavasti ja radiosoitto on taattua. Lisää tätä! Kyseessä on todella posiitivinen crossover eri genrejen välillä! Hattu pois päästä ja repeat päälle!

  10. Puistossa -biisi oli mun lemppari, siinä oli jotain koskettavaa ja pystyi samaistumaan sekä Peten että Lauran fiiliksiin. Tämän Petri Ruususen kun kuulin radiosta, pysähdyin siihen paikkaan. Aivan ihana biisi, karu, mutta samalla herkkä ja tunteikas. Parasta Anssia! Kiitos! <3

  11. Tämä on todella kova biisi! Todella hieno kokonaisuus räppi, tarina ja kertsi. Aivan mahtavaa Anssi! Kiiitos tästä 🙂

  12. Olipa vavisuttava kokemus kuulla taas Petestä! Itsellekkin on tässä viime vuosina osunut matalinta mollia ja korkeinta duuria. Toivottavasti me kaikki päästään eteenpäin askel kerrallaan ja osataan nauttia matkasta. Lauran vanhemmat säälittivät jo aluperin; itse toivon haluavani auttaa lapsiani aina, oli asia mikä hyvänsä. Olisinpa minäkin legendaa-hyvällä tavalla- sitten kun oma vuoroni tulee! Kiitos Anssi!

  13. Aivan mahtavan biisin olet onnistunut loihtimaan, Anssi! Lenkillä ollessani laitoin Spotifysta ainakin 50 Petri Ruususta peräkkäin toistojonoon. Koko lenkin ajan kuuntelin vain tätä biisiä. En kyllästy tähän ikinä. Kiitos. Erittäin onnistunut kipale. Vetää vertoja Levottomalle tytölle! Kiitos vielä kerran, Anssi. Olet mahtava! Onneksi olet täällä.

  14. http://nyt.fi/a1305946071547

    Haastattelussa ”Spotify-spämmääjä”: muusikko tehtaili 17 000 laulua ja tienaa niillä kymmeniätuhansia

    Rupee säkin Anssi spämmäämään jotain minuutin biisejä spotifyyn kuunneltavaksi

  15. Loistava, sympaattinen Anssi Kela! Kiitos musiikista jota kirjoitat. Hyvää jatkoa ja paljon biisejä tänäkin vuonna:)

  16. Huomaa, että Vain Elämää -ohjelma on tuonut uusia ajatuksia ja näkökulmia musiikkiisi. Aiempikaan tyyli ei ollut huono ja mahtavaa nähdä, että olet valmis kehittämään musiikkiasi! Tämä toimii erittäinen hienosti. Kiitos jälleen.

    Extratoive: olisko mahdollista, että esittelisit jossain muodossa kuinka Vain Elämää -ohjelmassa nähty ”Ikävä” soitetaan? Joko videon muodossa tai tabulatuurein. Olen sinun innoittamanasi jatkanut jälleen kitaransoiton harjoittelun usean vuoden jälkeen ja tuo biisi vaan osuu niin syvälle, että sen haluaisin oppia. Toivottavasti kiireiltäsi ehdit tämän toteuttaa.

    Kiitos hienosta musiikistasi ja siitä, että olet auttanut minua taas tarttumaan kitaraan.

  17. Tämä laulu on pojalleni. Hän sai melkein siivet selkäänsä. Kiitos Anssi upeasta biisistä.

  18. Enpä olisi ikinä osannut kuvitella Anssin räppäävän. Osoittaa hyvin artistin uudistumiskykyä. Hienoa saada jatkoa Puistossa- biisille. Se on edelleen suosikkini koko Anssin tuotannosta 🙂

  19. Kai, kuuntelepa Superkuu edelliseltä levyltä (2013) !

  20. Anssille!
    ”Petri Ruusunen” on poistunut keskuudestamme 9.1.2016 Utajärvellä auto-onnettomuudessa.
    Puistossa biisi ja Petri Ruusunen ovat aivan yhtä tämän pojan elämän tarinaa. Hämmästyttävää!
    Tunsitko Anssi pojan ja tytön?

  21. Tosi huippu jatkobiisi tää! 🙂

  22. Kiitos Anssi hienoista biiseistä ja ennenkaikkea mahtavasta persoonastasi! Vain elämäässä koko perheemme odotti vain mitähän sa Anssi on nyt keksinyt. Uskomaton ammattilainen joka ei halua polkea paikallaan ja mennä matalimman aidan yli. Toivon kaikkea parasta sinulle ja kiitos kaikista hyvistä fiiliksistä, joita musiikkisi on tuottanut! Jos käyt Nummelan AG:lla niin syö täyslihaburgeri Miken piikkiin.

  23. Upea biisi. Olet todella monipuolinen artisti. Piti käydä katsomassa kuka eturivin räppääjä hoiti ne osuudet mutta sinä itse. Aivan mahtava! Kiitos!

  24. Kuullessani Petri Ruususen nimen ajattelin ensin kuulleeni väärin. Liikutuin, Puiston tapahtumista on niin kauan aikaa.

    Tunnelma oli myös epätodellinen – kuten spin off-jutuissa useasti on. Hienoa ja nerokasta, mutta ennen kaikkea koskettavaa! Tämä on paras taidekokemus, johon olen ikinä törmännyt.

  25. Kuulin tämän biisin ensimmäistä kertaa radiosta autossa kun olin käynyt hautausmaalla sytyttämässä kynttilän rakkaan muistolle. Koskettava, hyvä biisi. Kiitos Anssi.

  26. Moi A.Vähän tää tulee myöhässä mut tää sun Petri Ruusunen on aivan järkyttävän hyvä.Tulee vähän nuoruusfiiliksiä mieleen ja kyynel väkisin silmäkulmaan.Oon jo 65 v ukko Käpylästä mut silti dikkaan.Kiitos !!!
    ILE

  27. Petri Ruusunen biisi on jatko Puistossa kappaleelle. Petri Ruusunen on puistossa Lauraa odottava poika/mies. Puistossa kappale loppuu siihen kun Petriä ja Lauraa ajetaan takaa ja Lauta sanoo Petrille ’pidä kiinni petri ruusunen’. Oot Anssi kyl super lahjakas ja tää räppi tyylikin sopii sulle tosi hyvin!

  28. Tää on tosi hieno biisi, upea jatko Puistossa biisille. Ihailen Anssin kykyä tarinankirjoittajana sekä säveltäjänä. Tässä biisissä on makeaa leikittelyä rytmiikalla hienon tarinan lisäksi.

  29. Anssi on maan johtava puhelauluhenkilö monen metrin etumatkalla. Nuoriso saa ottaa mallia tarinasta ja siitä miten se kerrotaan!

  30. Tää onnistuu olee samalla yhtä Puistossa-biisin kans ja kuitenki mukavasti positiivisempi, siten parantaen myös alkuperästä. Anssi paikkas täs siinä olleen vajeen ja hois homman kotiin! ?

  31. Kirjoitin tämän päiväyksen mukaan jo 20.12. eli pari päivää biisin ilmestymisen jälkeen, mutta en tullut postanneeksi sitä tänne. No laitetaan nyt:

    Pidä kiinni, Petri Ruusunen

    Mietteitä Anssi Kelan torstaina julkaistusta uudesta biisistä nimeltä Petri Ruusunen. Kappale löytyy vain Spotifystä ja iTunesista. Fyysistä singleä ei ole saatavilla eikä tämä luultavasti tule päätymään Anssin seuraavalle levylle. Kappale kertoo siitä mitä Puistossa-biisin (2001) Petri Ruususelle on tapahtunut viimeisten 14 vuoden aikana. Petri Ruususen perhe mainitaan myös biisissä Rva Ruusunen (2001).

    Pienten näytteiden ja hyvien arvausten perusteella tästä biisistä oli yllättävän selkeä mielikuva jo ennen ensimmäistä kuuntelukertaa. Räppi ei tullut yllätyksenä vaikka siitä ei oikeasti ollut mitään todellista vihjettä etukäteen. Lähimpänä esikuvana tuntuu olevan JVG ja erityisesti VilleGallen Vain elämää -ohjelman tulkinnat muiden biiseistä, kuten Anssin Puistossa-biisistä.

    Tämä tosiaan on selkeä jatko-osa Puistossalle (ei noin voi taivuttaa, eihän?) Biisi alkaa tutulla riffillä eli jo ennen laulun alkua tajuaa mistä on kyse. Myös sanoituksessa mainitaan ”puisto” useampaan kertaan. Ok puhelauluosuudet, tarttuva kertsi ja komea sanoitus. Taustassa on kivana koukkuna juuri ja juuri kuuluva hälytyssireenin ujellus onnettomuudesta kertomassa kohdassa. Laulussa arvostan erityisesti lopussa kukkien ojentamisessa olevaa pientä naurahdusta, sillä tässä tosiaan on itse Pete äänessä eikä vain tarinankertoja Anssi. Erinomaista tarinankerrontaa on myös se, että vasta aivan lopussa paljastuu että Pete on avautumassa Lauralle hänen haudallaan, Laura siis kuoli siinä aiemmassa biisissä.

    Sanoitus on lähes kauttaaltaan slangia, mutta siitä saa silti ihan yhtä tai kahta hassua sanaa lukuunottamatta hyvin selvää pelkästään kuuntelemalla, mikä tarkoittaa erinomaista artikulointia kun vertaa vaikkapa jo mainittuun Galikseen (jolla ääntämispuoli on kuitenkin kohtalainen) ja melkein kehen vaan kotimaiseen räppäriin, jota joku YleX veivaa, en mä niitä nimeltä muista enkä oikein erota toisistaan.

    Kuka on Petri Ruusunen?

    Tämä uusi biisi saa tosissaan miettimään nyt Peten tarinaa. Hän on siis yksi Rouva Ruususen kersoista, jotka piirtelevät seiniin ja kusevat hissiin, ja joiden isä (tai isäpuoli) on kusipäinen, lyhytkasvuinen pikku Hitler. Koska kaikki negatiivinen on alakerrassa asuvan ei välttämättä ihan normaalin kaverin kertomaa, tätä ei voi ottaa tarkkana kuvauksena perheen elämästä. Perheen äiti soittaa selloa, käy ruokakaupassa ja on ”hieno nainen” (no sille kahelille saattaa riitää että se ylipäänsä on nainen), eli tässä kyllä kuulostaa että perheessä on asiat ihan ok, vanhemmat asuvat yhdessä ja ne lapset ovat ehkä vain vilkkaita, eivät laiminlyötyjä kauhukakaroita. Ehkä vasta jotain 10-vuotiaita tai nuorempia.

    Puistossa esittelee Petri Ruususen, joka oli aiemmin luokkansa priimus mutta nyt 16-vuotiaana käyttää huumeita ja on valmis hankkimaan niihin rahaa osallistumalla huonosti suunniteltuun ryöstökeikkaan. Petrin mutsi ei välitä, faijaansa ei ole nähnytkään ja sisaruksia tai kotia ei mainita. Jos Pete on rouva Ruususen lapsi, tuo ”faijaansa ei oo nähnytkään” voi hyvin viitata siihen että ei ole nähnyt häntä vuosiin eikä siihen että ei olisi ikinä nähnyt isäänsä. Jos se edellisen biisin alakerran naapuri on todella suunnitelmiensa mukaan vahingoittanut herra Ruususta ja ehkä jopa tappanut hänet, selloa soittanut äiti on saattanut yksinhuoltajaksi jäätyään kulkea sen verran syvissä vesissä että ei ole jaksanut huomata kun lahjakas poika on ajautunut huonoille teille.

    Peten ja Lauran suhde: Pete on 16, Laura taas opiskellut, perustanut oman firman ja saanut sen konkurssiin. Lauran täytyy siis olla jo täysi-ikäinen, luultavasti reilusti yli 20 ja siksi he kaksi tuskin ovat mikään pariskunta vaan joko tuntevat toisensa muuten vain tai sitten heillä on yhteisiä ystäviä. Tuo ”sai viestin frendiltään” ei välttämättä viittaa itse Lauraan vaan vaikka johonkin yhteiseen tuttavaan, joka on suositellut Peteä Lauralle keikka-avuksi.

    Legendaksi ja iltapulujen lööppeihin ei päädytä siten, että jäädään kiinni ja saadaan sakot ryöstöstä. Eikä siten, että päästään pakoon, ellei se saalis nyt ollut todella suuri. Ei, kyllä tuossa joku kuolee ja olin ilman muuta olettanut, että molemmat.

    Uusi biisi paljastaa heti, että Pete elää mutta on vammautunut onnettomuudessa, menettänyt toisen jalkansa. Vasta lopussa paljastetaan että Laura kuoli prätkäonnettomuudessa – tai itse asiassa biisi ei kerro missä ja miten hän kuoli, mutta siitä epäonnistesta ryöstökeikasta ilman muuta on kyse.

    Pete ei ole tämän ison onnettomuuden ja pitkän sairaalassaolen jälkeenkään päässyt irti huumeista ja alkaneestä rikollisen urasta, vaan tämä on vienyt häntä entistä syvemmälle. Rikollisen ura ei ole ilmeisestikään sujunut erikoisen hyvin, vaan kaveri on jäänyt kiinni kerta toisensa jälkeen ja istunut linnassa muistakin kuin tuosta Lauran keikasta. Eihän siitä yksin olisi 16-vuotiaalle voinut tulla kovin isoa kakkua, sillä eikö se ollut Lauran oma prätkä jolloin Peteä ei oikein voi syyttää kuolemantuottamuksesta, vaikka olisi epäselvää kumpi ajoi.

    Petellä on nyt tyttöystävä, joka on juuri saanut positiivisen tuloksen raskaustestistä. Pete on päättänyt lopettaa huumeiden käytön, mutta tulee kertomaan elämästään Lauran haudalle ja piikittämään itseään vielä viimeisen kerran. Uskoisin että se on viimeinen kerta, koska Pete vetää tässä vahingossa överit ja saa todella ne siivet selkäänsä.

    Tämän jälkeen maailma matkaa radallaan: Petelle syntyy aikanaan lapsi, joka ei tosiaan tule koskaan isäänsä näkemään. Jos äidillä on vähänkin ongelmia elämänhallinnassa ja lapsi on perinyt faijaltaan väärät osat luonteesta, tämän biisin jatko-osa sitten 15 vuoden päästä kertoo Pete juniorista (sukunimeltään tuskin Ruusunen, koska en usko että ovat naimisissa), joka on kyllä lahjakas koulussa mutta joka on joutumassa hunningolle. Ei mikään muutu milloinkaan.

  32. Hyvä, Liisa! Kirjoitat mukavasti. Puistossan (näinkään ei voi taivuttaa!) demoverisiossa sanotaan, että: Petellä ”isäpuoli juoppo kusipää”; siis ilmeisesti se Rva Ruususen pikku hitler? Petehän ”fajaansa ei oo nähnytkään”. Pete taitaa tosiaan olla Rva Ruususen poika? Tosin pikku hitlerinkin nimi on Ruusunen. Hmm. Tässä mielessä tarina voisi olla trilogia.

  33. Vielä: ”Hälytyssireenistä” ja ”pienestä naurahduksesta” tuli mieleen, kuinka Anssin biiseistä aina löytyy näitä finessejä ja monella tavalla kiinnostavia kohtia. Nyt kun biisit alkavat olla päällisin puolin tuttuja, niitä kuntelee erilaisella ja paljon tarkemmalla korvalla – ja tekee löytöjä. Hienoa on myös se, miten musiikilliset keinot syventävät ja tukevat tekstiosuutta; tulee nyt mieleen vaikkapa Palava silta, jossa kuilu todella aukeaa ja kasvaa niihin mittoihin, ettei mitenkään olisi enää mahdollisuuksia pelastautua muuta kuin lähtemällä uuteen suuntaan. Kuilun voi nähdä, ja kokemus värisyttää. Tämä vain yksi esimerkki.

  34. Hyvä biisi. Olis mielenkiintoista, jos Nummela levy tehtäisiin uudelleen räppäreiden vieraillessa joka biisissä. Tämä Petri Ruusunen olisi hyvä lisä levylle. Ville Galle teki Vain elämää ohjelmassa hyvän version Puistossa ja eikös Cheekiltäkin kysytty, että minkä biisin Anssilta olisi tehnyt, jos hän olisi ollut nyt mukana ja hän vastasi Mikan faijan BMW. Eikös Anssi vois tehdä Anssi Kela feat. ohjelman, niinkuin Elastinenkin teki.

  35. A. Kela osoittaa tällä kappaleella, ettei suomenkielisen räpin tarvitse välttämättä olla hölmöä ja kömpelöä.

  36. Aloin itkeä kun kuulin kappaleen ensimmäisen kerran, tuli niin nostalginen olo Petri Ruususesta. Olin 14-vuotias kun Puistossa julkaistiin ja muistan miten kova juttu Anssi Kela oli silloin. Odottelin aina että Puistossa tulisi radiosta, jotta saisin nauhoitettua sen kasetille.

    Upea, koskettava kappale.

  37. Erittäin hienoa että suomeksi saadaan räppiä joissa tarina on todellakin kunnossa ja jota voi verrata esimerkiksi Eminemin tuotoksiin. Todella paljon sanomaa jonka syvyys ja osuvuus on kohdallaan. Minä, 51v., kuuntelen yhä uudelleen kun tavaraa on niin paljon ajateltavaksi. Filosofia on kunnossa ja tälläinen sanoitus tuskin onnustuu meidän tseekeiltä yksinkertaisesti sen takia että kilometrejä ei ole vielä riittävästi alla. Alkuperäinen biisi oli jo loistava mutta tämä on kyllä sellainen veto että meinasi korvat pudota päästä. Lisää!

  38. Voitais välillä elää- biisi Elastisen kanssa on tosi hyvä. Elastisen räpit ovat hyviä ja Anssin osuudet loistavia. Voisi olla hyvä idea tehdä räppäreiden kanssa yhteislevy.

  39. Re: Liisa Sarakontu 26.2.2016

    Shamrockissa eilen illalla jossain vaiheessa tuli juttua Petri Ruususesta. Liisa, kun mainitsit yllä olevasta kommentistasi ja siitä, miten uskot Peten kuolevan Lauran haudalle, olin järkyttynyt. Huh, sitä vaihtoehtoa en ollut itse ajatellut. Vaikka selvästi olen kommenttisi aikaisemminkin lukenut, ei tuo olettamuksesi ole tajuntaani iskenyt siitäkään huolimatta, että sen niin selvästi tuossa sanot. En ole halunnut ajatella niin, joten olen sen torjunut. Eilisten vavistusten jälkeen aloin kuitenkin pitää Peten kuolemaa Lauran haudalle mahdollisena. Nyt se tuntuu jopa todennäköisemmältä kuin oma alkuperäinen ajatukseni, että missään tapauksessa Petelle ei tule käymään hyvin, eikä todellakaan ole kyseessä viimeinen fiksi siinä mielessä, että siihen loppuisi huumeiden käyttö; Peten kohtalo jää edelleen auki, emmekä voi tarkkaan tietää, mitä hänelle tulee tapahtumaan. Enää en välttämättä ajattele näin. Peten elämä saattaa todellakin päättyä Lauran haudalle yliannostukseen. Nyt janoan kuulla tämän biisin taas livenä. Kuuntelen sitä silloin jälleen uusin korvin.

  40. Hei Kelastinen! Äijä on tarinankertoja Jumalan armosta, jumalauta…!! Olen kuunnellut ’Puistossa-Petri Ruusunen’ -duologian puhki ja jaksan vieläkin ihmetellä, miten kukaan osaa tehdä niin elämänmakuisen tarinan noin täydellisillä riimeillä ja kielikuvilla!!! Tee muistakin biiseistäsi jatko-osia, jään odottamaan innolla 🙂

    Olet päällikkö!!!

  41. Kyllä tuo biisi on hyvä. Tosi se taitaa löytyä pelkästään singlenä, että kenties tuo olisi kelvannut hyvin pitkäsoittolevylle. Mutta tuonhan voi pistää vaikka uudelle kokoelmalevylle

Roskapostin vuoksi vanhoista artikkeleista on kommentointi suljettu automaattisesti.