Hevisaurus ja Anssi Kela + bändi la 19.3.2016 Tapiola Park, Espoo

Kun Tapiolassa kaivautuu tarpeeksi syvälle maan sisään, vastaan tulee pelottavan tummansininen, kaikuva luola joka on täynnä vilkkaita, ympärinsä juoksentelevia kääpiöitä. He näyttävät pakkautuvan sokkeloisen luolaston yhden haaran päätyyn, joten täytyy mennä katsomaan mitä siellä tapahtuu. Varmuuden vuoksi aivan seinän viertä hivuttautuen eikä liian eteen, ettei vaan tallaa pikkuisten päälle tai joudu jonkun ressukan eteen näköhaitaksi. Ja sitten RÄYH!

En ole ennen nähnyt Hevisaurusta livenä, ja hirmuliskoillahan oli ihan ok setti ja kunnon oikeaoppiset rokkielkeet. Biisit eivät ole noh, nyt niin ihmeellisiä mutta meno lavalla oli kivaa katseltavaa ja esitystä kelpasi kuunnellakin. Välispiikit olivat hauskoja ja saurukset osasivat soittaa ja laulaa. Esitys oli sen verran tehokas, että keikan aikana tuli jotenkin valuttua maailmaan, jossa tuolla lavalla on viisi persoonallista dinosaurusta eikä vain hiostavia pukuja täytteenään ties keitä hevimuusikoita. Ja kyllä , he soittivat myös Juranoidin.

Hevisauruksen jälkeen kääpiöiden virta kääntyi kohti luolaston muita osia, joissa oli tarjolla mm. radio-ohjattavia autoja ja Segway-ajelulaitteiden kokeilua (jee, en kaatunut!), joten nyt lavan edustalle jäi lähinnä aikuisia ja vain muutama lapsi katselemaan Tapiolan Voimistelijoiden esitystä. Heidän jälkeensä mellakka-aita kannettiin taas parin metrin päähän lavasta ja yleisö oli valmiina seuraavaa bändiä varten. Nokkamies, kitaristi, basisti, rumpali ja naispuoleinen kosketinsoittaja – itse asiassa, onko kukaan koskaan nähnyt Anssi Kelaa ja hänen bändiään samaan aikaan kuin Hevisaurusta? Ovatko he todellisuudessa yksi ja sama porukka?

Soittoaikaa oli varattu Anssille vain vajaa tunti, joten parkkihallissa kuultiin kahdeksan biisin mittainen tiivis ja vauhdikas setti. Esitys huokui erittäin hyvää energiaa oudosta esiintymispaikasta huolimatta, bändi osaa asiansa ja Anssin voitonriemuista menoa on ilo katsella ja kuunnella. Paikka kaikui erittäin ihmeellisesti, mutta siitä huolimatta laulu erottui ja kaikista soittimista sai selvää. Saaran taustalaulu (kuului korviini oudosti ikään kuin takaoikealta) erottui varmaan paremmin kuin koskaan ikinä, mikä oli mukavaa koska hänellä on kaunis ääni, joka ei ”tavanomaisemmilla” keikoilla aina tahdo erottua tarpeeksi.

Näin nyt ensimmäistä kertaa Villen uuden valkoisen rumpusetin, ja yritin keskittyä seuraamaan hänen työrkentelyään siellä takarivissä. Hyvä kun setissä oli edes hiukan tilaa vapaammalle kolistelulle ainakin siinä Nummelan lopussa, koska kyllä tuota kelpaa kuunnella. Keikan aikana tulikin poikkeuksellisesti seurattua takarivin soittajien tekemisiä enemmän kuin normaalisti. Kitarassa oli Tuomasta tuuraamassa Pauli.

Keikasta tuli taas kerran tosi hyvät fiilikset. Enää pari viikkoa niin konserttisalirundi alkaa! Kiva kun saa kuulla tätä musiikkia seuraavaksi akustiikaltaan vähän hienovireisemmässä paikassa, mutta kieltämättä keikoillakäynti pysyy jännittävänä kun keikkoja on erilaisissa paikoissa. Parkkihalli ei ollutkaan yhtään paskempi keikkapaikka. Mitä seuraavaksi, keikka metroasemalla tai virastotalossa? Koko Aukio-levyn läpisoitto Tytyrin kaivoksessa?

Settilista

Milla
Puistossa
Levoton tyttö
2080-luvulla
Petri Ruusunen
Nostalgiaa
1972
Nummela