Keikkarapsa: Helsinkiä pakoon ajan Hankoon

| Aiheet: Yhteisö | Kirjoittaja:

Anssi Kela soolo la 17.9.2016 Pub Grönan, Hanko

Hanko, maailman upein kesäkaupunki, on jotenkin vähän surullisen oloinen näin syksyn koittaessa. Suurin osa rantakadun ravintoloista on jo sulkenut ovensa talveksi eikä kaupungilla näy juurikaan ketään muita kun alkuillasta hengailemme autiolla hiekkarannalla työntämässä varpaita santaan ja kiertelemme etsimässä ruokapaikkaa. Grönankaan ei ole enää se takavuosien riehakas, purjehtijoiden suosima ruokaravintola vaan sapuskan sijasta se tarjoilee vain juotavaa – ja näköjään myös harvinaisen makeaa elävää musiikkia!

gronan

Grönan on melkein tyhjä runsasta tuntia ennen keikan alkua mutta kun kello alkaa lähestyä kymmentä, porukka lisääntyy ja soittoajan koittaessa huomaa, että paikka tosiaankin on loppuunmyyty. Anssi kitaroineen ilmestyy jostain baaritiskin takaa ja hän onnistuu raivaamaan tiensä biljardipöydän ja miksauspisteen välistä komealle, sopivan korkealle esiintymislavalle. Musta Martin kiinni valtakunnanverkkoon ja tuttuun tapaan Kahden sisaren voimin katsotaan, kuuluuko ääni ja onko yleisö hereillä. Kuuluu muuten tosi hyvin ja juuri sopivalla volyymillä, onpa erinomainen äänentoisto täällä!

Aloitusbiisin jälkeen Anssi kertoo, että taaskin ollaan lähdetty matkaan ilman ennalta sovittua settilistaa, joten olisiko yleisö niin hyvä että vihjaisi mitä sopii soittaa seuraavaksi. Yleisöllä on toiveita ja kun merikaupungissa ollaan, osalla toivojista on ilmeisestikin äänihuulten tienoille asennetut sumutorvet koska toiveita esitetään nyt melkoisilla desibeleillä. Anssi valitsee mölinän seasta ensimmäiseksi Levottoman ja seuraavaksi Millan, joka saa aikaan hurjaa yhteislaulua. Osa kovaäänisimmistä laulajista on jännittävällä tavalla noin tavun verran jäljessä, kiinnostava efekti.

Meno oli tässä vaiheessa yltynyt jo sen verran hurjaksi, että Anssi katkaisi Martinista A-kielen kesken Millan ja koska se takertui viereiseen kieleen, soitto taukosi säkeistön ajaksi mutta yleisön taputus ei tästä häiriintynyt. Laulu sen kun jatkui Anssin samalla selvitellessä soittimensa kieliä ja kappale saatiin vedettyä komeasti, joskin sointupuolelta hieman ontuen loppuun asti. Kielenvaihdon aikana (selvästikään ei ollut varakitaraa mukana) puolet yleisöstä huuteli kannustushuutoja soittimensa kanssa kamppailevalle artistille samalla kun toinen puoli kävi kiireesti noutamassa tuoppeihinsa lisää alkoholipitoista täytettä.

Bändikeikoille ei toivekylttejä kannata kanniskella kuin huvin vuoksi, mutta soolokeikoilla ne joskus oikeastikin toimivat – tai no kyllähän kylttibiisiäni Aamua huudeltiin ahkerasti myös jostain salin keskivaiheilta ja se onkin erinomainen soolobiisi. Kovaäänisimmässä porukassa on selvästi paikalla Anssin vanhemman tuotannon ystäviä koska seuraavat toivebiisit ovat Suuria kuvioita ja Jennifer Aniston, no nyt on hyvä pari siinä! Onko Jenniferin aikana ikinä laulettu mukana näin kovaäänisesti, lähes Millan voimakkuudella? Suunnilleen kaikki tässä yleisössä tiesivät, kuka sieltä arkusta ilmestyy ja jos joku ei tiennyt, niin tämän korviahuumaavan yhteiskarjunnan jälkeen erään näyttelijättären nimen kyllä muistaa pitkään. Aivan huikeaa!

Bemariajelun jälkeen siirrytään kaksiosaiseen Petri Ruusus -trilogiaan, vaikka meidän reunamme eturivistä yrittää kitistä että trilogiassa pitää olla kolme osaa eli Rouva Ruusunen ensin, pliis! Puistossa ja Petri Ruusunen ovat siis vuorossa ja niiden jälkeen ollaankin taas jännän äärellä, Superkuu! Tätä ei olla kuultu vähään aikaan ja sen huomaa siitä, että Anssilta ovat sanat parissa kohtaa vähän hukassa mutta ei haittaa, kertosäkeeseen asti aina jotenkin selvitään ja sitten saadaan ulvoa kuuta porukalla, au-au-au-AUUU!

Kuten aina toivobiisilinjalla menevillä kapakkakeikolla, Nummelaa ja 1972:ta on huudeltu jo keikan alusta alkaen (ja tietysti myös Millaa täysin riippumatta siitä montako kertaa se on jo soitettu). Anssi lupaa että Nummela tulee varmasti viimeisenä biisinä, mutta nyt luetellaan porukalla ammatteja. JOO! Tämän biisin sanat löytyvät jokaisen selkäytimestä. Luonnollisestikin osa laulavasta yleisöstä on edelleen sen tavun ja välillä sanankin verran jäljessä varsinaisesta esityksestä, todella hämmästyttävä suoritus useammaltakin paikalla olijalta – vai onko täällä Grönanissa vain ihan himmeä kaiku? Omakin rytmitaju on sen verran heikolla pohjalla, että tässä alkaa jo välillä ihan miettiä että miten tämä nyt oikein menee, aukooko Anssi kuitenkin päätään puoli tahtia edellä ja yleisö on oikeassa? Mutta ei se niin nuukaa ole, kun tietysti pitää itsekin huutaa satunnaisia ammatteja ja yrittää taputtaa suunnilleen enemmistön mukana.

Karhunelämää ja vaikka iso osa yleisöstä laulaa nätisti mukana, hitaampi biisi saa aikaan sen että kaikkien kärsivällisyys ei riitä vaan aletaan hölistä kaverin kanssa. Tai kai ne ovat jutelleet koko ajan, sitä vain ei itse huomaa kovemman menon aikana. Yleisö on kapakkakeikkojen tapaan aika tuiskeessa, mutta täällä ollaan silti kohtalaisen siististi. Lavan eteen kesken keikan tunkevaa jengiä on aika vähän, päälle kaatuvia tanssijoita ei näy eikä tuopin niskaan kaatelijoitakaan osu ainakaan omalle kohdalle. Sydämetkin mahtuvat toimimaan taputuksineen oikein hyvin.

Oi joi, se on kuin onkin Rouva Ruususen aika nyt! Edelleen meidän nurkasta whinetetään, että kuule me tasan tiedetään, kyllä se vaan on Peten mutsi kun Anssi uskaltaa esittää oman arvionsa selloa soittavan rouvan ja narkkaripojan sukulaissuhteesta. Mutta ei sillä nyt ole niin väliä kuka on sukua kenellekin, kun Martinilla vedellään bluesia ja hou-hou-houta säkeistöjen väleissä ja vielä lopuksi pohditaan, minne etelään sen ihanan yläkerran rouvan voisi viedä. Ei Mallorcalle, ei Pärnuun mutta tietysti HANKOON! No nyt on kyllä ihan paras mahdollinen matkakohde!

Illan viimeinen biisi (EIIII!) on Nummela (JOOO!), jonka lopuksi Anssi saa yleisön huutamaan oo-oo-oota paljon kovemmin, komeammin ja moniäänisemmin kuin näin pienessä kapakassa pitäisi fysiikan lakien mukaan olla mahdollista. Kiitos ja kumarrus, ja yleisö alkaa taputtaa vaativasti ja huudamme lukuisin suin tahdissa WE WANT MORE! Anssi-parka vain käsittää tämän aivan väärin ja luulee, että nyt toivotaan Gary Moorea. Hän tiluttelee meille kiltisti pienen, tyylikkään pätkän Over the Hills and Far Awayta.

No jos pari biisiä vielä? Kuulemma omat hyvät biisit ovat jo loppu (no eivätpäs ole), joten nyt mennään pääosin lainahöyhenissä loppu keikka. Ensin hartaasti huudeltu Antti Tuiskun Vaarallinen – uh huh, olipa onnistunut versio! Sitten Sannin 2080-luvulla ja pienen Paranoid-pätkän (vaikka kukaan ei minun korvieni mukaan edes toivonut sitä, vaikka ainakin Holy Diveriä ja The Riveriä kyllä huudeltiin) jälkeen vielä Popedan riehakas Alabama.

Viimeiseksi biisiksi Anssi oli säästänyt ihanan rakkauslaulun Älä mene pois, jota oli kovasti toivottu keikan loppupuolella. Tämän aikana eniten häiritsi yleisön yleinen mölinä, vaikka valtaosa katsojista jaksoi keskittyä tähänkin herkkään kappaleeseen sen ansaitsemalla tavalla. Nyyh, niin kaunista että minä en voi rikkoa tunnelmaa komentamalla noita mun takana olevia eukkoja olemaan hiljaa sillä se särkisi tämän lumouksen vielä pahemmin kuin tuo taukoamaton kälätys.

Toinen erinomainen soolokeikka tämän kuun aikana! Niin erilainen tunnelma ja isolta osin aivan erilainen settilista kuin runsaan kahden viikon takaisella kirkkokeikalla Vantaalla. Nyt pääpaino oli rokkaavammissa kappaleissa ja nimenomaan hittimateriaalissa. Välispiikit olivat lyhyempiä ja yksinkertaisempia, koska yleisö ei ollut virittäytynyt kuulemaan mitään hartaampaa tai syvällisempää materiaalia. Mutta kuinka iloinen ja energinen keikka tämä olikaan, ja kuinka onnellista yleisö oli tämän jälkeen! Onnea ei pystynyt sammuttamaan edes kotimatkalla kohdattu virkaintoinen peltipoliisi, ja kuulluista jutuista päätellen minä en ollut ainoa, jonka öistä ajelua se virkaveljineen pääsi valaisemaan.

Settilista (suluissa ne biisit, joista tuli vain pieni näytepala)

Kaksi sisarta
Levoton tyttö
Milla
Aamu
Suuria kuvioita
Jennifer Aniston
Mikan faijan BMW
Puistossa
Petri Ruusunen
Superkuu
1972
Karhunelämää
Miten sydämet toimii?
Rva Ruusunen
Nummela

(Over the Hills and Far Away – Gary Moore cover, vain pätkä)
Vaarallinen (Antti Tuisku cover)
2080-luvulla (Sanni cover)
(Paranoid – Black Sabbath cover, vain pätkä)
Matkalla Alabamaan (Popeda cover)
Älä mene pois

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.