Keikkaraportti Ravintola Hovi Lammi 1.10.2016

| Aiheet: Yhteisö | Kirjoittaja:

Pieni, alle 6000 asukkaan Lammi löytyy Lahden ja Hämeenlinna puolen välin tienoilta ja se liittyi v. 2009 Hämeenlinnan kaupunkiin. Paikkakunta on tunnettu Evon kauniista virkistysalueesta, jossa toimii samaa nimeä kantava Evokeskus. Lammilta löytyy Kotisen täysin koskematon aarnialue ja paljon luontoon liittyvää nähtävää.

Saapuessani keskustan raitti vaikutti hiljaiselta, vain muutama auto liikenteessä. Taksitkin odottivat tolpalla kyytiä. Täällä edes nuoriso ei aja rinkiä. Ravintola Hovin edusta oli hiljainen, ja vasta sisällä vastaan tuli Anssi Kelan keikkamainos. Sisäänkäynnillä ei ollut jonoa, joten pääsin suoraan sisään. Eteisestä tultaessa oikealta puolelta löytyi istuskelualue ja baaritiski sekä kulku aidatulle terassille ravintolan sivulla. Eteisestä vasemmalla puolella aukesi iso baari/disco, jossa muutama looshi, tanssilattia sekä huoneen perällä näin palan esiintymislavaa. Kela-lakanasta näkyy juuri ja juuri koko teksti sen verran pieni peräseinä oli. Itse alue avautui vasta klo 23, jolloin pääsin tutkailemaan venueta tarkemmin.

Esiintymislavan puoli oli aidattu jykevällä penkillä. Eteisessä nökötti usein tivoleissa tavattu laite, jolla voimamiehet ja -naiset mittaavat lyöntinsä voimaa. Pallo oli laitteen sisässä, joten herää kysymys onkohan bändin väki jo sitä kokeillut ja voimansa mitannut.

Alan huolestua, kun ketään tuttua crew:n jäsentä ei näy ja väkeäkin vähänlaisesti pyörii ravitsemusliikkeen tiloissa. Viileässä discossa hytistely loppuu, kun yhtyeen basisti Antti Karisalmi pyyhältää ulkoilemaan. Riennän häntä tervehtimään. Anssi onkin tänään kahden keikan taktiikalla, ja paraikaa matkalla yksityiskeikalta Jyväskylästä kohti Lammia. Soittoajasta on vielä epäselvyyttä, ja A. Karisalmi neuvottelee asiasta ravintolan väkeen kuuluvan henkilön kanssa ulkoilun lomassa. Lopulta ajaksi konkretisoituu klo 00.15 eikä klo 01, kuten ravintolan sivut ovat aiemmin ilmoittaneet. Mielelläni itse ainakin aloittaisin jo klo 21-23, jotta kotimatka ei menisi niin myöhälle.

Hetken päästä samainen mies vinkkaa DJ:n laittamaan ääntä isommalle ja ihmisiä alkaa valua discon puolelle ja muutama uskaltautuu tanssilattialle.

Tuomas ja huikea haara, Anssi & Ville komppaa
Tuomas ja huikea haara, Anssi & Ville komppaa

Biisilista:

  • Kasarin lapsi
  • Milla
  • Kaksi sisarta
  • Puistossa
  • Levoton tyttö
  • Battle
  • Karhun elämää
  • 2080-luvulla
  • Petri Ruusunen
  • Musta tuntuu multa
  • Nostalgiaa
  • 1972
  • Nummela
  • Maitohapoilla
  • Mikan faijan BMW

Kasarin lapsen nauha tärähtää niin voimalla käyntiin, että aivan säikähdän. Jostain pimennoista Anssi ilmestyy Freddie Mercury replika-takissaan ja mikin ja varren kanssa lavalle. Ennen keikkaa meitä on vain muutama lavan edessä, vähän isompi joukko tanssilattialla ja loput istuu pöydissä. Musiikin alkaessa jengi kuitenkin ryntää paikalle sekunneissa ja koko lavan edusta ja koko lavan pääty on mustanaan väkeä. Kasarin lapsikin on useimmille tuttu, joten yleisö liittyy mukaan laulamaan kertosäkeeseen. Taas läiskitään yläfemmoja, mahtavaa!

Mustan hatun yllätys
Mustan hatun yllätys

Vasta keikan alettua minulle selviää, että Anssi on ensi kertaa Lammilla. Joitakin kartoittamattomia A. Kelan keikka paikkakuntia vielä Suomen maassa löytyy!

Tuttuun tapaan Milla lähtee käyntiin vahvasta kitarariffistä ja koko bändi on taas koossa. Kaksi sisarta saa Anssi unohtamaan useammat biisinsä lyriikat, ja basisti Antti hymyilee leveästi. Herra Karisalmi vetää hyvän sivuroolin tälläkin keikalla, josta lisää tuonnempana raporttia. Setin alkupuolella taisi olla muistaakseni Kahden sisaren kohdalla Tuomaksella on jotakin vaikeuksia kitaransa kanssa ja hän joutuu irrottamaan itsensä piuhasta ja rientämään kitarateknikko Esan luo. Muutama säätö vielä pelaadi laudalla ja hommat taas pelaa.

Levoton tyttöys onkin ominaisuus ei vain kappaleen päähenkilö
Levoton tyttöys onkin ominaisuus ei vain kappaleen päähenkilö

Levottomia tyttöjä on yleisössä, bändin jäsenissä ja nyt Anssikin on sellainen. Ominaisuus joka ei vaadi tiettyä sukupuolta vaan on jokaisen omaksuttavissa. Spiikit senkun paranevat.

Jonkin biisin alkaessa lentää musta huopahattu Antin jalkoihin. Antti tähyilee hatun omistajaa, mutta massaa on niin tupaten täynnä, että on mahdoton sanoa mistä se tarkalleen lennähti. Jonkin ajan kuluttua herra Karisalmi lähettää hatun takaisin yleisön joukkoon. Siellä se pysyykin aika monen kappaleen verran kunnes illan lähentyessä loppua se lennähtää Saaran kiippareiden juureen.

Nummela kajahtaa käyntiin ja pian Anssi yrittää houkutella Saaraa laulamaan ”la, la, laa, laaa” . Taitava kosketinsoittajamme kuitenkin vain pyörittelee kaunista vaaleaa päätään hymyssä suin eikä useista solistin yrityksistä lähde mukaan.

Upea Saara, kerrankin parrasvaloissa.
Upea Saara, kerrankin parrasvaloissa.

Encoren kohdalla Anssi sanoo että piiloutuminen ei oikein onnistu, vaikka Karisalmi niin kovasti yrittää. Artisti pistää pystyyn gallupin ja jengi kuuntelee hiljaa kysymykset. Ensimmäisenä Anssi kysyy yleisöltä, että kuka EI halua kuulla enää yhtään biisiä, odotamme hiljaisuutta mutta yhtäkkiä jotain outoa maukumisen ääntä kuuluu jostain etualalta. Basisti Anttihan se siellä on asialla, leveä hymynvirne naamalla kujeilemassa. Hän jää ainoana vähemmistöön, kun yleisö mylvii illan jatkon puolesta.

Ennen keikkaa Anssin mustaa bassoa ei näkynyt, mutta juuri ennen keikkaa Esa kaivoi sen esiin. Jee Maitohapoilla. Ehdottomasti keikan kohokohtia, kun Anssi vetää peukkubassosoolon. Ihanaa, että kevään konserttisali keikoilta tullut bassosoolo on tullut jäädäkseen tähän biisiin. Enää livekeikkojen kruunaamaton klassikko Mikan faijan BMW. Joko tää loppuu, voi ei.

Keikka oli todella tapahtumarikas. Ensi hetkistä lähtien koko yleisö eli mukana. Koko kylä oli tullut katsomaan Anssi Kelaa.  Jengi ilmestyi kuin tyhjästä, eli ja lauloi mukana koko keikan ajan. Välispiikkien aikana huudeltiin etenkin miesyleisön suulla ”Anssi sä oot ihana” ”Anssi oot paras”. Kiitos crew, bändi ja etenkin Anssi tästä upeasta illasta, ja saatiin kuulla vielä maailman ensi-ilta Musta tuntuu multa. Parhautta!

Kommentit

  1. Supersysterille kiitos kivasta raportista. Tätä keikkaa valvoin kotona. Odottelin kuvia ja kommentteja, kun tiesin sinun tehneen äkkilähdön Lammille; siinä vaiheessa toivoin hartaasti olevani lahtelainen. Olimme porukalla päivällä arvuutelleet, kuullanko ”Musta tuntuu multa” livenä ensimmäistä kertaa. Olimme kaiketi sitä mieltä, ettei sitä millään ole voitu ehtiä harjoitella, joten ei sitä varmaan kuulla. Toisaalta Anssi oli sanonut, että ko. viikolla se kuullaan livenä – Anssihan ei tunnetusti petä lupauksiaan. Jännitys oli suuri.

    Ensimmäisistä kuvista paikan päältä minäkin kotona ihmettelin, että missä kaikki yleisö. Olen tosin itsekin kokenut useammin kuin kerran, että jostain sitä väkeä pelmahtaa runsain mitoin kuitenkin juuri h-hetkellä. Sitten viimein saapui lyhyt viesti ”MTM tuli” . Mikä ilo. Siinä vaiheessa tiesi jo, että kun Supersysteri on asialla, niin videota on luvassa. Kiitos tuhannen miljoonasti. Itse edelleen odottelen malttamattomasti sitä keikkaa, kun tuon upean uuden biisin kuulen ensimmäisen kerran livenä.

Roskapostin vuoksi vanhoista artikkeleista on kommentointi suljettu automaattisesti.