Eikä mikään ole ennallaan… Viimeinen(kö) ilta Mössöllä 4.11.2016

| Aiheet: Yhteisö | Kirjoittaja:

Voi sitä riemun päivää elokuussa, kun Anssi Kela julkaisi syksyn keikkalistan, ja listalta löytyi todellinen kotikenttäetu: Lahden Möysä eli paikallisesti Mössö. Eikun lippuostoille samantien, tulossa lähes varmasti täysi, ellei peräti loppuunmyyty ilta. Tämän vahvisti minulle myyjäkin lippua hakiessani: Anssin keikat kuulemma tupanneet olla ”kohtalaisen” täynnä.

Mössön talousvaikeudet ja yrityssaneeraus ongelmineen olivat yleisessä tiedossa, mutta silti tieto paikan ajautumisesta konkurssiin vain pari viikkoa ennen keikkaa tuli shokkina. Epäusko valtasi mielen: Ei voi olla totta, ei näin lähellä keikkaa! Miten tässä nyt käy? Mössön yrittäjä lupasi tehdä kaikkensa, että konkurssipesä saa loppuvuodeksi sovitut keikat järjestettyä, mutta silti… Uskaltaako tässä keikkaa toivoa? Ja jos ei Mössö onnistu, miten joku muu paikka? Mutta tietysti kaikkiin sopiviin, tarpeeksi isoihin paikkoihin, oli jo joku buukattu samalle illalle. Mitä nyt?

Jännityksessä saimmekin olla marraskuun ensimmäiseen päivään asti. Edellisenä päivänä oli tullut virallinen konkurssiin asetus ja lehtitiedoissa maininta, että loppuvuoden keikat järjestetään. Mutta ei vieläkään mitään varmaa. Kunnes Anssi Kelan fanit -Facebookryhmässä yksi rohkea kysyi asiaa artistilta itseltään: Onnistuuko keikka vai ei? Ja mikä riemu repesikään, kun vastaus tuli: Onnistuu! Samantien täysi sutina päälle: kyydit, majoitukset, kuka tulee, mistä tulee, missä nähdään… Hei, tää on niin siistii! Ja tietysti tietoa somessa eteenpäin, että ihmiset osaavat paikalle tulla. Nyt järjestetään spessuiltamat Mössöllä!

Iltamme alkoi Apulandiassa, jossa toimii Apulanta-museo sekä Lahden paras kahvila, josta saa maailman parasta kAhvia. Noin apulantamaisen vaatimattomasti todettuna. Allekirjoittanut tapansa mukaan vähän liiankin aikaisin paikalla, ja tiukka someseuranta päälle, milloin muut saapuvat. Ajosää kun ei ollut mikään paras mahdollinen muilta paikkakunnilta tuleville. Olimme jo tekemässä lähtöä Mössölle, kun sieltä paikalla olleet ryhmämme jäsenet infosivatkin, että paikka aukeaa vasta klo 20 ja bändi parhaillaan soundcheckiä tekemässä. Eli jäimme suosiolla vielä hetkeksi Apulandian herkuista ja ilmapiiristä nauttimaan. Onneksi Apulandiassakin oli erikoisilta liveradiolähetyksen merkeissä, ja paikka avoinna poikkeuksellisesti iltamyöhään asti.

Viimein seurueemme pääsi itse asiaan eli Mössölle. Näin paikallisena itsellenikin oli yllätys, että paikka avoinna vain bändi-iltojen ajan ja tarjoilua vähennetty roimasti, mm. ruokaa ei tarjolla ollenkaan. Mielessäni kun oli ollut jotain haukata ennen keikkaa. Mutta hyvin saimme ajan kulumaan kuulumisia vaihdellessa ja eturivin paikkoja varatessa. Ja kuvatessa. Lavan reunasta kun löytyi oikea aarreaitta: Anssin kitarat. Varovaisen kunnioittavastihan nämä piti kuvata, kun kerrankin lähelle pääsi, mutta ei, ei saa koskea! Kitaroiden takana näkyi myöskin suunniteltua biisilistaa, jota sitäkin piti tiirailla, ja vielä kuvien avulla tarkistella, mitähän mahtaa olla tulossa.

Mutta olipahan kylmä! Vilunväreet alkoivat kulkea kropassa, kun päälläni oli kuumaan keikkaan varautuneena kevyehköt vaatteet, ja muutama muukin näkyi viluisen oloisena olevan. Ovikaan ei nyt siihen tahtiin aukeillut, että sieltä olisi kylmää ilmaa sisään virrannut. Paikka on siis ollut kylmillään ja tyhjänä koko viikon ennen keikkaa, ja kyllähän siinä kestää, että tuollainen rakennus uudestaan lämpenee ensimmäisten talvikelien aikaan. Mitenkähän kitarat tämän viileyden ottavat vastaan?

Muutama hetki ennen h-hetkeä, ja Antti ilmestyy lavalle bassoa – ja sormia -lämmittelemään. Siis kylmä on bändilläkin. Villen ilmestyminen rumpujen lähelle saa jo reaktiota aikaan, ja eturivissä puhjetaan vaativiin taputuksiin. Tulkaa jo! Eikä aikaakaan, kun odotus palkitaan. Silmäkulmasta huomaan Anssin tulevan lavan reunustalle, ja sitten kajahtaakin Kasarin lapsi ilmoille. Yes, nyt se alkaa! ”Jos sä tsennaat, niin heitä yläfemmat!”, ja Mössö täysillä mukana. Mistä nää ihmiset paikalle pamahti??? Tuntia ennen keikan alkua jo hivenen huolissani katsoin vähäistä väkijoukkoa, mutta meteli ja huuto nyt on niin korvia huumaava, että kurkkaus taakse vahvistaa sen, mitä odotinkin: Mössö on täynnä ja bileet sen mukaiset!

Anssi ja bändi lavalla ovat liekeissä. Hymyä, naurua, ilmeitä, eleitä riittää, ja hauskaa on. Tuttuja biisejä tulee putkessa, ja siinä mukana laulaessa ja tanssiessa on täysi työ napata kuvia samalla! Kun ei nää mokomat pysy paikallaan! Saat hyvän kuvakulman ja jonkun hyvin hollille, niin johan kuva näyttää jotain ihan muuta. Mutta ei haittaa, sarjatulta kameralla ja kyllä niistä joku aina onnistuu. Milla, Puistossa, Levoton tyttö… Huhhuh, tässähän on äänijänteet koetuksella heti alkumetreillä.

Näin viimeisenä Mössö-iltana luvassa on myös jotain spessua. Anssi kiittelee spiikeissään useasti paikkaa ja sen ilmapiiriä, ja ensimmäisenä kajahtaa ilmoille Kuolleen miehen kitara, jota harvemmin keikoilla kuullaan, mutta jonka tämä ilta ja paikka nyt ansaitsee. Tämä on yksi henk.koht. suosikkejani, joten olen aivan täpinöissäni.

Biisilistaa en hurmiossani tehnyt, mutta ah niin rakkaat hitit takaavat jälleen huikean illan. 2080-luvulla, Petri Ruusunen ja uusin sinkku Musta tuntuu multa, josta on tullut todellinen voimabiisi ja yllättävänkin ajankohtainen sanomaltaan tähän aikaan. ”Mä etin pitkään omaa värii, musta tuntuu multa…” Uskokaa itseenne ja olkaa sitä, mitä olette, ihmiset!

Ihan liian pian alkaa loppuhuipennus, kun Nostalgiaa kajahtaa ilmoille. Pikakelauksellako ne taas keikan veti? Tässä vaiheessa alkaa itse jo olla aika hapoilla, mutta jostain vielä saa happea sen verran, että jaksaa rääkättyjen keuhkojensa koko teholla laulaa mukana. 1972 sitten jo räjäyttää tajunnan. Ei väliä, missä mennään ja mitä tapahtuu, ammatteja luetellaan jo selkäytimestä, tuli ääntä tai ei.

Nummelan alkaessa haikeus iskee. Tähtitaivas, koiran kanssa kiivetään harjulle, katsellaan nukkuvaa Nummelaa. Mössöllä, vieressä Pyhättömänmäki (harju sekin), josta usein olen katsellut kotikaupunkiani Lahtea. Tämä meni suoraan sydämeen. Taisi hikipisaroiden lomaan kyynelkin hetkeksi vierähtää. Ja se tähtitaivas Mössöllä oli kyllä astetta kirkkaampi ja kauniimpi. Kuten Anssikin lavalta totesi, että näyttää upealta. Yleisö palkitsi tästä kaikesta laulamalla oman osuutensa antaumuksella mukana. Kiitos!

Encoren aika, ja ennen sitä bändi tällä kertaa poistuu lavalta. Myös Tuomas, joka jää hetkeksi lavalle haahuilemaan ja sitten huomaa muiden lähteneen. Vaativien huutojen ja aplodien jälkeen Anssi palaa lavalle – yksin ja akustisen kitaran kanssa! Siis mitä nyt? Kaivanko jo nessut esiin, nyt tulee jotain tosi hienoa! Anssi selittää haluavansa tehdä illan kunniaksi Hetken biisin, ja pyytää eturivissä olevaa seurueemme jäsentä etsimään Wikipediasta satunnaisen artikkelin. Ensimmäinen ei kelpaa, liian vähän tekstiä, mutta toisella satunnaisotannalla tärppää ja saamme kuulla kirjaimellisesti tuoretta, uutta tuotantoa. Yleisön pyynnöstä mollilla mennään, ja sitten alkaa. Mutta ei todellakaan mitään itkuvirttä, vaan saa nauraa vedet silmissä. Tää on hienoo ja siistii! Hetken biisin jälkeen Anssi kyselee toivebiisejä, ja huomaa sitten jaloissaan olleen Jennifer Aniston -kyltin ja sillä mennään. Aijai, jo toinen aarre samaan iltaan.

Anistonin loppuvaiheissa muu bändi tulee lavalle, ja seuraavaksi ollaankin Maitohapoilla. Peukkubassosoolo on jälleen loistava ja huh niin kuuma. ”Pakko päästä pois”, päättyy biisi, mutta eihän täältä voi lähteä pois, eihän? Vielä illan viimeinen ajelu Mikan faijan BMW:llä, eikä todellakaan mikään ole enää ennallaan. Kaunista, niin kaunista.

Perinteiseen tapaan keikan jälkeen Anssi jää tapaamaan faneja, ja kuvaajia ja nimmarin pyytäjiä riittää. Hymy, halaus ja ystävällinen sana riittää kaikille. Anssin jälkeen rohkaistun vielä Tuomaksen ja Antinkin nimmarit käsivarsiin ottamaan. Nyt on nimikoitu! Jotenkin rento, rauhallinen ja hyvä fiilis keikan jälkeen, ja juttua riittää kaikkien kanssa. Mutta ei auta, pakko se on takkinsa hyisestä narikasta hakea ja alkaa siirtyä kotia kohti. Ulkona juttelemme vielä Antin ja parin muun seurueemme jäsenen kanssa. Antti naureskelee, että luuli hetken heidän soittavan ulkoteltassa (narikka), kun tulivat paikalle. Ja kylmä oli Mössöllä todellakin ollut bändin tullessa paikalle, Antin mukaan noin +2 sisällä. Ei ihme, että meinasi hytisyttää!

Kerrankin lyhyt kotimatka. Heipat ja halit ja hyvänmatkantoivotukset muulle porukalle, ja lähden hiljaisessa lumisateessa kävelemään kotia kohti. Lämpö sydämessä, paljon ajatuksia mielessä. Taisi siinä lumihiutaleiden ohessa pari suolaisempaa pisaraakin poskille kuivua. Upea ilta! Kiitos Anssi! Kiitos Mössö! Kotona vielä somepäivitykset ja tarkistukset, että autoilevat ystävät ovat pääseet kotiin ja kaikki turvallisesti majapaikoissaan. Nyt voin mennä nukkumaan.

PS. Pari päivää sitten tuli tieto, että Mössön yrittäjä perustaa alkuvuodesta uuden musaklubin Lahteen. Taru siis jatkuu – uusissa puitteissa ja kuosissa. Hienoa!

Kommentit

  1. Upea rapsa Katrilta 😃Tää oli niin monella tavalla spessu ilta ❤Kiitos rapsasta ja loisto seurasta Mössöllä!!

  2. Kiitos, kivasti ovat koetut tunnelmat tässä raportissasi, Katri. Jatka ”valitsemallasi uralla” oikein mielellään; mukava lukea.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.