Myrskyvaroitus: Kuumat festarit Nokialla!

| Aiheet: Yhteisö | Kirjoittaja:

YLIS’FESTARIT 12.08.2017: Elias Kaskinen ja Päivän Sankarit, Anssi Kela ja Jenni Vartiainen

 

Loppukesän festarivalikoimista löytyi Anssi Kela Ylis’festareilla. Kyseessä on koko perheen päiväfestari Nokian Pitkäniemen sairaala-alueen puistossa, ja tapahtuma täyttää tänä vuonna kunniakkaat 18 vuotta. Päivatapahtuma, hyvät esiintyjät (Anssi Kelan lisäksi Elias Kaskinen ja Päivän Sankarit, Jenni Vartiainen ja Klamydia) ja kun kulkuyhteydetkin julkisilla toimivat festarialueelle asti ja takaisin, niin eihän siinä sitten muuta kuin lippuja ostamaan ja matkaan. Faniystävistä ja -ryhmästäkin on kiitettävä edustus paikalle tulossa, joten mahtava elokuinen kesäpäivä odottaa!

Festaripäivän aamu valkenee Lahdessa aurinkoisena. Sopivan varustuksen päättäminen aiheuttaa pientä päänvaivaa säätiedotteiden lupailtua kunnon sadetta ja ukkosta iltapäivästä alkaen. Lämmintä kuitenkin pitäisi olla, joten kevyt, sateenpitävä ulkoilutakki saa nyt luvan riittää ja pitää sadetakin virkaa tarvittaessa. Lähtöni on sen verran aikaisin, että päätän ottaa eväsleivät mukaan ja syödä aamupalan matkalla linja-autossa – näin saan myös nukkua hitusen pitempään.

Matka-aikataulu pitää hyvin, ja olen Tampereella hyvissä ajoin ennen sovittua tapaamista faniystävän kanssa ja vaihtoa Nokialle vievään paikallisvuoroon. Tämä olikin kiva yllätys ja hyvin järjestetty, että Tampereen keskustasta on kuljetus festarialueelle ja takaisin paikallisvuorolla. Löydän tieni oikealle pysäkille Stockmannin edessä, ja sieltä löytyy faniystäväkin kanssani matkaa ja päivää jatkamaan. Hieman naureskellaan, että osataankohan jäädä oikealla pysäkillä pois, mutta saammekin tiedon, että vuoro ajaa festarialueelle asti, ja näin onkin: päätepysäkki alueen portilla.

Tästä sitten festarilalueelle, jonne päästyämme hakeudumme ensimmäiseksi syömään. Kello on jo sen verran paljon ja vatsa naukuu siihen malliin matkan jäljiltä, että jos odotetaan parin ensimmäisen esiintyjän yli, voi huono olo yllättää kuumuudessa. Aurinko paistaa vielä, mutta on jo todella painostavaa. Ruokavaihtoehtoja on runsaasti, suolaista ja makeaa, pieneen ja isoon nälkään, kojukuja on yllättävänkin kattava vaihtoehdoiltaan. Päädyn currykanaan, joka olikin juuri sopiva annos tähän nälkään. Tämän jälkeen vielä vesipullojen täyttö (hieno vesipiste, tästäkin plussaa järjestäjille!) ja sitten etsimään muuta porukkaa, jota alkanut valua paikalle. Suunta lavan edustalle siis, ja sieltähän tuttua faniryhmää löytyy. Ensimmäisen bändin alkuun on vielä sen verran aikaa, että jätän suurimmat tavarat ystävien hoiviin ja käyn vielä kiertämässä ja tutkimassa aluetta. Myyjää ja kojua löytyy jos jonkinmoista. Kyllä olisi voinut shoppaillakin sydämensä kyllyydestä. Ainakin tällainen laukku- ja reppuhullu löysi heti omaan makuun sopivaa ostettavaa. Tällä kertaa malttaen mielensä ja tyytyen vain ihastelemaan.

Alueella on kaksi lavaa, joista pienemmällä jo soittaakin Tays silmäkeskuksen bändi. Hyvällä meiningillä coverversioita tutuista biiseistä saaden jo tanssijalkaa vipattamaan. Lisäksi on iso screeni takaamassa, että kaikki näkevät tapahtumat lavalla. Onkin jo aika siirtyä ison lavan eteen ensimmäistä esiintyjää odottelemaan. Tapahtuman juontaa Karoliina Blackburn, joka tulee lavalle kertomaan yleisinfoa tapahtumasta ja alueesta. Lisäksi hän kertoo, että tänä vuonna kaikki esitykset tulkitaan viittomakielelle; paikalla on neljä tulkkia, jotka vuorottelevat esitysten aikana viittomassa biisejä. Nokian kunnanjohtaja lausuu vielä avaussanat, jonka jälkeen onkin aika toivottaa ensimmäinen bändi tervetulleeksi lavalle.

Elias Kaskinen ja Päivän Sankarit saadaan raikuvien aplodien saattelemana lavalle. Elias ilahtuu silminnähden lämpimästä vastaanotosta ja siitä, että yleisössä ollaan kädet ylhäällä ja taputetaan mukana heti ensitahdeista alkaen. Mutta hei, näinhän sen pitää ollakin! Nyt eletään musiikissa mukana ja unohdetaan kaikki muu.

Näin bändin ensimmäistä kertaa Lohjan iltatorilla toukokuun lopussa, ja sen jälkeen ottanut kuunteluun, joten nyt oli biiseissä enemmän ennestään tuttua materiaalia. Saimme maistiaisia myös tulevan uuden levyn annista ja todella hyvältä kuulostivat nekin. Bändi oli huikeassa vedossa, vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti kaikkien hyppiessä ympäri lavaa. Elias keikkui niin lähellä lavan reunaa kuin vain pystyi. Pari kertaa katsoin, että kohta tullaan alas että kolisee! Isot biisit-versio J.Karjalaisen Hän-biisistä kirvoitti ehkä suurimmat huudot eturivin edustukselta, mutta vauhdikasta oli meno yleisössä koko setin ajan. Laulettiin ja elettiin mukana, ja kyllä Elias pistikin yleisön hommiin, kun huomasi, miten siellä eletään mukana. Viimeisen biisin aikana (Sano se mulle) Elias hyppäsi lavalta alas eturiviä tervehtimään – vain huomatakseen, ettei korkealle lavalle niin vain pompattukaan takaisin ilman portaita! Nopea pinkaisu lavan sivustan roudausramppia pitkin takaisin lavalle ja tilanne pelastettu. Eikä yhtään huonolta näyttänyt sekään, että pyyhkeen puuttuessa Elias joutui nostamaan t-paidan helmaa pyyhkiäkseen kasvojaan kuivaksi keikan aikana. Ilmankos tuntui äkillistä kuumuutta yleisön edustajissakin välillä! Heiluminen mikkitelineen kanssa pisti vieressä olleen kitaristin refleksit koetukselle hänen väistellessään välillä turhankin lähelle tullutta telinettä. Mutta kaiken kaikkiaan aivan mahtava veto ja keikka! Juuri sopivaa nuoruuden röyhkeyttä ja itsevarmuutta positiivisella asenteella ja iloisella mielellä höystettynä. Mitään ei liikaa ja kaikkea juuri sopivasti. Huomasi, että bändillä oli hauskaa ja ottivat kaiken irti mukana iloitelleesta yleisöstäkin.

Eliaksen aikana sivusilmällä huomasin, että lavan reunustoilla kasattiin jo kovaa vauhtia Anssi Kelan bändin kamoja valmiiksi. Lavan molemmilla laidoilla oli kasaus- ja roudaustilaa edellisen bändin esiintymisen aikana. Eikä siinä montaa sekuntia mennytkään, kun bändin lopetettua lava olikin taas porukkaa täynnä ja vauhdilla setin vaihto. Jokainen tiesi paikkansa ja tehtävänsä, ja homma sujui kuin tanssi. Tässä vaiheessa taivas oli tummien pilvien peittämä, ja sen verran ripautti vettäkin, että sadetakkeja kaivettiin esille. Ilma oli kuitenkin niin painostava, että pakko oli ottaa takki samantien pois ja jäädä odottamaan, tuleeko kunnon sade vai selvitäänkö tällä pienellä tiputtelulla.

Väliajalla pikkulavalla viihdytti Herra Heinämäen lato-orkesteri, joka lasten ohella viihdytti ja innosti porukastamme pari vetämään vauhdikkaasti rivitanssin askeleita. Tässä vaiheessa ei lavan edustalta malttanut poistua, ja vietimme väliajan roudausta seuraillen ja mukavia jutustellen. Mitään ruuhkaa ei lavan edustalla ollut missään vaiheessa, kaikilla oli tilaa ja hyvällä fiiliksellä mentiin, vaikka puisto olikin täyttynyt yleisöstä. Päihteetön koko perheen päivätapahtuma näytti voimansa; ei häiriöitä ja täällä ollaan nauttimassa musiikista ja hyvästä seurasta. Paljon oli seurueita picnic-eväiden ja -tarvikkeiden kera lähtenyt päivää viettämään.

Lava alkaa näyttää valmiilta, ja juontaja Karoliina tulee spiikkaamaan Anssi Kelan lavalle. Hän kertoo alueella olevasta Hyvän olon puusta, johon jokainen saa käydä ripustamassa ilmapallon, johon on kirjoittanut, mikä voimaannuttaa ja tuo iloa elämään. Yhdessä pallossa oli teksti ”Anssi Kelan musiikki”. Ja tämähän pitää täysin paikkansa! Näiden kauniiden sanojen jälkeen oli hienoa toivottaa bändi tervetulleeksi lavalle.

Tuomas ja Ville etunenässä bändi saapuu, Saara ja Antti paikoilleen, ja Anssikin ilmestyy punainen Gretsch käsissään. Ensimmäisenä huomio kiinnittyy kävelyyn, joka näyttää jo hyvältä, ja Anssikin seisahtuu silmäilemään jakkaraa miettivän näköisenä. Vilkaisee yleisöön ja hymyillen kohauttaa olkapäitään ja istahtaa jakkaralle. Millan ensisoinnut kajahtavat ilmoille ja juhlat voivat alkaa! Millan jälkeen Anssi kertoilee haaverista Tavastialla, jossa jalkapöytään tuli murtuma, ja jonka takia joutuu istumaan, mutta toteaa jalan parantuneen hyvin ja kestävän jo painoa lähes normaalisti. Jopa siinä määrin, että Anssi oli harkinnut jättävänsä jakkaran pois jo tällä keikalla, mutta bäkkärillä Jenni Vartiainen oli ollut tiukkana ja vaatinut jakkaran keikalle mukaan. Tästä määräyksestä Jenni saikin isot aplodit ja lämpimät kiitokset yleisöstä – Anssin suureksi riemuksi. Tämän jälkeen matka jatkui teemaan sopivasti Puistossa. Biisin jälkeen Anssia huvitti iso screeni, johon hän näki suoraan omalta paikaltaan lavalla. Hän totesi laulavansa ikään kuin itselleen ja ettei kannata ihmetellä, kun hän unohtuu tuijottamaan näyttöä. Kuulemma kuuluu tapoihin, että katse nauliutuu aina tv- tai muuhun ruutuun, jos sellainen näkösällä on. Ei kannata kylään kutsua ja jättää telkkaria auki hänen läsnäollessaan!, oli vinkki yleisölle. Ja kyllähän keikan aikana useammankin kerran huomasi artistin katseen jumittuneen sinne screenin suuntaan. Toisaalta sieltä näytettiin keikan tulkkien viittomat koko ajan, että ehkä viittomien seuraaminen vei mennessään.

Levottoman tytön aikana sai viittomakielen tulkki ihastella meidän viittoilua Anssin mukana tiettyjen biisin sanojen ja kohtien aikana. Leveä hymy kohosikin monesti huulilleen hänen seuratessaan vuorovaikutusta Anssin ja yleisön välillä, kuinka sujuvasti elettiin joka hetki mukana. Tässä kohtaa mainittakoon sekin, että myös tulkit olivat pukeutuneet mustiin keikan ajaksi.

Anssin tehdessä vielä istumatyötä ehti kerrankin seurata Tuomasta ja Anttia ajan kanssa. Kuviot, ilmeet ja eleet taas kohdillaan. Olisi pitänyt olla silmiä ympäri päätä, että olisi ehtinyt kaiken nähdä ja huomioida. Antti varsinkin elementissään tepastellessaan ympäri lavaa. Toisaalta, eipä siinä keikan tuoksinassa muistanutkaan, että yksi istuu, niin oli vauhti päällä koko ajan. Hyvä, että tuolilla pysyi keikan ajan. Battle oli tutun kuuma ja Tuomas tulitettiin lavan viimeiseen peränurkkaan asti. Oma ehdoton keikkasuosikkini Karhun elämää sai väristyksiä aikaan jälleen lopun kukkoiluineen. Harmittavasti vasta biisin jälkeen Anssi huomasi lavan edustalla karhupukuun pukeutuneen hahmon, jolle hän biisin esityksen jälkeen omisti. Yleisö auttoi pyydetyssä kohdassa laulaen mukana niin, että varmasti koko Pitkäniemi ja vastarantakin kuuli, että täällä eletään Karhun elämää.

Nyt Anssi antaa kitaran hetkeksi pois ja siirrymme varastetun materiaalin pariin eli 2080-luvulla. Ei tätä enää Sannin biisiksi muistakaan! Taas lauletaan mukana ja ikävöidään. Anssi taitaa pyöriä jakkaralla pari kierrosta liikaa, ainakin hetken näyttää hakevan tasapainoa viimeisen kierroksen jälkeen. Petri Ruususen alussa Anssi on pitkään kumarassa, lähestulkoon kaksinkerroin jakkaralla kasvot tuulettimen lähituntumassa. Happea ja viilennystä ennen kuumaa jatkoa biisiin ja keikkaan. Koska nythän ovat ihan liian nopeasti vuorossa Nostalgiaa ja heti perään 1972. Ennen Nostalgiaa yleisön äänenavaushuudatukset vielä ennen lopun laulukoitosta. Yleisö riehaantuu täysin, ja tulkin hymy lavalla Tuomaksen vieressä leviää korviin.

Vuorossa onkin enää kävelyretki Nummelan harjulle. Tai vielä ehkä klenkataan, toteaa Anssi. Paven tuodessa Anssille valkoista Gretschiä kuuluu takaani ihasteleva huokaus: ”Taas uusi kitara! Kuinka monta sillä niitä yhdellä keikalla on?” Lopun OOO-huudatuksessa Tuomas kannustaa ja opastaa tulkkia, kuinka O-kirjain tällä keikalla tehdään ja tulkkihan on innolla mukana. Tähän keikka sitten oikeasti päättyy tällä kertaa, vaikka kovasti yritämmekin saada bändiä vielä uudestaan lavalle. Tiukka aikataulu, ja taustalla oli jo seuraavana esiintyneen Jenni Vartiaisen kamoja kasattu valmiiksi, mitä vaan pystyttiin. Loppukumarrusten jälkeen bändi poistuu lavalta, Anssi viimeisenä yleisölle vilkutellen.

Keikan jälkeen tajuan, kuinka todella painostavaksi ilma on mennyt, vaikka pilvet rakoilevatkin lupaavasti tehden tilaa auringolle. Hetken odottelun jälkeen Anssi ilmestyy lavan reunustan alueelle faneja tervehtimään, ja siinä omaa vuoroamme odotellessamme seuraamme samalla tehokasta roudausta. Jennillä näkyy olevan eniten rekvisiittaa lavalla, mittanauhojen kanssa paikkoja katsellaan, joten ei ihme, ettei ylimääräistä aikaa tässä välissä ollut.

Tässä vaiheessa onkin taas suolapalan aika, joten Anssin tervehdittyämme porukka hetkeksi hajaantuu. Suuntaamme ruokakojujen luo päätyen pizzajonoon. Jonot ovatkin nyt pitkät joka paikkaan, mutta kukaan ei hermostu ja hyvällä mielellä odotamme vuoroamme. Jenni ehtii tällä aikaa jo aloittaa, mutta näemme lavalle koko ajan ja pizzat saatuamme suuntaamme nurmikentälle syömään ja keikkaa seuraamaan.

Seili-albumin jälkeen en ole Jenni Vartiaisen tuotantoa kauheasti seurannut, ja radiosoitossa olleisiin biiseihin olen ollut jopa hieman pettynyt. Livenä homma toimii, Jenni on loistava esiintyjä ja bändi taustalla soittaa hyvin. Yleisö elää joka hetken mukana, ja vaikkei nyt itse eturivissä heilukaan, pääsee hyvin tunnelmaan mukaan. Tässä sivummalla huomaa vihdoin senkin, miten paljon puistossa onkaan väkeä. Missä muruseni on? on ehkä päivän kaunein yhteislaulu, ja Jenni laulattaa muutenkin yleisöä todella paljon. Tulkki on esityksessä mukana tanssien samaan tahtiin Jennin kanssa, kuin olisi aina keikoilla ja koreografiassa mukana. Muutaman kuvan käyn lavan edustalla nappaamassa, mutta istuskelu nurmikolla auringossa tuntuu ihan hyvältä ajatukselta, kun on jo kaksi keikkaa lavan edessä rokannut.

Jennin aikana Klamydia saapuu paikalle. Valitettavasti aikataulut ovat sellaiset, että Klamydiaa ei ehditä jäädä katsomaan, että ehtii juniin ja linja-autoihin Tampereelta kotimatkalle. Osa on rientämässä toisille festareillekin saman päivän aikana. Iloksemme seurueestamme yksi ilmoittaa ajavansa Tampereen kautta ja meistä neljä pääsee kyydissään sinne. Matka menee sujuvasti päivää ja keikkoja fiilistellen. Tampereella on juuri sopivasti aikaa käydä terassilla nauttimassa kylmät virvokkeet ja vielä nautiskella ystävien seurasta, ja siitä linja-autoasemalle Lahden autoa odottamaan ja pari muuta suuntaa rautatieasemalle. Tässä vaiheessa tummat, synkät pilvet täyttivät taivaan ja kotimatkan alkaessa vettä tuleekin jo taivaan täydeltä Etelä-Suomeen iskeneen ukkosmyrskyn tiimoilta. Itse vältän pahimman myrskynsllmän olemalla kotimatkalla sen ajan, eikä Lahdessa enää sada päästyäni perille.

Olipa mahtava päivä ja mahtavat festarit! Järjestelyt toimivat hyvin väkimäärästä huolimatta. Tilaa riitti ja sitä annettiin, kun kulki paikasta toiseen. Lavan edessä ei mitään tunkemista ja väkisin eteen yrittämistä. Hintataso kohtuullinen ja vaihtoehtoja löytyi joka makuun. Viittomakielen tulkit esityksissä mukana olivat aivan loistavia. Kuten ryhmästämme yksi totesikin, pitäisi keikat nähdä uudestaan niin, että nyt keskittyy vain tulkkeihin ja viittomiin. Tämä festari kalenteriin pysyvällä merkinnällä ja seuraavalla kerralla kunnon picnic-tarvikkeiden kanssa paikalle uudestaan. Kiitos Ylis’festarit!

 

 

********

 

EDIT: Tapani mukaan en taaskaan muistanut ottaa biisilistoja itselleni ylös. Pahoittelut! Eiköhän lisäraporttejakin ole tulossa…