Keikkarapsa: Kipinöitä ja liekkejä kesäyössä

| Aiheet: Yhteisö | Kirjoittaja:

Anssi Kela + bändi pe 25.8.2017 Verkatehdas, Hämeenlinna

Meidän porukat olivat päättäneet viettää perjantai-iltansa mukavasti Vihdissä Anssi Kelan soolokeikalla, mutta vain vajaata kahta viikkoa ennen tätä päivää ilmestyikin aivan pyytämättä ja yllättäen tieto siitä, että Anssilla olisi toinenkin keikka samana iltana. Hämeenlinnassa juhlitaan Taiteiden yötä, ja sen kunniaksi Anssilla on bändikeikka Verkatehtaalla. Sen alkamisaika on vasta 23:00 ja jos ajaa reippaasti, sinne pitäisi ehtiä Vihdin keikan jälkeen. Jahas, taas kerran logistisesti mahdollista ainakin teoriassa, mutta ei erityisen järkevää. Noh, ei anneta järjen häiritä tällaisissa jutuissa vaan mennään sitten molemmille keikoille. Varsinkin kun taas kerran kaverit tuntuvat istuvan autossani jo ennen kuin minä olen saanut päätettyä, ajetaanko Vihdistä todella Hämeenlinnaan.

Ajeltiin läpi kauniiden viljelymaisemien ja saavuttiin Hämeenlinnaan hetkeä ennen kuin öinen taivas muuttui aivan mustaksi. Upeasta vanhasta teollisuusrakennuksesta kulttuurikeskukseksi muuntuneen Verkatehtaan parkkialueelta löytyi sopivasti tilaa kaikille kolmelle Vihdistä startanneelle autokunnallemme. Verkatehtaan aulassa tapaamme tuttuja, jotka olivat jättäneet Vihdin keikan väliin ja siirrymme porukalla jonottamaan salin ovelle. Harrastamme jopa jonotusnumeroiden piirtelyä kämmenselkiin tunnelman nostattamiseksi, mutta nouseehan se tunnelma nyt ihan itsestään, kun kerromme Vihdin keikasta juttuja kavereille, jotka eivät olleet siellä. Sitä paitsi, Anssi oli Vihdissä vihjannut, että Hämeenlinnassa nähdään tänä iltana pyrotekniikkaa!

Vanaja-sali on tänä iltana seisomakattauksessa, joten oven auetessa kiirehdimme varaamaan paikat etuaidan tuntumasta. Pyörätuolien käyttäjät oli laskettu sisään hetkeä ennen meitä muita, joten he saivat oikeutetusti etsiä itselleen sopivimmat paikat ja sitten me muut asetuimme sinne, minne mahduimme. Yläparvella on istumapaikkoja, ja ne tuntuvat täyttyvän ennen lattiaa, mutta keikan alkuun mennessä salissa on jo mukavan tiivis tunnelma. Pyroteknikot virittelevät laitteitaan lavan etureunassa.

Pari minuuttia yli yhdentoista Villen valkoiset housut vilahtavat lavan pimeydessä, ja kun tarkasti katsoo, muukin bändi asettuu siellä juuri paikoilleen. Oujee, Tuomaksella ja Antilla on basistintakit! Biitti käynnistyy – hei, tämänhän täytyy olla Tanssilattialla! Onhan se, ja kuten basistintakeistakin jo arvasi, Anssillakin on nyt samaan sarjaan kuuluva pitkähapsuinen keikkatakki niskassaan. Vauhti on kunnolla päällä heti ensimmäisestä biisistä alkaen, ja Anssi harppoo tosissaan pitkin Verkatehtaan avaraa lavaa ikään kuin hänen jalkansa ei olisi murtunut vain runsas kuukausi takaperin Tavastian keikalla.

Millan soidessa tulikuumat liekit singahtavat lavan etureunasta kohti kattoa, ja nyt tosiaan tajuaa hyvin, miksi tällaiselle sisäkeikalle on laitettu mellakka-aita festareiden tapaan pitämään yleisöä usean metrin päässä lavasta. Pyrojen lähtöpisteet on merkattu lavan pintaan oranssilla teipillä, mutta osaavatko nuo kiihkeät pojat varoa niitä? Apua, eiväthän vain Anssin takin pitkät hapsut ole palonarkoja? (Voi ei, tätifaniuden syvin olemus se vain taas nostaa päätään, ole nyt jumaliste hiljaa siellä ja anna fanityttö-minän nauttia keikasta!) Mutta on muuten pätevät pyrotekniikat! Ja huh huh, nyt liekkien loimottaessa tulee kuuma.

Kaksi sisarta, joo! Ei todellakaan mennä mitään tunnin festarihittiputkea nyt, vaan kunnon klubikeikkasettiä, tästä me tykätään. Puistossa, Levoton ja niitä seuraa tuttu kitarakaksintaistelu. Ei kai ne nyt tätä sentään ota normaalilla koreografialla? Eikun ottaa ne, nyt Tuomas ja Anssi tappelevat siellä (melkein) tosissaan, vetävät toisiaan kuonoon ja upottavat kanssakitaristia suohon toistensa sooloihin vastatessaan. Ja kävelevät osin oranssilla merkityillä alueillakin, apua, mutta pyrot eivät onneksi pärähdä tämän tiluttelun aikana.

Karhun elämän ajaksi voidaan rauhoittua kuuntelemaan ihanaa syntikkataustaa ja laulamaan yhdessä vokaaleja Anssin johdolla. Tästä siirrytäänkin suoraan tulevaisuuteen eli 2080-luvulle, jonka jälkeen palataan nykyhetkeen kuuntelemaan Petri Ruususen tämänhetkisiä fiiliksiä. Ei sillä hyvin nytkään mene, mutta ainakin nyt tämän biisin pystyy kuuntelemaan ja katselemaan jo ihan hyvin saamatta hirveitä fläsäreitä yhdestä taannoisesta Tavastian keikasta ja eräistä ruusuista. Pete-parka, sillä on vaikeaa muutenkin ja nyt tällainen mustien muistojen painolasti on vielä lisätty hänen hennoille harteilleen. Sori Petri Ruusunen, me päästiin jo tämän yli mutta kyllä se sinun ristiksesi jää loppuelämäksesi.

Anssin hapsutakki on vaihtunut Freddie-takiksi ja hei mikämikä tämä biisi on, Maitohapoilla! No NYT, bassosooloineen kaikkineen tämä on niin jes jes JESS! Tätä bassottelua olikin ollut ikävä kesän aikana. Ja pyrot paukkuvat taas, liekit ja ihanaiset kipinäsuihkut poraavat oranssinkirjavia täpliä verkkokalvoihin. Tässä on meininkiä, ihan niin kuin oltaisiin stadionilla isossa maailmassa eikä jossain Hämeenlinnassa sisäkeikalla! Nostalgiassa pöllitään taas se Emmanuelle kirjastosta kuten aiemmin illalla Vihdissäkin, mutta nyt ei ajatella Vihdin vanhaa, puista kirjastotaloa ja tuota koirankorville selailtua, pöytälaatikkoon piilotettua pehmopornoa tihkuvaa teosta, nyt ollaan vain keskellä vauhdikasta rokkibiisiä erinomaisen livebändin keikalla!

Kuten bändikeikoilla yleensäkin, Nostalgiasta lähdetään suoraan 1972:en kitaraintroon ilman mitään taukoja. Tuomas pyörittää tuulimyllyä kuin Pete Townshend parhaina päivinään. Ja me kaikki olemme kovaäänisesti taas kerran muurareita, taksikuskeja ja yksinhuoltajaäitejä. Kyllä, nämä lyriikat ovat yleisön hallussa ja salissa lauletaan ahkerasti. Anssi ei onneksi alennu turhan monen tähden virheeseen eli jo heti ekan kertsin kohdalla pantaisiin yleisö laulamaan tyyliin ”Hei, tehän osaatte tän” koska se olisi vihoviimeinen rangaistus sille ensimmäiselle keikalleen tulijalle, joka EI osaa niitä sanoja ja oikeasti haluaisi edes kerran elämässään kuulla koko kertosäkeistönkin kuten sen pitääkin olla eli artistin itsensä laulamana. Anssi ei onneksi ole mikään Ellinoora tai Sunrise Avenuen Samu (joilta molemmilta olen nähnyt ko. tempauksen), vaan laulaa itse kertosäkeen pariin kertaan ennen kuin vaatii yleisöltä ääntä.

Nummelan aikana sytytetään kännykkätuikut ja Anssi johdattelee meidät kävelylle lavan pinnasta sinkoavien kipinäsuihkujen valaistessa Nummelanharjua. Encoretauon aikana katsomo virittelee käsistään tasaisen taputuksen ja toteaa, että turva-aidan rakenteen takia tömistelykin toimii tällä kertaa. Meteliä ei tarvitse jatkaa kovin pitkään ennen kuin bändi on taas paikoillaan, ja Queen-tyylinen intro kutsuu Anssin (Freddie-takin tilalla on nyt nahkatakki, oho kun Anssi vaihtaakin vaatetta tämän keikan aikana) kertomaan meille, kuinka ollaan oikeaoppisesti Rappiolla. Lopuksi käymme vielä Mikan faijan BMW:n kyytiin ja vaikka biisi onkin haikea, tämä keikka ei todellakaan ole ollut sellainen vaan iloinen, railakas, hyväntuulinen ja vielä tulinen!

Anssin hypätessä alas lavalta kättelemään yleisöä ja jakamaan nimmareita (mikä loistava tapa luistaa keikan jälkeisestä roudausvelvollisuudesta…), keräännymme porukalla pohtimaan keikkaa, kun Anssi on saatu käteltyä. Ai että tykättiin! Komeat ja erinomaisesti toimivat pyrot, mutta sisätiloissa näin paljon niitä, ettei vain mennyt jo liioittelun puolelle? Ei näitä normikeikalla yhtään kaipaa, mutta kieltämättä täältä olisi osan voinut toimittaa toukokuiselle Jäähallikeikalle. Anssikin taisi kesken keikan spiikata jotain, että ei näitä ihan joka keikalla, ei esimerkiksi Klaukkalan Pihvimyllärissä – joka kavereiden kertoman mukaan oli tavattoman pieni ja hankala keikkapaikka, joka olisi varmaan syttynyt palamaan näistä pyroista. Toisaalta, se ei ehkä olisi mikään iso vahinko Suomen keikkapaikkatarjonnan kannalta.

Edelleen hyväntuulisina ja tulisen kiihkeinä lähdimme etsimään autoa öiseltä parkkikselta (siis missä se oikein on, eikun kuka ihme sen tänne kauas taakse oli pysäköinyt???) ja koko kotimatkan viihdytämme toisiamme käymällä läpi kaikki muistamamme rokkareihin ja pyrotekniikkaan liittyvät kamalat onnettomuudet (Michael Jackson 1984, Metallican James Hetfield 1992, Great White 2003). Burn baby burn, disco inferno!

Settilista

Tanssilattialla
Milla
Kaksi sisarta
Puistossa
Levoton tyttö
Battle
Karhun elämää
2080-luvulla (Sanni cover)
Petri Ruusunen
Maitohapoilla
Nostalgiaa
1972
Nummela

Rappiolla (Hassisen kone cover)
Mikan faijan BMW