Keikkarapsa: Ensimmäistä kertaa ilveksen jäljillä

Anssi Kela + bändi pe 4.5.2018 MS Viking Grace, Turku-Tukholma

Anssi Kelan keikkatauko vain jatkuu ja jatkuu – eikun hetkinen, miksi Viking Line mainitsee hänen nimensä mainostaessaan loppukevään laivakeikkoja? Ei kai tämä voi olla totta? Onhan se, ja vaikka syynä olisi keikkamyyjän unohdus, saamme pian varmistuksen sille, että nämä keikat todella toteutuvat! JEE! Äkkiä kalentereita tutkimaan, voittamaan syvää inhoa 23 tunnin risteilyitä kohtaan ja varaamaan lippuja punaisille laivoille!

Keikkapäivä on monella meistä normaali työpäivä, joten aamulla pakataan kiireesti satunnaisia tavaroita, kitkutellaan kahdeksan tunnin työrupeama miten kuten ja sen päätyttyä singahdetaan – eikun madellaan kammottavaan perjantairuuhkaan Turun moottoritielle. Ruuhka onneksi helpottaa jo Ämmässuon nurkilla ja loppumatkan saamme ajella kauniista ilmasta ja maisemien hienoisesta keväisestä viherryksestä nauttien. Heiii tsiigatkaa, tuolla pellolla on bambeja!

Navigaattori ohjailee meidät pätevästi Turun matkustajasatamaan. Juuri kun saamme auton parkkiin, radiokanava ilmoittaa, että seuraavien mainosten jälkeen kuulemme Anssi Kelan uusimman kappaleen, joten istumme kaikki neljä tiukasti autossa kahlaten läpi tylsien kaupallisten tiedotteiden kuullaksemme Ilveksen ja kokeillaksemme yhdessä, onnistummeko laulamaan mukana. Meni ihan hyvin, eikö vain? Noh, ei ehkä siitä yhdestä kohdasta eikä varsinkaan siitä toisesta, mutta ei se mitään! Jokohan tämä biisi löytyy laivan karaokelistalta? Yksi Ruususista on uhonnut nimittäin menevänsä karaokeen ja hän on haastanut meidät muut mukaansa.

Terminaaliin kerääntyy vähitellen tuttua porukkaa jakelemaan uusia Ilves-pinssejä toisilleen naureskelemaan ja muuten vain häröilemään. Kun portit aukeavat, hyttiin ei ole vielä kiirettä, eihän se sieltä minnekään karkaa, vaan ensin mennään tietysti tutkimaan Vogue-yökerhon tilannetta. Bändihän saattaa olla siellä aloittelemassa sound checkiä. Kiertelemme tutkimassa huolella kaikki paikan ovet (lukossa, kokeiltiin jokaista), mutta lopulta hoksaamme, että paapuurin puolen ulkokannen vihoviimeisestä kolkasta näkee baarin ikkunan ja viinapullohyllyn läpi vilauksen lavasta, ja laittamalla korvansa ikkunaa vasten saattaa myös kuulla jotain. Kyllä, Ilveksen intron alkua tämän täytyy olla. Ne treenaa sitä! Anssi on luvannut facebookissa, että tämä pari viikkoa sitten julkistettu kappale kuullaan tänään. Kuuntelemassamme osuudessa ei kyllä vielä päästy kovin pitkälle, mutta jätetään heidät harjoittelemaan, nyt on aika käydä hyteissä ja lähteä tutkimaan laivaa.

Seuraavien tuntien aikana katsellaan maisemia kannelta, syödään, juodaan, viihdytään ja kohotetaan keikkatunnelmaa. Saamme suunniteltua Hullunkuriset bändit -korttipeliäkin tosi pitkälle, enää siitä ei puutu kuin pari pikku juttua kuten säännöt ja ne kortit. Keikan on ilmoitettu alkavan puoli kahdeltatoista, joten alamme vilkuilla yökerhon suuntaan heti kun se aukeaa kymmeneltä ja siirrymme kohta paikan tanssilattian reunamille asemiin. Ehdimme vielä pikaisesti toteuttaa aiheeseen sopivan toivekyltin ja neuvotella baarin valikoimaan drinkin nimeltä Rva Ruusunen.

Puoli tuntia ennen keikkaa menee hermot (mutta hei, siihen saakka kestettiin kuin aikuiset!) ja ryntäämme porukalla raskaalla esiripulla verhotun lavaan eteen riviin. Nostelemme verhoa varovasti ja kurkimme sen alta hämärälle lavalle. Villen rummut ovat tuossa, teknikko Esa tekee viime hetken säätöjä kitaroille, savukonekin on käynnistetty. Nyt sieltä kuuluu jotain, kurkistus – oho, Anssi onkin jo siellä, nyt alkaa! Ville käynnistää Millan tutun intron, verhot aukeavat ja nyt mennään! Mul on sängyssäni mies, sen olkaan tatuoitu on Jack Nicholson…

Viking Gracen lava on korkea, leveä ja tukevan teräskaiteen suojaama. Anssi Kela on mustassa nahkatakissaan ja punainen Gretsch kaulassaan ottanut keskipaikan haltuunsa juuri siitä, mistä verho aukesi hetki sitten. Antti Karisalmi upouusine bassoineen on tuolla omassa reunassaan ja vastakkaista reunaa hallitsee Tuomasta (missä lie musikaalissa mies tiluttelee parhaillaan) tänä iltana tuuraava Pauli Halme punaisen Gibsoninsa kera. Ville Kela mahtavine rumpusetteineen hallitsee lavan takaosaa tällä kertaa Anssista hieman Anttiin päin, ja Saara Metsbergin työpiste on koottuna vaihteeksi Anssista Paulin suuntaan.

Muukin yleisö löytää tiensä tanssilattialle heti verhojen aukeamisen jälkeen, ja kohta siellä on jo melkein tungosta. Etummaisin rivi laulaa mukana koko keikan, ja hieman taempanakin näkyy joku aukeileva suu. Kaksi sisarta on erinomainen yhteislaulukappale, samoin kuin Sydämet, jossa on paljon tekemistä meidän käsillemmekin. Mukavaa kuunnella, kun parissa biisissä Paulilla on ihan omiakin kitarakuvioitaan levytettyjen versioiden tiukan seurailun sijasta. Puiston ja Levottoman tytön kautta siirrytään Battleen, jossa Paulikin jo tosissaan käärii hihansa ja pistää Anssille kampoihin kitaroinnissa samalla kun suortuvia hänen huolellisesta rokkikampauksestaan valahtaa kasvoille.

Antti hallitsee omaa tonttiaan ison rokkitähden elkein, kättelee kohdallaan olevia faneja ja naurattaa Saaraa aina kun ehtii. Vähän välillä on pakko muistaa kääntää päätä ja katsella sinnekin päin. Tuota tummanruskeaa bassoa tekisi mieli katsella lähempääkin, ja sitä tekisi mieli kuunnella kunnolla mutta eipä se tästä eturivistä tällä keikalla oikein onnistu, sillä tämän paikan äänentoisto ei salli sellaista.

Esa käy nyt tuomassa Anssille Gretschin (hmm, eikö tässä kohdassa keikkaa kuulu olla joku muu kitara?) ja huuliharpun. Miksi nyt, eihän se vielä – eikun hei JOO, mä siis tiedän, mikä biisi nyt tulee! Illan ainoa pidempi välispiikki kuullaan tässä vaiheessa keikkaa, kun Anssi kertoilee uusimmasta biisijulkaisustaan ja Ilveksen tarina lähtee ensimmäistä kertaa ikinä yleisön edessä käyntiin surumielisellä huuliharpulla. Me laulamme hiljalleen mukana ja kuuntelemme samalla hartaina tarinaa pipopäisestä syrjitystä pojasta, josta kasvoi koko kansan suosikkilaulaja, mutta joka päätyi legendaksi ikävimmällä mahdollisella tavalla.

Ilves on hetkeksi hiljentänyt yleisön ja Anssikin toteaa sen päätteeksi jotain synkästä tarinasta, joten tunnelmaa lähdetään kohottamaan hilpeällä kertomuksella tyypistä, joka nyyhkii yksinään kotonaan purkkiruuan kanssa ja suree mennyttä ihmissuhdetta. Mitähän sulle mahtaa kuulua? Kohta Petri Ruususenkin elämä menee taas kerran ihan pieleen. No just, Anssi tosiaan osaa olla niin tavattoman positiivinen näissä omissa sanoituksissaan ja lainabiisivalinnoissaan!

Nostalgiassa päästään sentään jo riehakkaampiin tunnelmiin, vaikka meistä ei ikinä tule mitään päin vastoin kuin kaikista muista, ja 1972:ssa lauletaan antaumuksella mukana, hypitään ja pyöritään vaikka meistä ei edelleenkään tule mitään ja lisäksi asuinkumppani pistää pihalle. Nummelassa sentään kaikki on hyvin, vaikka se tarkoittaa sitä, että tämä keikka on lopuillaan.

Ei se sentään ihan vielä lopu, vaan nyt Rakkaus saa upottaa. Niin, siinähän on kaikki ihan hyvin, paitsi sillä jollain toisella, jota lohdutetaan ja kerrotaan, miten pahalta kaikki tuntuu, joo mä tiedän. Vielä mollisointinen Mikan faijan BMW keikan päätteeksi, ja taas pohditaan kavereiden ongelmia ja yksi kaveri päätyy itsemurhaan. Mutta Gracella on sentään tänä iltana kaikki kohdallaan. Ollaanhan me sentään laivakeikalla loistavassa kaveriseurassa, lavalla on ollut Anssi Kela bändeineen täysimittaisella keikalla ja olemme saaneet olla todistamassa Ilveksen maailmanensi-iltaa!

Tämä uusi kappale on puhuttanut faniporukoita enemmän kuin yksikään muu vuosiin ilmestynyt Anssin biisi. Sen sanoitusta on analysoitu hartaasti niin facebookin Faniryhmässä kuin erilaisissa tuttujen tapaamisissa. Anssin haastatteluja ja taustatietoja tarinasta on kuunneltu ja pohdittu monelta kantilta. Toisille uuden kappaleen sanoitus on ottanut tosi koville ja muutkin ovat jokainen kaivaneet tuttavapiiristään tai omaisistaan jonkun itsemurhan tehneen, itsarilla uhanneen, koulukiusatun tai lapsena syrjityn. Sen myötä on käyty läpi alkoholisoituneet vanhemmat ja rikkinäiset kodit sekä lapsuudet oudot kaverisuhteet. Olemme myös keskustelleet Chris Cornellista, Chester Benningtonista, Kurt Cobainista ja tietenkin Aviciista. Kotimaisiksi vertailukohdiksi on otettu esille mm. mieleltään pahasti rikkinäinen Rauli Badding Somerjoki.

Neljän minuutin biisissä otetaan itsemurhan ongelma vahvasti esille. Sanoitus pohtii mahdollisia syitä erään kuvitteellisen tähden uran päätökselle ja katselee tapahtumia lapsuuden ystävän silmin. Tämä tarina ei tarjoa selkeää selitystä tälle huonolle ratkaisulle eikä luonnollisestikaan pui sen jälkimaininkeja, mutta eihän neljän minuutin biisin ole tarkoituskaan tehdä muuta kuin kertoa lyhyt tarinanpätkä ja pistää mielikuvitus sen jälkeen liikkeelle. Osa meistä on keskittynyt lähinnä pohtimaan tätä kuvitteellista Ilvestä ja niitä osia hänen elämästään, joista biisissä ei kerrota, kun taas toiset ovat keskittyneet johonkin omaa elämäänsä järkyttäneeseen tapaukseen. Toivottavasti tästä kappaleesta ja sen ympärillä pyörineestä keskustelusta on ollut heille apua tapahtumien käsittelyssä. Hei moni meistäkin tietää, voitte puhuu meille. Oikeasti.

Ilveksen ensiesitys ei lavalla noussut nyt aivan tyylikkään levyversion sfääreihin, ja isona syynä tähän tietenkin oli laivan äänentoisto. Myös harjoittelun puute tuntui, sillä bändi ei ollut soittanut biisiä yhdessä ennen kuin tämän keikan sound checkissä, ja tosiaan ikkunan läpi kuulemamme tuokion aikana siitä ei päästy vielä edes introa läpi ja kun soitto katkesi, saliin viinapullojen välistä kurkkimalla lavan suunnassa häivähti joku pitkiä hiuksiaan hermostuneesti harova nahkatakkinen hahmo. Mutta tällä biisillä on hyvin aikaa kehittyä ja muuttua, eihän se tarvitsekaan olla viimeisen päälle hiottu ennen syksyn keikkoja.

Ja hei, senhän saa (toivottavasti) kuulla uudestaan jo ensi torstaina saman varustamon toisella paatilla, sellaisella joka seilaa Helsingistä Tukholmaan! Eihän siihen ole kuin muutama päivä!

Sitä odotellessa voi vielä pohtia laivalla hengailun syvintä olemusta, jota ehdimme harjoittaa Gracellakin keikan lisäksi. Laivaan tulo, keikan odotus, itse keikka ja sen jälkeinen yleinen säpinä baarissa tai käytävällä isommalla porukalla on HAUSKAA! Sen sijaan yö laivalla ja seuraavan päivän loputon seilaaminen jossain avomerellä sen sijaan että pääisisi heti omaan kotiin ei sovi kaikille. Osa ratkaisi asian nukkumalla iltapäivään asti, osa keskittyi meriaamiaiseen ja lounasbuffettiin, moni otti tai ainakin yritti ottaa päiväunet, pari kävi hemmottelemassa itseään laivan spa-osastolla tai hieronnassa ja osa nolasi itsensä – eikun siis oikeasti osoitti rohkeutensa karaokessa, kuten ennalta oli luvattukin. Ensimmäinen sankari hoiteli Karhusaareen tyylikkäästi kotiin ja hänen innoittamanaan eräs kaksikko kävi kertomassa Petri Ruususen tarinaa sillä ehdolla, että kaikki muut tulevat tanssilattialle heiluttamaan käsiään kertosäkeessä. Otetaan uusiksi seuraavalla laivakeikalla, ehdottomasti!

Settilista

Milla
Kaksi sisarta
Miten sydämet toimii?
Puistossa
Levoton tyttö
Battle
Ilves (biisin ensi-ilta)
2080-luvulla (Sanni cover)
Petri Ruusunen
Nostalgiaa
1972
Nummela
—
Rakkaus upottaa
Mikan faijan BMW