Keikkarapsa: Jumalaare mitä menoa Tompereella!

Anssi Kela + bändi to 11.10.2018 Tampere-talo, Tampere

Hei, tänäänkin on Anssintai, ja tänään suunnataan kohti Tamperetta. Aurinkoinen aamupäivä vaihtuu pieneen tihkusateeseen, mutta ei anneta sen haitata, nyt meillä on kunnon road trip edessä. Jaa kas, Kehätien Ganges-virta ei tänään oikein etene, vaan kolme kaistaa rullaa hiljaa, mutta nainen ratissa ei keräile kyyneleitä eikä nouse autosta huutaen, vaan pikku hiljaa matelemme Tampereen motarin alkuun ja saamme lopulta keulan kohti pohjoista. Pit stoppi Lempäälän kohdilla ja kohta olemmekin etsimässä jo parkkipaikkaa Tampere-talon nurkilta. Kyseisessä pytingissä muuten on harmittavan monta nurkkaa, ja sisäänpääsyäkin saa etsiä oikein kunnolla, koska meistä kukaan ei ole ennen ollut tässä talossa.

Anssi Kelan edellisellä konserttisalikiertueella eli Parasta aikaa -kiertueella keväällä 2016 juuri Tampere-talon keikka oli kuulemma aivan parhaita, mutta se jäi silloin sekä meikäläiseltä että koko tämän päiväiseltä autoseurueeltani väliin. Nyt emme tee samaa virhettä, vaan asetumme rakennuksen aulassa kiehuvan katsojajoukon jatkoksi odottelemaan keikan alkua. Salin puolelle siirryttyä hämmästelemme ensin sitä, kuinka korkeat penkkien selkänojat täällä onkaan ja seuraavaksi sitä, kuinka valtaosa kaveriporukastamme onkin sattunut tänään osumaan hyvin tiiviiseen ryhmään parille ensimmäiselle riville Tuomaksen puolelle lavaa, vaikka olemme ostaneet lippumme toisistamme riippumatta.

Pikkuilves edessä olevan penkin selkänojalle keikkaa katselemaan, huppari läjään lattialle ja nyt olemme valmiit! Milla starttaa kerrankin juuri oikeassa tempossa ilman ihmettelyjä tai tahdin laskemisia hyvänä ennusmerkkinä siitä, että tänään homman pitäisi sujua. Ja niin se muuten lähteekin sujumaan! Välispiikit ovat tänään ehkä hieman lyhyempiä kuin aiemmilla keikoilla, mutta selvästi hallitumpia (toisaalta, se ei aina ole hyvä asia vaikka nyt tämä toimiikin loistavasti) ja kappaleet kuulostavat ihan siltä, että bändi on harjoitellut. Nyt heillä on selvästi vyöllään juuri sopivan monta tämän kiertueen keikkaa, että pienet kuprut on hiottu pois ja homma tosiaan rullaa.

Ilvestä ennen Anssi tiedustelee tamperelaiselta yleisöltä, kuinka moni paikalla olijoista kannattaa Tapparaa ja kuinka moni Ilvestä. Tapparan faneja taitaa olla selvä enemmistö, ei kai tämä pitkätukka taas kokeile, tuleeko keikan jälkeen pataan tamperelaisella takapihalla? Anssi kuitenkin rohkeasti ehdottaa, että kilpailevien jääkiekkojoukkueiden kannattajat muodostaisivat tänä iltana yhden yhteisen Kelastisen seurakunnan ja kuuntelisivat tämän Ilveksen tarinan rauhassa ja rakkaudessa – ja se tuntuu onnistuvan! Tällaiset seurakuntavertaukset muuten sopivat yllättävän hyvin rokkikeikoille, sillä hyvällä sellaisellahan seurakunta kuuntelee karismaattista saarnaajaa ja vastaa välihuudoillaan oikeissa paikoissa asiaankuuluvan liturgian mukaisesti. Paljon tehokkaamminhan tällä lailla sieluja pelastetaan, praise the music!

Soolohetkeen asti päästyä Anssi tiedustelee vaihteeksi yleisöltä toiveita. Salista huudellaan muutamaa eri biisiä, ja Anssi on juuri aloittamassa äänestystä kahden toivebiisin välillä, kun hyvin nuori, kirkas ääni huutaa ”Aamu!” Anssi on lasten suuri ystävä ja ymmärtäjä, joten suunniteltu äänestys perutaan välittömästi ja siirrytään mustapukuisen miehen diktatuurin alle kuuntelemaan tuota juuri toivottua kappaletta. Mikä mainio versio tästä kappaleesta, ja meidän puolellamme salia pystyy myös kuulemaan, kuinka tuo nuori ääni laulaa mukana sanatarkasti koko biisin alusta loppuun. Erinomainen musiikkimaku jo noin varhaisella iällä!

Koska tänään istun tällä puolella salia ja melkoisen edessä, tulee kerrankin katseltua Tuomasta oikein kunnolla keikan aikana. Hän vuorottelee näin akustisen osuuden aikana dobron, akustisen kitaran ja mandoliinin välillä. Hän pimputtelee välillä jotain ksylofonin kaltaista ja yhdessä biisissä soittaa akkaria normaalin tavan sijasta sähköjousella. Olisiko siinä biisissä (Sä et tiennyt) käytössä myös luupperi? Tuomaksen takana Villellä on keikan aluksi banjo ja yhdessä myöhemmässä kappaleessa mandoliini. Hänellä on isompi kongarumpu ja jokunen pienempi rumpu käytössään, ja hän rakentelee patteristoaan biisien välillä lisäämällä sinne osia ja taas vähentämällä niitä kulloisenkin tarpeen mukaan.

Sähköinen puoliaika herätellään käyntiin Bumerangilla, ja osa yleisöstä tempautuu tanssimaan jo sen aikana. Bumerangi vaihtuu ilman välispiikkiä kappaleeksi Jotain on poissa, josta siirrytään myös suoraan, ilman turhia löpinöitä Ruissiin. Välispiikit ovat olleet mukavia tällä kiertueella, mutta tämä biisikolmikko ei nyt tunnu tarvitsevan mitään pidempiä ylimääräisiä keskeytyksiä, antaa mennä vain! Vasta Älä mene pois saa taas pidemmän esittelytarinan, josta nyt vaihteeksi puuttuvat sokeriöverit ja insuliinit, nyt pelataan vain ihmissuhteilla ja Anssi kehottaa kaikkia menemään naimisiin tämän biisin aikana. Jos tyytyisi kuitenkin vain oman kullan lämpimään kainaloon tässä kohdassa, ja sieltä tulee noustua vasta taputtamaan Antin lumoavalle bassosoololle.

Battle on raju kontrasti äskeisille hempeille tunnelmille. Tuomas W on aivan liekeissä tänä iltana ja mies lähtee irrottelemaan tavalla, jota ei kiertueen aiemmilla keikoilla ole nähty. Battle on räiskyvää revittelyä ja riemukasta koreografiaa Tuomaksen pullistellessa ja poseeratessa aivan lavan etureunalla yleisön haukkoessa henkeään. Anssi bassoineen asiaankuuluvasti voittaa kamppailun taas kerran, mutta mieleen jäi kyllä pieni epäilyksen siemen siitä, että josko Tuomas kuitenkin olisi ollut tänä iltana se todellinen voittaja. Battle joka tapauksessa oli upeaa, testosteronia tihkuvaa näytöstä, jonka aikana hetkeäkään ei tunnu että hehe, siellä ne pojat vain pitävät lavalla kivaa keskenään, vaan nyt tämä todella tehdään komeasti yleisön edessä ihan meitä varten kuten kuuluukin. Hei, miten siihen saisi vielä Antin mukaan? Antti-parka kun on välillä vähän yksinäisen näköinen laajan lavan ”väärässä” laidassa pitkätukkien taistellessa lähinnä Tuomaksen puolella ja myös illan aktiivisimman yleisönosan edessä.

Petri Ruususen rintaan lyönnit ja nyrkin taivasta kohti puinnit saavat entistä enemmän porukkaa heiluttelemaan käsiään yleisön noudattaessa Anssin esimerkkiä. Kiitos eissä seistään isommalla porukalla takana olevien harmiksi ja tukka heiluu yleisössä samaan tahtiin kuin lavallakin niin että niskanikamat paukkuvat – mutta hyvää se niille vain tekee! Vähän tehokasta taukojumppaa ankaran istumisen lomassa.

Kuolleen miehen kitara pitkine sooloineen ei ehkä musiikillisesti nouse ihan yhtä lailla sfääreihin kuin edellisenä iltana, mutta juuri tällä keikalla sen tarina tuntuu silti vielä todellisemmalta kuin aiemmin tällä kiertueella, sillä tiedämme, että biisin sanoituksessa mainittu ”vanhempi nainen” istuu juuri tänä iltana katsomossa. Erään kitaran todellinen tarina ei tietenkään mene sanasta sanaan juuri samoin kuin biisin lyriikoissa, joihin on otettu todellisen tarinan osa vain pohjaksi ja loppu on parhaillaan lavalla mustaa Stratocasteria niin herkästi käsittelevän sanoittajan taiteellista vapautta. Mutta tämän biisin aikana se tarina on totta juuri näillä sanoilla, ja tuo kuollut mies tuolla jossain avaruudessa taatusti arvostaa kuulemaansa.

KMK:n jälkeen siirrytään keikan rokkaavaan loppuosuuteen, ja edessä seistään ja tanssitaan nyt koko ajan Nummelaa lukuun ottamatta. Saaralla takarivissä näyttää olevan ongelmia laitteidensa kanssa ja teknikko Paven apua kaivataan sillä suunnalla. Onko Antillakin laiteongelmia, vai näinkö väärin? Mutta kun Tuomaksen kitarakamat vaihteeksi toimivat aivan moitteitta, kitaristit ottavat kunnolla kierroksia ja riehuvat pitkin lavaa koko keikan loppuosan. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita, ai että tässä on katseltavaa kuuntelemisen lisäksi! Kuinka ne jaksavatkaan pitää yllä tätä menoa ja hei katsokaa, Tuomaskin HYMYILEE! Anttikin ilmestyy välillä lavan tälle reunalle ilmeilemään liikkumista rajoittavaan kitaran johtoonsa kytketyn Tuomaksen kanssa. Lopun pyörtymisepisodi on myös sujuva ja hersyvän hauska.

Nummelan aikana Tamperetalon ison salin kattoon syttyvä oikea tähtitaivas on kuin piste iin päälle. Tämä on ollut hieno keikka, selkeästi paras tähän astisista. Kaikki tuntui natsaavan ja tähdet olivat suotuisassa asennossa Nummelanharjun yllä. Lähes koko yleisö seisoi jo 1972:ssa ja kaikki olivat ylhäällä päätöskappaleen soidessa. Ainakin eturivit ovat tanssineet itsensä kunnolla hikeen, toteamme naureskellen kun laahaudumme salin ovia kohti kerrankin ennen kuin ääniteknikko Terttu ehtii meitä komentaa.

Aulassa meistä osa päätyy vielä Radio Finlandian (suomenkielinen radioasema Espanjan Fuengirolassa) haastatteluun, ja ne meistä, jotka eivät ole haastateltavina, kuiskimme toistemme korviin vaihtoehtoisia vastauksia kysymyksiin ja nauraa räkätämme omille kehnoille vitseillemme niin, että vatsaan sattuu ja suora lähetys Fugeen varmasti kärsii. Mutta tässä keikkaeuforian tilassa nyt on niin onnellista nauraa ihan mille vaan.

Mutta ei voi mitään, useimmille kavereille on pakko jättää taas hyvästit seuraavaan keikkaan asti, kerätä oma autokunta kasaan, etsiä auto parkkikselta ja lähteä luovimaan Tampereen keskustan läpi kohti moottoritien alkua. Äh, minkä takia tänne tihkusateiseen pimeyteen on ollut pakko laittaa epämääräisiä työmaita, erivärisiä himmeitä opasteita ja vielä oudonmallinen kiertoliittymä? Loppumatkaa tunnelmaa varjostaa sinisenä vilkkuvien valojen meri ja pahalta näyttävä liikenneonnettomuuspaikka, mutta oma matkamme jatkuu turvallisesti itse kunkin kotiin saakka.

Ja ihan kohta mennään taas, tänään vuorossa on Hyvinkää! Siellä nähdään!

Settilista

Milla
Ensilumi
Ilves
Sä et tiennyt
Levoton tyttö
Rakkaus on murhaa
Aamu (soolo)
Palava silta
Puistossa

(väliaika)

Bumerangi
Jotain on poissa
SOS
Älä mene pois
Battle
Petri Ruusunen
Kiitos ei
Kuolleen miehen kitara
Nostalgiaa
1972
—
Nummela
Parasta aikaa