Keikkarapsa: Viimeisellä rannalla

| Aiheet: Yhteisö | Kirjoittaja:

Anssi Kela + bändi to 12.3.2020 MS Eckerö Finlandia, Tallinna-Helsinki

Anssin bändikiertueen alkua on odotettu hartaasti, sillä emmehän me ole edes nähneet tätä kokoonpanoa yhdessä kuin ties milloin viime syksynä. Ja juuri kun kiertueaikataulu on saatu julkaistua, koko Suomi ja iso osa muuta Eurooppaa alkaa ajaa aktiviteettejä alas koronaviruksen takia. Äh, miksi juuri nyt, ei nyt! Hallituksen suositus isompien tilaisuuksien perumisesta tulee radiosta, kun ajelen raitiovaunulla jo kohti satamaa. Mutta eihän laivalle nyt niin paljon porukkaa ole selvästikään tulossa, tällä miniristeilyllä ei varsinaisesti käydä ulkomailla asti ja sitä paitsi bändin on jo nähty menevän laivaan. Pikainen neuvottelu terminaalin edessä, ja yksi porukastamme päättää jättää laivareissun väliin muiden siirtyessä alukselle, jolta löytyy nopeasti pari muutakin tuttua.

Käymme vilkaisemassa esiintymispaikkaa, ja ehdimme tiedustella sieltä poistuvalta Saaralta, mikä on keikan tilanne. Saara vakuuttaa, että se pidetään normaalisti. Urkimme vielä bändin teknikoilta Veeralta ja Peteltä tiedon siitä, koska sound check on, ja lähdemme puuhailemaan kuka mitäkin sitä odotellessa. Törmäämme tässä vaiheessa Anttiin, jonka kanssa käymme läpi mahdollisia tulevien keikkojen perumisia ja muita rajoituksia. Laivalla on harvinaisen väljää, ja kaikkien pöytäkuntien puheenaiheet tuntuvat olevan koronassa ja siinä, miten elämä sujuu tästä eteenpäin.

Sound checkin aika lähestyy, joten siirrymme keulabaariin. Siellä ei ole tässä vaiheessa matkaa kuin muutama ylimääräinen meidän kaltaisemme lorvija, joten bändi saa tsekata soittimensa rauhassa. Tai no pitäähän sitä nyt vähän pyörähtää lavan edustalla, ja päädyn hetkeksi juttelemaan Tuomaksen kanssa samalla kun otan pari kuvaa hänen näyttävästä pedaalilaudastaan. Kun muukin bändi ilmestyy lavalle, siirryn taas baaripöytien puolelle. Kun homma alkaa valmistua, he soittavat ensin pätkän jotain vauhdikasta tiluttelua ja sitten Nostalgian melkein kokonaan. Tässähän alkaa jo päästä keikkafiilikseen!

Juttelemme pöydässämme siihen asti, että keikan alkuun on vain runsaat 10 minuuttia. Baari on täyttynyt kivasti, mutta tanssilattialla ei ole ketään. Mennään äkkiä varaamaan lavaneduspaikat, että ei jäädä ilman! Jaa, ei tänne tanssilattialle kyllä ketään muita tunnu olevan edes tulossa, joten voimme rauhassa asettua haluamiimme asemiin.

Bändi siirtyy paikoilleen, ja tällä kertaa keikka startataan Karhun elämällä. Snadisti hevimpi versio kuin ennestään, ja tähän pitääkin nyt oikein keskittyä, sillä tämä vanha biisi on ollut niin pitkään pois bändikeikkojen settilistalta. Tämän kappaleen aikana olemme pikku hiljaa siirtyneet etuaidalta hieman taemmas, sillä koko bändin näkee paremmin tästä kolmen metrin etäisyydeltä ja edelleen toki olemme lähellä. Tänään vain tuntuu siltä, että ihan iholla ei ole soveliasta olla. Muu yleisö istuu kuin tatit, mutta katseet ovat kyllä kohti lavaa.

Puistossa saa lavan edustalle jo kolmannenkin tanssijan ja kanssalaulajan. Ei tämäkään biisi mene ihan samalla sovituksella kuin normaalisti, ja tätä seuraava Karhusaari on taas kiva poikkeus viime vuosien settilistoista. Sitä seuraa setin varmasti odotetuin kappale, Matti Nykäsestä kertova Hyppy sumuun. Hieno kappale, ja miten hieno esitys! Lavan edustalla huojutaan hiljaa ja katsellaan Anssia yhtä hartaasti kuin silloin aikoinaan baarin tai olohuoneen nurkan Saloraa, joka näytti Holmenkollenia, Lahden kisoja tai Mäkiviikkoja. Silloin katsottiin porukalla, miten nuori Matti pärjää kovassa seurassa ja kuunneltiin, kuinka haltioitunut Juha Jokinen (tai joku muu sen ajan huippuselostaja) kiihtyneenä selostaa, kuinka Matti lentää piitkälle… piiitkälle… PIIITKÄLLE!

Toinen huonosti päättyvä julkkistarina heti perään, eli Ilves. Millan aikana lavan edustalle on ilmestynyt jo pari muutakin tanssahtelijaa. Hetkinen, mitä siellä nyt tapahtuu? Muu bändi alkaa siirtyä pois lavalta ja Anssi vaihtaa sähkökitaran akustiseen kitaraan. Nyt seuraa lisää hilpeitä tarinoita, eli kauniin surumielinen Mikan faijan BMW, ja siis soolona, eli vain Anssi ja akustinen kitara. Tämän takia Anssilla tosiaan onkin kaksi pedaalilautaa laulumikrofoninsa edessä, toinen sähkökitaralle ja tuo toinen, akkarille tarkoitettu, on tuttu jo Mun täytyy kävellä näin -elämäkertakeikoilta.

Anssi aloittaa seuraavankin kappaleen, Kaksi sisarta, yksin ja akustisesti, mutta sen aikana muu bändi ilmestyy asemiinsa ja he yhtyvät kappaleeseen sen puolivälissä. Kaksi sisarta tosiaan toimii niin soolona kuin bändilläkin! Sitä seuraa tuttu riffi, joka saa osan yleisöstä ylös tuoleistaan ja tanssiva rivistömme (edelleen huolella kolmisen metriä lavasta) on nyt leveydeltään jo koko lavan etureunan mittainen aina Antista Tuomakseen saakka, ja on loivasti kaarella samalla lailla kuin tämä Finlandia-laivan lavakin. Biisin lopun vauhdikkaassa instrumentaaliosuudessa Anssi äkkiä pujottautuu lavan turvakaiteen alta kitaroineen ja pyörii piruetteja tanssijarivin ja lavan välissä ennen kuin singahtaa roudausalueen kautta taas lavalle päättääkseen kappaleen.

Nyt Anssi ilmoittaa, että Helsingin valot alkavat jo näkyä ja on aikaa enää vain yhteen biisiin. No harmi, keikka tulee jäämään melkoisen lyhyeksi, mutta tällä laivallahan keikan aloitusajasta ja laivan reittiaikataulusta johtuen soittoaikaa on periaatteessa vain tunti. Anssi kaipaa hetken kitaran kadonnutta piuhaa, ja kitarateknikko Veera kiirehtii toimittamaan hänelle sellaisen samalla kun Nummelan haikea huuliharppuinto jo soi.

Keikan päätteeksi Anssi ilmoittaa, että tällä kertaa ei kätellä, mutta hän suostuu kyllä poseeraamaan kaverikuvissa ja kirjoittelemaan nimmareita. Me jätämme työtään tekevän Anssin rauhaan ja keskitymme sen sijaan häiritsemään kamojaan kiireellä roudaavaa bändiä. Tuomas esittelee auliisti ihmeellisen pedaalilautansa salaisuuksia ja Villen kanssa keskustelemme bailubändiltä lainatun rumpusetin käytöstä tällaisilla keikoilla. Moikkaamme vielä nopeasti Anssia, mutta hän ei kiireissään ole nyt selvästikään oikein juttutuulella.

Eikä ihme. Muiden artistien keikkojen peruutuksia on alkanut kuulua jo ennen kuin laiva on ehtinyt irrota Helsingin rannasta, ja on varmaa, että nämä peruutukset iskevät Anssiin ja hänen vasta alkaneeseen, kauan odoteltuun bändikiertueeseenkin raskaasti (ja tätä kirjoittaessa suurin osa hänen maaliskuun lopun ja huhtikuun alun keikoistaan on jo ilmoitettu peruuntuneiksi). Toki Anssi veti tämän keikan kaasupoljin lattiassa kuten kuuluukin, mutta yleisön niukkuus ja edessä oleva köyhä kevät veivät siltä kyllä tehoja. Meitä katsojiakaan ei ollut kaiken kaikkiaan paikalla kovin monta.

Oliko tännekään lähteminen viisasta? No varmasti ei, mutta epäilys siitä, että tämä voi olla viimeinen keikka ikuisuuksiin painoi kyllä tällä kertaa enemmän vaakakupissa. Viimeinen ilta tällä porukalla vähään aikaan. Tässä ollaan nyt viimeisellä rannalla, jossa vielä hetken voidaan bilettää normaalisti ennen jo aivan nurkan takana odottelevaa pakollista rauhallisempaa jaksoa. Toki bändikeikkojakin tulee sitten taas aikanaan, mutta kauanko siihen mahtaa kestää? Tsemppiä kaikille tulevaan, pidetään toisistamme huolta ja muistakaa, että vessapaperi ei oikeasti lopu tästä maasta.

Settilista

Karhun elämää
Puistossa
Karhusaari
Hyppy sumuun
Ilves
Milla
Mikan faijan BMW (soolo)
Kaksi sisarta
1972
Nummela

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.