Keikkarapsa: That’s the way you do it

| Aiheet: Yhteisö | Kirjoittaja:

Anssi Kela + bändi pe 16.8.2019 Allas Sea Pool, Helsinki

Kun Anssi Kelan kesän 2019 keikat aikoinaan julkistettiin, listalla oli lähes pelkästään festarikeikkoja ties missä provinssissa, ja vain yksi keikka pääkaupunkiseudulla, Allas Sea Poolin keikka elokuun puolivälissä. Tuo keikka tietenkin valittiin listalta ensimmäisenä omaan kalenteriin, sillä se on paitsi lähellä, se ei myöskään ole festarikeikka ja siksi se tulee varmasti olemaan normaalia kesäkeikkaa pidempi ja monipuolisempi.

Kesä on pitkä ja osittain jopa lämmin, mutta ihanien kesäisten festarikeikkojen loputon tarjonta onkin äkkiä suunnilleen tässä ja ilmassa alkaa olla jo syksyn tuntua. Mutta vielä on kesää jäljellä, onhan? Anssi mainostaa Altaan keikkaa viimeisenä ulkokeikkanaan tänä vuonna, joten kai sitä on pakko uskoa, että kesä mennyt on, syksy saapuu. Kesäkitaristi Mikko Kososenkin pesti on päättymässä, joten otetaan siis Altaan keikasta kaikki irti ja yritetään nauttia täysillä.

Perjantaina töissä alkaa tuttu keikkakuume poltella tosissaan, kun kello kääntyy iltapäivän puolelle ja facebookin alkaa ilmestyä kavereiden mainintoja siitä, että he alkavat suunnitella keikalle lähtöä ja pitkänmatkalaiset tietysti ovat jo matkalla. Lopulta kello on neljä ja firman oven saa sulkea perässään pariksi päiväksi. Useimmat lähellä asuvat kaverit ovat raportoineet olevansa vielä kotonaan, kun lähestyn keikkapaikkaa tuntia ennen ovien aukeamista. Hmm, Kauppatorille asti kuuluu musiikkia ja kun pääsen hieman lähemmäs, kappaleen tunnistaa Nostalgiaksi. Siellä on siis sound check menossa, tulinpa hyvällä hetkellä! Käyn tarkistamassa, että keikka-alueen portilta ei näe kunnolla lavalle, joten kapuan yläbaariin ja kurkistelen sieltä aidan yli seuraavan biisin ajan. Sen tajuaa ensimmäisistä soinnuista Aamuksi, jota ei tämän kesän keikoilla olekaan taidettu soittaa. Bändi vetää yhteensä neljä biisiä sound checkissä kokonaan ja yhden melkein kokonaan, jonka jälkeen Anssi jää vielä tsekkaamaan yhtä kitaraa lavalle.

Olen tässä vaiheessa siirtynyt takaisin portille, josta löytyy jo pari tuttua jonotuskavereiksi, ja kohta meitä alkaa ilmestyä sinne lisää. Keräämme hajanaisen porukkamme oikeaksi jonoksi portin eteen, jotta järjestys säilyy ja kerromme toisillemme hauskoja juttuja kesän keikoilta. Heitämme läppää portilla piipahtaneen Kososen kanssa ja jännitys sen kun kasvaa, kun kello lähestyy kuutta ja ovien aukeamisen aikaa. No NYT, olemme sisällä ja siirrymme siististi pikakävelyä kohti itse lavaa ja sen edustan hietikkoa. Etuaita on leveä ja kaikille ajoissa saapuneille riittää paikkoja sen luota. Osa paikalle tulleista katsojista nousee hieman sivussa olevaan istumakatsomoon, osa taas jää nauttimaan ulkoalueen baarien antimista tai istuu puiselle kävelykäytävälle tai nurmikolle. Lava on täällä melkoisen korkea, joten kaikkialta näkee sinne eturiviläisten ylitsekin. Välillä alkaa sataa, mutta se taukoaa onneksi nopeasti.

Bäkkärin puolella näkyy liikehdintää (sinne näkee yhden baarin läpi), ja siellä koko bändi onkin jo esiintymisasuissaan matkalla kohti lavaa. Ville ilmaantuu ensimmäisenä sivuseinän ja taustakankaan välisestä raosta ja käynnistää odotetusti Bumerangin heti, kun on työpisteessään. Savukone puhkuu paksun verhon lavalle, ja Villen jytistellessä menemään savun seasta ilmestyvät Saara, Antti ja Mikko. He tervehtivät yleisöä ja ottavat oman asemansa ennen kuin Anssi materialisoituu jostain varjoista keskelle lavaa heittämään Bumerangia vauhdikkain elein, ja me kaikki saamme tulla tempaistuiksi mukaan tälle keikalle.

Millan jälkeen Anssilla on aikaa pienelle välispiikille, jossa hän kertoo päättyvästä kesästä ja siitä, kuinka kesän aluksi lainakitaristin kanssa pidettiin treenit ja käytiin kesän keikoille sopiva, jossain määrin vaihteleva setti biisejä läpi. Nyt, koska ei olla festareilla jossa on hyvin tiukasti rajattu soittoaika (yleensä noin tunti), aiotaan vetää läpi kaikki nuo silloin treenatut biisit, siis kaikki mitä Mikko Kosonen osaa. Anssi miettii hetken, vilkaisee Kososta ja pohtii, että ei ehkä kuitenkaan esitetä ihan niitä kaikkia noin 1500 biisiä, jotka tuo monessa eri kokoonpanossa ja tv-ohjelmassa soittanut mies hallitsee. No höh, miksi ei muka? Mutta hei, juuri tällaista keikkaa tänne Altaalle olinkin toivonut!

Kahteen sisareen ei tule rakastua yhtä aikaa, mutta sydämet toimivat juuri näin, taputukset ja kaikki. Tämäkin tuli jo sound checkissä, jossa kiinnitin ensimmäistä kertaa kunnolla huomiota sen lopun kivaan bassokuvioon, ja nyt keikalla korva poimii helposti sen saman. Hyvä äänentoisto, sillä laulu kuuluu hyvin, molemmat kitarat kuuluvat kivasti ja bassokin on kohdillaan. Jopa Saaran koskettimet, jotka usein eivät ollenkaan kuulu tähän lavan edustalle, osuvat nyt korviin.

Puistossa sopii hyvin tällaiselle ulkokeikalle, joskin sen lopun uljaat poseeraukset eivät nyt iske niin silmään koska vielä on melko valoisaa, keikkahan alkoi jo puoli kasilta, joka on oikein miellyttävä soittoaika. Nämä tarvitsisivat kunnon spottivalot. Levoton tyttö on taaskin levoton, vaikka yleisö on uskomattoman rauhallista ja hyväntuulista. Ei tosiaan mitään tönimisiä, ei känniääliöitä, ei pölinää selän takana. Se osa yleisöstä, joka on vain nauttimassa ulkoilmasta ja täysi-ikäisten juomista pysyy jossain baarien suunnalla ja lavan edessä kaikki ovat keskittyneet keikan seuraamiseen.

Levotonta seuraa tuttuun tapaan kitarakaksintaistelu. Anssi ja Mikko tiluttelevat sivistyneesti vastakkain, tämä ei mene fyysiseksi vaan pysyy enemmän vain soittotaitojen mittailuna, irvistelynä ja komeiden soittoasentojen esittelynä. Anssi pudottautuu välillä lavan edustalla olevien korkeiden kaappien päälle sooloilemaan. Sieltä palatessaan hän pudottaa käyttämänsä plektran maahan. Hmm, aarre! Taistelun päätteeksi miehet nostavat kitarat päidensä päälle, ja tämän osion Mikko voittaa selvästi, sillä Anssin soitin ei tänään tahdo asettua aloilleen Mikon seistessä pitkään ryhdikkäästi kitara ilman tukea päälaellaan. Anssi esittelee nyt bändin ja kertoo, että kohta tutustumme vielä yhteen hahmoon, eli Ilvekseen. Myös tänään muistelemme sen päätteeksi edesmenneitä muusikoita.

Nyt Anssi ilmoittaa, että seuraavaksi on vuorossa biisi, jota ei ole soitettu tänä kesänä kertaakaan, ja lähtee tuttuun introon keskeyttäen sen kuitenkin heti virnistäen, että ei tämä, ja toistaa tempun vielä pari kertaa. Yksi näistä oli ainakin Deep Purplen Smoke on the Water. Tarkoitus on ilmeisestikin hieman kiusoitella bändiä ja etenkin Mikkoa ja katsoa, olisiko hän valmis lähtemään johonkin aivan treenaamattomaan biisiin mukaan. Mutta sitten seuraa se oikea tuttu intro, eli Aamun intro. Oi, mikä ihana Aamu! Saamme laulaa mukana sydämemme kyllyydestä ja nautiskella. On tämä vain mainio kappale, tästä tulee aina niin hyvälle tuulelle kun se sattuu osumaan settilistalle.

Aamun jälkeen Anssi vaihtaa virnuillen seuraavaan tuttuun introon, mutta ei keskeytäkään sitä, vaan antaa vain mennä vaikka ainakin basisti Antti yrittää kiihkeästi viestittää toivettaan siitä, että mitä jos kuitenkin mentäisiin ennalta sovitun settilistan mukaisesti. Anssi katsoo hymyillen Mikkoa, joka pyörii paikoillaan hieman epätoivoisen näköisenä, tapailee sointuja kitarastaan ja liittyy sitten mukaan Anssin lähtiessä laulamaan siitä, kuinka helpon näköistä rahan teko soittamalla on. Now that ain’t workin’, that’s the way you do it. Lemme tell ya, them guys ain’t dumb! Eturivissä hoilataan iloisesti mukana jääkaappien ja väritelkkareiden roudaamisesta samalla kun katselemme Anssin esittelevän sormiaan, joihin tällainen työnteko voi aiheuttaa rakkoja ja Mikkoa, joka rykäisee otsa rypyssä knopflermaisen soolon kohtaan, jossa sitä tarvitaan. Now look at them yo-yos! Anssi katkaisee biisin jossain puolen välin tienoilla antamalla merkin Villelle. Antti protestoi tapahtumia käymällä ampumassa lähietäisyydeltä teloituslaukauksen, johon Anssi reagoi asianmukaisesti horjahdellen.

Kun ärtynyt basisti on palannut paikoilleen, Anssi kertoo, että seuraava kappale on varastettua materiaalia. Kuten itse asiassa edellinenkin kappale oli. Bändi tuijottaa Anssia, joka mutisee jatkoksi vielä, että itse asiassa aika moni muukin taitaa olla, ja sitten lähdetään seikkailemaan 2080-luvulle. Sen jälkeen muistellaan kaukaista aikaa puolisen tuntia sitten, jolloin kappaleessa Puistossa tapasimme Petrin ja Lauran, ja nyt kuulemme, mitä Petelle nykyään mahtaa kuulua.

Nyt tulee kappale, joka kehottaa jokaista etsimään omaa juttuaan, oli se sitten mustiin pukeutumista tai jonkun uuden asian kokeilua. Sen jälkeen Anssi jää ihmettelemään ja kysyy bändiltään, tuliko nyt otettua väärä biisi settilistalta (ei kirjoitettua versiota siitä lavalla) ja olisiko tähän väliin kuulunut joku toinen biisi, se hirvibiisi. Saaran tai Antin suunnalta taitaa kuulua jotain mutinaa. Anssi katsoo sinne alistuneesti ja toteaa että joo, just se hirveä biisi ja puolet bändistä repeilee huolella. Jotain on poissa tuo mieleen jo niin kovin syksyisiä ajatuksia, että juuri tätä biisiä ei nyt olisi tälle kesäkeikalle halunnut, vaikka onhan siinä tunnelmaa ja Antti saa soittaa sähköbasson sijasta koskettimia.

Hirvitunnelmista siirrytään murehtimaan sitä, että nuoruus on jo takana eikä meistä silti tullut yhtään mitään,ei ainakaan erilaisia kuin vanhempamme, mutta ei sillä niin väliä ole, tämä on Nostalgiaa ja jo on melkoinen karuselli lavalla taas pyörimässä Mikon ja Antin loikkiessa pitkin kenttää. Antilla riittää tilaa laidasta laitaan ja hän käyttää sen hyvin, Mikko taas joutuu tyytymään kitarapiuhan mittaiseen reviiriin oman soittonurkkansa liepeillä.

Anssilla kestää hetki saada muu porukka hiljentymään Nostalgian pitkän outron jälkeen, mutta lopulta Mikkokin malttaa antaa jo olla. Anssi astuu lavan edessä olevien kaiuttimien päälle ja 1972:n intro käynnistyy, jee! Kohta Anssi nousee taas lavalle, huikkaa mikkiin että seuraavaksi luetellaan ammatteja ja sitten mennään! Mikko ja Antti antavat taas palaa Anssin sivuilla ja takana, eikä tässä Anssia malta edes katsoa kun nyt pitää seurata kahden pitkän miehen seikkailuita. He lähestyvät uhkaavasti toisiaan Anssin takana ja juuri kun he melkein törmäävät, he muiskauttavat kunnon huulipusun ja sitten he loikkivatkin taas jo vastakkaisiin suuntiin yleisön hihkuessa. Tänään hyvät kertosäkeet muuten tulevat Tampereelta ja ai että se yleisön läpi kuljettaminen ja etuaidan ylitse tuleminen juuri minun vierestäni niin herkullista! Anssi vielä auttaa sen kauniisti kädestä lavalle. Piruetit pyörivät niin hurjina että sekä Anssi että Antti molemmat hakevat lattiasta tukea ennen kuin biisi ajetaan äkilliseen lopetukseensa ”Oli kiva nähdä” ja koko bändi katoaa vauhdilla pois lavalta.

He jäävät bäkkärialueelle seisomaan juuri siten, että heidät näkee aidan aukosta. Anssi saa siellä teknikko Veeralta valkoisen Gretschin kaulaansa ja nyt näkyy, että he lähtevät jo palailemaan lavaa kohti Nummelaa varten. Ville on jo rumpujensa takana, Mikko siinä laittaa kitaraa kaulaansa ja Saara kiirehtii hymyillen koskettimien luokse. Anssi nostaa ison, loppukesän keikoilla matkassa kulkeneen Nummela-kyltin ylös ja kertoilee pienestä gallialaisesta kylästä tuolla noin 40 kilometrin päässä Porintien varressa. Antti ilmestyy bäkkäriltä vasta tässä vaiheessa, sillä tämän kappaleen alussa ei tarvita bassoa ja mitä basisti tekisi lavalla kuuntelemassa bändin nokkamiehen jorinoita taas kerran? Mutta nyt kaikki ovat valmiina ja lähdemme yhdessä harjulle maisemia katselemaan. Sieltä laskeuduttaessa asetutaan saman tien vanhan Bemarin kuluneelle takapenkille, napsautetaan turvavyöt kiinni ja lähdetään sille ajelulle, joka jää viimeiseksi huvimatkaksi yhdelle kyytiläisistä.

Me eloon jääneet taputamme bändille, joka kokoontuu jo loppukumarruksiin Antin ottaessa mahtavia poseerauksia ja Anssin yrittäessä saada Villeä lopettamaan basistin mikrofoninjalalla mäiskimisen. Sen jälkeen Anssi laskeutuu alas korkealta lavalta yleisöä kättelemään, ja nyt keikan aikana taempana ollutta yleisöä ilmestyy kiireesti aidan vierelle illan tähteä tervehtimään. Meistä iso osa jää kauemmas aidalle roikkumaan, sillä kyllä se Anssi tännekin asti joskus vielä ehtii, odotellaan rauhassa. Nyt muistan Anssin Battlen jälkeen lavalta alas pudottaman mustan plektran ja tosiaan, tuollahan se vielä makaa hiekassa aivan yhden kaiuttimen vierellä. Kaverini saa yhden järkkäreistä noukkimaan sen ylös ja oih, se päätyy minun aarteekseni! Toinen kaveri saa lavan reunalla Villen heittämän säröilleen kapulan omakseen.

Tällä välillä teknikko Veeralle on vihjattu, että eräs jo lavan taakse kadonnut henkilö olisi kiva saada tänne vielä tervehdyskäynnille, ja Anssin vielä kätellessä yleisöä Mikko Kosonen ilmestyy katsomaan, mikä on hätänä. No tuota Mikko, kun sinun kesäpestisi on kohta päättymässä, niin me sillai öö ajateltiin, että täs on niinku tällainen kortti ja kukkia, ei siis heitelty lavalle tällä kertaa niinku. Mikko jää iloisena juttelemaan porukoiden kanssa, jakamaan nimmareita ja poseeraamaan myös kuvissa. Saamme kuulla, että hän on suosinut repaleista lookiaan näillä keikoilla nimenomaan sen jälkeen, kun jotkut ovat valittaneet, että hän näyttää liian repaleiselta (ööh, kukahan on sellaista mennyt kirjoittamaan näihin mun keikkarapsoihin?) ja antaa halukkaiden kokeilla kultaisten kenkiensä piikkejä.

Mutta mikään ei kestä loputtomiin ja vaikka sekä Anssi että Mikko ovat edelleen lavan edustalla viimeisissä kaverikuvissa, Altaan järkkärit alkavat kohteliaasti ehdotella paikalla vielä roikkuville yleisön rippeille siirtymistä kohti porttia että saadaan roudaus tehtyä ja paikka siistittyä. Ei, ei se kesä ja vihoviimeinen ulkokeikka saa vielä loppua, emme ole vielä valmiita syksyyn! Mutta ei auta mitään, lähdemme pikku hiljaa siirtymään ensin alueelta ulos ja pienen jutteluhetken jälkeen kohti autoja tai julkisen liikenteen pysäkkejä. Oliko tämä kesä nyt tässä? Nobody on the road, nobody on the beach. I feel it in the air, the summer’s out of reach. Mutta hei, voisiko tätä kesää jotenkin vielä jatkaa? Miten olisi Lahden Isojano-festarit ensi viikonloppuna?

Settilista

Bumerangi
Milla
Kaksi sisarta
Miten sydämet toimii?
Puistossa
Levoton tyttö
Battle
Ilves
Aamu
Money for Nothing (Dire Straits)
2080-luvulla (Sanni)
Petri Ruusunen
Musta tuntuu multa
Jotain on poissa
Nostalgiaa
1972

Nummela
Mikan faijan BMW

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.