Keikkarapsa: Paalupaikalla

| Aiheet: Yhteisö | Kirjoittaja:

Anssi Kela soolo la 4.7.2020 PuuhaPark, Vihti

Hei katsokaa, Anssilla on soolokeikka jossain puuhapuistossa! Missä se on, ai Vihdissä, no ei ole ainakaan kaukana. Ai niin, tämä on se puisto, jonka maskotti on se tiikerihahmo. Voikohan sinne mennä ilman lapsia? Kehtaako sinne itse asiassa mennä ollenkaan? Eihän siellä ole pakko tehdä mitään noloa, kuten hyppiä trampoliinilla, halata maskottia tai ajaa polkuautoilla? Onko ihan varma? Ja kas, sinä päivänähän kaiken lisäksi sataa! Vaan eipä huonompi sää tai oudompi keikkapaikka ole ennenkään haitanneet, joten kerätään sopivat autokunnat kasaan ja lähdetään!

Yksi autokunta on mennyt paikalle jo puolen päivän aikoihin, koska siihen seurueeseen sisältyy pari kappaletta huvittelunhaluisia alaikäisiä eli juuri oikeata kohderyhmää. Meidän autokuntamme käy matkalla Nummelassa hankkimassa lippuja tulevalle Ned Kellyn keikalle, ja sitten suuntaamme puistoa kohti. Tässä on jo jonkun aikaa sadellut, ja nyt vettä tulee melkoisen ankarasti. Puistossa saamme kuulla, että keikka on siirretty ulkolavalta paikallisen ravintolan telttaan, joten siirrymme sinne. Paitsi se osa porukasta, joka löytää jonkun sopivan pallopelin ja jumittuu sen äärelle.

Kohta telttaan aletaankin jo roudata ulkolavan äänentoistolaitteistoa, ja me siirrämme pöytiä ja penkkejä parempiin asemiin katselua varten. Tässä välissä sade yllättäen taukoaa, ja jostain johtoportaasta tulee käsky siirtää kamat takaisin ulkolavalle. Hämmästelemme tätä yhdessä, mutta kuoriudumme sadetakeistamme ja lähdemme lampsimaan kohti ulkolavaa. Hei, tämä nurmikkohan on ihan ok sen edessä ja lava on oikein hauskasti sisustettu. Juu, tämä on ehdottomasti parempi paikka kuin se teltta. Ja tuossa matkan varrella on polkuautorata ja nuo autot taitaa saada säädetyksi aikuisenkin mitoille. Hmm, no jos ihan vain yksi kierros. Tai kaksi tai kolme. Hei jee, nyt me ajellaan! Oho, näitä onkin yllättävän hankala ohjata!

Okei, nyt on aika jättää välillä polkuautot ja asettua lavan edustalle pohtimaan, tuleeko Anssi paikalle polkuautolla vai henkilökunnan käyttämillä golfkärryillä. Vaiko sillä hauskalla tiikeriautolla, jota sirkustirehtööri ajaa ja jonka kyydissä se tiikerimaskotti kulkee? Kas, siinähän se tiikeriauto juuri kaartaakin lavan luokse mutta ilman Anssia. Tirehtööri nousee autostaan ja ilmoittaa, että nyt otetaankin porukalla valokuva, mars kaikki Anssin fanit autoon. Ja mehän tottelemme heti, ahtaudumme kyytiin ja vilkutamme iloisesti kuvaajalle. Joku huomaa, että Anssi on tällä välin ilmestynyt taaksemme lavalle, mutta antaa hänen puuhailla siellä omiaan, meillä on nyt tässä muuta hauskaa meneillään!

Tirehtööri, tiikeri ja auto jatkavat matkaansa, Anssi suorittaa sound checkiä lavalla ja pari fania juuri puuskuttaa paikalle mäkeä ylös polkuautollaan. Ihan normaali keikan aloituksen odottelutuokio siis. Anssi vetäytyy teknikoiden kanssa bäkkärille (eli jonkun ohuen verhon taakse), ja he kuuntelevat siellä formula 1:n aika-ajoja. Me levittelemme sadevarusteemme kasaan nurmikolle ja otamme paikkamme lavan edestä. Muualta puistosta paikalle alkaa valua lapsiperheitä ja muita puistossa huvittelijoita.

Toni Nieminen nousee lavalle (jopa minullekin on jossain vaiheessa valjennut, että se aivan Toni Niemisen näköinen hymyilevä ja mukava PuuhaParkin teknikko / järjestäjä on tosiaan Toni itse) ja toivottaa meidät tervetulleiksi Anssi Kelan keikkaa seuraamaan. Anssi ilmestyy verhon takaa paikalle, kytkee mustaan Martin-kitaraansa sähköt ja polkaisee keikan käyntiin Kahdella sisarella. Me tanssimme ja taputamme tahdissa lavan edessä, ja yritämme olla laulamatta liian kovaa. Täällä on onneksi oikein hyvä äänentoisto, joten Anssin ääni kyllä kantautuu meidän ylitsemme.

No mitä sitten soitettaisiin? Kuten normaalilla soolokeikalla aina (hetkinen, koska olen viimeksi ollutkaan Anssin ”normaalilla soolokeikalla” – joskus viime syyskuussa kai?), Anssi kyselee yleisöltä biisitoiveita. Tämäpä on oikein hyvä hetki toivoa, että Anssi soittaisi Puistossa. Anssi katsoo minua hieman hämmästyneen oloisena, koska on kai tottunut siihen, että minun toiveitani ei yleensä voi toteuttaa, ja tietenkin lähtee kertomaan tarinaa siitä, mitä tapahtui eräässä toisessa puistossa, jossa oli kylmempää kuin täällä. Täälläkin sataa nyt, mutta eipä tuo niin haittaa, otetaan vain sadetakit niskaan ja kohta pudotetaan ne taas pois, kun sade taas taukoaa. (Ja ei hätää, toivoin loppukeikasta sitten Lokakuuta että Anssin ei tarvitsisi pettyä.)

Mikähän sopisi Puiston jälkeen? No tietenkin Petri Ruusunen, jota toivotaan edestä. Hyvin lähtee, ja Anssi muistaa nyt kaikki sanatkin (kuten oikeastaan kaikissa muissakin biiseissä) päin vastoin kuin parin päivän takaisella bändikeikalla. Ai kun kiva, kun näillä biiseillä on soolokeikalla niin erilaisia lopetuksia kuin bändikeikoilla tai levyllä. Tämän jälkeen alkaa toiveita löytyä eturiviä taempaankin. Sieltä huudetaan tietenkin Nummelaa, mutta Anssi sanoo, että se säästetään keikan loppuun. Sen sijaan 1972 on tähän oikein sopiva kappale, sillä ammatteja voi hyvin luetella yhdessä ja ottaa vähän tanssiliikkeitä. Kaikki paikalla olijat osaavat sanat. Seuraavaksi ajelemme yhdessä vanhojen kavereiden kanssa pitkin tuttuja maisemia Anssin ajaessa.

Takaa toivotaan kappaletta Musta tuntuu multa. Anssi pohtii hetken, mahtaako hän muistaa miten se menee, ja yleisöstä paiskataan samalla lavalle sadeviitta, johon on tussattu sen sanat. Mutta ei Anssi lunttia tarvitse, sillä kun hän on hetken hakenut oikeita otteita kitaran kaulalta, kappale sujuu ihan kuin hän esittäisi sitä joka päivä. Tai ehkä hän kotona esittääkin, eihän me tiedetä. Ja varmasti vielä sylkee tultakin? Millaa on luonnollisestikin huudeltu jo, ja nyt on aika katsoa, pitääkö hänen tänäänkään muuttua. Ei tarvitse!

Yksi eturiviläinen on juuri kokemassa sadatta Anssi-keikkaansa, ja hän toivoo kappaletta Parasta aikaa sen kunniaksi. Ja sitähän sieltä tarjoillaan, sillä tämäkin keikka on todella ihan parasta aikaa. Kohdassa, jossa painetaan kaasupoljin lattiaan ja kiidetään kohti unelmaa Anssi keskeyttää hetkeksi kappaleen julistaakseen koko kansalle ilouutisen: Valtteri Bottas on juuri saavuttanut aika-ajoissa paalupaikan seuraavan päivän kisaan! Jee, yleistä hurmosta!

Anssi sanoo, että nyt on hänen itse valitsemansa kappaleen aika, ja alkaa tapailla kitarastaan helposti tunnistettavia Levottoman tytön alkusointuja. Tanssitaan ja taputetaan! Seuraavakin kappale on Anssin oma valinta, ja hän haluaa tänään omistaa yhdestä mäkikotkasta kertovan tarinan toiselle mäkikotkalle, Toni Niemiselle, jonka huikeaa uraa on myös seurattu televisiosta ja lehdistä. Käännymme kaikki aplodeeraamaan taustalla seisovalle Tonille ennen kuin asetumme taas kerran kuvaputki-Saloran eteen katsomaan sumuista Holmenkollenia.

Takarivin suunnalta huudellaan taas toiveita, ja heleällä lapsen äänellä huudettu Ilves on vuorossa nyt, vaikka kappaleeseen olennaisesti kuuluva huuliharppu on jäänyt Anssilta tänään pois matkasta. Seuraavaksi kurkistetaan isoon arkkuun, jossa on Jennifer Aniston, ja juostaan ulos aa-aurinkoon. Nummela oli jo heti keikan alussa luvattu illan viimeiseksi kappaleeksi, ja Anssin keikalle varattu tunnin aika alkaakin jo olla päättymässä. Nyt on siis aika naarata fillareita (tai polkuautoja?) tuosta ojasta ja muistella koulujen pihoilla takavuosina sattuneita tempauksia, ja huuliharppukohdissa Anssi improvisoi omalla äänellään. Anssi kiittää ja valmistautuu jo lopettamaan keikkansa hurjasta taputtamisestamme huolimatta, kun takaa miesten joukosta karjaistaan että hei Anssi, unohdit soittaa Karhun elämää! Sitä kuunneltiin silloin yli 20 vuotta sitten lätkäkaukalon reunalla. Anssi toteaa, että pakkohan se on soittaa, kun tuli noin vetoava toive ja saamme päättää keikan kuvitelluissa karhupuvuissamme huojahdellen.

Jäämme vielä katselemaan, kun Anssi kerää soittokamojaan talteen ja utelemme, onko hänellä uusia tietoja tulevista keikoista. Ei kuulemma ole. Ilmoitamme, että ilmestymme kyllä paikalle niille kahdelle, jotka tiedämme jo. Kun Anssilla alkavat tavarat olla kasassa, lähdemme kohti polkuautoja, sillä pitäähän tässä vielä ajaa pari kierrosta Bottaksen kunniaksi. Yritämme houkutella Anssiakin mukaan, mutta hän ei vaikuta kovin innostuneelta. No, ehkä hän tulee perässä, joten valitsemme uudet menopelit ja lähdemme taas radalle. Tällä kertaa alle osuu aiempaa selvästi vikkelämpi ja herkempi ajokki, joten tulee otettua sataa oikeaan vaikka piti olla neulansilmä vasempaan, ja pitää välillä pudottaa hiukan vauhtia. Samalla näen, kuinka Anssi ajaa koko autoilevan porukkamme sivuitse golf-kärryillä! Hei, tuossahan on moottori, tuosta tulee kyllä diskaus tai vähintään pakollinen varikkopysähdys! Tästä järkyttyneenä ajan seuraavassa kaarteessa kunnolla ulos radalta.

Onneksi oikea auto tottelee ohjausta huomattavasti äskeistä menijää paremmin ja lisäksi tiedän, missä tämän kulkuneuvon jarrut ovat, joten kotimatka sujuu ihan turvallisesti. Autokuntamme käy vielä Nummelanharjulla iltakävelyllä, sillä yksi seurueestamme ei ole koskaan ennen käynyt tällä suunnalla. Mutta tuo polkuautoilu, sitä pitäisi kyllä hieman vielä harjoitella! Koskahan Anssilla on seuraava keikka jossain puuhapuistossa?

Settilista

Kaksi sisarta
Puistossa
Petri Ruusunen
1972
Mikan faijan BMW
Musta tuntuu multa
Milla
Parasta aikaa
Levoton tyttö
Hyppy sumuun
Ilves
Jennifer Aniston
Nummela

Karhun elämää

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.