Keikkarapsa: Samat sateet lankeaa

Anssi Kela + bändi to 2.7.2020 Krapin Paja, Tuusula

Krapin Pajan keikan piti olla joskus maaliskuussa, mutta sitten kaikki, mukaan lukien keikat, peruutettiin. Tai tätä keikkaa ei varsinaisesti peruutettu, se vain siirrettiin heinäkuun alkuun. No, saapa nähdä. Ja kun kesä koitti, tätä uutta keikkapäivää ei siirretty tai peruutettu, vaan vähitellen selvisi, että se todella tulee tapahtumaan! Vähänkö kivaa! Krapilta ilmoitettiin, että heidän laajalle ja hyvin hoidetulle nurmikkopihalleen katetaan istumaryhmiä sen mukaan, miten lippuja on myyty.

Taas kerran kerätään jengi kasaan, autoillaan paikalle ja astellaan alueelle ihastelemaan puupölleistä tehtyjä hauskoja ”pöytiä”, pientä mutta pätevän näköistä keikkalavaa ja myös taivaalle kertyviä pilviä. Illaksi on luvattu sadetta mutta ei se mitään, meillä on sadevarusteet mukana. Ja toisaalta, kaikesta muusta viis, sillä illan bändin basisti on tuolla! Kiirehdimme siis jututtamaan Anttia ja kertomaan, kuinka ikävä meillä on ollut häntä ja hänen bänditovereitaan.

Kun lopulta laskemme Antin menemään, huomaamme, että paikalle on jo tullut aika lailla muutakin väkeä. Ja kuinka paljon sellaisia ihmisiä, joita ei ollakaan nähty hetkeen! Ennen keikkaa ei ehdi ollenkaan istua, kun on niin kiire singahtaa yhden tuttujen ryhmän luota toisten kanssa höpöttelemään ja vaihtamaan kuulumisia. Eikä tässä nyt muutenkaan osaa istua, sillä kohta alkaa KEIKKA! Ihan oikea keikka! Keikka keikka keikka! Anssi ja Ville kävelevät ohi matkallaan kohti lavan ”takatiloja” (teltta ja pakettiauto), ja on pakko kysyä Anssiltakin, että joko alkaa, joko joko? Anssi hymyilee ja sanoo, että ihan kohta. Iik, jalat jättää maan jo tässä vaiheessa!

Ihmiset vetäytyvät omille paikoilleen, istuvat kauniisti alas, odottelevat vielä hetken ja no nyt, nyt Ville uudessa vaaleassa, kuvioidussa keikkatakissaan nousee lavalle ja tuossa on Mikko rikkinäisine keikkahousuineen. Lavan toisella laidalla Saara livahtaa takakulmaan koskettimiensa taakse samalla kun Antti asettelee juomatölkkiään sopivaan kohtaan lattialle. Anssi ilmestyy lavalle kitara kaulassaan ja sitten pakenemme yhdessä kylmää maailmaa Karhun elämän tahtiin. Lämminhän tässä on, hyvin tarkenee vielä t-paidassa vaikka istummekin. Vilkuilen nopeasti sivuille ja vaikka moni elää musiikin mukana huojuen ja kädet ovat ylhäällä, koko nurmikollinen istuu kiltisti. Vain aivan takana ja sivuilla seistään jo nyt.

Tässä puistossa ei ilta vielä varsinaisesti viilene, mutta ne tummat pilvet alkavat nyt tiputella ensimmäisiä pisaroitaan kun maailma matkaa radallaan. Yleisössä vain tyynesti kahistellaan, kun sadetakkeja ja -viittoja kaivellaan esiin ja vedetään niskaan. Muutama katsoja avaa sateenvarjot ja asettaa ne niskaansa mahdollisimman alas, mutta ne kaikki katoavat myöhemmin keikan aikana, sillä niiden käyttöhän on kiellettyä tällaisissa tilanteissa. Sateen tauotessa nämä asusteet katoavat taas yhtä nopeasti kuin ne ilmestyivät, ja jonkun ajan kuluttua ne kaivetaan taas esille. Samat sateet lankeavat useammankin kerran tämän illan aikana.

Anssi pitää välispiikkejään jotenkin onnellisen vapautuneesti Antin yrittäessä välillä vaientaa bändinjohtajaansa. Koko bändi vaikuttaa hyväntuuliselta ja Mikko purkaa ylimääräistä energiaansa pomppimiseen ja muuhun häseltämiseen. Voi miten mukava tätä on katsella! Miten kaikki voikin olla niin hyvin kun saa olla keikalla. Bumerangi lentää, Petri Ruususen sanat ovat taas kerran hukassa parista kohdasta ja Karhusaaressa on kesäisen lämmintä.

Matti Nykäsestä kertova kappale ansaitsee hyvin alkuspiikin, samoin kuin tarina siitä, kuinka musiikin kuuntelu voi auttaa tällaisina ankeina aikoina. Ilveksellä ei taaskaan mene erityisen hyvin, mutta onneksi kohta voi jaella valkoisia tulppaaneja kaikille ja kirjoittaa, mitä merkitset. Kuolleen miehen kitara pitää porukat kuuntelemassa hiljaa, mutta Millan aikana voi jo pompata pystyyn tanssimaan. Jaa, se ei välttämättä ollut paras mahdollinen idea, sillä tuoli kastuu sateessa sinä aikana. Mutta ei se mitään, pyyhkäistään käsillä pahimmat pois ja istutaan alas seuraamaan, kun Anssi jää yksin lavalle akustisine kitaroineen.

Kas, akustinen setti alkaakin tänään tarinalla kahdesta sisaruksesta. Ja kas, Antti nousee heti takaisin lavalle, sillä hänellä on asiaa Anssille. Anssi keskeyttää biisin ensimmäisen säkeistön jälkeen, katsoo Anttia ja sanoo mikkiinsä hieman epävarmasti että ai, väärä biisikö? Antti poistuu taas lavalta Anssin pahoitellessa, että kun keikkoja on ollut niin vähän, settilista ei ole vielä hänellä hypotalamuksessa asti. Hän vaihtaa kitaransa virettä ja lähtee nyt Bemarin matkaan, sillä se on tähän kohtaan settiä kuuluva biisi. Akustisen kappaleen aikana kuulee mukavasti, kuinka innolla livertelevä mustarastas jostain takaoikealta antaa oman panoksensa tälle keikalle.

Tämän jälkeen Anssi ilmoittaa, että settilistassa on lisäys, sillä ennen keikkaa hän on saanut netin välityksellä spesiaalitoiveen, jonka aikoo nyt toteuttaa. Se on Niinalle/Ninalle omistettu Älä mene pois. Vilkuilen sivuilleni, sillä tiedän paikalta parikin sopivaa pariskuntaa, joiden toivekappale tämä voisi olla ja keikan jälkeen saan kuulla, että kyllä se tosiaan oli kuin olikin toiselle näistä pareista. Kolmas soolokappale on se, jota Anssi ehti jo kerran aloittaa, eli nyt tulee Kaksi sisarta, jonka aikana saamme bändin takaisin kuvioihin.

Miten sydämet toimii? No NÄIN, nyt sopii seisoa ja tanssia! Petetyn miehen tarinaa sen sijaan voisi kuunnella istualtaan, koska tähän pitää keskittyä. Hups, ai niin tuoli onkin taas märkä, kuten nyt myös housujen takamus. No kuivaanpa pahimmat ja istun sitten. Jaa kas, nyt sataakin enemmän ja yritän pelastaa muut tavarani tunkemalla niitä tuolin alle ja suojaan farkkujani istumalla eteen nojaten ja pitämällä käsiä reisien päällä. Ja nyt kannattaakin nojautua kohti lavaa, tämä Anssin huikea ”ja kutsuit häntä MINUN nimelläin” pitää seurata mahdollisimman keskittyneesti. Eikun tämä ei sittenkään ollut hyvä idea, nyt sadevesi valuu alas selkääni ja tekee tuolilleni lätäkön.

Onneksi lavalla alkaa nyt 1972, märät housut voi unohtaa ja pompata pystyyn tanssimaan! Moni muukin on noussut tässä vaiheessa ylös. Kohta hurjat piruetit pyörivät niin lavalla kuin yleisön joukossa ja kun lavalla osa soittajista päätyy kanveesiin, keikkakaverini, joka taisi pyöriä kierroksen tai pari liikaa, vetää juuri samalla hetkellä komeasti selälleen märälle nurmikolle. Häntä pelastaessa ei ehdi katsoa lavan tapahtumia, mutta kaipa siellä saatiin miehet taas pystyyn kuten täällä yleisön joukossakin. Viereisestä pöytäkunnasta käydään erikseen kiittämässä tanssipariani loistavasta ja hyvin ajoitetusta eläytymisestä. Keikan aikana Anssi kiittää yleisöä useaan kertaan siitä, että me olemme tulleet tänne sateen uhasta huolimatta emmekä lähde kesken pois, mutta miksi ihmeessä lähtisimme? Kesän kuuluukin vähän kastella ja niin kauan, kun taivaalta ei tule ämmiä äkeet selässä, tästä ei lähdetä mihinkään. Tai no emme kyllä lähtisi siinäkään tapauksessa, väistelisimme vain vähän niitä äkeitä.

Encoretauon aikana taputetaan seisten, koska ei tässä viitsi nyt enää istua kun tietää, että ei tässä kauan mene ennen kuin bändi nousee takaisin lavalle ja seuraavakin kappale on vauhdikkaammasta päästä. Sen alkaessa muutama levoton tyttö singahtaa etummaisten tuolien ja lavan väliselle tyhjälle hiekkakentälle tanssimaan, ja kun järjestäjät antavat heidän olla siellä, me muutkin alamme siirtyä lavan suuntaan. Järjestäjät katsovat tätä istumajärjestyksen rikkomista hetken aikaa tiukasti, mutta kun ihmiset jäävät tanssimaan omiin ryhmiinsä sopivin turvavälein, he antavat tämän tapahtua. On helppoa huomata, kuinka tunnelma lavallakin nousee tämän invaasion edetessä ja Levottoman jälkeen Anssi jo sanookin bändille, että eipä oteta vielä päätösbiisiä, nyt täytyy ottaa vielä yksi nopea tähän väliin, tämänhän te kaikki muistatte, ja Sannin 2080-luvulla käynnistyy. Sadetakit ja muut liian lämpimät asusteet lentävät kasoihin nurmikolle ja hiekalle, ja hetken tämä outo vuosi 2020 saa tuntua ihan normaalilta. Lähdemme vielä yhdessä vaeltamaan Nummelanharjulle ja keikka päättyy näihin lämpimiin yhdessäolon tunnelmiin.

Sade on tauonnut, ja valtaosa yleisöstä lähtee saman tien jo kotimatkalle. Me keräännymme taas hieman alkuperäisiä autokuntia isommiksi ryhmiksi, juttelemme menneistä keikoista (joita ei tänä vuonna juurikaan ole ehtinyt olla) ja käymme juuri nähtyä keikkaa läpi. Kiittelemme vuolaasti hyväntuulisia järjestäjiä mainioista järjestelyistä ja hienosta keikasta, ja kohta pyrimme taas parhaamme mukaan sotkemaan roudausta. Antti onnistutaan houkuttelemaan taas turva-aidan väärälle puolelle juttelemaan, vaikka hänen pitäisi olla keräämässä kasaan bassokamojaan, Ville saadaan huudettua aidalle esittelemään uutta takkiaan, Saarakin suostuu yhteiskuviin fanien kanssa ja Mikko on valmis keskeyttämään omien kamojensa pakkaamisen, kun pohdimme hänen kanssaan keikkojen tulevaisuutta ja analysoimme Maija Vilkkumaan striimikeikkoja. Saamme juuri valmiiksi suunnitelman siitä, kuinka Anssin tulisi tehdä samanlainen kolmen nettikeikan setti kun Anssi itse ilmestyy lavalle takaisin, ja tietenkin kerromme hänelle että se täytyy toteuttaa, Mikko lupasi jo. Anssi katsoo hämmästyneenä kesäkitaristiaan, joka vakuuttaa, että kyllä näin on.

Anssi nimmaroi ja hymyilee kaverikuvissa ja me fanit roikumme onnellisina lavan edustalla. Ei tästä malttaisi millään lähteä, mutta huomenna on työpäivä, joten kai tässä pikku hiljaa täytyy jo etsiä eri paikkoihin nurmikolle pudotetut vaatteet ja reput, vaihtaa vielä muutama sana sellaisten kavereiden kanssa joita ei ennen keikkaa ehtinyt nähdä kunnolla ja alkaa siirtyä kohti parkkipaikkaa. Ei tästä kyllä millään malttaisi, sillä seuraavasta bändikeikasta ei ole tietoa. Soolokeikkoja onneksi on muutama merkittyinä kalenteriin.

Settilista

Karhun elämää
Puistossa
Bumerangi
Petri Ruusunen
Karhusaari
Hyppy sumuun
Levyhylly pelastaa
Ilves
Aamu
Kuolleen miehen kitara
Milla
Mikan faijan BMW (soolo)
Älä mene pois (soolo)
Kaksi sisarta
Miten sydämet toimii?
Laulu petetyille
1972
—
Levoton tyttö
2080-luvulla (Sanni cover)
Nummela