Keikkarapsa: Laura saapuu prätkällään

| Aiheet: Yhteisö | Kirjoittaja:

Anssi Kela soolo la 11.7.2020 Kerho Piknik-terassi, Hamina

Haminahan on jossain melkein itärajalla, onko sinne pitkä matka ajaa täältä, kannattaako lähteä? Oho, sehän on ihan Kotkan vieressä ja sinnehän ei siis ole mitenkään erityisen pitkä matka, joten miksipä ei? Autoonkin on taas tulijoita, joten eiköhän mennä kun keikka on noin mukavaan aikaankin, tuolta ajaa kivasti yöksi kotiin nukkumaan.

Kun on tarpeeksi säädetty, kuka menee kenenkin kyytiin ja mihin aikaan ja mistä kyydit lähtevät, Haminaa kohti starttaa kaksi autokuntaa. Päiväksi on luvattu ankaraa sadetta, joka on jo kurittanut pääkaupunkiseutua aamupäivän ja jonka takia on peruttu keikkoja eri puolilla, mutta lähtöhetken koittaessa pilvet ovat pääosin väistyneet ja Haminaa kohti ajellaan lähes kuivalla moottoritiellä, vaikka tummat pilvet näyttäytyvät edelleen uhkaavina itäiselläkin taivaalla.

Hamina on perinteinen linnoitus- ja varuskuntakaupunki, ja keikkapaikkakin sijaitsee Haminan Upseerikerholla, joka kuitenkin nykyään näyttää kulkevan nimellä ”Lounashuone Kerho”. Saamme portilla rannekkeet käsiimme ja siirrymme viihtyisälle puistopihalle, jonne on laitettu hyvänkokoinen esiintymislava pystyyn. Varaamme paikat eturivin pöydästä, mutta koska täällä on ruokatarjoilua vain VIP-lippulaisille, siirrymme vielä alueen ulkopuolelle vatsan täytettä etsimään. Pohdimme samalla, mikä olisi sopiva toivebiisi, joka sopisi kaupungin sotaisaan historiaan? Käymme läpi Anssin koko runsaan inttiaiheisten biisien valikoiman ja päädymme laatimaan toivekyltin kappaleesta Kaatuneiden muistolle. Se toinen armeijateemainen, eli ”Meistä tuli vääpeleitä”, esitetään kuitenkin jota sitä ei tarvinne erikseen toivoa.

Vielä hetkeä ennen keikan alkua sade tuntuu uhkaavan, mutta kun Anssin pedaalilauta kannetaan lavalle, tihkuttelu taukoaa loppuillaksi. Juontaja käy kertomassa, että keikka alkaa kohta ja kaikkien niiden kesken, jotka tänä iltana tägäävät keikkapaikan ja järjestäjän nimen somepostauksiinsa, arvotaan neljä lippua tuleville keikoille, eli nyt somet laulamaan! Vielä vartin verran odottelua, jona aikana osa muistakin katsojista uskaltautuu katetulta alueelta etupöytiin. Me istumme jo rintamasuunta tiukasti estradia kohti.

No nyt lavalle nousee tutunoloinen mustiin pukeutuva mies mustan kitaran kera! Eikun hetkinen, kuka tuo karvaturri oikein on? Onko tuo joku wannabe hipsteri, joka on koronatauon aikana hukannut naamakarvojen trimmerinsä, vai joku, joka suunnittelee ZZ Topiin liittymistä? No kyllä tuolla miehellä on aivan tuttu hymy ja kohta ilmoille kajahtaa Kaksi sisarta aivan tutun oloisesti, joten juu, onhan se meidän Anssi, joten uppoamme onnellisina uudelleen taas samaan fiilikseen! Lava on aika korkea, joten eiköhän tässä voi seistä ja tanssiakin, ja takapöydistä näkee silti ylitsemme. Tässä jopa uskaltaa nojailla välillä etukaiteeseen eikä ole silti vaarallisen lähellä esiintyjää, voi miten ikävä tätä fiilistä onkaan ollut! Anssi näyttää tyytyväiseltä eivätkä järkkäritkään näytä panevan pahakseen, eli tästä tulikin sitten seisomakeikka. Hyvä niin!

Yksi eturiviläinen on jo ennalta uskaltautunut toivomaan tiettyä kappaletta sadannen keikkansa kunniaksi, ja Anssi poimiikin seuraavaksi hänen toiveensa eli Kuolemattoman laulajan. Aivan ihanaa kuulla tämä harvinainen kappale tällä keikalla. Toivekylttiin riipustettu Kaatuneiden muistolle kuulemma ei käy, hän väittää että ei osaa sitä. No okei, seuraavassa varuskuntakaupungissa sitten uusi yritys! Anssi kertoo kappaleen jälkeen, että täältä edestä tulee näitä hankalia toiveita mutta sieltä takaakin saa huudella, ja sieltä alkaa saman tien sadella mukavasti kappaleiden nimiä hyvinkin laajasti isolta osin Anssin varhaisemmasta tuotannosta. Ainakin kaikki kolmen ensimmäisen levyn biisit voi näin teoriassa saada kuulla akkarikeikalla, ja varmaan kaikki Aukionkin biisit. Kolmelta uudemmalta sen sijaan tahtoo moniin toiveisiin tulla vastaukseksi eioota, sillä läheskään kaikista niistä kappalaista ei ole olemassa kitaraversiota ja osaa ei ole koskaan edes esitetty livenä missään muodossa.

Nyt kuulluista huudoista Anssi poimii ensin Bemarin, sitten Aamun (mutta ei sitä Pepe Willbergin versiota) ja sen jälkeen tulee Puistossa. Kun Anssi on siinä päässyt toisen säkeistön eli Laurasta kertovan säkeistön alkuun, hän keskeyttää biisin, jotta kaikki voimme kuunnella yhdessä, kuinka Laura tuolla aidan takana parhaillaan saapuu kovaäänisellä prätkällään tämän Upseerikerhon puiston laitaan. Olin jotenkin aina olettanut Lauran saapuvan hillitysti ja huomiota herättämättä, mutta kuinka väärässä olenkaan ollut! Lauralla nimittäin kuulostaa olevan melkoisen ärhäkkä kaasukäsi.

Piirrä minuun tie, oi miten ihana toivebiisi! Levoton tyttö ja sen perään 2080-luvulla. Anssi on normaaliin tapaan pyytänyt keikan alussa, että toivottaisiin lähinnä hänen omia kappaleitaan, mutta tämän Sannilta lainatun biisin hän vetää mielellään, kuten yleensäkin. Anssi kertoo kuulleensa, kuinka bailubändi on soittanut tätä biisiä ja esittänyt sen nimenomaan Anssin versiona. Hän pohtii, onko se silloin Sanni-cover vaiko Anssi Kela –cover? Mutta tänä iltana se on tietenkin Sanni-cover ja nostamme taas kättä kohti taivasta huutaen yhdessä biisin nimeä suunnilleen sopivissa kohdissa.

Milla ja hänen epämääräiset miesseikkailunsa kuuluvat aina keikkojen ohjelmistoon, mutta aivan joka keikalla ei takariveistä huudella Jennifer Anistonin nimeä. Ja pitkästä aikaa takajoukoista karjutaan myös Paranoidia. Anssi poimii tällä kertaa tuon toiveen, ja esittää meille nyt Black Sabbathin tunnetuimman kappaleen ensimmäisen säkeistön. Eikä hän kuulemma edelleenkään osaa sitä kokonaan. Mutta saa silti illan tähän saakka selvästi kovimmat aplodit tästä.

Ilves hyppää parvekkeelta ja Matti Nykänen hyppää sumuun ja lehtien lööppeihin. 1972 saa yleisön taputtamaan iloisesti aivan väärään tahtiin, ja Anssin pitää korjata rytmi lyömällä jalallaan tahtia ennen kuin kappale voi varsinaisesti alkaa. Pari iloista tyttöä juoksee tässä vaiheessa etuaidalle toivomaan, että jos nyt Anssi voisi laulaa, että meistä tuli kyltereitä. Pääosa kertosäkeistä menee kyllä perinteisten askelmerkkien mukaan ja meistä tulee tänäkin iltana mm. vääpeleitä, kuten ennalta oltiin jo arvattu, mutta yksi ”kuninkaita” vaihtuu nyt kyltereiksi ja tytöt hihkuvat innoissaan.

Sydämet toimivat oikein hyvin yleisössä, vaikka lavalla artisti jo demoaakin, kuinka hänen pulssinsa laukkaa jo kovilla kierroksilla. Kaunotar ja basisti, joku tajusi toivoa sitä, mainiota! Anssi kertoo sen introna opettavaisen tarinan kilometrejä nähneestä keikkabussista ja sen huoltoluukusta, ja kysyy kappaleen jälkeen, paljonko kello on. Täällä on nimittäin hiljaisuus kymmeneltä. Tuttuun tapaan useimmilla ei ole minkäänlaista toimivaa ajannäyttölaitetta ja osan mielestä soittoaikaa on varmaan jäljellä ainakin puoli tuntia Anssin pohtiessa, miksi ihmeessä tähän kysymykseen ei koskaan tahdo saada kunnon vastausta. Joku rehellinen mokoma kuitenkin kertoo, että aikaa on kymmenisen minuuttia, joten Anssi toteaa, että se on sitten illan viimeisen biisin eli Nummelan aika.

Nämä kadut kaupungin, huvilat ja puutarhat houkuttelevat ensin yhden takarivien katsojan etuaidalle ja sitten koko hänen laajan ja kovaäänisen kaveriporukkansa, joten Nummelan yhteislaulu toimii harvinaisen komeasti tänä iltana, vaikka ollaan ulkosalla eikä yleisöä ole ihan festarimassojen verran. Anssi intoutuu todella koettelemaan keuhkokapasiteettinsa rajoja pitkässä loppuhuudossa, jossa yleisö huutaa ja taputtaa mukana, ja sen jälkeen hän demoaa, kuinka laajalle pisarat voivatkaan levitä. Jees!

Taas ihmettelyä, kuinka paljon aikaa mahtaa olla jäljellä. Vaikka Nummelassa oli oikein kunnon yhteislaulatukset ja muut temput lopussa, kello ei edelleenkään ole ihan kymmentä. Anssi epäilee, että jos nyt ei lopeteta, joudumme kaikki vankilaan. ”Ei se haittaa, sinä voit soittaa siellä meille!” ei saa vielä Anssia ihan vakuuttumaan jatkon mahdollisuudesta, mutta kun joku paikallisista katsojista karjaisee, että ”Ei poliisi ole täällä, se on Kotkassa” Anssi vilkaisee järjestäjiin. Lavan sivusta mitä ilmeisimmin annetaan lupa ajan ylitykselle, sillä ei se poliisi tosiaan sieltä 25 kilometrin päästä tänne ihan parissa minuutissa singahda. Aivan keikka-alueen reunalla on kyllä pari asuintaloa, mutta sielläkin ainakin yhdessä ikkunassa selvästi katsellaan tätä keikkaa hartaasti eikä suinkaan puida nyrkkiä tai olla kilauttamassa hätänumeroon. Eikä Anssia hirvittänyttä tykkiäkään rakennuksen oven pielessä ole vielä käännetty lavaa kohden.

No mitä sitten soitettaisiin? Petri Ruususta on toivottu keikan aikana ja edessä olijat toivovat nyt sitä (kuten myös Aamua, vaikka se kyllä soitettiin jo alkukeikasta). Ja jalkapuolen pikkurikollisen eli Petrin tarinahan sieltä lähtee nyt. Sen sanat ovat viime aikoina tuottaneet Anssille oudosti vaikeuksia, ja vaikka ensimmäinen säkeistö sujuu tänään nätisti, toinen ei meinaa käynnistyä ennen kuin yleisöstä karjutaan muutama seuraava laini ainakin vähän sinne päin ja Anssi saa taas langan päästä kiinni. Petrikin saa tänään loppuun komeat yhteislaulatukset, tätä ei kyllä ihan joka keikalla tapahdukaan!

Mikä mainio settilista ja miten hyväntuulinen, rento keikka ihanassa kesäillassa! Otamme etuaidalta pari askelta taaksepäin ja alamme käydä läpi keikan parhaita hetkiä samalla kun lavan toiselle reunalle hyökännyt porukka fist bumppaa Anssin kanssa, ottaa kaverikuvia turvallisen etäisyyden päästä ja pyytää nimmareita. Kun heidän joukkonsa harvenee, käymme vielä kiittämässä Anssia keikasta ja seuraamme, kuinka hän luovii tietään vippialueen läpi kohti bäkkäriä. Sielläkin pyydetään innolla nimmareita ja otetaan lisää kaverikuvia ilman täällä rahvaan puolella artistia suojannutta turva-aitaa. Koska kotiin on melkoinen matka, siirrymme tässä vaiheessa autoillemme ja lähdemme ajelemaan kohti pääkaupunkiseutua ja upeaa iltaruskoa. Tai no toinen autokunta kuulemma yrittää ajaa ensin Pietarin suuntaan, mutta onnistuu kääntymään länteen ajoissa ennen rajaa.

Seuraavana päivänä selviää, että seurueemme on voittanut peräti kolme niistä neljästä jaossa olleesta keikkalipusta. Ne ovat Knipin keikalle, ja olisihan sinne kiva mennä, mutta kun meillä kaikilla taitaa olla Anssin keikka sinäkin iltana…

Settilista

Kaksi sisarta
Kuolematon laulaja
Mikan faijan BMW
Aamu
Puistossa
Piirrä minuun tie
Levoton tyttö
2080-luvulla (Sanni)
Milla
Jennifer Aniston
Paranoid (Black Sabbath, osin)
Ilves
Hyppy sumuun
1972
Miten sydämet toimii?
Kaunotar ja basisti
Nummela

Petri Ruusunen

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.