Keikkarapsa: Näin herään taas elämään

| Aiheet: Yhteisö | Kirjoittaja:

Anssi Kela + bändi la 29.8.2020 Teatteri PROVinssi, Salo

Keväällä keikkoja peruttiin vauhdilla, kun oli selvä, että ei kannata kokoontua kovin isoina joukkoina ja jos kokoonnutaan, kenenkään ei ole ainakaan soveliasta aukoa suutaan eikä liikehtiä liian rajusti. Saloon maaliskuulle suunniteltu keikkakin ensin peruttiin, mutta päivän-parin päästä ilmoitettiin, että se sittenkin siirretään elokuulle. Olin jo ehtinyt perua lippuni, mutta nyt peruutin kiireellä peruutuksen ja päätin elää toivossa. Jos oikein uskoo, niin kyllä keikat toteutuvat.

Alku- ja keskikesällä on jonkun verran keikkoja, mutta elokuun loppupuolta lähetessä niitä aletaan taas perua kiireellä. Salon keikan uusi päivämäärä kuitenkin tuntuu pysyvän paikoillaan ja lopulta, kun tapahtumaan on enää pari päivää aikaa, alkaa jo varovasti uskaltaa ajatella, että ehkä se sittenkin toteutuu. Siis hei miettikää, näemme bändin taas pitkästä aikaa! Kauanko viime kerrasta jo mahtaa olla? Heinäkuun alussa Tuusulan Krapilla se taisi olla ainakin omalla kohdallani.

Kerätään taas kerran jengi kasaan ja käännetään auton nokka moottoritielle. Entiset Saloran rakennukset löytyvät yhden ylimääräisen mutkan jälkeen ja erään rakennuksen seinässä oleva selkeä kartta opastaa meidät helposti oikealle ovelle. Bändin pakettiauto näkyy sivummalle pysäköitynä ja aulaan kuulemme rumpujen tsekkausta, mutta vasta kun ovet aukeavat ja sisällä salissa näemme tutut soittimet lavalla, alkaa tuntua varmalta, että tämä keikka todella toteutuu. Saliin on myyty numeroidut paikkaliput, mutta koronarajoitusten takia saliin saa mennä sisään ovilta saapumisjärjestyksessä ja valita itse istumapaikkansa siten, että eri ryhmien väliin jätetään aina vähintään yksi tyhjä penkki. Aulassa odotellessa aika moni käytti maskia, ja täällä salissa sisälläkin osalla henkilökunnasta ja katsojista (arviolta 25 % paikalla olijoista) on maskit. Pääosin ne ovat kertakäyttöisiä, mutta siellä täällä näkyy myös muutama kankainen ja pari korkeamman suojaluokan maskia.

Teknikot tsekkailevat vielä, onko kaikki valmista. Jostain kulissien takaa kuuluu akustisen kitaran ääntä ja sitten Anssi jo hymyillen asteleekin lavalle mustassa nahkatakissaan ja musta Martin-kitara kaulassaan. Nopea vilkaisu hänen tulosuuntaansa ja ei, ei sieltä ole nyt ketään muita tulossa eli soolobiisillä varmaan aloitetaan. Anssi astuu mikrofonin ääreen valokeilaan ja aloittaa ”Näin herään taas elämään, äänenä pimeään, sanoina sävelmään”. Voi hyvä tavaton, Kuolematon laulaja! Näin lavaesiintyjä Anssi Kela, itse suuri Kelastinen, herää parhaillaan eloon edessämme. Hän on taas olemassa tämän keikan ajan biisien tulkitsijana, äänenä, jota me kaipaamme ja tarvitsemme. Mahtaako hän myös tarvita meitä, yleisöä? Käsittämättömän intensiivinen aloitus juuri tälle keikalle, jolloin ei ole tietoa, koska tulee seuraava mahdollisuus kokea tämä livenä.

Kun sävel viimeinen soi, Anssi ei onneksi katoa pois vaan kiittää meitä ja pyytää toivebiisejä. Jostain pari riviä taempaa kuuluu heti ”Mikan faijan BMW ” ja lähdemme sen kyytiin. Oho, tämä keikka ei alakaan sillä tavalla kuin bändikeikkojen on ollut viime aikoina tapana alkaa, vaan nyt onkin tiedossa vähän erilaiset iltamat. Seuraavalla toivekierroksella saan alkuhämmästelyn jälkeen jo omankin suuni auki käytyäni äkkiä päässäni läpi puolet Anssin tuotannosta raakaten listalta äkkiä kaikki ne biisit, jotka todennäköisesti tulevat soimaan bändisetissä ja ne, joita Anssi ei luultavasti suostuisi tänään soittamaan. Uudet autot! Kaveri komppaa takanani, ja Anssi poimiikin sen seuraavaksi toiveeksi. Lähden Nooran kanssa ajelemaan… Mikä täydellinen biisi keikalle, jonne on juuri ajanut omalla autollaan! Rakkaus upottaa ja Musta tuntuu multa, olipa kivaa settiä tässä alussa!

Anssi ei ota enää lisää toiveita, vaan lähtee nyt soittamaan Kahta sisarta edelleen yksin lavalla. Nyt alkaa kihelmöidä, sillä kohta tapahtuu ja totta, kohdassa Rakastaa voin ainoastaan jumalaa sivukulisseissa alkaa näkyä liikettä ja sieltä he tulevat! Kitaristi Mikko ensin, ja basisti Antti on heti hänen takanaan. Ville liikkuu kohti komeaa rumpupatteristoaan ja Saara asettuu viimeisenä koskettimiensa luokse. Yleisö taputtaa ja kiljahtelee, ja bändi liittyy soittamaan Anssin taustalle juuri oikealla hetkellä. Silmät sumenevat onnesta, miten näitä muusikoita onkaan voinut olla niin ikävä? Nyt tuntuu ihan joululta, kun se isoin lahjapaketti avataan ja sieltä ilmestyy jotain, jota on toivonut niin hartaasti. Joulupalloja ja pilkkihaalareita…

Seuraavaksi lähtevät sydämet toimimaan ja juu, kyllä ainakin oma hakkaa nyt ihan samaan tahtiin kuin Villen basari. Tähän kohtaan eturiviä koko bändi näkyy mainiosti, eikä kukaan jää kenenkään toisen taakse. Anssi häärää keskellä edelleenkin nykyään vain akkarikeikoille kuuluva nahkarotsi niskassaan ja soittimena on sähkökitaran sijasta akustinen Martin. Ville näkyy kerrankin koko rumpusettinsä kera, ja nyt voi tarkkailla, kuinka mies takoo siellä tuttuun tapaan hieman kyyryssä istuen ja muita soittajia keskittyneesti seuraten. Saaran kiipparit kuuluvat yllättävän hyvin tähän, samoin hänen kauniit taustalaulunsa. Tästä voi myös seurata, kun hän välillä joutuu kumartelemaan ja repimään jotain takertuneita piuhoja soittimensa jalustan alta. Antti on tuolla etäämmällä lavan sivustalla yhtä vakaana ja komeana kuin aina, ja jos oikein keskittyy, aina välillä voi onnistua saamaan katsekontaktin ja siitä palkaksi ehkä pienen virnistyksen.

Edessäni on Mikko kitaroineen, ja hän on kerrankin ehjissä keikkahousuissa. Tässä vain viikko sitten saimme ihmetellä huomattavan puskista tullutta uutista, että Anssin vakiokitaristi viimeisen seitsemän vuoden ajalta eli Tuomas Wäinölä on nyt vaihtunut Mikko Kososeen, joka on pitänyt pestiä kahden kesätuurauksen ajan Anssin keikoilla Tuomaksen huidellessa muissa projekteissa. Nyt on soihtu vaihtanut kantajaa, ja vaikka aluksi tuo uutinen herättikin melko lailla ällistelyä, tajusi kyllä heti, että persoonallinen ja säkenöivä huippukitaristi Mikko on paras mahdollinen vaihtoehto Tuomaksen työn jatkajaksi.

Bändi jatkaa Millan tarinaan, ja tahti eikun kiihtyy, varsinkin kun tämä biisi menee jo melkoisen nopealla tempolla. Tässä tekee jo tiukkaa pitää persaukset penkissä, mutta muistetaan siis että istumakeikka, istumakeikka! Ja juuri kun hiki alkaa jo nousta pintaan, Anssi ilmoittaa, että on väliaika ja bändi katoaa edestämme. Eiii, ei saa näin kiusata pieniä ihmisiä! Lisää musiikkia ja äkkiä! Suurin osa yleisöä käy nyt aulan puolella, mutta meidän porukkamme jää istumaan paikoilleen. Jos ei ole musiikkia, niin tuijotetaan edes soittimia, keskustellaan toistaiseksi nähdystä keikkaosuudesta ja mesetetään kavereille, jotka eivät lähteneet tänne.

Kohta aulaan menneet katsojat palailevat takaisin ja valot himmennetään. Kohta, kohta… no NYT! Sieltä he taas tulevat. Anssi on vaihtanut asustuksensa liehuvahelmaiseen kesäkeikkojen kolttuun ja kaulassaan hänellä on nyt kulmikas Gibson Explorer -kitara. Mikä mahtaa on toisen erän avauskappale? No kas, Karhun elämää tietysti! Tätä seurannut raskaalla kädellä soitettu hevi-intro johdattaa meidät puistoon, ja seuraavaksi lentää Bumerangi. Yhdellä katsojalla jouset jo laukeavat ja hän pomppaa tanssimaan, mutta me muut vastustamme vielä kyseistä kiusausta.

Syksyyn sopii hyvin kappale, jossa hirvi katselee ohitseen ajavaa autokuskia jossain Savon suunnalla, ja Hyppy sumuun on myös jotenkin syksyinen sumuineen ja surullisine perusvireineen. Mutta Aamu, sehän on oikeastaan iloinen kun ei liikoja mieti, mitä siinä tarinassa sitten tapahtuikaan tämän osuuden jälkeen. Varsinkin kun avataan se radio, sillä nyt tulee tanssimusiikkia ja vaikka kuinka olimme päättäneet istua, niin mitä jos hetkeksi noustaisiin sittenkin? Sillä sinä olet syy, joka on saanut meidät lähtemään tällekin keikalle! Mutta miten tuntuu että Anssi juuri tänä iltana pienellä eleellä ilmaisee, että hänelläkin on syy lähteä liikkeelle, ja se voisi liittyä keikkayleisöön?

Ilves tarpoo lumessa kohti kohtaloaan ja kääk, missä mun pikkuilves on? Se taisi loikata jonnekin penkkien alle edellisen kappaleen aikana, joten kuunnellaan tämä kappale tällä kertaa ilman tuota pientä, pörröistä keikkakaveria. Kuolleen miehen kitaran soidessa monet aiemmin nähdyt hienot keikat ja kitaristit tulevat soittimineen tulevat taas mieleen, mutta tuo Anssin käsissä nyt näkyvä Frankenstrat-replika ei kyllä ole kuolleen miehen tai naisenkaan kitara, sillä muistelen, että Anssi on juuri tuon soittimen ensimmäinen omistaja. Lavalla on illan aikana kyllä näyttäytynyt useampikin iäkkäämpi kitara, joiden aiemmista omistajista joku saattaa jo olla manan majoilla.

Kauas tulevaisuuteen sijoittuvaa Sannin biisiä taidettiin toivoa jo alun soolo-osuuden aikana, mutta nyt vasta on sen aika. Tässäkin on hyvä hetki tanssia, sillä johan takana olevat ehtivät katsella lavalle edellisen istumabiisin aikana, ja ilveskin löytyy nyt jostain penkin alta. Yhtä vuosilukubiisiä seuraa sujuvasti toinen, ja nyt pitääkin irrotella, huidella, taputtaa mukana, yrittää olla kaatumatta, varoa lyömästä vieruskaveria päähän liian monta kertaa saman keikan aikana ja pyöriä kaatumatta. Lavalla sen sijaan kaadutaan pitkin poikin kanveesia piruettien jälkeen, ja Mikko katselee menoa ihmeissään ennen kuin häntä muistutetaan, että ota nyt se vesipullo ja tule elvyttämään lähes tajuttomat bänditoverit! Anssi vetää lopun kappaletta hiukset märkinä kunnes oli kiva nähdä, ja bändi karkaa lavalta.

Heii, takaisin sieltä! Kyllä me kaikki tiedämme, että ei keikka tähän loppunut! Ankaran taputusrupeaman jälkeen lavalle tietysti palataan. Villellä on nyt leveälierinen sombrero päässään, ja Anssi on kaivanut jostain esiin panssarivaunun kuskin pehmustetun nahkapäähineen. Niin tosiaan, tämä paikkahan on ihka oikea teatteri, ja bäkkäri sijaitsee ilmeisestikin paikan puvuston yhteydessä. Tästähän voisi seurata vaikka latinorytmejä! Ja Ville jo tapaileekin niitä rumpusetistään, mutta kyllä tämä kääntyy Levottomaksi tytöksi uljaana bändiversiona.

Ja vaikka tähän olisi monien mielestä sopinut vielä mitä muita biisejä vain, nyt ollaan oikeasti jo reilusti yliajalla, ja nyt on aika lähteä katsastamaan maisemia sillä harjulla, jonne opastavan sinisen kyltin Anssi käy kaivamassa esille jostain kulisseista. Aiemmista tanssinpyörähdyksistä hikisinä maltamme nyt istua keikan loppuun ja osallistua hartaina oo-oo-oo-kuoroon, johon Anssi meidät johdattelee. Yhteislaulu ei hyvä koska… ääh, mitä väliä, nyt on tämä keikka ja sovitaan että kukaan ei ole kipeä, antaa mennä vaan! Vedetään yhteistä ilmaa keuhkoihin lavan ja yleisön väliseltä mukavan kapealta kaistaleelta ja osallistutaan vielä vähän kovempaa, vetääks kaikki jo täysillä? Parhaamme yritämme.

Bändi kumartaa ja kiittää, ja me taputamme ja huudamme heille kiitokseksi. He poistuvat lavalta voittajina, ja me vajoamme takaisin teatterisalin punaisille penkeille. Nythän ei pidä lähteä tungeksimaan käytävälle, vessajonoon tai narikkaan, sillä turvavälit ovat tärkeitä, joten tietenkin jäämme tänne saliin vielä vähäksi aikaa. Eikä tässä kovin kauan tarvitse istua, ennen kuin Anssi ilmestyy lavan reunalle juttelemaan mukavia mm. siitä uudesta sinisestä kitarasta, johon liittyy joku projekti, josta ehkä kuulemme lisää myöhemmin. Huutelemme kiitoksemme Saaralle ja Villelle, jotka tulevat seuraavina keräämään työvälineitään lavalta ja seuraavaksi häiritsemme Mikon roudausta, sillä pitäähän uusi kitaristi toivottaa tervetulleeksi kokoonpanoon. Poistumme salista vasta, kun Anttikin ehtii paikalle ja saamme moikattua myös häntä.

Pihalla pitää vielä seisoskella porukalla jonkin aikaa ennen kuin lähdemme kukin autoillemme. Täydellinen ja todella ihana keikka, eikö totta? Ja mahdollisesti viimeinen keikka taas kerran ties miten pitkäksi aikaa. Kuu vaihtuu parin päivän päästä ja sekavien ohjeistusten varjossa joitain tulevia keikkoja on peruttu eikä uusia oikein uskalleta vahvistaa. Tämä ei ole kivaa. Mutta hei, pysytään turvassa, eletään siivosti ja maltetaan odotella. Kyllä niitä keikkoja taas tulee, kunhan aika on sopiva. Siihen saakka muistellaan tätä ihanaa iltaa ja muita kuluneen kesän huippuhetkiä ja haaveillaan valoisammista ajoista. Tämän illan energiaa ja tunteita pursuavan keikan voimalla jaksetaan kyllä joku aika odotella.

Settilista

Kuolematon laulaja (soolo)
Mikan faijan BMW (soolo)
Uudet autot (soolo)
Rakkaus upottaa (soolo)
Musta tuntuu multa (soolo)

Kaksi sisarta
Miten sydämet toimii?
Milla

(väliaika)

Karhun elämää
Puistossa
Bumerangi
Jotain on poissa
Hyppy sumuun
Aamu
Ilves
Kuolleen miehen kitara
2080-luvulla (Sanni cover)
1972

Levoton tyttö
Nummela

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.