Keikkarapsa: Sadetta mä kuuntelen

| Aiheet: Yhteisö | Kirjoittaja:

Anssi Kela + bändi, Tom Eklund + bändi ke 30.6.2021 Paalutori, Vantaa

Outo kesä on alkanut keikkarintamalla vähän varovasti, ja joka keikkaa ennen edelleenkin mietitään, tuleeko sitä ja jos tulee, onko se kesän viimeinen keikka. Vielä pari viikkoa sitten oli oikein hyvät vibat tästä kesästä, mutta sitten Pietarin jalkapallohuligaanit ja Himoksen juhannusriehujat ovat onnistuneet aiheuttamaan ahdistusta. Mutta kaikesta tästä huolimatta Vantaan Kesälava on laitettu pystyyn Myyrmäen Paalutorille, ja sinne on luvattu keikkoja kesäkuun puolivälistä aina hamaan heinäkuun loppuun saakka.

Kesäkuun viimeisen päivän kohdalle Kesälavan ohjelmistoon on raapusteltu Anssi Kelan nimi, ja joku aika ennen keikkaa selviää, että kyseessä on peräti bändikeikka. Anssi oikeasti bändin kanssa, hei miettikää, miten siistiä! Varsinkin kun kesäkuussa ei julkisia bändikeikkoja ole ollut lainkaan, ja heinäkuun kaikki bändikeikat ovat lähes puhtaasti joillain tavoittamattomilla takamaiden festareilla. Me pääsemme oikeasti näkemään Anssin lisäksi siis Saaran, Antin, Villen ja Mikon! Bändiversioita biiseistä, jees! Tuonne mennään, vaikka Delta-jengillä olisi kaapissaan enemmänkin kuin pari koronaa, ja vaikka taivaalta sataisi ämmiä äkeet selässä! Sitä paitsi aiemmin ennustetut sateetkin ovat siirtyneet yölle, joten saamme nauttia keikasta ihanassa kesähelteessä!

Auto startataan kohti Vantaata heti, kun taas yksi etätyöpäivä kotikonttorilla on saatu pykälään, ja kaveri laittaa Paalutorilta viestiä, että Anssin bändin sound check on jo menossa. Myyrmäkeä kohti ajaessa auton tuulilasi kastuu oudosti, mutta koska tänään ei sada, tuo on joko mielikuvitusta tai joku pieni ohimenevä sadekuuro. On myös ihan ok jättää pääosa sadevarusteista autoon, koska tänäänhän ei sada, vaikka juuri nyt ilma on aavistuksen kostean oloinen.

Torilta pienen lavan liepeiltä alkaa löytyä tuttuja, joiden kanssa vietämme aikaa torikahvioiden ja äänipöytien katosten alla jakaen porukoilta löytyviä korvatulppia (Tom Eklundin bändin sound check oli aika KOVAÄÄNINEN) ja kertakäyttösadetakkeja tasan, vaikka siis, eihän täällä varsinaisesti sada, eikä ainakaan keikan aikana tule satamaan. Mutta hei, sinähän olet täällä! Koska me ollaan viimeksi nähty? Yli puoli vuotta siitä ainakin on, onko jo vuosi? Ihanaa kun tulit tänne ja hei katso, oletko sinäkin täällä, moi! Halataan, onhan ainakin osa meistä kaksi kertaa rokotettuja! Nyt taitaa olla jo aika siirtyä lavan edustalle, ja eihän pieni kesäsade nyt haittaa, vaikka kieltämättä jotain tuolta taivaalta edelleen valuu. Mutta ihan kohta se taukoaa, mennään.

Tom Eklund ja bändi

Kello on nyt kuusi, ja juontajat spiikkaavat Vantaan Kesälavan tämän päivän tapahtumat käyntiin kiittäen lukuisia sponsoreita. He kutsuvat lavalle nyt illan aloittajan, Myyrmäen oman leijonanharjaisen sankarin Tom Eklundin bändeineen. Lavalla kytketään hetken verran soittimia ja ihmetellään jostain monitoreista tunkevaa häiriöääntä, mutta eihän nyt sellaisen anneta haitata, kuten ei edelleen kovin kostealta vaikuttavan ilmankaan. Ämmiä äkeet selässä ei sentään näy, mutta nyt tämä alkaa jo vaikuttaa sellaiselta kissoja ja koiria -tasoiselta. Mutta ihan kohtahan se loppuu, ei siis niin haittaa että silmälasit kastuvat juuri nyt lähes läpinäkymättömiksi.

Tom pistää homman käyntiin sen verran tehokkaasti, että menojalka alkaa vipattaa ihan saman tien. Tämän vuoden puolella ollaan päästy toki jo parille soolokeikalle ja pari kertaa on ihailtu istumapaikoilta countrysävelmiä ja siinä ollaan käyty jo melko vauhdikkaan musiikin puolella, mutta nyt on lavalla ihan ensimmäistä kertaa rokkibändi ja ollaan seisomakeikalla, ja mitä se tarkoittaa? Eikun liikettä niveliin, tätä ei nyt hiljennytä kuuntelemaan paikoillaan!

Olen nähnyt Tomin tätä ennen pari kertaa akustisella keikalla, mutta tämähän on maukasta tavaraa myös bändin kera. Tom on koonnut meille kivan vaihtelevan settinsä lähinnä omista biiseistään ja parista lainakappaleesta, ja setissä mennään raisusta rokista hempeämpiinkin tunnelmiin. Tom komppaa Telecasterillaan, kun bändin toinen kitaristi taikoo Les Paulistaan sooloja ja basisti ja rumpali pitävät homman koossa. Tom kertoo sujuvasti pieniä tarinoita useammankin kappaleen taustalta, ja niiden sanoituksissa painitaan lähinnä parisuhdekiemuroiden kanssa. Tom päättää settinsä rajuun versioon Cliftersin (alun perin myös vantaalainen kokoonpano) hittikappaleesta, jonka tahtiin pitää vielä tosissaan tsumbailla tässä etuaidan tuntumassa läpivettyneiden hiusten tarttuessa naamaan.

Tomin settilista

Marttyyri (oma)
Rakkauden satama (oma)
Vuokses (oma)
Naiselleni (Moody Blues/Neumann)
Taivas putoaa (oma)
Rikotut sielut (oma)
Yhteistä aikaa (oma)
Kasvukipuja (oma)
Hyvä bore (Clifters)

Hämmästyttävästi tämä pieni, tilapäinen sadekuuro ei ole vieläkään tauonnut, joten käyn kavereitten kanssa seurustelun lomassa lopultakin noutamassa lippalakin autosta. Keikoilla on meillä rillipäillä kivempaa, jos näkee edes jotain. Mutta tästä etuaidalta ei kyllä henno vajaan tunnin roudaustauon aikana lähteä kovin pitkälle, sillä nyt alkaa kihelmöidä todella. Vaikka Tom rokkaavine setteineen sai purkamaan pahimmat paineet, illan pääesiintyjää odotellaan kyllä tosissaan. Eikä tuo sade nyt niin haittaa, olisiko se nyt ehkä jo laantumaan päin?

Anssi Kela ja bändi

Lavan sivustan backstagelle eli avoimeen telttakatokseen on äkkiä ilmestynyt tutun näköistä porukkaa. Villen huomaa ensiksi, ja tuollahan on myös Saara, Mikko ja Antti, eli koko taustabändi on siis paikalla. Onko nyt fiksua huutaa? Itkisinkö onnesta? Eikun nyt pitää pysyä coolina, eihän keikka ole edes alkanut. Jos vain hyppisin hiukan tasajalkaa, hihkuisin ja huitoisin, juu se on ok, se menee vielä asiallisesta keikan odottamisesta. Villelle vilkutellaan hurjasti, kun hän käy tarkistamassa työpisteensä, ja Antille peräti taputetaan, kun hän piipahtaa lavalla tsekkaamassa bassonsa.

Juontajat kiittelevät taas sponsoreita ja kehittävät jonkun epämääräisen aasinsillan, jotta saavat kutsuttua lavalle itsensä Suomen Ritari Ässän, Anssi Kelan! Anssi nousee estradille keveässä kesäisessä työunivormussaan akustisen kitaran kera (musta Martin, tietenkin) ja käynnistää tarinan ikääntyneestä saksalaisperäisestä autosta ja sen neljästä matkustajasta muun bändin siirtyessä asemiin ensimmäisen säkeistöön aikana ja liittyessä mukaan. Ja sitten lumous iskee, kaikki on niin kuin aina ennenkin. Me kuulumme tänne. Sade kai lopulta taukoaa alkukeikan aikana, mutta ei siihen enää kiinnitä huomiota eikä sitä voi muistaa enää keikan jälkeen, sillä nyt olemme asettuneet tutun auton penkeille runsaan tunnin mittaiselle ajelulle. Paina vaan kaasu pohjaan, Anssi!

Ja Anssi bändeineen antaa todella kumin palaa. Koneisto selvästi vielä hieman yskii näin kesäkauden alkajaisiksi, kun parissa biisissä sanat ovat välillä hukassa ja kitaranvaihdot kappaleiden väleillä eivät mene joka kohdassa aivan joustavasti (uudet teknikot). Kappaleidenkin jotkut kohdat hakevat vielä lopullisia olomuotojaan, mutta eihän se tietenkään haittaa. Lavalla on nyt ryhmä onnellisia, lopultakin kunnolla kesätöihin päästettyjä muusikoita. Etenkin Anssi on yhtä hymyä koko keikan ajan, kun hän katselee Paalutorin täyttävää ihmisjoukkoa edessään.

Milla, Aamu, Sydämet ja ainakin eturivi laulaa mukana koko ajan, ihan kuin normaalina aikana. Sut puhallan pois ensimmäistä kertaa koko bändin voimin julkisella keikalla, tämä on odotettu hetki! Keikan aikana tosiaan saa puhaltaa pois mielestään kaiken ikävän, sillä täällä Myyrmäessä lavan edustalla tuttujen keskellä, väljästi ulkoilmassa seistessä ei tosiaan ole kulkutauteja tai muuta pahaa koko maailmassa.

Torin reunan muutamat puut tuovat Anssille mieleen puiston, jonka laidalta alkaa seuraava tarina. Kappaleen jälkeen Anssi katselee torin vastakkaisella laidalla kohoavan kauppakeskuksen firmojen logoin somistettua ulkoseinää ja kysyy, onko täällä paikallista väkeä (no on!) ja muistaako kukaan, onko tuossa seinässä mainittu ravintola Red Onion ollut täällä jo 20 vuotta sitten. ”On”, kuuluu huuto yleisöstä. Anssi kertoo, että hän oli siellä aikoinaan yhdellä ensimmäisistä omista keikoistaan, jo ennen kuin Nummela-levy ilmestyi, ja että seuraava kahdesta siskoksesta kertova kappale soitettiin varmasti tuollakin keikalla.

Matti Nykänen loikkaa sumuun ja heti perään Ilves loikkaa parvekkeelta, mutta onneksi levottomuudelle on oma aikansa ja paikkansa, ja se on tässä ja nyt. Lava on pieni ja täynnä soittokamoja, mutta Anssi, Mikko ja Antti saavat sinne aika lailla liikettä, kun seuraavaksi huudetaan isoon ääneen ammatteja. Anssi loikkaa pitkän keikkatakin helmat hulmuten useampaan kertaan pedaalilautansa yli lavan sateen kastelemalle etureunalle, jossa oleva litimärkä matto roiskahtaa kunnolla joka askeleella.

Teknikko kiirehtii toimittamaan lavalle White Falcon -kitaran ja ison sinipohjaisen tienviitan, joka kertoo, että seuraava etappimme tällä yhteisellä reissulla sijaitsee harjun kupeella. Anssi laulattaa oo-oo-oo-kuoroa ja vetäisee vielä mahtavan loppuhuudon. Lavalle on näköjään toimitettu aivan sopimatonta porevettä, mutta geysir suihkuaa silti kohti lavan kattoa Nummelan jälkeen. Bändi poistuu lavalta, mutta vantaalainen yleisö aloittaa kutsuvan rytmikkään taputuksen saman tien, ja bändi palaa lauteille vielä yhtä kappaletta, Nostalgiaa, varten.

Kun Anssi ja bändi alkavat valmistautua loppukumarrukseen, juontajat singahtavat paikalle jostain sivusta, sillä heillä on asiaa kitaristi Mikko Kososelle. Vantaan Elävän musiikin yhdistys Velmu haluaa kiittää Mikkoa hänen koronan aikana tekemästään aktiivisesta muusikoiden ja muiden tapahtuma-alalta elantonsa saavien henkilöiden oikeuksien puolustamisesta. He lahjovat Mikkoa jollain, joka ei ole kukkia vaan varmaan jotain juomist joka ois Vantaalla muodis. Onkohan bändillä kohta bäkkärillä sangriaa ja karnevaalit, vai tequilaa ja kasvomaalit?

Anssi hoitaa tämän jälkeen bändiesittelyn loppuun, ja loppukumarruksen jälkeen hän siirtyy lavan sivustalle ottamaan vastaan nopeasti eteensä kertynyttä pitkää nimmarinmetsästäjien ja keikasta kiittäjien jonoa. Anttikin ilmestyy yleisön puolelle hetkeksi seurustelemaan bändin teknikoiden huolehtiessa roudauksesta. Me käymme vuorollamme Anssia kiittämässä ja jäämme porukalla juttelemaan vielä pitkäksi aikaa sen jälkeen, kun hän on jo poistunut paikalta. Varmaan uskollinen KITT odottelee isäntäänsä jossain Myyrmannin parkkihallin uumenissa. Mutta me emme nyt malta vielä häipyä minnekään, sillä olemme juuri nähneet bändikeikan ja siitä täytyy jutella ensin kunnolla. Porukassamme on mukana henkilö, jolta juuri meni Anssi-neitsyys, ja on hauska kuulla hänen ajatuksiaan keikasta, jollaisia me muut olemme nähneet jo useita. Vaikka tähän iloiseen kuplaan olisi niin hyvä jäädä, taika on lopulta pakko murtaa ja siirrymme omien kärryjemme luo ennen kuin ne muuttuvat kurpitsoiksi ja palaamme taas takaisin toisenlaiseen maailmaan. Jokainen taitaa kuitenkin laskea mielessään jo päiviä seuraavaan keikkaan!

Anssin settilista

Mikan faijan BMW
Milla
Aamu
Miten sydämet toimii?
Sut puhallan pois
Puistossa
Kaksi sisarta
Hyppy sumuun
Ilves
Levoton tyttö
1972
Nummela

Nostalgiaa