Keikkarapsa: Mummotunneli, luotan teihin!

Anssi Kela soolo ke 14.7.2021 Mummotunneli, Helsinki

Kuuma keikkakesä on muuttunut entistä kuumemmaksi, kun rohkaisemme mielemme ja lähdemme tutkimaan, miten helteiseksi meno mahtaakaan yltyä Mummotunnelissa. Täällä on kuitenkin reilusti ennen keikan alkua hyvinkin rauhallista, joten asetumme alas syömään aika kauas lavasta ja tarkkailemaan sisään purjehtivaa porukkaa. Jossain vaiheessa on aika siirtyä jo lähemmäs lavaa olevaan pöytään ja tehdä tilaa paikalle vähitellen saapuville kavereille. Pöytä saadaankin kohta täyteen tuttuja.

Mummotunnelissa on edelleen yllättävän rauhallista vielä puolisen tuntia ennen keikkaa, kun Anssin pedaalilauta ilmestyy lavalle mikrofonitelineen viereen ja illan artisti itsekin vilahtaa lavan sivussa. Tässä vaiheessa meidän pöydässämme pari levottominta tyttöä yllyttää sopivasti toisiaan, joten saamme aikaan kunnon paniikin ja ryntäämme varaamaan lavaneduspaikat. Osa seurueestamme päättää jäädä istumapaikoille tämän illan keikan ajaksi, mutta nyt me levottomat emme kyllä oikein malta istua, kun täällä saa seistäkin. Ja keikkahan alkaa jo ihan kohta!

Vasta kun Anssi on lavalla ja Kaksi sisarta on käynnistynyt, muut Mummotunnelin porukat alkavat siirtyä lähemmäs lavaa lasit käsissään. Tunneli eli hyvin kapea kuja kahden kerrostalorivin ja niiden alakertoja hallitsevien ravintoloiden välissä on mukavasti varjossa tähän aikaan illasta, mutta lämmintä täällä silti on ja kun Anssin musiikki pistää liikkumaan, tässä tulee oikein kivasti hiki. Kesäisesti pukeutuneet naisvaltaiset porukat ovat täällä lähinnä seurustelun eikä keikan takia, mutta tutuimmissa biiseissä lauletaan yhdessä ainakin kertosäkeissä.

Anssi lupaa pitää taas kerran toivebiisikeikan, joten Nummelaa huudellaan tarmokkaasti jo heti keikan alusta alkaen. Anssi ilmoittaa, että se kyllä soitetaan, mutta vasta tunnin mittaiseksi luvatun keikan viimeisenä biisinä, ja poimii huudelluista toiveista kappaleet Puistossa ja Milla, ja etenkin jälkimmäinen vauhdikkaana ja tuttuna on yleisön mieleen. Hilpeät itsemurhabiisit Ilves ja BMW sekä niitä seurannut iloisempi Levoton tyttö ovat tälle keikalle sopivia toiveita ja ne tulevat seuraavina, kun taas Paranoid jää soittamatta, Nummelan vuoro ei ole edelleenkään eikä Milla tule toiveista huolimatta toista kertaa tänä iltana.

Yhdelle coverille on aina tilaa, eli Sannin 2080-luvulla saa soida tälläkin keikalla, kunhan tästä ei hiiskuta kenellekään, Se, mikä tapahtuu Mummotunnelissa, jää Mummotunneliin. Osa yleisöstä onkin jo sen verran nautiskellut, että heidän kohdallaan tämä ei tuota ongelmia, mutta pääosin meno täällä on edelleen harvinaisen siistiä. Lavan edustalla on kohtalaisen rauhallista ja jopa melkein väljää koko keikan ajan. 1972 kirvoittaa yleisöstä kunnon yhteislaulua, mutta Jennifer Aniston on jo selvästi vieras biisi useimmille katsojille ja sen aikana voi hyvin jutella. Tämä tietysti häiritsee tässä lavan edessä, mutta kapakkakeikka on kapakkakeikka, ei sille mitään voi.

Sydänten jälkeen Anssi toteaa, että nyt hän poikkeaakin lupaamastaan settilistasta ja nyt on Nummelan aika. Tosiaan nyt jo? Alkaako kuumuus syödä miestä, ja keikka olisi todella jo loppumassa? Hyvinhän tuo Anssi tuntuu vielä jaksavan, vaikka on selvästi hiessä mustassa keikka-asussaan. Tänne nyt olisi voinut lämmön puolesta hyvin laittaa shortsit jalkaan ja jättää keikkatakin pois, mutta ei taida tämä rokkari moiseen renttuiluun taipua, sillä keikallahan on pidettävä tietty julkisivu yllä, ja piha-crocsit kulahtaneiden löysien shortsien kera eivät siihen oikein sovi. Varsinkin kun iso osa yleisöstä on tälläytynyt tänne oikein illanviettovarusteisiin.

Mummotunnelillinen väkeä ulvoo nyt Anssin ohjeiden mukaan Nummelaan sopivaa yksinkertaista, yhteen pyöreään vokaaliin perustuvaa yhteislaulua, ja toivottavasti olemme Anssin luottamuksen arvoisia tällä kävelyretkellä. Keikka ei kuitenkaan Nummelaan vielä lopu, vaikka niin pelättiin. Kyllä keikalla olo on ihan parasta aikaa! Ja toki jokainen artisti esittää keikalla tuoreimman singlejulkaisunsa, jossa kitaraa käsitellään jo sen verran rajusti, että yksi sen kielistä lopettaa työuransa juuri siihen.

Anssi ojentaa katkenneen kielen yleisöstä kurkottavaan käteen, ja vaihtaa uuden tilalle näppärästi. Kieli on vaihdettava, sillä helteinen keikka on päätettävä iloisempiin fiiliksiin kuin tähän puhalteluun. Kun uusi D-kieli on vireessä, lähdemme matkalle siihen Yhdysvaltain osavaltioon, jonka leipomisharrastuksesta Popeda on tehnyt kaikille tutun kappaleen. Tällaiset kuumat kapakkakeikat tosiaan usein ovat päättyneet tähän jauhojen pölisyttämiseen, ja nyt pölisee sen verran, että tässä vaiheessa katkeaa edellistä yhtä ohuempi kieli kitarasta. Anssi toteaa, että kitarakin kertoo, että keikan on aika loppua ja poistuu lavalta.

Mutta kohta hän jo kurkistaa bäkkärin ovesta ja marssii kitaroineen takaisin estradille, koska yleisö niin vaatii. Katkennut kieli pitää tietenkin ensin vaihtaa, ja parin minuutin päästä hän on valmiina kielen vaihdon aikana kauniisti esitetylle toiveelle. ”Te halusitte parasta, mutta saitte minut” on väännelmä jostain Kissin keikkoihin liittyvästä esittelystä, mutta tätä miestä me nimenomaan haluamme nyt lisää ja Nostalgiaa pistää pomppimaan, vaikka alkaa olla jo melkoisen hiki. Eikä Anssi lopeta vielä siihenkään, vaan saamme kuulla vielä Aamun!

Pyyhimme hikeä naamasta ja juomme viimeisten juomiemme rippeet samalla kun keräämme joukkojamme lavan eteen keikan jälkeen. Anssi jää lavan sivulle moikkaamaan katsojia, mutta sinne on vaikea mahtua reittiä tukkivan pyörätuolityypin (joka aiheutti useammalle katsojalle mustelmia vaihtaessaan paikkaa useita kertoja keikan aikana) ja hänen kaveriporukkansa takia. Eikä tässä mitään voisi Anssille jutellakaan, sillä DJ laittoi taustanauhan niin kovalle heti kun Anssi oli lopettanut viimeisen kappaleensa. Joten luovutan jonotuksen ja vain vilkutan hymyilevälle Anssille. Taustanauhan takia tänne ei voi oikein jäädäkään, joten vaikka kavereiden kanssa olisi kiva vielä jutella, ei tässä oikein voi muuta kuin lähteä luovimaan ulos täältä. Onneksi meitä lähtee yhtä aikaa muutama muukin, joten voimme turista keikasta sentään metroasemalle asti. Olo on kuin juuri saunasta tullessa, hiestä märkä mutta onnellinen. On oikein hyvä, että keikkakesä on pitkä, mutta olisi ihan positiivista, jos se ei olisi aivan näin kuuma!

Settilista

Kaksi sisarta
Puistossa
Milla
Ilves
Mikan faijan BMW
Levoton tyttö
2080-luvulla (Sanni)
1972
Jennifer Aniston
Miten sydämet toimii?
Nummela
Parasta aikaa
Sut puhallan pois (D-kieli katkesi)
Matkalla Alabamaan (Popeda, G-kieli katkesi)
—
Nostalgiaa
Aamu