Keikkarapsa: Usko lauluihin

Vaasa festival pe 7.8.2021 Sisäsatama, Vaasa

Jokakesäinen reissu pohjoiseen sukuloimaan ja mökkeilemään tehdään tänäkin vuonna, ja sukuloinnin takia (osalla ei molempia rokotuksia, osa riskiryhmää) jätettiin Tikkurila Fest väliin tänä vuonna. Reissun ajoituksen takia legendaarinen Koiteli elää! jää myös väliin, joten nyt täytyy jotenkin kompensoida. Paluuviikonlopun keikkamahdollisuuksia tutkimalla selviää, että Anssi Kela esiintyy Vaasassa paikallisten festarien viimeisenä päivänä, ja muukin siellä tarjottu ohjelma vaikuttaa oikein kiinnostavalta. Mitä, jos ajettaisiinkin tällä kertaa etelään Vaasan kautta?

Selviämme mökiltä tien päälle yllättävän aikaisin eikä matkalla juuri pysähdellä, mutta koska festareiden aikataulua on aikaistettu reilusti, ensimmäinen esiintyjä on jo lavalla kun saavumme festariportille. Lippu vaihdetaan äkkiä punaiseksi rannekkeeksi ja tarkan ja kohteliaan turvatarkastuksen jälkeen olemme sisällä alueella. Lavan paikka on helppo päätellä äänen perusteella, joten jätetään vesipullot tässä vaiheessa täyttämättä vaikka päivä on lämmin, sillä nyt kiirehditään katsomaan keikkaa! Yleisömassa on vielä melkoisen harvassa, joten lavan edustalle on helppoa pujotella jonnekin 4. rivin tienoille.

Bonnie Tyler

Kun pääsemme asemiin, Bonnie Tylerillä on parhaillaan menossa CCR:n Have You Ever Seen the Rain? Valitettavasti sen aloitusspiikki jäi kuulematta, joten en tiedä, miksi se kuuluu hänen ohjelmistoonsa, mutta eipä niin haittaa, tässä voi lähteä vetämään iloista karaokea tämän walesilaisen raspikurkun ja hänen taitavan bändinsä johdolla. Etenkin vippialueen puolella keski-iän ylittänyt yleisönosa on innolla mukana.

Bonnie Tyler singahti Suomessakin tunnetuksi vuonna 1978 ilmestyneen kappaleen It’s a Heartache ansiosta. Hänen isoin hittinsä Total Eclipse of the Heart on vuodelta 1983, ja kuten oli helppoa arvata, nämä molemmat kuullaan tänä iltapäivänä ja varmaan jokaisella muullakin hänen keikallaan. Tunnin setissä on lisäksi mm. Holding Out for a Hero, Faster Than the Speed of Night ja The Best (joo, juuri se Tina Turnerin tunnetuksi tekemä kappale, se on alun perin Tylerin). Uudempi tuotanto ei ole aivan yhtä iskevää, mutta niitäkin kappaleita on mukavaa kuunnella.

Oikein hauska aloitus tälle festivaalipäivälle! Koskahan olen viimeksi nähnyt oikeasti ulkomaalaisen artistin? Bonnie Tyler ja avauspäivänä täällä ollut ruotsalainen Bo Karpers Orkester ovat tämän kolmipäiväisen festarin ainoat ulkomaalaiset esiintyjät, sillä muuten täällä kuten useimmilla muillakin tämän kesän festareilla luotetaan puhtaasti kotimaisiin voimiin.

Anssi Kela

Nyt päälavalla alkaa roudaustauko ja pienellä terassilavalla festarialueen toisessa päässä on joku muu esiintyjä, mutta sinne ei lähdetä, sillä nyt katsotaan, jos päästäisiin vaikka eturiviin seuraavan esiintyjän ajaksi. Meitä lykästää, sillä himoittuja etuaitapaikkoja hallussaan pitävät VHB-fanit tarjoavat paikkansa meille sillä ehdolla, että he saavat ne takaisin, kunhan Anssi on lopettanut. Taisivat arvata bändipaidoistamme, keitä tulimme katsomaan. Kiitos, pidämme näistä paikoista oikein hyvää huolta ja saatte ne kyllä takaisin puolentoista tunnin päästä!

Tämä on oikein hyvä paikka seurata lavan tapahtumia. Bonnie Tylerin bändin kamat kiidätetään pois paikalta hyvässä järjestyksessä, ja lavan sivussa jo edellisen keikan aikana havaitut hopeanväriset rummut ja tuttu tuplakiippari rullataan paikoilleen liikkuvilla raisereillaan. Kun teknikkojen armeija on järjestänyt tavarat paikoilleen, Ville Kela kävelee omaan työpisteeseensä ja heilauttaa rumpujensa takaa kättään meille hurjasti huitoville eturiviläisille. Mikko Kosonen on ilmestynyt lavalle kitaroitaan tutkimaan, ja tervehtii sieltä iloisesti katsojia kuin vanhoja tuttujaan. Antti Karisalmi nostaa tutun Fender-basson kaulaansa ja irvistää meille. Saara Metsberg odottelee pitkään omaa soundcheck-vuoroaan, ja saa lopulta tiluteltua muutaman soinnun koskettimistaan ja saa mikrofoninsakin säädettyä kohdilleen. Teknikko käy Anssin työpisteessä tsekkaamassa pari kitaraa eli punaisen Gretschin ja mustan Martinin.

Muusikot poistuvat lavalta ja teknikot puuhailevat nyt lähinnä sen sivuilla. Kuhunkin työpisteeseen kannetaan vesipullo ja joku käy desinfioimassa kaikki lavalla olevat laulumikrofonit. Lavan edustalle rakennetut pyrovehkeet riisutaan suojuksistaan. Hmm, kukahan tänään käyttää pyroja? Blind Channel vaiko Apulanta? Paikkani lavan etuaidalla on melkein paras mahdollinen, mutta ei tässä nyt osaa asettua aloilleen viimeiseksi vartiksi, kun kihelmöi niin! Olo on kuin lapsena jouluaattona, kun valmistautuu avaamaan sen kaikista suurimman kovan paketin.

Ja sitten se keikka lähtee! Tänä vuonna en ole päässyt näkemään tätä bändiä hommissa kuin kerran, joten en edes muistanut, että setti alkaa Bemarilla. Okei, annetaan Anssin siis ottaa ratti haltuunsa seuraavaksi tunniksi ja asetutaan nauttimaan hyvästä kyydistä. Anssi painaa kaasun pohjaan ja kolme ensimmäistä kappaletta tykitetään sellaista vauhtia, että päätä huimaa. Tässä ei ehdi muuta kuin aukoa suuta tahdissa, yrittää taputtaa ja vain tuijottaa silmät pyöreinä. Lavan ja etuaidan leveä väli on pölähtänyt täyteen kuvaajia heti Anssin aloittaessa, ja on kiva katsella, kuinka Anssi muokkaa koreografiaansa niin, että onnistuu poseeraamaan heille rokkiuskottavasti useampaan kertaan, mutta ei silti unohda meitä yleisöä hetkeksikään.

Kolmen biisin sääntöä noudattaen kuvaajat katoavat paikalta Aamun jälkeen, ja vasta tässä vaiheessa Anssi pitää ensimmäisen lyhyen spiikkinsä esitellen erään elimen toiminnasta kertovan kappaleen. Tänne Pohjanmaalle ei selvästikään olla tultu lätisemään, vaan rokkaamaan tosissaan. Vaasalainen yleisö on saapunut sankoin joukoin todistamaan tätä aktia, vaikka vielä minuutti ennen soittoaikaa täällä kentällä ei eturivin lisäksi ollut juuri muita. Mutta parin ekan biisin aikana kenttä on täyttynyt, kun porukat siirtyivät Terassilavalta ja ruokailualueelta tänne.

Mitä jos seuraava biisi olisi Puistossa? Joo, totta kai se käy! Etenkin kun Antilla on siinä ne lyhyet bassosoolot. Setin ainoa hiljaisempi hetki on Kahden sisaren alkupuoli, jossa Anssi on äänessä yksin, vain akustisen kitaransa kera. Tai no eihän tuo nuori ja kiihkeä Mikko tietenkään malta millään olla soittamatta kitaraansa Antin toruista huolimatta, ja Villekin hieman taputtelee tuolla jo rumpujaan, vaikka ihan vielä ei ole aika bändin tulla mukaan. No nyt bändi saa osallistua, ja samalla lavan edestä paukahtaa ilmoille neljä kuumuutta hohkaavaa tulipalloa. No kas, olipa oiva paikka valittuna pyroille! Ja hyvin ne näkyvät, vaikka aurinko on vielä korkealla. Saaran lyhyelle lauluosuudelle tässä biisissä taputetaan ja hurrataan kuuluvasti.

Ilveksen surullista tarinaa seuraa Levoton tyttö, jonka intro saa aikaan hyväksyviä kiljahduksia etenkin kentän nuoremmalta väeltä, sillä nyt tanssitaan! Sitten puhalletaan pois synkkiä pilviä, vaikka oikeasti tuolla sinisellä taivaalla on vain muutamia vaaleita hattaroita. Siitä siirrytään suoraan tuttuun, yksinkertaiseen introon, johon mahtuu vain yksi ylimääräinen välitiluttelu ennen kuin kuullaan, mitä Kristian aikoinaan tekikään luokassa. Yhteislauluakin irtoaa, ja tulipallot leiskuvat taas. Anssi pyörtyy lavalle ja Antti herättää laulusolistin kaatamalla pullosta vettä hänen naamalleen, jotta keikka voi jatkua.

Anssille varattu tunti on nyt lopuillaan ja enää on aikaa vain yhdelle kappaleelle. Kun 1972:n viimeiset soinnut ovat kajahtaneet, pari riviä takanamme oleva miesjoukko alkaa huutaa rytmikkäästi Nummela! Nummela! ja sehän sieltä tietysti tulee komeana ja niin toivottuna päätöksenä tälle keikalle. Kun sen lopulla Anssi pääsee näyttämään, mitä ihmisäänellä voi tehdä ja kuinka pitkälle tuon hoikan miehen keuhkokapasiteetti saattaakaan riittää, yleisö kohisee, huutaa ja taputtaa, ja samalla valtava tuulenpuuska liehuttaa Anssin hiuksia, uhkaa kaataa koko lavarakennelman ja saa aikaan oudon matalan, resonoivan äänen (vai tuliko se ääni sittenkin Villen rummuista?) bändin jäsenten katsellessa toisiaan hymyillen yllättyneen oloisina. Loistava tehoste, miten tuon saa mukaan muillekin keikoille? Vielä tehokkaampi kuin nuo tulipallot, joita paukkui taas Nummelankin aikana. Upeaa, ihanaa, KIITOS!

Anssin settilista

Mikan faijan BMW
Milla
Aamu
Miten sydämet toimii?
Puistossa
Kaksi sisarta
Ilves
Levoton tyttö
Sut puhallan pois
1972
Nummela

Bändi kumartaa ja me taputamme ja mölisemme. Takana on nyt tosi tehokkaasti käytetty tunti, vai mahtoiko tämä mennä hieman yliaikaakin? Mieletöntä tykitystä koko keikan, siinä ei juuri pienemmille vaihteille vaihdettu vaan matkaa taitettiin tosissaan. Voi kuinka ihanaa oli nähdä pitkästä aikaa tätä sujuvaa konetta, rokkari Kelastisen (joka on aivan eri hahmo kuin soolokeikkojen lempeä toivebiisien toteuttaja) riehumista pitkin lavaa, Antin ja Mikon keskinäistä kemiaa, kuulla Saaran kaunista laulua ja todistaa Villen vakaata työskentelyä kannujensa takana. Niin, millähän festareilla he ovat seuraavaksi? Jaa, tässähän on oikeastaan vain muutama päivä seuraavaan keikkaan, jolle meillä on jo liput, ei siis hätää!

Bändi poistuu lavalta ja nyt ei taida kannattaa jäädä odottelemaan, tulevatko he moikkaamaan yleisöä tänne lavan eteen. Luovutamme sopimuksemme mukaan VHB-faneille heidän eturivin paikkansa ja lähdemme tutkimaan muuta festarialuetta. Saisikohan jostain jotain vettä väkevämpää juotavaa? Keskikentän vieressä meren puolella on laaja korotettu alue, jossa on pöytiä, tuoleja ja baari, joten siirrymme sinne. Täältähän näkee lavallekin ja kuulee oikein hyvin, joten eipä lähdetä nyt tarkistamaan festarialueen pienempää lavaa eli Terassilavaa, kuka siellä edes mahtaisi tässä välissä olla, vaan jäädäänkin tänne. Täältä näkee kivasti ison osan koko festarialueesta ja voi katsella, kuinka meren puolella velloo moottoriveneiden massa täynnä kuuntelijoita. Lähimmän kerrostalon parvekkeillakin näkyy porukkaa.

Blind Channel

Suomen tämänvuotinen euroviisuedustaja Blind Channel on kuuden nuoren oululaisen muodostama kokoonpano, joka on kaikesta päätelleen nyt ensimmäistä kertaa ikinä Vaasassa keikalla. Lavan edusta, joka tyhjeni aika tehokkaasti Anssin lopetettua, alkaa täyttyä uudelleen jo roudaustauon loppupuolella, ja täällä terassin puolellakin seistään useammassa paikassa. Lavalla on onneksi screenit, joten keikkaa voi seurata ihan hyvin täältäkin.

Blind Channel on erittäin energinen ja musiikki soi isolla volalla eli korvatulpat takaisin korviin, vaikka täällä ollaankin aika kaukana lavasta. Kaksi laulusolistia (yhden biisin aikana kolmekin) antaa bändille vähän normaalista poikkeavan visuaalisen ilmeen. Laulutaitoa riittää, ja yleisö tykkää. Vaikka bändissä on DJ, suurin osa äänistä tulee silti oikeista soittimista. Pääosa settiä on ilmeisestikin heidän omia kappaleitaan, sillä onhan bändillä ulkona jo kolme älppäriä, ja yksi lienee ollut lainakappale. Viimeiseksi on säästetty euroviisukappale Dark Side ja se on ainoa, jonka tunnistan. Sen aikana yleisö tuulettaa antaumuksella keskisormiaan. Tämän keikan aikana tulisia tehosteita käytetään oikein anteliaasti.

Blind Channelin lopetettua Terassilavalla olisi kai Ressu Redford, joten siirrymme nyt siihen suuntaan. Se on se sama lava, jolla Anssin sooloesitys nähtiin kesäkuussa, mutta terassi ja sen reuna-alueet ovat jo niin täynnä että lavalle ei näe lainkaan. Sieltä ei myöskään oikein kuulu tänne takaviistoon muuta kuin bassonjumputus, joten palaamme päälavalle eli Puistolavalle. Mennäänpä katsomaan, jos etuaidalla vaikka olisi vapaita paikkoja. No kas, onhan siellä! VHB:n keikka voidaan siis katsoa Mikon ja Jonnen paikkojen puolivälistä huippuasemista.

Von Hertzen Brothers

VHB:llä ei tämän kesän kiertueella ole mukana teknikkoarmeijaa, joten he ovat lavalla itse roudaamassa shortseissaan ja rantasandaaleissaan. Kien kitaroiden tsekkaus vie pitkään, ja sen aikana Mikko ilmestyy lavan eteen juttelemaan tuttujen fanien kanssa ennen kuin poistuu muun bändin kanssa bäkkärialueen suuntaan vaihtamaan vaatteita ja valmistautumaan keikkaan. Pyrolaitteet kerätään tässä vaiheessa kokonaan pois, eli ne olivat tosiaan lähinnä Blind Channelia varten.

Yleisöä on edelleen melkoisen hintsusti paikalla VHB:n aloittaessa, harmi! Kuvaajien parvi pölähtää taas lavan eteen ja voi miten Mikko ja Kie osaavatkin flirttailla kameroiden kanssa Disciple of the Sunin pauhatessa. Nupit ovat todellakin kaakossa, eikä lyriikoista tahdo harmittavasti saada mitään selvää. Anssin keikan aikana ääni oli paljon tasapainoisemmin, vaikka me olimme silloinkin etuaidalla – tosin keskilinjasta eri suuntaan.

Energiaa riittää tälläkin keikalla. Mikko laulaa, soittaa kitaraansa, puhuu yleisölle, innostaa meitä taputtamaan ja ottaa kontaktia muihin bändin jäseniin. Kie ravaa melkein joka biisissä pitkin lavaa Mikon takana tai ilmestyy lavan etureunaan Jonnen ja Mikon väliin eli juuri eteemme ilmeilemään ja kaivamaan kitarastaan melkoista möyryä esiin. Jonne hymyilee, laulaa taustoja ja tanssahtelee omalla sulavalla tavallaan välillä omalla paikallaan, välillä jossain Samin suunnalla. Sami ei tosiaan ole mikään taustakankaaseen häipyvä tyyppi, vaikka onkin rumpuineen lavan takaosissa, vaan hänet kyllä huomaa. Hän nousee välillä keikan aikana seisomaankin rumpusettinsä takaa. Bob hienoine kosketinkuvioineen ja kauniine lauluäänineen täydentää kokoonpanon. Nautinnollista yhteensoittoa ja nämä stemmalaulut ovat niin upeita!

Tunti täyttyy New Day Risingin myötä ja tämä keikka on lopussa. Onnea VHB:lle 20-vuotisen uran johdosta, ja olkoon teillä edessänne vielä paljon keikkoja! Mieluiten täydemmällä yleisöllä kuin juuri tänään.

VHB:n settilista

Disciple of the Sun
Insomniac
Coming Home (Kie)
Jerusalem
You Don’t Know My Name
River
Frozen Butterflies
Sunday Child
Let Thy Will Be Done
New Day Rising

Roudauksen alkaessa poistumme taas lavan edestä, ja koska nyt alkaa olla nälkä, lähdemme ruokinta-alueelle. Siellä on tarjolla puolen tusinaa erilaista ruokakioskia ja laaja alue pystypöytiä sekä matalampia pöytiä tuoleineen. Vessat ovat lähellä, ja niitä on niin paljon, että jonoja ei juuri ole. Baareja on tasaisesti ympäri festarialuetta (joka on kokonaan anniskelualuetta ja K-18), käsienpesupaikka löytyy ja käsidesiä on saatavilla joka puolella. Missään ei ole liian ahdasta. Ystävällisiä järkkäreitä kulkee ympäri aluetta, ja katsojat ovat hyvällä tuulella. Oikein hyvin järjestetyt festarit siis!

Amorphis

En ole koskaan ennen nähnyt Amorphista, kuten en useimpia muitakaan hevibändejä, koska se vaan ei ole minun genreni. Bändi on näköjään ollut olemassa jo 30 vuotta, mutta en kyllä pysty mainitsemaan yhtään heidän kappalettaan nimeltä. Nyt kuultavan setin loppupuolella yksi biisi kuulostaa tutulta, eli sen olen varmaan kuullut radiosta jonkun kerran, mutta en keikan jälkeenkään pysty nimeämään yhtään heidän biisiään.

Keikka alkaa rajuilla rummuilla, säröisillä kitaroilla ja uhkaavan mörisevällä laululla. Parin biisin jälkeen laulu vaihtuu kirkkaaksi, komeaksi suoritukseksi ja nyt pitääkin keskittyä katsomaan screenejä tarkemmin (itse lava ei näy oikein kunnolla tänne, jossa istumme), onko heillä kaksi eri laulusolistia vai vain yksi. No kas, ihan samasta miehestä nämä kaksi aivan eri ääntä tosiaan lähtevät! On tenhoavaa seurata, kun hän välillä vaihtaa ääntä jopa kesken biisin. Tukkaa heitetään niin lavalla kuin yleisössäkin, ja ei kai siellä lavan edustalla vain pyöri ihan mosh pittikin?

Yleisö tykkää, mutta minä en niin pahastu siitä, että tunti kuluu loppuun ja lavalla roudataan taas. Me kaksi neuvottelemme hetken, mikä on paras taktiikka illan viimeistä keikkaa ajatellen, ja päätämme jättää kentän muille ja pysyä täällä terassikatsomossa. Sopivasti kyttäämällä onnistumme vaihtamaan pöytää pariin kertaan, ja kun muita taukoja pidempi roudaustauko alkaa olla lopuillaan, olemme onnistuneet pääsemään hyvään pöytään aivan sivuaidan tuntumassa. Tästä pitäisi pystyä näkemään ja kuulemaan Apulannan keikka ihan hyvin.

Apulanta

Lavalla testataan nyt valoja pitkään ja sinne on kannettu iso kasa ties mitä rekvisiittaa, josta osa näyttää olevan erilaisia lisävalonheittimiä. Illan viimeinen esiintyjä onkin tänään ainoa, jolla kannattaa olla valoshow. Nyt vasta ne alkavat näkyäkin, sillä aurinko on juuri painunut taivaanrannan alapuolelle. Jaa kas, juuri ennen keikkaa täällä terassilla niin monet nousevat seisomaan ja vielä nojailemaan sivukaiteeseen, että tästä ei olekaan enää ihan suoraa näkyvyyttä lavalle, mutta ihmisten sivuitse kurkkimalla näkee kuitenkin jotain. Ääni sen sijaan on aivan moitteeton tässä paikassa.

Apiksen setti käynnistyy vihaisella Aggressiolla, jonka jälkeen kysytään, mitä kuuluu ja sen jälkeen jo pilkataankin vaasalaisia kaupungin omalta Klamydialta lainatuin sanoin. Hyvin istuu coverikappale tässä setissä, ja se viimeistään saa yleisön syttymään kunnolla. Setti on mitä hittipitoisin, kuten asiaan festareilla toki kuuluu, ja iso osa yleisöstä taatusti osaa nämä kaikki biisit ulkoa. Nyt on hyvä laulattaa yleisö kertosäkeissä, kyllä irtoaa.

Toni ja Sipe sanailevat tuttuun ”hyvä muusikko, paha muusikko” -tyyliinsä eli Toni kertoo biiseistä ja irvailee välillä katsojia Sipen kehuessa yleisöä kauniisti. Keikan aikana haukutaan riemukkaasti lähikuntia Laihiaa (kun tarpeeksi moni känny ei syttynyt heti kun käskettiin Valojen alussa) ja Oravaisia (kun tarpeeksi moni ei taputtanut tarpeeksi kovaa lopussa), ja Toni saa uskomattoman monta Vaasa-viittausta upotettua luontevasti omiin sanoituksiinsa. Tässä erittäin ammattitaitoinen bändi tosiaan tietää, missä on keikalla, ja osaa ottaa sen hauskasti huomioon siten, että hitaampikin osa yleisöstä tajuaa. Ei tosiaankaan mitään ”Hello, Cleveland” -mokailua. Tai vaikka Kokkola, oottekste valmiina? Eiku sori, missä me ollaan? Olen tähän asti nähnyt Apiksen vain pääkaupunkiseudulla ja kerran Apulandiassa, joten en olekaan tiennyt, miltä heidän välispiikkinsä kuulostavat muualla Suomessa. Tässä tosiaan on valmistauduttu keikkaan huolella.

Apiksen spiikeissä kerrotaan pariinkin kertaan, että paitsi että tämä on tämän kolmipäiväisen kesäfestarin päätöskeikka, tämä on myöskin Apulannan kesäkiertueen viimeinen keikka. Kesä alkaa olla ohitse ja syksy on saapumassa. Koulut alkavat ensi viikolla. Tässä tulee ihan haikea olo, ja nyt tunnen itseni vielä onnellisemmaksi siitä, että päätimme lähteä juuri tänne, sillä vielä tänään on kesä, aurinko paistaa ja on niin lämmintä, että auringonlaskuun saakka täällä on tarjennut ihan hyvin pelkässä lyhythihaisessa paidassa.

Apulannan settilista

Aggressio
Mitä kuuluu
Vaasalaiset on… (Klamydia)
60 uutta ongelmaa
Teit meistä kauniin
Lokin päällä lokki
Liikaa
Vasten mun kasvojani
Hiekka
Armo
Mato
Ravistettava ennen käyttöä
Valot pimeyksien reunoilla
Pahempi toistaan
—
Koneeseen kadonnut
Pohjanmaalla (Klamydia, osin)
Anna mulle piiskaa

Pitkä päivä on sujunut kivasti täällä meren rannalla Vaasan Sisäsatamassa. Kuusi esiintyjää, joista kolme näin nyt ensimmäistä kertaa ikinä. Olen oikein tyytyväinen siihen, että ehdimme jo Bonnie Tylerille ja että päätimme jäädä katsomaan koko ohjelman Apulantaan saakka. Tämä oli mahdollista siksi, että aikaistetun ja tiukennetun aikataulun ansiosta Apiksen aloitusaika oli muuttunut yli kaksi tuntia varhaisemmaksi. Hyvä näin, vaikka aamulla pitikin sitten lähteä liikenteeseen aikaisemmin kuin oli aiottu, sillä ajomatkaa tänne oli runsaat neljä tuntia.

Valot ovat räiskyneet lavalla tämän viimeisen keikan ajan, ja Apulannan poistuessa lavalta on jo aivan pimeää. Keikan loppupuolella taivaalta tuli muutama vesipisara, mutta hotellia kohti kävellessä on edelleen lämmintä. Huomenna (eikun tänään, kellohan on jo yli puolen yön) ilma viilenee ja sataa melkein koko päivän, mutta nyt on vielä täysi kesä. Pitkä, kuuma kesä, jollaista Anssi ennusti silloin kesäkuussa tässä samassa kaupungissa. Onhan kesää vielä jäljellä, onhan? Toni opetti juuri, että älä usko lauluihin. Kyllä minä niihin silti uskon.