Keikkarapsa: Tukka hyvin, kaikki hyvin

Koria Roll pe 13.8.2021 Kallioniemen tanssilava, Kouvola

Kesää olisi vielä jäljellä, mutta kesäloma loppuu ja sitä paitsi uusimmat rajoitukset taitavat taas kohta kieltää kaiken hauskanpidon. Mennäänpä siis keikalle niin kauan, kun vielä voidaan. Kas, Kouvolan suunnalla olisi Anssi Kelan ja bändin keikka tarjolla festareilla. Kouvolaan ei ole pitkä matka joten eiköhän lähdetä tien päälle!

Keikkaa edeltävänä päivänä tulee ensi kertaa katsottua, missä päin Kouvolaa tämä tapahtuma oikein on. Koria Roll on näköjään jo perinteinen kesätapahtuma nykyään Kouvolaan kuuluvalla Korialla Kallioniemen tanssilavalla, mutta festaritoiminta hiipui joskus toistakymmentä vuotta sitten. Nyt Koria Roll yrittää uudelleen. Viime kesänä tapahtuma peruttiin koronan takia, mutta tänä kesänä se toteutuu kaksipäiväisenä. Samoin selviää, että vaikka tapahtuman alkuperäinen aikataulu löytyy edelleen heidän nettisivuiltaan, aikataulu on oikeasti selvästi aikaistunut. Okei, onneksi on vapaapäivä, sillä tuonnehan täytyy lähteä ajelemaan jo iltapäivällä.

Saavumme festarien parkkialueelle parikymmentä minuuttia ennen porttien avaamista. Matkan varrella näkyi sadepilviä, mutta nyt ilma näyttää oikein kauniilta. Etsimme paikkaa, minne pysäköinti kuuluu maksaa, sillä tapahtuman sivujen mukaan parkkialue on maksullinen, mutta lopulta löytyy järkkäri, joka osaa kertoa, että parkkeeraus onkin ilmaista. Vaihdamme lippumme rannekkeiksi ja siirrymme portille pienen Blind Channel -fanien muodostaman jonon jatkeeksi kuuntelemaan narikkahenkilökunnan kauhutarinoita Lauri Tähkän faneista: ”Ja sitten se todella PURI minua käteen!”

Kohta portti aukeaa ja kiirehdimme kohti lavaa. Kas, lavan etuaita on aika kapea, ja sen keskellä on leveä miksausteltalle johtava aidattu käytävä. Etuaidan lähempänä porttia oleva puolisko eli ”Mikon puoli” onkin jo Blind Channel -fanien valtaama mutta toinen puoli on vielä aivan tyhjä, joten kierrämme sinne ja otamme ”Antin puolelta” parhaat etuaitapaikat. Jos pittialue on jaettu kahtia ja haluat mahdollisimman eteen etkä ole jonon ensimmäinen, mene aina sille puolelle, joka on kauempana sisäänkäynnistä. Vanha Springsteenin keikoilla opittu sääntö pätee hyvin festareillakin.

Anssi Kela

Alun perin festaripäivän aloittajana piti olla joku paikallinen nuori bändi, mutta aikataulumuutoksen takia heidät on pudotettu kokonaan pois ohjelmistosta ja Anssi bändeineen on perinyt heiltä epäkiitollisen päivän aloittajan aseman. Vielä 10 minuuttia ennen keikan alkua etuaidalla ei ole muita kuin me heti porttien avautuessa paikalle tulleet, eikä taempana pöytien ja penkkien alueellakaan ole vielä täyttä, sillä väki on pikku hiljaa vasta saapumassa festarialueelle.

Antti käy lavalla lämmittämässä bassonsa kielet ja Ville valkoisine housuineen erottuu osittain läpinäkyvän bäkkäriaidan takaa. Tuolla taka-alueella näyttää olevan puutarhateltta ja sininen bajamaja jokaiselle esiintyjälle, ja avoimelle nurmikolle on lisäksi katettu jonkinlainen istuskelualue. Nyt illan juontaja nousee lavalle, toivottaa katsojat tervetulleiksi ja esittelee päivän ohjelmaa. Sitten hän spiikkaa Anssin sisään jotenkin viitaten hänen pitkään viihdyttäjän uraansa ja osaa mainita Pekan ja Sudenkin spiikissään, ja sieltä Anssi jo tuleekin kitaroineen bändi vanavedessään.

Keikka käynnistyy Bemarilla ja koska ollaan festareilla ja tarjolla on se normaali tunnin slotti, setissä ei ole tiedossa mitään yllätyksiä, vaan tänään mennään sillä samalla tutulla festarisettilistalla kuin viikko sitten Vaasassakin. Yleisöä alkaa valua juomatelttojen ja istuma-alueen suunnasta kohti lavaa ja etuaidalle meidän viereemmekin tulee porukoita. Etuaidan toista puoliskoa hallitsevat Blind Channel -fanit ovat innolla mukana tapahtumissa heti ensimmäisestä biisistä alkaen, ja jo toisen kappaleen eli Millan aikana Anssi käykin lavan edustalla olevien vahvistinkaappiryhmien päällä parissa kohdassa laulamassa suoraan heille ja muulle yleisölle. Oho, Anssihan on tuossa nyt paljon lähempänä kuin Krapin keikalla, mutta silti turvallisen matkan päässä, ei tuonne yllä lähellekään vaikka kuinka kurkottelisi.

Sujuva kitaran vaihto joka biisin välissä, ja taas vasta Aamun jälkeen tulee ensimmäinen lyhyt välispiikki ja sitten sydämet saavat toimia. InterCity-juna kiitää ohi, sillä festarialuetta ja rataa erottaa vain pieni metsikkö, mutta bändi saa sen verran kovan äänivallin aikaan, että junan kolke ei edes erotu sen yli. Äänen laatu tässä edessä ei ole mitenkään ideaali, volyymia sen sijaan kyllä riittää, mutta ei tässä nyt kauempanakaan halua olla. Taempana olemista voi kokeilla myöhemmin tänään muiden esiintyjien aikana, nyt ei ole sen aika. Ja kuinka vapauttavaa on saada seisoa bändikeikalla! Jotenkin se, että saa fiilistellä koko vartalolla lisää hyvää oloa.

Puistossa-kappaleen aikana kuulee, kuinka porukat, yllättävän nuoretkin, laulavat mukana ja kun heilutamme kertosäkeen aikana käsiämme, niitä nousee muualtakin liikkumaan, vaikka meidän kahden lisäksi paikalla on vain yksi aiemmilta Anssin keikoilta tuttu kaveri. Maailma matkaa radallaan, ja samat tuulet saavat puhaltaa. Kaksi sisarta alkaa lähes puhtaasti akustisesti, Saaran osuudelle (kuuluupa se hyvin tähän!) hurrataan ja kun bändi liittyy mukaan kappaleeseen, Anssi lähtee pomppimaan tasajalkaa Antin loikkiessa vieressä ja Mikon pyöriessä omalla lavan puoliskollaan. Kohta kaikki kolme poseeraavat vahvistinkaappien päällä, ai että on komeaa!

Ilves poistuu parvekkeen kautta, mutta sen jälkeen on silti levottomuutta ilmassa. Kun katsomon nuorempi naispuoleinen väestönosa tajuaa, mikä kappale on tulossa, seuraa innostunutta kirkumista, josta Anssi ei näytä olevan lainkaan pahoillaan. Hän flirttailee iloisesti eturiviläisten kanssa vakuuttaen olevansa heikkona heihin ja istuu välillä vahvistinkappikasojen päällä kertoakseen tarinaansa vakuuttavammin sopivan lähellä yleisöä. Näin houkutellaan uusia faneja!

Jostain lavan takaa ilmestyy pari pientä harmaata pilveä muuten niin poutaiselle taivaalle, joten niitä puhalletaan seuraavaksi pois lenkkitossut jaloissa ja Tom Pettyä kuunnellen. Nyt 1972 pyörähtää käyntiin. Kaveriporukat kaljatölkit käsissään kaulailevat toisiaan eturivin takana ja hoilaavat antaumuksella mukana. Anssi ryntää vahvistinkaapilta toiselle ja onnistuu olemaan putoamatta lavalta, vaikka törmää matkallaan kitaraansa keskittyneeseen Mikkoon oikein kunnolla. Lopun pyörimisen jälkeen Anssi putoaa taas kanveesiin. Antti levittelee ensin käsiään, mutta hakee sitten kiltisti vesipullon ja elvyttää bändinjohtajan, joka kompuroi takaisin mikrofonin ääreen kastuneita hiuksiaan haroen ja kysyy, että onhan tukka hyvin. Eturivin tytöt vakuuttavat, että on, ja keikka voi jatkua.

Keikkaa on kuitenkin jäljellä enää vain Nummela, ja yleisö riemuitsee nähdessään sininen tienviitan tuolle paikkakunnalle. Tänään se osoittaa lavan suunnasta johtuen kyllä suoraan kohti Kouvolan keskustaa, Lappeenrantaa ja itärajaa, mutta eihän se niin tarkkaa ole. Jokaisen oma sisäinen Nummela saa olla ihan missä päin itse kukin vain tuntee sen olevan. Bändi kumartaa Nummelan päätteeksi ja poistuu lavalta.

Anssin settilista

Mikan faijan BMW
Milla
Aamu
Miten sydämet toimii?
Puistossa
Kaksi sisarta
Ilves
Levoton tyttö
Sut puhallan pois
1972
Nummela

Käymme tässä välissä tutustumassa keikka-alueen ruoka- ja juomatarjontaan. Alueella on tosiaan mukavasti pöytiä ja penkkejä monessa eri kohdassa, ja pyttipannua pääsee popsimaan istualtaan. Roudaustauko on päättymässä, joten eiköhän siirrytä taas lavan suuntaan.

Törmäämme tässä vaiheessa vieressämme keikan aikana olleeseen naiseen, joka kiittää MEITÄ keikasta. Miksi meitä, Anssihan se nämä kiitokset ansaitsee? Mutta hän on tykännyt, kun hän sai ottaa mallia siitä, miten keikalla ”osallistutaan” ja hän kopioi iloisesti kaikki huitomisemme keikan aikana samalla, kun lauloi mukana. Tämä oli ilmeisestikin hänen ensimmäinen Anssi-keikkansa ja hän oli pitänyt tästä kovasti. Hauska kuulla, ja tosiaan pitää jatkossakin hyppiä ja hölmöillä ainakin kaikilla seisomakeikoilla.

Timo Rautiainen ja Trio Niskalaukaus

Otamme nyt paikat lavan edustalla olevan seisoma-alueen takana olevasta pöydästä. Voisi veikata, että tänne ääni kuuluu paljon paremmin kuin etuaidalle. Kokomustiin pukeutunut noin viisihenkinen trio asettuu pitkän intron aikana paikoilleen, virittelee soittimiaan ja on kohta valmis aloittamaan raskaan settinsä. Kohta kitarat möyryävät ja tukka lentää mollivoittoisten sointujen myötä, mutta onpa tämä KOVALLA. Juu ei ole nyt hyvä tässä, eikä laulusta oikein saa tässä mitään selvää. Mitäs nyt tehdään?

Pikaisen, lähinnä viittomakielisen neuvottelun jälkeen päätämme siirtyä taaksepäin ja aivan festarialueen takaosasta pensasaidan takaa löytyy yksi istuskelualue lisää. Lava ei näy tänne, mutta nyt osa soittimista demppautuu sopivasti siten, että laulusta saa oikein hyvin selvää. Korvatulpat kyllä tarvitsee edelleen. Joten sori Timo Rautiainen, tällä kertaa me istumme nyt täällä, missä mahtava Kymijoki soljuu alapuolellamme kohti merta ja joen ylittävää siltaa pitkin kulkevat junat vilahtelevat metsikön takaa.

En kirjannut settiä ylös, mutta sen loppupuolella soivat ainakin Surupuku ja vaikuttavan synkkä Lumessakahlaajat. Näissä sanoituksissa on tosiaan kuunneltavaa ja mietittävää.

Arttu Wiskari

Siirrymme roudaustauolla taas takaisin seisoma-alueen taakse istumapaikoille. Wiskarilla eivät nupit tulee olemaan yhtä lailla kaakossa ainakaan toivottavasti, joten keikan voisi ehkä seurata täältä. Toisaalta, Wiskarilla on tänä kesänä taustalaulajanaan upeaääninen Nina Huohvanainen, tuttu niin monelta kantrikeikalta, joten mitä jos mentäisiin hieman eteenpäin niin nähdään Nina paremmin. Ja onhan se Wiskarin taustabändi muutenkin ihan kiva, mennäänpä vielä lähemmäs. Lopulta päädymme kakkosriviin seisoma-alueelle hetkeä ennen kuin juontaja ilmestyy taas lavalle kertomaan loppuillan ohjelmasta ja muistuttamaan, että juokaa tarpeeksi alkoholia ennen valomerkkiä.

Melkoisen iso osa katsojista on selvästikin seurannut ohjeita huolella, sillä pittialueella huojutaan ja ensimmäisiä tanssijoita joutuu tönimään hieman kauemmaksi jo ennen kuin Wiskari on edes lavalla. Mutta sieltähän se bändi ilmestyy ja vilkutamme stetsonpäiselle Ninalle. Hän hymyilee iloisesti takaisin.

Keikka käynnistyy tarinalla keski-ikäisen pariskunnan kotibileistä, joissa viiniä riittää, kaikkien housut eivät pysy jalassa ja lopulta taidetaan päätyä vieraaseen sänkyynkin. Biisien sanoituksissa seikkailevat Göstä Sundqvistin tyyliset surullisen hahmon sankarit, joiden elämässä kaikki ei mene ihan kuin Strömsössä. Pääosa biiseistä on lähinnä humoristisia, mutta etenkin Tuntematon potilas on synkkä ja oivaltava kuvaus dementoituneesta hoivakodin asukkaasta.

Tarinan laadusta riippumatta Arttu Wiskari esittää ne kaikki suunnilleen samalla tavalla ilman sen suurempaa eläytymistä. Yleisöä laulatetaan vähän väliä ja sinänsä se on hauskaa mutta mieluummin ei näin, eli ei niin että yleisö laulaa jo ekan kertsinkin, jolloin ne, jotka eivät tunne kappaletta, ovat ihan hukassa. Kyllä ensin kannattaisi näyttää mallia ja vasta biisin lopulla pistää porukat laulamaan.

Vaikka Artulla ja kitaristi Carlosilla on välillä hyvää kemiaa, keikan aikana on hauskinta seurata Ninan, kosketinsoittajan ja basistin keskinäisiä juttuja ja koreografioita. Ninalla ja Artulla on melkoisen mehevät meiningit päällä pikkutuhmassa Tääl on niin kuuma -duetossa, jonka levyversiolla toisena osapuolena on Erika Vikman. Bändin rumpali esittelee taitojaan parissa välissä vetelemällä mahtavat soolot, ja Arttu kohta esitteleekin hänet: Sunrise Avenuen Sami Osala! No eipä ihme, että osaa, ja häntä onkin kiva seurata keikan aikana. Ne jo aiemmin nähdyt harmaat pilvet ripauttavat muutaman sadepisaran tämän keikan aikana, mutta väistyvät taas, eikä kukaan edes yritä kaivaa sadevarusteita esille.

Settilista on melkoinen hittipotpuri, johon on vanhojen tuttujen kappaleiden sekaan lisätty yksi tuore singlejulkaisu Nokkahuilu ja joo, taitaa olla kyse siitä nahkaisesta nokkahuilusta tässäkin sanoituksessa. Mutta eipä voi silti vastustaa, vaan laulan kyllä mukana kaikissa biiseissä niissä kohdissa jotka osaan, otan jotain latinotyylisiä askeleita ja heilutan pebaa kun Arttu vain lavalta käskee. Ja näin tekee koko muukin yleisö, sillä hauskaahan tämä on! Sitä paitsi ilta oli alkanut jo hieman viilentyä tässä puistossa, ja nyt on taas kivan lämmin kun tulee liikuttua. Eikä se enää niin haittaa, että nuo vieressämme ja takanamme horjuvat tanssijat välillä tönivät ja kaljaakin roiskuu, se sopii hyvin tämän keikan tunnelmiin.

Wiskarin settilista

Sadun alkkarit
Kun me diskossa suudeltiin
Meidän biisi
Tuntematon potilas
Tääl on niin kuuma
Nokkahuilu
Suomen muotoisen pilven alla
Sirpa
Kahvimaito
Mökkitie
—
Tässäkö tää oli

Tässä tää sitten oli. Kun lasten monopoli on levinnyt nelostielle mauttoman Solifer-asuntoauton lähdettyä vesiliirtoon lomareissulla, Wiskari bändeineen kiittää ja poistuu lavalta. Juontaja ilmestyy sinne takaisin muistuttamaan juomien ostamisen tärkeydestä, ja me luovimme tiemme lavan edustalta ensin yleisöbajamajoille ja sitten parkkikselle. Blind Channel saa soittaa omalle kohdeyleisölleen, ja me lähdemme tien päälle ennen kuin on ihan pimeää.

Kurkistimme aidan raosta bäkkärialueelle joskus ennen Wiskarin aloittamista, ja huomasimme, että Anssin bändin teltta näytti tyhjältä. He ovat varmaan lähteneet kohti pohjoista ja lauantain keikkaa jo heti oman keikkansa jälkeen. Nyt on tosiaan syytä tehdä keikkaa niin paljon kun pystyy ja toivoa, että hyvin järjestetyt keikat saisivat jatkua tiukentuneiden rajoitustenkin aikana. Anssia ja bändiä en tässä kuussa enää taida päästä näkemään, joten kiitos heille tästä kesästä. Kiitos myös kaikille teille muille, joihin olemme törmäilleet keikoilla tämän pitkän ja kuuman kesän aikana. Keikoilla nähdään!