Keikkarapsa: Korkkarit kattoon!

| Aiheet: Yhteisö | Kirjoittaja:

Anssi Kela ke 18.5.2022 Mummotunneli, Helsinki

Mummotunneli avaa kesäkautena avotaivaan alla tänä vuonna jo keskiviikkona 18. toukokuuta Anssi Kelan ja hänen bändinsä tahdissa. Tämä kevät on ollut poikkeuksellisen kylmä, mutta Mummotunnelissahan on ikuinen kesä, eli kyllä siellä taatusti tarkenee! Alustavat suunnitelmat ruokailla paikan päällä romuttuvat, kun käy ilmi, että Mummiksessa on ensin joku firmatilaisuus, ja paikka aukeaakin muille vasta puoli yhdeksältä. Lähdemme silti urheasti kaupungille ja kohti keikkaa.

Kuten kunnon firmapippaloiden jatkotunnelmiin kuuluu, Mummiksessa on jo täysi vauhti päällä kun portit aukeavat rahvaalle, ja jengi täällä on selvästi nauttinut kiitettävästi alkoholia. No, ei kai tässä muuta kuin että valtaamme paikat lavan nurkalta ja alamme ottaa kiinni muun porukan etumatkaa. Voi miten pieni tämä lava onkaan, Villen rummuthan näyttävät vievän siitä ainakin puolet! Kelan veljekset vilahtavat kohta ohitsemme bäkkärille (Anssi pliis, harkitse edes mustaa keikkavarustekassia, tuo vaaleansininen Ikea-kassi vähän rikkoo tyyliä) ja kohta Antti käy tutkimassa bassojaan. Minä ja vieruskaverini karjumme toistemme korvaan lyhyitä kommentteja tapahtumista, sillä ERITTÄIN KOVAA soiva taustanauha estää kaiken kunnon seurustelun.

Tunnelma alkaa vähitellen nousta ihmisten hakeutuessa lavan edustalle. Vaikka muualla maailmassa ilta viilenee, täällä Mummotunnelissa voi nyt hyvin heittää takin pois jo ennen keikan alkua, sillä täällä vallitsee aivan omanlaisensa mikroilmasto. Kuumat aallot pyyhkivät läpi yleisön – tai no oikeastaan, kun tarkemmin katsoo, niin minä taidan kyllä olla ainoa mummoikäinen täällä muun yleisön ollessa iältään enimmäkseen suunnilleen 25-40-vuotiaita.

Bändi on jo hetken näkynyt seisomassa tuolla lavan sivussa, mutta DJ luukuttaa vielä kappaleen tai pari ennen kuin luopuu omasta vuorostaan ja spiikkaa illan esiintyjät lavalle. Saara ja Ville jo ovatkin siinä, ja Mikko ja Antti vilahtavat paikoilleen heti heidän perässään. Yleisö tiivistyy tiukaksi massaksi Anssin noustessa lavalle kitaroineen ja hän lähtee kertomaan tarinaa keväästä ja levottomuudesta.

Yleisö on lavan lähellä pääosin hyvin messissä keikan alusta alkaen, ja yllättävän moni laulaa mukana. Bändin livesoitto kuulostaa tässä lavan edessä selvästi miellyttävämmältä kuin tuo äskeinen purkitettu musiikki, sillä nyt tässä taitaa jopa kuulla, mitä vieruskaveri sanoo. Jaa kas, yleisön seassa on aika lailla kälättäjiä, mutta niinhän tällaisilla keikoilla aina on. Eikä se onneksi niin bändikeikoilla haittaa, sillä tuo höpinä katoaa yleensä mukavasti bändin tuottamaan äänivalliin.

Tässähän alkaa tulla jo hiki, kun yleisömassan keskellä yrittää pompahdella musiikin tahdissa! Lavallakin jo välillä otetaan pyyhettä esiin. Teknikko saa luikerrella Antin takaa lavalle pariinkin otteeseen, kun Mikon kitarakamoissa ei kaikki ole kohdallaan, ja ongelmia selvitellään Nostalgian jo ollessa käynnissä. Huh, aika hyvät koreografiat nämä kaverit saavat tälläkin pikku lavalla aikaiseksi, mutta biisin päätteeksi Anssi lyö kyynärpäänsä kitaraan. Skitta taisi selvitä ilman vaurioita, ja Anssikin tuntuu onneksi tokenevan käden hieromisen ja pienen kiroilusession jälkeen.

Lavalla ei tänään edes taida olla kirjoitettua settilistaa, sillä tämä setti on nyt veivattu kevään aikana sen verran monta kertaa läpi, että biisien järjestys on jo kaikkien mielessä. Kyllä, tämä(kin) on se keikka, jolla levottomuus voidaan laskea irti. Oikeat revontulet eivät tänään loimua taivaalla, joka ei ole vieläkään yönmusta vaikka kello on jo monta, mutta täällä spottivalojen loisteessa voimme kaikki yrittää hehkua sisäistä valoamme. Kaksi sisasta suo pienen rauhoittumishetken ennen kuin puhallellaan pahaa oloa pois vähän pidemmän välispiikin jälkeen. Tämän yleisön edessä on kuitenkin parempi vain enimmäkseen laulaa eikä kertoa kovin monimutkaisia tarinoita kappaleiden taustoista.

1972:a ennen lavalla hieman neuvotellaan siitä, millaisella introlla tänään mennään, ja basistin mielipiteestä ei voi erehtyä, vaikka vain elekieli erottuu tänne yleisöön. Lopputulemana on intro, joka varioi sitä tuttua eikä ole aivan yhtä villi kuin viimeksi. Tässä vaiheessa eturivin taakse on liimaantunut yksi isompi kaveri, joka känny kädessään karjuu, että hänet pitää nyt päästää eturiviin ja joka yrittää toteuttaa tätä tarvettaan tunkemalla väkisin. Anssi on kuulemma luvannut hänelle, että hän saa olla edessä Bemarin aikana, ja hänen pitäisi juuri nyt päästä kertomaan Anssille, kenelle se omistetaan. Hän ei onnistu saamaan Nummelaa käynnistelevän Anssin huomiota, onneksi. Vieruskaverini ja minä yritämme siirtää häntä edes viisi senttiä taaemmaksi ensin kauniisti pyytämällä, sitten huutamalla ja lopuksi kunnolla kyynärpäitä käyttämällä. Viimeksi mainittua hän uskoo ainakin loppubiisin ajan.

Bändi poistuu lavalta Nummelan ja pääsetin jälkeen, mutta eihän tuossa lavan sivulla mitään piilopaikkaa ole, ja siksi Anssi ei seuraakaan muiden perässä, vaan jää lavalle ja antaa yleisön äänestää siitä, lopetetaanko keikka tähän vai soitetaanko vielä encore. Ensimmäinen vaihtoehto saa yllättäen useamman melkoisen kovaa annetun äänen, mutta onneksi se mieluisampi vaihtoehto voittaa tälläkin kertaa selvästi ja keikka saa jatkua.

Olimme sanoneet sille Bemaria odottavalle hepulle häntä rauhoitellessamme, että ei tarvitse huutaa, kyllä Anssi varmasti soittaa sen tälläkin keikalla. Encoren alkua odotellessaan hän on taas alkanut tungeksia takanamme, mutta kun Miten sydämet toimii? käynnistyy, hän kuuntelee sitä vain hetken ja kysyy sitten muutamaan kertaan, että ”Eikö enää tule mitään hyvää?” Luonnollisestikin vakuutamme hänelle, että ei, varmasti ei tule, ja hän tunkee nyt vauhdilla jonnekin takavasemmalle. Sori narraamisesta, mutta nyt sydämemme saavat taas toimia ilman tönimistä!

Eikä tämä encore tietenkään tähän yhteen kappaleeseen lopu! Nyt seuraa se kaivattu Bemari, mutta kyseinen BMW-mies ei onneksi enää palaa takaisin lavan eteen. Mummotunnelissa on nyt kaikki kohdallaan! Yleisöstä toivotaan tässä vaiheessa bassosooloa, ja Anssi lupaa, että seuraava kappale voidaan kyllä laskea sellaiseksi, vaikka siinä on mukana muitakin soittimia. Ja tosiaan, täälläkin ilta kruunataan sillä Pyhimykseltä lainatulla valitusbiisillä, jolle Anssi on antanut ilmiasuksi melkoisen energiapläjäyksen. Ja huh huh, kuinka intensiiviseltä tämä tuntuukaan kun Anssi ja porukat teutaroivat tuolla edessäni olevalla pikku lavalla ja nostavat välillä jalkaa etuaidalle aivan kohdallani!

Bändi kumartaa, koska se on kohteliasta, ja poistuu jonnekin bäkkärin suuntaan. DJ huomaa tilaisuutensa koittaneen, lykkää seuraavan levyn lautaselle ja vääntää nupit vähintään yhteentoista. Okei, se tarkoittaa että nyt on aika poistua paikalta, koska kaikki järkevä jutustelu muuttui juuri mahdottomaksi, ja tässä keikkalumouksen vähitellen haihtuessa alkaa mieleen muistua myös se ikävämpi fakta, että huomenna on työpäivä ja yöuni saattaa jäädä aika lailla normaalia lyhyemmäksi. Mutta hei, ulkokeikkojen kausi on nyt tältä vuodelta avattu! Jos seuraavaksi kokeilisi jotain astetta rauhallisempaa, kuten vaikkapa Anssin soolokeikkaa Tuusulassa lauantaina…

Settilista

Kevät tulee
Milla
Puistossa
Nostalgiaa
Piirrä minuun tie
Levoton tyttö
Revontulet
Ilves
Kaksi sisarta
Sut puhallan pois
1972
Nummela

Miten sydämet toimii?
Mikan faijan BMW
Fuck the World (Pyhimys cover)