01.05.2001 HELSINKI, Vartiokylä

Vapputurnee jatkuu. Ajamme suoraan Tampereelta Helsingin Vartiokylään, jossa järjestetään huumeiden vastainen hyväntekeväisyyskonsertti. Esiintymisareena on tällä kertaa raittiissa ulkoilmassa, joten eilisen kaltaisia kaikuongelmia ei liene odotettavissa. Anna jättäytyy matkan varrella pois – vuorokausi tässä seurassa koettelee kenen tahansa mielenterveyttä ja hän toteaa viettävänsä vappupäivänsä mieluummin perheensä parissa. Varmaankin viisas ratkaisu…

Soundi onkin huomattavasti viimeöistä parempi ja soitamme leppoisan puolituntisen. Tämä on koko perheen tapahtuma; valkolakkiset vanhemmat käyskentelevät työntäen rattaissa jälkikasvujaan ja teinitytöt kiljuvat eturivissä jokaisen biisin jälkeen, että ”soittakaa Puistossa!” Teen lopulta työtä käskettyä ja soitan kappaleesta täysin akustisen version. Eturivin tytöt kiljuvat taas ja laulavat mukana. Mielenkiintoista. Puistossa tuntuisi siis olevan varsin suosittu biisi…

Kosketinsoittajan poissaolo tältä keikalta oli toki tiedossa jo aikaa sitten, mutta siihen ei kuitenkaan tullut varauduttua millään lailla. Kesken keikan huomaamme soittavamme näitä kappaleita ensimmäistä kertaa ilman Annaa ja joudunkin tekemään lennossa uusia kitarasovituksia täyttääkseni tyhjää tilaa. Mutta nautin haasteesta – juuri tällaiset tilanteet tekevät musiikista elävää. Ilman koskettimiakin on näköjään mahdollista heittää keikkaa. 

Esiintymisen jälkeen kirjoitan varmaankin 19 000 nimmaria ja rytmiryhmäni käyttää takahuoneena toimivan teltan antimia varsin liberaalisti hyväkseen. Kari Tapio kiipeää lavalle.