06.04.2002 TAMPERE, Pakkahuone

Ennen keikkaa tilanne näyttää hyvin huolestuttavalta. Lavalla melskaa lämmittelybändin ominaisuudessa Guava –yhtye ja lavan edustalla velloo ehkä viiden ihmisen muodostama yleisömeri. Näky ei varsinaisesti hivele silmää. Astuessamme lavalle on tilanne onneksi hieman petraantunut ja sali näyttäisi olevan suurin piirtein puolillaan. Yleisöä on kuitenkin odotuksiin nähden vähemmän. Soitamme nerokkaan keikan.

Olen tehnyt mielenkiintoisen havainnon: keikat joilla lippujen menekki on ollut pettymys, ovat monasti soitannollisesti niitä parhaimpia. Mistähän sekin johtuu? Useasti soittaessamme puolityhjille saleille, olemme venyneet kerrassaan mainioihin musiikillisiin suorituksiin. Ehkäpä se, ettei yleisö vaivaudu tulemaan paikalle kiehauttaa sen verran sappea, että esiintymiseen panostaa entistä enemmän. Seuraa vähän sellainen ”kyllä minä vielä näytän” –meininki. Tai ainakin sen meiningin eteen tekee kovemmin töitä. Loppuunmyydyillä keikoilla on välillä vähän liiankin itsestään selvää, että tunnelma on kovaa luokkaa.

Vaikka eihän tämän Tampereen keikan yleisö tietenkään ole sellaista, että olisi väkisin yritettävä hampaat irvessä. Ei kyse ole siitä. Päinvastoin – ihmiset ovat ihania ja eläytyvät tilanteeseen loistavalla tavalla. Eikä kyse ole oikeastaan siitäkään, että väkeä olisi jotenkin erityisen vähän. Sama määrä ihmisiä esimerkiksi viereisen Tulliklubin puolella olisi merkinnyt paikkojen ratkeamista liitoksistaan. Jotenkin ne omat odotukset ovat ehkä nousseet liian korkealle ja aina kun keikka ei automaattisesti olekaan loppuunmyyty, niin takahuoneessa kaikkien ryhti hieman repsahtaa. Meillä on yksinkertaisesti noussut kusi päähän – sitähän tämä tarkoittaa!!

Keikkaa on seuraamassa myös kapellimestari Osmo Vänskä. Esiintymisen jälkeen Kärkkäri käy pyytämässä ihailemaltaan maestrolta nimikirjoituksen käteensä.




Sumppi on kivenkova kiertuemanageri


Mur mur, tytöt!

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.