21.-24.9.2006 VIKING ISABELLA


TORSTAI:

Suuri merimatka alkaa Turun satamasta. Astun laivaan ja ihastelen Ketosen kanssa sisääntuloaulan kokolattiamattoa ja messinkikaiteita. Eipä ole meillä kotona totisesti tällaista. 

Aluksen irrotessa laiturista olen kyllä hieman pettynyt kun laivan matkustajat eivät menekään sankoin joukoin kannelle vilkuttelemaan hyvästelemään tulleille omaisilleen iloisesti serpentiiniä ja konfettia viskellen. Sen sijaan ihmiset ryntäävät verovapaille juomaostoksille eikä aikaakaan kun käytävillä nähdään jo ensimmäiset elävät kuolleet. Muuan melkoisessa tuiskeessa oleva keski-ikäinen rouva lähestyy minua ja huudahtaa ystävättärelleen: ”Ritva, tules kattomaan – täällä on Anssi Kela!” Ritva tottelee kutsua ja tulee tarkastelemaan minua kymmenen sentin päästä. Tutkii huolellisesti kasvonpiirteeni, kunnes on valmis julistamaan tuomionsa: ”Ääh – eihän se tällane oo!” En jää väittämään vastaan.

Yhtyeemme kokoontuu messiin hakemaan pientä purtavaa ennen illan esiintymistä. Saara on ottanut asioista selvää ja latelee meille kuin apteekin hyllyltä Viking Isabellan teknisiä tietoja. Laivassa on kuulemma Wärtsilän moottorit, jotka eivät kylläkään ole aivan yhtä tehokkaat kuin Viking Cinderellalla. Saaran tietämys näistä asioista vetää kaikki hiljaisiksi.

Äkkiä kello onkin jo kaksitoista ja meidän on aika könytä lavalle. Parin ensimmäisen kappaleen aikana minulla on omituinen fiilis: tuntuu kuin tekisimme keikan asemesta jonkinlaista julkista soundcheckiä. Alan psyykata itseäni parempaan latinkiin ja lopulta keikkafiilis löytyy. Muutaman biisin jälkeen tunnelma alkaa olla jo korkealla. Tanssilattia täyttyy tanssivista, pomppivista, laulavista ja käsiään heiluttavista ihmisistä: tällainen näky on aina ilo silmälle. Kiinnitän erityisesti huomiota siihen miten innokkaasti Puistossa ja Mikan faijan BMW –kappaleet otetaan vastaan. Viime aikoina on tuntunut, että nämä laulut ovat edustaneet yleisölle sitä keikkojen kauhtuneinta puolta – biisit toki tunnistetaan, mutta niistä ei jakseta välttämättä enää pahemmin riehaantua. Täällä reaktio on jostain syystä raju. Mieleen tulee jopa takautumia vuoden 2001 keikoilta.

Laivan yökerhon muusta ohjelmatarjonnasta johtuen settimme on näillä keikoilla hieman normaalia lyhyempi. Varovaisen alun jälkeen keikan loppuosa on hyvinkin naseva ja poistumme lauteilta voittajina. Mainio ensimmäinen etappi. Valtavan energinen risteilyemäntä tulee hakemaan meidät välittömästi keikan jälkeen yökerhon puolelle tarjotakseen laivayhtiön puolesta drinkit. Maljojen kohottamisen jälkeen hän kertoo talon tapana olevan, että jokainen kertoo nyt vuorollaan vitsin. Pyyntöä seuraava pitkä hiljaisuus on hieman kiusallinen. Loppuyön vietämmekin sitten Amen hytissä pelaten rallipeliä hänen kannettavalla tietokoneellaan. Minä ajan pohjat, mutta muiden puolustukseksi on todettava minun olevan viimeisenä mohikaanina selvin päin.

PERJANTAI:

Herään puoliltapäivin. Muita ei näy messissä eikä muuallakaan, joten menen laivan kauppaan ja ostan rannekellon. Kannella paistaa aurinko ja istahdan nauttimaan päivästä. Käsittämättömät kelit: ollaan syyskuun lopussa ja keskellä merta on täysi kesä! Välimerellekö tämä laiva on yön aikana ajanut?

Antti tulee hieman myöhemmin hyttiini ja keskustelemme hänen suomalaiseen alkoholikulttuuriin liittyvästä teoriastaan: Antin mukaan laivan käytävien lattioilla huilaavat murheellisen hahmon ritarit ovat onnistuneet muutamassa tunnissa elämään kokonaisen ihmiselämän – tosin nurinkurisessa järjestyksessä. Aikuinen ihminen taantuu hieman viinaa saatuaan aluksi itsestään liikoja luulevaksi murrosikäiseksi. Lisää juomaa ja degeneroitumisprosessin seurauksena on uhmaikäinen kolmivuotias. (Tämä on taantumisen pelottavin vaihe: kolmivuotiaan tahtotila, itsekeskeisyys ja tuhoamisvimma yhdistettynä aikuisen voimiin.) Vielä enemmän promilleja ja tuloksena on imeväinen. Mikäli korttinsa pelaa oikein, on mahdollista päätyä lopulta sikiöksi kohdun lämpöön (laivan putka).

En näe teoriassa varsinaisia puutteita, mutta esitän omana lisähuomionani, että jotkut koehenkilöistä näyttävät kykenevän ulottamaan taantumisprosessinsa vielä pidemmälle – murtautumaan lopulta kokonaan irti ihmislajin kahleista. Näiden yksilöiden tilaan näyttää johtavan suun kautta nautittu juoma, josta käytän tässä yhteydessä yleisnimitystä apinizer. (Tätä kirjoittaessa lauma tämän tilan saavuttaneita nuoria uroksia selvittelee kovaäänisesti paikkaansa ryhmän hierarkiassa välittömästi hyttini oven ulkopuolella.) Olen ottanut laivalle luettavakseni Donna Tarttin romaanin Jumalat juhlivat öisin. Kirjassa opiskelijanuorukaiset pyrkivät muinaiskreikkalaisilla menoilla saavuttamaaneufemian, kulttisen puhtauden tilan, jossa kuolevaisuus – se mikä meissä on maata, mikä maatuu – on pyyhittävä mahdollisimman puhtaaksi ennen kuin jumalainen voi ottaa vallan. Muinaiset kreikkalaiset olisivat varmasti ällistyneitä siitä, miten helposti nykyihminen voi tavoittaa dionyysisen hurmion ruotsinlaivalla!

Antilla on asiaa:

”Mainittakoon tähän väliin hyttijaostamme: Anssin hytti sijaitsee ns. paremman väen puolella, yhdeksännellä kannella, jonka majoitustiloista löytyy vakiovarusteena mm. televisio ja kuohuviiniä sisältävä jääkaappi. Muun miehistömme matalat majat taas löytyvät kuutoskerroksesta, jossa kaikki kansankerrokset lyövät kättä sulassa sovussa. Toisin kun luulisi, on kerroksemme parista satunnaista kiljahtelijasta ja roskapönttöjen runtelijasta huolimatta osoittautunut melkoiseksi rauhan tyyssijaksi, kun taas Anssin sviitin ulkopuolella tuntuu vallitsevan vahva paviaanius. Ko. kädellisten repliikkirepertuaariin kuuluu perusmölyämisen lisäksi mm. ponnekkain äänenpainoin taajaan toistettu iskulause ”Vitun köyhät!” Onneksi sviitin feng shui on muuten kohdallaan: rauhoittavan merimaiseman lisäksi hytin kaikennähneiltä seiniltä huokuu asumuksen edellisen asukin, hevoskuiskaaja Kari Vepsän voimakas ja puhutteleva läsnäolo.”

Perjantain esitys noudattelee pitkälti edellisillan kaavaa. Biisilistaan on tehty pari pientä muutosta, mutta käytännössä keikka on torstain toisinto. Näille laivakeikoille setti on syytä rakentaa samoin periaattein kuin festareille: on otettava huomioon, että suurin osa yleisöstä ei ole paikalla pelkästään artistin esityksen vuoksi. Niinpä kuulijoiden mielenkiinnon ja meiningin säilyttämisen nimissä biisilistan on hyvä koostua mahdollisimman tunnetuista ja menevistä kappaleista. Koska keikka on vielä normaalia lyhyempi, se ei myöskään tarjoa erityistä pelivaraa ”niiden harvinaisten singlen b-puolien” esittelyyn. Myös perjantain esiintyminen on joka tapauksessa katsottava menestykseksi. Saan 1972-kappaleen päätteeksi päähäni vielä laulattaa yleisöä tarttuvalla kertosäkeellä. Kehoittaessani porukkaa liittymään lauluun, unohdan kuitenkin sanat, joten yritys ottaa yleisö jää siltä osin torsoksi. Lavan edustalla ei ehkä tänään ollut aivan niin tiivis tunnelma kuin eilen, mutta meininki oli kuitenkin jälleen pätevä ja keikan jälkeen hikeä pyyhkiessämme tunnemme kollektiivisesti tehneemme hyvää työtä.


LAUANTAI:

Lauantaiksi minulle on ohjelmoitu nimmareidenjakotilaisuus seitsemännen kannen tax free –myymälässä. Ajatus tuntuu ahdistavalta, sillä pelkään joutuvani palloilemaan yksinäni fanikortit käsissäni näyttäen pelkästään typerältä – nimmarini eivät nimittäin viime aikoina ole tuntuneet olevan mitenkään erityisen polttavaa valuuttaa. Ilokseni tilaisuus on kuitenkin organisoitu hyvin ja ihmisiä on jopa pieneksi ruuhkaksi asti. Tämäpä mukavaa. Levyjäkin menee kaupaksi kymmenkunta, joten eihän tämä nyt hassummin mennytkään.

Elämä laivalla alkaa jo nyt noudattaa tiettyjä rutiineja. Päivät ovat pitkiä, mutta ajan saa kulumaan nopeammin hidastamalla omia elintoimintoja. Kiireettömyys lyö leimansa toimiin ja arkisista askareista (kuten vaikkapa WC:ssä käymisestä) muodostuu hitaasti jännitettään kasvattavia pieniä näytelmiä. Vuorokauden välimerkkeinä toimivat käynnit messissä. Jostain syystä onnistun lähes poikkeuksetta ajoittamaan vierailuni hetkiin, jolloin lämmin ruoka on juuri kannettu pois pöydästä. Tämä ei varsinaisesti haittaa, sillä jotain syötävää on aina tarjolla. Salaattipöytä on runsas, löytyy erilaisia piiraita, hedelmiä ja leivonnaisia. Päivä alkaa römeästi esimerkiksi kolmen erilaisen täytekakun muodostamalla aamiaisella. Pidän onnekkaana sitä, ettei laivapesti kestä kolmea vuorokautta kauempaa – veikkaan nimittäin, että elopainoa kertyy messin eväillä lisää ainakin kilon verran vuorokautta kohden.

Muun aikaa tuleekin käyskenneltyä kannella tai sulkeutumalla kirjan kanssa hyttiin. Kunnes sitten kello lyö kaksitoista ja laiva muuttuu kurpitsaksi. Silloin pitää jotenkin ravistella itsensä horroksesta, pyrkiä kiihdyttämään syke normaaliksi ja kömpiä yleisön eteen.

Biisilista on jälleen paria poikkeamaa lukuunottamatta edellisiltojen hiilipaperikopio, eikä pientä Déjà Vu –tunnetta voi välttää. Keikan alkupuolta värittää tuttuakin tutumpi keikkavieras: kyynerpäätaktiikalla lavan edustalle rynnivä alkoholin ystävä (tällä kertaa miespuolinen), joka erittäin kovaan ääneen vaatii minulta huomiota itseensä. Kaveri viittoo kesken biisin luokseen huutaen ”Anssi hei, tules tänne!” niin kuuluvasti, että menen lopulta sanoissani sekaisin. Luulevatkohan nämä hahmot oikeasti, että lopetan soittamisen ja laulamisen kesken kappaleen syventyäkseni siihen mitä heillä on sydämellään? Yritän vain ignoorata tämänkin tyypin ja keskittyä työhöni. Onneksi hän katoaakin pian sinne mistä tulikin – luultavasti tilittämään katkerasti kavereilleen, miten Anssi Kelalla on noussut kusi päähän.

Huutelijan poistuttua keikan loppuosa sujuukin rattoisasti ja ilman kommelluksia. Yleisö osallistuu tänäänkin kiitettävästi esitykseen ja tunnelma on kutakuinkin katossa. Kuulijoita tuntuu tänään olevan ehkä hiukan edellisiltoja enemmän, mikä johtaa siihen, että lavalla tulee aivan käsittämättömän kuuma. Olen läpimärkä hiestä ja viimeisiä biisejä laulaessa tuntuu, että happi loppuu. Pysyn kuitenkin tolpillani ja muistan tällä kertaa 1972:ssa yleisöä laulattaessani sanatkin. Hieno keikka – kaikkien muiden paitsi Antin mielestä, joka jupisee puntaroineensa soiton aikana lähinnä vuokranmaksuun liittyviä kysymyksiä. Virallinen totuus kuullaan luonnollisesti Amen suusta: hän kertoo, että tämä viimeinen keikka oli ehdottomasti paras näistä kolmesta. Tähän lieneekin paikallaan todeta vaikkapa Vapahtajamme sanoin: se on täytetty.

Antilla on asiaa:

”Ikääntymisen myötä huomaa yhä enenevässä määrin ärsyyntyvänsä kaikenlaisista häiriköistä, jotka pohjatonta tyhmyyttään pyrkivät sabotoimaan lavalla ammattiaan harjoittavan artistin keskittymistä työhönsä. Yksi piinaavimmista lavan edessä vellovista elämänmuodoista on alkuihmisryhmittymä, jota kutsuttakoon nimellä ”Tinkijät (Homo Tinciensis)”. Nämä kovaan ääneen teesejään kailottavat troglodyytit vaativat kesken kappaleen esim. syntymäpäivätoivotusta Erkille, fyysistä kosketusta soittimensa kanssa painiskelevaan muusikkoon tai vaikkapa mielisävelmäänsä kolmanteen kertaan. Diplomatialla tilanteesta ei selviä. Puhdas selänkääntäminen lavan reunustalla ärpyyttävälle punapersepaviaanille ja alleviivattu tietämättömäksi tekeytyminen eivät myöskään ohjasta tinkaajaa takaisin älyn väylille: usein ainoa toimiva konsti palauttaa häirikkö ruotuunsa on runsaasti voimasanoja sisältävä rehtorimainen puhuttelu tai bassonkaulan ja häirikön ohimolohkon ”vahingossa” tapahtuva yhteentörmäys.”


SUNNUNTAI:

Työt on hoidettu, mutta suuri merimatka ei suinkaan ole vielä ohi. Laiva on satamassa vasta kahdeksan aikaan sunnuntai-iltana, joten aikaa piisaa yhä tapettavaksi. Olen herättyäni väsynyt. En ole ylipäätään nukkunut laivalla erityisen hyvin, mutta viime yö oli tavallistakin raskaampi hyttini oven takana suoraa huutoa karjuneen naapuruston ansiosta. Raahaudun messiin nauttimaan aamiaiskakkua. Villekin saapuu paikalle ja ihastelemme messin seinälle ripustettua valtavaa realistista öljyvärimaalausta, jossa M/S Isabella kyntää tumman taivaan alla miehekkäästi tyrskyävää merta. Toteamme, että juuri tuollainen taideteos näyttäisi todella hyvältä kotona olohuoneen seinällä.

Ehdin kahlata kirjaani vielä satakunta sivua ennen saapumistamme Turkuun. (Osoittautuu, että Saara on lukenut laivalla tismalleen samaa kirjaa kuin minä!) Aika on loppujen lopuksi kulkenut yllättävänkin nopeasti – en ehtinyt edes katsella mukaan varaamiani elokuvia. Kolme päivää on kuitenkin juuri riittävä rupeama tätä hommaa; tiettyjä laitostumisen merkkejä roikkuu jo ilmassa. En kadehdi tanssimuusikkoja, jotka joutuvat seilaamaan maailman meriä vastaavissa olosuhteissa jopa useita kuukausia yhteen soittoon. Minusta ei varmaankaan olisi moiseen. (Tästä suora leikkaus siihen, kun kymmenen vuoden päästä soittelenAjetaan me tandemilla laivabändin basistina.)

Antilla on asiaa:

”Kolmen päivän laivarupeama herätti etukäteen syvää kauhua tylsistymisestä, jota voisi verrata keskiverto linnatuomion aiheuttamaan laitostumiseen. Pelko osoittaui kuitenkin turhaksi: nukkuminen, lukeminen ja messissä aterioiminen muodostavat turvallisen pyhän kolminaisuuden, joka varmistaa oivan pohjan aina puolenyön aikaan tapahtuvaan pakkoaktivoitumiseen (keikka). Keikan jälkeinen ”vapaa-aika” on tapana käyttää muutaman drinkin kumoamiseen, minkä jälkeen aivot onnistuvat helposti sulkemaan ulkopuolelleen mahdolliset hytin ulkopuolella ulisevat orgaaniset maamiinat ja nukahtamaan ruususen uneen. Ja aamulla sykli alkaa taas alusta.”

”Karpon joulukinkku menee tällä kertaa M/S Isabellan henkilökuntafasiliteeteille, jotka ovat omiaan rauhoittamaan riutuvan muusikonplantun merenkäyntiä. Maakrapu kumartaa tasapuolisesti niin messin runsaudensarvimaisille antimille, hyperaktiivisuudestaan huolimatta ystävällisille risteilyemännille ja kaikille muille, jotka tekivät tästä vedenpäällisessä vankilassa lusimisesta huomattavasti siedettävämpää.”


Kuten jo muinaiset helleenit paljon ennen meitä, onnistuimme mekin odysseiallamme sulkemaan baaritiskeillä korvamme seireenien lauluilta, välttämään aulatiloissa pullistelevat kykloopit ja loitsujaan lukevat velhottaret sekä eksyttämään hyttikäytävien labyrinttia hallitsevan minotauruksen. Kotisatamaan palatessamme väsymys painaa, mutta olemme kuitenkin kuivia. Raajojemme lukumääräkin on säilynyt ennallaan. 

Aika velikultia.

(Kursivoidut tekstit ovat peräisin Antti Karisalmen kiukkuisesta kynästä.)

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.