22.03.2002 LAHTI, Sibeliustalo

Paluu Sibeliustaloon. On pakko myöntää, että suhtaudun tähän keikkaan erittäin skeptisesti. Edellisellä yrityksellä (ks. päiväkirjamerkintä 10.10.2001) salissa oli vain kourallinen kuulijoita ja pelkään saman kohtalon odottavan tälläkin kertaa. Niinpä onkin erityisen ilahduttavaa kuulla keikkaa edeltävänä päivänä, että lippuja on ennakkoon myyty yli kahdeksansataa.

Keikka on mielestäni erinomainen – soitamme lähes kaikki osaamamme kappaleet. Hassuinta näissä konserttisalikeikoissa on ehdottomasti väliaika. Musisoimme aluksi nelisenkymmentä minuuttia ja poistumme sitten hetkeksi takahuoneeseen syömään leipiä. On erikoista irroitella korvanappeja, pyyhkiä hikeä ja kommentoida lavan tapahtumia samalla tiedostaen sen, että esiintymisestä vasta puolet on suoritettu. Toisaalta väliaika antaa mahdollisuuden soittaa pitempään kuulijoiden puutumatta ja setin sisäiseen dramaturgiaan voi kiinnittää enemmän huomiota. 

Palaan väliajan jälkeen lavalle yksin ja istahdan pianon ääreen. Pianonsoittoni alkaa selvästi kehittyä – soitan enää n. viisi väärää sointua minuutissa. Taon ilmoille versiot Tähtilaulusta sekä Puistolasta ja siirryn sitten paremmin hallussa olevan kitaran ääreen näppäillen akustisen Puistossa -tulkinnan. Tunnelma on loppujen lopuksi niin hieno, että palaan myöhemmin virallisen setin päätyttyä vielä kerran lavalle esittämään erittäin harvoin keikoilla kuullun Lähellä sua –kappaleen (tämä taisi olla kyseisen kipaleen kaikkien aikojen toinen julkinen esitys).

On myös mainittava, että mainio lahtelainen yleisö saa kuullakseen erityisen huonoja välispiikkejä! Kunnostaudun jälleen tarinankertojana aloittamalla ennen Faijan haamua kertomaan aiemmin päivällä moottoritien varressa näkemästäni hauskasta mainoskyltistä. Anekdootti sujuu hyvin siihen saakka kun koittaa aika kertoa mitä siinä kyltissä luki. Äkkiä huomaan, etten enää kuolemaksenikaan muista! Tarinan huippukohta hieman lässähtää. Muistan myöhemmin, että kyltissä luki ”usein halvin” ja kerron tämän yleisölle, mutta ajoitustani ei voida enää pitää minään parhaana mahdollisena…

Tästä tulikin mieleeni, että voisin alkaa listata kaikkien aikojen typerimpiä spiikkejäni. Ainakin seuraavat viisi lohkaisua ovat olleet erityisen leukavia:

– Äskeisen biisin lopussa mulla oli kaikki mun efektit päällä!
– Huuliharppua on varmaan helpompi soittaa kuin harppua.
– Pitäisköhän mun vetää tää seuraava biisi etu- vai takamikillä?
– Tämä on tiettävästi ensimmäinen kerta ihmiskunnan historiassa kun kitaraa on soitettu Savett Intim –kosteuspyyhkeellä.
– Me voidaan vielä soittaa pari biisiä jos te lupaatte, ettette pelaa täällä enää tota arpihousua.

Listan ulkopuolisena mustana hevosena voisi vaikkapa mainita Antti Karisalmen kipakan tokaisun Ruoveden keikalla: ”Punapukuinen rouva siinä eturivissä – LOPETA!”

Arvostan hyvin korkealle myös Lasse Kurjen elämän pieniä tosiasioita havainnoivan spiikin kesken Lemonator -yhtyeen Tavastian keikan: ”Mä tajusin just, että oon vetänyt koko keikan pitkissä kalsareissa!”