11.-13.8.2006 Kemora

Edellisestä koitoksesta Pärnussa on vierähtänyt jo helteiset kaksi kuukautta. Formulaa olen tällä välin päässyt ajamaan vain muutaman kierroksen verran, joten menohalut ovat kieltämättä kovat saapuessani perjantaiaamuna Kemoran varikolle. Viikonvaihteesta on tulossa mielenkiintoinen: heti perjantain harjoitusten päätyttyä pitäisi karauttaa viiden tunnin matka takaisin Helsinkiin osallistumaan lauantaina velipojan häihin. Häistä sitten yötä myöten takaisin Veteliin kilpailemaan sunnuntaina. Tiedossa on siis melkoista rallia, mutta järjestäjän julkaisema kilpailuaikataulu motivoi reissaamaan: Formula 3 -luokan molemmat kilpailulähdöt on nimittäin merkitty ajettaviksi sunnuntaina. Näin minulta ei jää ajamatta kuin lauantain aika-ajot – mahdollisuudet taistella suomenmestaruudesta ovat edelleen hyvät ja Taimin kahdentoista pisteen etumatka kurottavissa kiinni. Tutkin aikataulua vielä tarkemmin ja huomaan, että itse asiassa aika-ajothan ovat lauantaina sen verran varhain, että ennätän juuri ja juuri osallistua niihinkin ja päästellä sitten putki punaisena Helsinkiin. Tämähän on täydellistä!

Pahimmat kilpakumppanini ovat tulleet harjoittelemaan jo edellisenä päivänä. Ei tässä kuitenkaan mitään hätää ole: koko perjantai aikaa ajella. Olen ajanut Kemorassa viimeksi kaksi vuotta sitten. Rata oli tuolloin kurjassa kunnossa, todella pomppuinen. Viime vuonna se päällystettiin uudestaan ja lähtiessäni ajamaan ensimmäistä harjoituskierrostani, huomaan välittömästi päällystystyön onnistuneen mainiosti: nyt tämä on ehdottomasti tasaisin kilparata, jolla olen tähän mennessä ajanut. Autossani on sen sijaan ongelma: se tärisee kummallisesti. Varsinkin jarrutuksissa kärry vatkaa niin, että kaikki näkyy kahtena. Eihän tällaisella voi vetää! Kaarran takaisin varikolle ihmettelemään ongelmaa.

Mekaanikkoni Tommi Heikkilä toteaa, että toisen etupyörän vanteesta puuttuvat kokonaan pienet punnukset, jotka laitetaan tasapainottamaan pyörä. Renkaat kiikutetaan Dunlopin huoltorekalle painotettaviksi. Lähden uudestaan radalle. Tärinä on nyt vaimeampi, mutta jarrutuksissa edelleen epänormaali. Ongelma tuntuisi olevan lähinnä etupäässä. Takaisin varikolle. Tommi äkkää, että vasemman puoleisessa ohjaustangossa on hieman väljää. Tästähän se varmaankin johtuu! Tanko kiristetään ja palaan radalle. Jarrutuksissa auto väpättää edelleen kuin Ozzy Osbournen kädet. Seuraavaksi vaihdetaan renkaat. Auto vatkaa kuin Elviksen lanne. Mikä nyt neuvoksi? Viimeisenä oljenkortena etu- ja takajarrulevyjen paikkoja vaihdetaan. Vapina lakkaa. Nyt auto on vihdoin normaalissa ajokunnossa, mutta arvokasta ajoaikaa tuhraantui tärinäjumpan parissa.

Pääsen ajamaan pari vetoa ongelmitta ja autoon haetaan säätöjä. Kemoran rata on jostain syystä minulle vaikea paikka. Kaksi vuotta sitten täällä oli ainoa kisa, jossa sain silloiselta tallikaveriltani Sipeltä selvästi selkään. Olen ajanut Kemorassa vähemmän kuin muualla ja täällä on edelleen pari paikkaa, joissa en ole ihan varma miten ne tulisi ajaa. Auto tuntuu myös aliohjaavalta ja sitä on vaikeaa saada väännetyksi hitaisiin mutkiin.

Iltapäivällä tapahtuu mielenkiintoinen käänne. Noustessani varikolla autosta, Tommi tulee luokseni ja tekee oksentamista markkinoivan eleen. Hän on juuri saanut kuulla, että viisi Formula 3 –luokan kuljettajaa on tehnyt AKK:lle vastalauseen kilpailuohjelmasta ja vaatinut ensimmäisen lähdön siirtämistä lauantaille. AKK on hyväksynyt protestin ja määrännyt järjestäjää muuttamaan aikataulun. Nyt ensimmäinen kilpailu ajetaan siis huomenna – ilman minua. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, ettei realistisia mahdollisuuksia suomenmestaruuteen enää ole.

Valituksen tehneiden kilpailijoiden perusteluna on kuulemma ollut se, että mikäli sunnuntain ensimmäisessä lähdössä sattuu jotain, ei autoja ehditä saada toiseen lähtöön mennessä kuntoon. Joopa joo. Tänä kesänä sekä Jurvassa että Pärnussa ajettiin jo siten, että molemmat lähdöt olivat sunnuntaina. Tietääkseni kukaan ei tuolloin protestoinut aikatauluja. Minä olen sen sijaan jo Alastaron kilpailusta lähtien puhunut varikolla julkisesti siitä, etten pääse ajamaan lauantaina Kemorassa. Eiköhän tässä ole kyse ainoastaan siitä, että meikäläinen haluttiin tällä tavalla kampittaa ulos mestaruustaistelusta. Valitettavasti siinä myös onnistuttiin.

Naurettavaa pelleilyähän tällainen on. Minusta paremmuusjärjestys olisi ollut mukavaa ratkaista radalla – ei sen ulkopuolella. On ilman muuta selvää, että molempien lähtöjen ajaminen sunnuntaina olisi sopinut minulle paremmin kuin hyvin. Minkäänlaista etua en olisi siitä kuitenkaan itselleni saanut – olisinpahan ollut vain samalla viivalla muiden kanssa. Protestointi ja politikointi näyttävät kuitenkin olevan olennainen osa tätä lajia ja toiset ottavat kilpailemisen vakavammin kuin toiset. Minun mielestäni tällainen on pelkästään pikkusieluisuutta ja tekee huonoa varikon ilmapiirille ja yhteishengelle. Sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistelee, mutta mieleen tulee taannoinen Alastaron kilpailu, jossa Arto Taimi ajoi voittoon lähtöruudukossa tapahtuneiden epämääräisyyksien jälkeen. Tuosta kilpailusta olisi voinut tehdä protestin, joka kaiken järjen mukaan olisi mennyt myös läpi. En kuitenkaan nähnyt siihen syytä: Arto ajoi hienon kilpailun, eikä minulla ollut hänen kyytiinsä mitään mahdollisuutta. Kun en kerran radalla pystynyt pistämään hänelle kampoihin, niin olisi tuntunut typerältä ryhtyä mukiloimaan häntä sääntöpykälillä kilpailun jälkeen. On tietysti tilanteita, joissa on syytäkin protestoida: mikäli joku ajaa radalla selkeästi sääntöjen vastaisesti tai muuten vaarallisesti, kannattaa (ja pitääkin) esittää haiseva vastalause.

Harmittaa. Teoreettiset mahdollisuudet mestaruuteen ovat toki edelleen olemassa, mutta se vaatisi käytännössä keskeytyksiä kolmikolle Taimi, Koivisto ja Joutvuo enkä oikein jaksa uskoa niin huonoon (tai minun kannaltani hyvään) tuuriin. Päiväni muuttuu vielä synkemmäksi jatkaessani harjoituksia: auton kytkin alkaa luistaa ja ajaminen on pakko lopettaa ennen aikojaan. Pääsenpähän aikaisemmin kotiin.

Sunnuntaiaamuna olen taas Kemorassa valmiina lämmittelyajoon. Juhlin lauantaiyönä onnistuneita häitä aamukolmeen ja lähdin sitten köröttelemään silmät ristissä kohti Veteliä. Onneksi koko matkaa ei tarvinnut ajaa yksin: kävin poimimassa Lahdesta kyytiin tiimin mekaanikon, Antin, joka asettui rattiin. Minä puolestani yritin saada pelkääjän paikalla unen päästä kiinni, mutta en nyt kuitenkaan koe nukkuneeni erityisen hyvin.

Eilisessä kilpailussa voittoon on ajanut Jari Koivisto, Arto Taimi oli toinen. Jättiyllätyksestä on vastannut kolmanneksi ajanut Timo Pitkäniemi, joka tekaisi myös kilpailun nopeimman kierroksen. Pitkäniemi on kilpaillut alkukauden vanhalla Reynardilla ja tullut ruutulipulle yleensä jälkijoukoissa. Nyt hänellä on kuitenkin allaan Marko Mäkilän alkukaudesta ajama Dallara ja vauhti on suorastaan huimaa. Käyn jututtamassa Timoa, joka itsekin äimistelee tilannetta. Hän ei ollut edes perjantaina harjoittelemassa, vaan lähti kylmiltään aika-ajoihin. Auto on Ahveniston säädöissä ja renkaatkin ovat vanhat – silti mennään tuollaista kyytiä! Hauskaa joka tapauksessa, että kärkitaisteluun saadaan uusia hahmoja.

Lämmittelyajossa unihiekat karisevat silmistä ja olen toiseksi nopein. Puolilta päivin pysäytän autoni viimeiseen lähtöruutuun, nostan kytkimen tuntumaan ja jään odottamaan valojen vaihtumista. Punaisten sammuessa otan räjähtävän lähdön: auto ampuu ruudusta kuin raketti ja olen ensimmäisessä mutkassa jo kuudentena. Edelläni viidentenä ajaa Teppo Suvanto ja alan jo ajatella, että tähänköhän sitä taas jumiudutaan. Jarrutan kuitenkin ensimmäisen kierroksen viimeisessä mutkassa hänen rinnalleen ja pääsen yllättävänkin helposti ohi. Seuraavana asialistalla on Kimmo Joutvuo, jonka ohitan parin kierroksen jälkeen samassa paikassa. Kärkikolmikko on sama kuin eilenkin ja ajelee nyt edelläni parin sekunnin päässä. Panen merkille, että kilpailu keulilla on kovaa: kaikki kolme autoa ajavat samassa nipussa ohitellen toinen toisiaan. Saavutan johtoryhmää, mutta jarrujen kanssa on pientä ongelmaa. Auto lukitsee jarrutuksissa takapyöriä mikä aiheuttaa pientä heittelehtimistä. Säädän ohjaamosta jarrubalanssia useaan otteeseen eteenpäin, mutta en tarpeeksi: kahdeksannella kierroksella takapyörät lukkiutuvat jarruttaessani viimeiseen mutkaan, jossa käännetään hiukan jarruttaessa oikealle. Auto lähtee lapasesta ja pyörähtää. Moottori pysyy käynnissä ja auto asvaltilla, mutta jään paikkaan, jossa tarvitaan pakkia. Peruutusvaihteen löytäminen Dallaran sekventaalilaatikosta on helpommin sanottu kuin tehty ja kuluu muutamia sekunteja ennen kuin saan taiottua auton kulkemaan takaperin. Pääsen takaisin liikenteeseen, mutta olen pudonnut seitsemänneksi. Viimeisellä kierroksella rutistan vielä ohi Rinteestä, mutta kuudes tila ei ihan vastaa odotuksia. Pitkäniemi voittaa kilpailun, Koivisto on toinen ja Taimi kolmas.

Jo toinen paha ajovirhe tämän kauden kilpailuissa. Sarja on niin lyhyt, ettei yhteenkään olisi varaa. Juntti mikä juntti… Se hyvä puoli hölmöilyssäni tietysti on, ettei ainakaan enää tarvitse jossitella sitä, mitä olisi voinut käydä mikäli olisin päässyt ajamaan Kemoran molemmat lähdöt. Viimeistään nyt putosin pois mestaruustaistelusta ja tein sen kuitenkin lopulta ihan itse. Eipähän ole enää minkäänlaisia paineita kolmen viikon päästä Ahvenistolla. Toivon hartaasti voivani päättää siellä kauden samanlaisissa tunnelmissa, joissa sen aloitin. Pronssimitaliin on vielä mahdollisuuksia, joten se olkoon tavoitteena!