14.05.2006 Botniaring, kilpailut

Sunnuntain ensimmäiseen lähtöön päästään ilokseni starttaamaan kuivalla radalla. Kylmähän täällä toki on ja rata-alueella puhalteleva viiltävä Pohjanmaan tuuli on kuin potku nivusiin. Kylmyys kuitenkin kaikkoaa jäsenistäni pujottautuessani perhoset vatsassani formulan ohjaamoon. Lähden kilpailuun parantamaan aika-ajoissa saavuttamaani viidettä sijaa. Kärkeen en usko ehtiväni; Juha Fredin ja Jari Koiviston kyyti on sen verran kovaa. Kolmas sija voisi kuitenkin olla saavutettavissa – se olkoon tavoitteeni. Kauden avaukseen osallistuu valitettavasti vain yhdeksän kuljettajaa ennakkoon odotetun kolmentoista sijaan. Toivottavasti seuraavaan kilpailuun Alastarolla ovat myöhäisherännäisetkin ehtineet mukaan.

Kilpailu tarjoaa dramatiikkaa jo lämmittelykierrokselle lähdettäessä: paalupaikalla Fred jää ruutuunsa katkenneen vetoakselin vuoksi. Otan kohtuullisen startin, mutta jään ensimmäisessä mutkassa ulkopuolelle pussiin ja menetän sijoituksen. Edelläni ajaa Marko Mäkilä, jonka ohitan radan neljännessä mutkassa. Kolmantena kaasuttelee Teppo Suvanto ja iskeydyn hänen kantaansa. Toisella kierroksella Suvanto jarruttaa viitosmutkassa itsensä hieman leveäksi ja pääsen siististi ohi. Nyt edessäni on Arto Taimi ja alan huohottaa hänen niskaansa. Kärjessä Jari Koivisto näyttäisi menevän karkuun.

Viidennellä kierroksella tapahtuu kuitenkin kummia: Koivisto hidastaa ja kaartaa varikolle. Rengasrikko. Tässähän ajetaankin voitosta! Taimi on minua selvästi hitaampi, mutta kyseessä on ehkä sarjan vaikein ohitettava. Hän sulkee radan laidasta laitaan ja ahdistaa tarvittaessa vaikka ulos asfaltilta. Näin käykin radan takasuoralla: Taimi missaa vaihteen ja nousen hänen rinnalleen. Mutkaan jarrutettaessa hän lähtee kuitenkin sulkemaan luukkua niin härskisti, että minulta loppuu rata ja joudun ajamaan osittain hiekoille. Etusiivestäni lentää kappaleita. Yritän löytää tilaa vielä muutamassa muussakin paikassa, mutta ovi pamahtaa aina kiinni ja totean ohituksen ilman voimakeinoja olevan mahdotonta. Niinpä istahdan Taimen takasiiven alle odottelemaan, että hän tekee virheen. Taimen auto nimittäin elää ja liukuu mutkissa niin paljon, että ajovirhe on vain ajan kysymys. Mikäli sellaista ei viimeiseen kierrokseen mennessä tule, niin ohitan väkisin.

Viimeiselle kierrokselle lähdettäessä paikka vihdoin aukeaa: Taimi liukuu lähtösuoralle antavassa kaarteessa vain hiukan leveäksi, mutta se riittää minulle. Työnnän nokkani välittömästi rinnalle ja tuikkaan ohi. Taimi ei pysty enää tarjoamaan vastusta viimeisellä kierroksella, joten ajan ruutulipulle voittajana! Mahtava fiilis – pakko jopa tuulettaa hillitysti. Fredin ja Koiviston epäonni luonnollisesti avitti minua melkoisesti, mutta tällaista on moottoriurheilu: välillä päivä paistaa näköjään risukasaankin!

Päivän toiseen lähtöön startataan kolmen tunnin kuluttua maaliintulojärjestyksessä – olen siis paalulla. Lämmittelykierroksella kypäräni visiiriin ilmestyy joitakin sadepisaroita. Mitenköhän tässä käy? Nukahdan hieman startissa ja kakkosruudusta kiihdyttävä Taimi livahtaa edelleni. Nyt en voi enää jäädä odottelemaan hänen virhettään. Ohi on päästävä heti, sillä näen peileistäni, että Koivisto on noussut jo neljänneksi ja on varmaankin pian kimpussani. Toisella kierroksella syöksyn viitosmutkan jarrutuksessa Taimen rinnalle ja onnekseni hän ei tällä kertaa pane hanttiin. Hyvät uutiset: johdan kilpailua. Huonot uutiset: täällä sataa. Visiiriini ropisee jo ihan kunnolla ja rata muuttuu hetkessä todella liukkaaksi. Lisää huonoja uutisia: Koivisto on jo selvittänyt tiensä kakkoseksi ja roikkuu kiinni vaihdelaatikossani.

Puntaroin nopeasti tilanteen: Koivisto on liukkaalla radalla minua selkeästi nopeampi. Voin yrittää pitää hänet kaikin voimin takanani, jolloin meidän molempien vauhti hidastuu ja takaatulevat pääsevät mukaan kärkikamppailuun. Tai sitten voin päästää hänet ohitseni, katsella missä hän on minua nopeampi, ottaa opikseni ja yrittää parantaa omaa vauhtiani. Päätän osallistua Koiviston kouluun ja päästän hänet edelleni. Samassa sade loppuu. Viidennellä kierroksella pito on palautunut ja alkaa olla jo samanlainen kuin ensimmäisessä kilpailussa. Koivistolla on parin sekunnin kaula, jota alan kuroa kiinni. Viimeisillä kierroksilla Koiviston renkaat alkavat olla lopussa ja olen iskuetäisyydellä. Vastustajani on kuitenkin kokenut ratakettu ja osaa kaikki temput ohituksen estämiseksi. Hän hidastelee nopeissa mutkissa, jolloin joudun nostamaan kaasua ja sulkee tehokkaasti oven jokaiseen jarrutukseen.

Viimeiselle kierrokselle tultaessa olen todennut, että viides mutka on paras paikka yrittää ohitusta. Koivisto ajaa neljännen mutkan aivan sisälinjaa tukkien mahdollisen autonmentävän reiän. Minä vaihdankin omaa linjaani ja käyn hakemassa ulkokaarteen puolelta hyvät vauhdit mutkan ulostuloon. Kaarteiden välisellä lyhyellä suoralla ampaisen Koiviston rinnalle. Hän lähtee peittämään. Jarrutuksessa minulla ei ole enää tilaa radalla ja vasemman puolen pyöräni lipsahtavat kanervikkoon. Koivisto pitää tiukasti linjansa ja kääntää sisään. En voi estää osumaa. Autoni oikea etupyörä kopsahtaa Koiviston vasempaan takapyörään ja hänen formulansa pyörähtää. Minä jatkan matkaani ja ajan jälleen ykkösenä ruutulipulle. Tällä kertaa en kuitenkaan vilkuttele yleisölle. Harmittaa, että voitto ratkesi tällä tavoin. Koivisto selviytyy onneksi kakkosena maaliin ja menen varikolla autosta noustuani välittömästi hänen juttusilleen esittämään pahoitteluni ja tiedustelemaan, olemmeko yhä puheväleissä. Hän näyttää melko happamalta, mutta toteaa, että hänen nähdäkseen kyseessä oli kilpailutilanne, eikä protestiin ole aihetta. Helpotukseni on suuri, sillä olen ymmärtänyt Koiviston harrastaneen takavuosina nyrkkeilyä…

Olipahan viikonvaihde! Odotukseni olivat kisojen alla optimistiset, mutta en silti osannut odottaa olevani sunnuntai-iltana Botniaringin Tuplamestari (rakastetun tallipäällikkömme, todellisen Varikkosuoran Suuren Kurpitsan, Marko Koirasen minulle antama hellittelynimi). Kyseessä oli Koiranen Bros. Motorsportin värikkään historian ensimmäinen tuplavoitto, joten iloon on kieltämättä aihetta. Lauantain aika-ajojen mahalaskun jälkeen tämä antoi minulle huimasti itseluottamusta tuleviin koitoksiin. Parantamisen varaa on silti vielä paljon. Voitoista huolimatta en katso vielä pystyneeni hyödyntämään autoni koko potentiaalia, vauhtia pitäisi löytyä reilusti lisää. Märällä radallakin olisi hyvä päästä harjoittelemaan. Botniaringin kilpailut tarjoavat kuitenkin hyvän lähtökohdan loppukaudelle. Ei yhtään pöllömpi avaus.

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.