’Suomalainen’-singlen äänitykset

13.-14.4.2007

Helmikuussa minut kutsutaan esiintymään ETNO:n hyvän tahdon lähettiläänä kahteen EU:n yhdenvertaisuuden teemavuosi 2007 –kampanjan käynnistävään tilaisuuteen. Toinen järjestetään EU-edustustossa ja toinen eduskunnassa. Kuulostaa kovin viralliselta. Tulee kuitenkin lupauduttua mukaan. Hieman myöhemmin käy mielessä, että odotetaankohan minun puhuvan jotain teemaan sopivaa? En minä osaa! Toisaalta ajatus siitä, että puhumisen sijasta vetäisin vain jonkun Mikan faijan BMW:n, tuntuu ihan yhtä huonolta. Mikä siis neuvoksi? Entä jos tekisin laulun, jonka sanoitus käsittelee rasismia ja syrjintää?

Teen kappaleen, jonka nimeksi tulee Suomalainen. Alkuperäinen tarkoitus on siis esittää sitä vain näissä ETNO:n tilaisuuksissa. Kantaesityksen jälkeen puhelin alkaa kuitenkin soida ja sähköpostiinkin saapuu tasaisin väliajoin tiedusteluja siitä, mistä kappaletta olisi mahdollista saada. Huhtikuun alussa soitetaan lopulta oikein työministeriöstä asti ja kysytään paljonko laulun levyttäminen mahtaisi maksaa? Otan tässä vaiheessa yhteyttä levy-yhtiöön ja kerron, että nyt tuntuu olevan aika vahvaa painetta kappaleen julkaisuun. Kannattaisiko tehdä single? SonyBMG:ltä soitellaan puolestaan työministeriöön ja kuviosta päästäänkin pian yksimielisyyteen: äänitetään single. Työ- ja opetusministeriöt tilaavat sitä jaettavaksi EU:n teemavuoden ja SEIS-projektin (Suomi Eteenpäin Ilman Syrjintää) kampanjoissa. Ei siinä mitään. Tempaistaan rasismia vastaan. Ongelmana on vain aikataulu: jotta single olisi toukokuun alussa fyysisesti kampanjoiden käytössä, olisi valmiin masterin oltava tehtaalla muutaman päivän päästä. Tulee vähän kiire.

Onneksi vapaa studio ja äänittäjä löytyvät kuitenkin melko nopeasti. Uskollinen orkesterinikin vastaa vihellykseen ja niin kokoonnumme varhain perjantaiaamuna 13. huhtikuuta Vallilan Inkfish-studiolle. Nappuloiden taakse livahtaa Teropekka Virtanen. Harjoituksia ei ennen sessiota ehditty järjestää, joten istahdamme aluksi rinkiin ja näytän akustisella kitaralla millaisesta biisistä on kyse. Opettelemme soinnut ja rakenteen. Päätämme lähestyä sovitusta akustisella ja leppoisalla, bossa-novaan viittaavalla poljennolla. Soitamme kappaleen pariin kertaan ja se alkaakin heti saada jonkinlaista hahmoa. Kehoitamme Teropekkaa painamaan rec-nappulaa. Parin oton jälkeen toteamme, että rummut ja basso ovat varmaankin siinä. Soitamme Villen kanssa akustiset kitaramme uudestaan päällesoittona, Saara tekee samoin pianonsa kanssa. Biisi alkaa jo muistuttaa musiikkia.

Haluan silti kokeilla vielä jotain muuta. Palaamme takaisin lähtökuoppiin, tällä kertaa varustautuneina sähkökitaroin. Minulla on etiäinen siitä, että kappaleessa saattaisi olla potentiaalia myös ripeänä rokkina – siis mahdollisimman erilainen lähestymistapa juuri äänitettyyn verrattuna. Vaihdamme aluksi sävellajia siten, että pystyn kiekaisemaan laulumelodiat korkeammasta rekisteristä. Nostamme sitten volyymiä sekä tempoa ja ryhdymme soittamaan. Aluksi yhtyeen keskuudessa vaihdellaan epäileviä katseita, mutta ensimmäiseen kertovärssyyn saavuttessa ilmeet ovat vaihtuneet tyytyväisiin virneisiin: tämähän toimii! Soitamme biisin kertaalleen ja ryhdymme jälleen äänityspuuhiin. Rumpu- ja bassopohjista tulee taas valmista parilla otolla. Todella nopeaa toimintaa; Teropekka ihmettelee, että harvemmin pääsee todistamaan moista. Tämä on taas yksi osoitus siitä, miten hyvin tämä yhtye toimii. Ketään ei tarvitse opastaa kädestä pitäen, kenellekään ei tarvitse vääntää rautalangasta. Riittää kuin näyttää kerran, että tämä menee näin – sen jälkeen vain soitetaan. Kaikki tietävät oman tonttinsa ja löytävät oman tilansa. Ei kysyttävää.

Meillä on nyt samasta kappaleesta pohjat kahteen täysin erilaiseen versioon. Tässä vaiheessa on vielä mahdotonta sanoa kumpaan näistä kannattaisi satsata enemmän, joten päätämme tehdä molemmat valmiiksi. Pistetään singlelle sitten tarvittaessa vaikka kumpikin. Antin työt on joka tapauksessa tehty ja hän poistuu kotiin potemaan flunssaa. Myös Ketonen katsoo olevansa täällä vain jouten ja kotiuttaa itsensä. Ryhdymme Villen ja Saaran kanssa tekemään päällesoittoja rokkiversioon. Saara laulaa myös stemmoja. Puntaroidessamme kitarasovituksia teemme havainnon, että tämä onkin aiemmin rumpalina toimineen Villen neitsytlevytys kitaristina. Soitto näyttää sujuvan, joten jätän hänet äänittämään Teropekan kanssa ja poistun itse takavasemmalle pallottelemaann sähköposteja kuvaaja Jouko Lehtolan kanssa. Singlen kansilla on aivan yhtä kiire kuin musiikillakin. Uusia kuvia ei ehditä ottaa, joten yritämme löytää Jönssin arkistoista kanteen sopivan kuvan.

Seuraavaksi päiväksi jää lauluja ja minun kitaroitani. Nopeampaan versioon livahtaa jopa pieni kitarasoolo, jossa tapaillaan kappaleen teeman hengessä itämaista skaalaa. Soitettuani kitarat suoritan laulut. Tässä vaiheessa alkaa tuntua vahvasti siltä, että rokkiversio toimii akustista paremmin: reimampi poljento tukee kappaleen paikoitellen melko kiukkuista tekstiä. Kelly tulee laulamaan stemmoja ja soittamaan perkussiivisia instrumentteja. Kastanjetteja ei löydy, mutta yllättävän lähelle päästään lusikoilla ja tulitikkurasialla. Rauhallinen versio tuntuu kaipaavan vielä jonkinlaista maisemointia, joten vääntelen delay-pedaalista suhinaa ja pulputusta. Huomaan, että Millan introon tuli jo aikanaan äänitettyä näitä aivan samoja pulinoita. Ei se mitään. Kuuntelemme molempia versioita, enkä enää keksi mitään lisättävää. Taisi tulla valmista. Teropekka jää miksaamaan.

Levy-yhtiössä ollaan kanssani samoilla linjoilla: laitetaan kumpikin versio singlelle, rokimpi veto ykkösraidaksi. Versiot pitäisi vain jotenkin nimetä. ”Sähköinen versio” ja ”akustinen versio” kuulostavat jotenkin tylsiltä. Eikä ”akustinen versio” sitä paitsi ole edes täysin akustinen. Lopulta päätän nimetä ne Kieslowskin hengessä ”Siniseksi” ja ”Valkoiseksi”. Sopii jälleen tähän suomalaisuus-teemaan… Erilaisten versioiden julkaisemisessa samalla singlellähän ei ole varsinaisesti mitään uutta. Yleensä on kuitenkin tapana julkaista remixejä, edittejä tai demoversioita – kahden näin erilaisen tulkinnan lyöminen samalle levylle lienee hieman harvinaisempaa. Kukin valitkoon oman suosikkinsa.

Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, miten Suomalainen otetaan vastaan. En ole aikaisemmin tehnyt näin suoraan yhteiskunnallisesti kantaaottavaa laulua – tuntuu, ettei sellaisia muutenkaan juurikaan tehdä tällä hetkellä. Kaivanko verta nenästäni? Haluavatko radiot soittaa laulua, jonka teksti saattaa ärsyttää osaa kuulijoista? Tulenko saamaan turpaani nakkikioskilla?

Kommentit

  1. saitko turpaasi?

    muistan kun kuulin ensimmäisen kerran, olin menossa Kajaaniin autossa. Sininen versio muistaakseni.

  2. Enpä ole biisin julkaisun jälkeen tainnut olla nakkikioskilla, joten olen säästynyt vihaisen väkijoukon pieksennältä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.