Studioraportti, 14.07.2005

Kolmannen albumin äänitykset alkavat olla puolimatkan krouvissa, joten lienee paikallaan hieman raportoida tapahtumista tähän mennessä.

Levyttäminen alkoi virallisesti tammikuun seitsemäntenä päivänä, jolloin astuin Fried Music –studion tiloihin. Paikalla oli tuottajan ja äänittäjän ominaisuudessa myös Jukka Immonen ja ryhdyimme kuuntelemaan demoja valmiina olevista biiseistäni. Kappale nimeltä Karhusaari kuulosti houkuttelevalta, joten päätimme käydä ensimmäiseksi sen kimppuun. Mietimme hetken, että pitäisiköhän studioon hälyttää muitakin soittajia, mutta päädyimme pian lopputulokseen, että ei viitsitä. Kävelin rumpujen luokse ja aloin paukuttaa.

Soiteltuani kaksi päivää erilaisia instrumentteja, oli Karhusaari valmiina miksattavaksi. Huomasin lopputuloksen kuulostavan jotenkin niin kovin tutulta. Oivalsin: sehän kuulosti tismalleen Anssi Kelalta! Huuliharppua, filtteröityjä synapulputuksia, rautalankakitaraa… Tuntui jotenkin kiusalliselta kopioida näin suoraan Anssi Kelaa. Kunnes mieleeni juolahti, että minähän olen Anssi Kela – kaipa minulla on lupa kuulostaa itseltäni! Olin loppujen lopuksi valmiiseen tuotokseen erittäin tyytyväinen. Kiva kesäinen pop-kappale. Tuskinpa se tulee hirveästi yllättämään ketään. Tai ärsyttämään. Myönnän suoraan: Karhusaaren tarkoitus olisi soida kesän aikana mahdollisimman paljon radiossa. Syvällisemmät biisit ovat sitten erikseen.

Karhusaaren valmistuttua Jukalla oli niin paljon muita kiireitä, että äänityksiä päästiin jatkamaan vasta maaliskuun puolella. Kuuntelimme taas biisiarsenaaliani ja lukitsimme sieltä Kaveria ei jätetä –kappaleen. Hyppäsin jälleen rumpusetin sekaan ja muutamia erilaisia komppeja kokeiltuani päädyin klassiseen disco-poljentoon, jonka kanssa ei yleensä voi mennä pahasti pieleen. Basson kanssa tulikin sitten pulmia: olisin mieluusti soittanut kompin päälle staattista bassolinjaa, hieman Michael Jacksonin Billie Jeanin tyyliin, mutta biisin sointukulku ei antanut siihen mahdollisuutta. Tuskailin näiden alapään ongelmien kanssa hyvän aikaa kunnes keksin lopulta lainata bassolinjoihin Deep Purplen Knocking At Your Back Doorin säkeistöjä – johan alkoi toimia! 

Kappaleen kitarasoolon soittaminen oli sen sijaan huomattavasti vaivattomampi kokemus: Jukka painoi äänitysnappulaa ja soitin vain mitä päähäni ensimmäisenä pälkähti. Lopputulos nauratti meitä sen verran paljon, että päätimme pitää sen sellaisenaan – ensimmäinen otto! Soolon parissa viimeisessä tahdissa alkaa olla melkoista hajontaa, mutta fiilis on hyvä. Hyvä on myös soundi – kitara kuulostaa lähinnä mehiläiskuningattarelta, jolla on vaihdevuodet.

Kun Kaveria ei jätetä oli lopulta saatu onnistuneesti äänitettyä ns. kasetille, pidin palaverin viulusankari Pekka Kuusiston kanssa. Aloin jo viime syksynä miettiä, että haluaisin käyttää tulevalla levylläni jousia. Lähestyin tässä hengessä Kuusistoa tiedustellen, josko häntä kiinnostaisi vastata jousisovituksista. Pekka oli hengessä mukana, joten kokoonnuimme kuuntelemaan demojani ja valitsemaan biisejä jotka hän voisi kuorruttaa viuluilla. Päädyimme neljään kappaleeseen: Insomnia, Rakkaus on murhaa, Älä mene pois ja Murhaballadi. Tuumasimme, että tekisin aluksi studiossa kyseisiin biiseihin hyvin pienimuotoiset rytmi- ja laulupohjat. Sen jälkeen Pekka kirjoittaisi sovituksensa, äänittäisimme jouset ja vasta sitten ryhtyisin työstämään kappaleita eteenpäin. Näin voisin ottaa kappaleiden tuotannossa jouset paremmin huomioon; toimia niiden ehdoilla ja jättää niille tilaa. Yleensähän jouset äänitetään pop-musiikissa viimeisenä. Ne ovat tavallisesti piste iin päällä ja myös usein kuulostavat juuri siltä: johonkin kertosäkeistöön haudattuja korkeita, pitkiä ääniä jotka olisi aivan yhtä hyvin voitu tehdä kosketinsoittimilla.

Päätimme Pekan kanssa, että Murhaballadiin suhtaudutaan hieman myöhemmin; tehdään ensin ne kolme muuta biisiä. Äänittelin Fried Musicissa niihin pikaisesti jonkinlaiset pohjat, mutta sitten hommat pysähtyivätkin taas yli kuukaudeksi Jukan muiden projektien takia. Käytin ajan tekemällä pari uutta rallia. Toisesta tuli nopea ja rokkaavakin kappale nimeltä Jennifer Aniston. Kun Jukalla oli vihdoin pari päivää aikaa minulle, halusin välittömästi tarttua tähän uuteen biisiin. Tällä kertaa kuitenkin tilasin studioon ihan virallisen rumpalin – tuumasin, että hennot ranteeni eivät kestäisi teoksen rynkyttävää tempoa. Kelly Ketonen olikin mies paikallaan ja soitti mallikkaasti osuutensa nopeasti sisään. Koska hommat sujuivat niin leppoisasti, niin pyysin Kellya soittamaan rummut vielä toiseenkin biisiin. Kyseessä on kahden soinnun rokkirenkutus, joka on ehkä tyhmin koskaan tekemäni laulu ja tulee tuskin päätymään tulevalle albumille. (Tästä suora leikkaus siihen kun levy on kaupoissa ja tämä biisi avausraitana…) Kellyn poistuttua seuraaville rasteille, soittelin Jennifer Anistonin kitarat ja basson.

Kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna olikin sitten aika äänittää niitä jousia. Siirryimme tätä tehtävää varten Finnvox-studioon Pitäjänmäelle, sillä siellä on Fried Musicia paremmat ambienssit. Pekka Kuusisto saapui tonteille heti minun ja Jukan jälkeen alkaen välittömästi kirjoittaa nuotteja soittajille. Pelimanneja tulikin lopulta paikalle yhteensä kuusi kappaletta (Pekka mukaanluettuna). Kokoonpano muodostui kahdesta viulusta, kahdesta alttoviulusta ja kahdesta sellosta. Näiden soittajien ammattitaito veti kieltämättä hiljaiseksi. Pekan kirjoittamat laput olivat paikoitellen melko mutkikkaita (Rakkaus on murhaa –biisin lopuke on hänen mukaansa ”atonaalisinta paskaa ikinä!”), mutta musikantit soittivat kaiken yhtä vaivattomasti kuin Ukko Nooan. Tarkkaamossa oli vain myhäiltävä partaansa kuullessani millaisia sovituksia Pekka oli saanut aikaiseksi. Insomnia kuulosti jousien kanssa hieman Nick Drakelta, Rakkaus on murhaa puolestaan todella pelottavalta! Hieman täytemateriaalina pitämäni biisi nousi jousien myötä aivan uusiin sfääreihin ja kokonaisuudesta muodostui erittäin elokuvallinen ja dramaattinen. Älä mene pois –kappaleeseen olin tilannut Pekalta jousia Carpentersin ja Burt Bacharachin hengessä ja sitä totisesti sain mitä tilasin! Biisi on todennäköisesti perversseintä mitä olen ikinä tehnyt. Jousisessio onnistui joka tapauksessa erinomaisesti ja tunnelmat olivat korkealla. Insomniaa kuunnellessa tarkkaamossa nähtiin jopa paritanssia. Jääkööt kuitenkin mainitsematta kuka tanssi kenenkin kanssa.

Jousten ollessa purkissa siirryimme Jukan kanssa viimeistelemään viulubiisejä sekä Jennifer Anistonia. Jälkimmäistä tehdessä törmäsin ilokseni taas ilmiöön jonka vuoksi pidän studiotyöstä niin paljon: siihen taianomaiseen hetkeen, jolloin äkillisestä impulssista kehkeytyy biisiin elementti, jota ilman laulua on myöhemmin mahdotonta edes kuvitella. Esimerkkinä tällaisesta studiofiilistelystä syntyneestä kuningasajatuksesta käyköön vaikkapa Nummelan huuliharppuintro. Sitä ei todellakaan oltu sävelletty etukäteen – tuli vain studiossa mieleen, että tuohonhan voisi sopia vaikkapa huuliharppu! Jennifer Anistonin kohdalla tuo elementti on piano: kaikki kitarat oli soitettu, mutta säkeistöt tuntuivat yhä kaipaavan vielä jotain. Päähäni pälkähti lähteä takomaan flyygeliä, ja kas – welcome to the 80´s! Mahtavaa Boys of Summerin mieleentuovaa kilkutusta! Biisi onnistui muutenkin kerrassaan mainiosti. Kulkeva rokkikipale, joka kieltämättä metsästelee samoilla mailla 1972:n kanssa – jopa tekstinsä puolesta. Lopukkeen vokaalirevityksissä tavoittelin puolestaan jo Bruce Dickinsonin reviirejä! Arvelisin lopputuloksen olevan yksi tulevan albumin kulmakiviä.

Jennifer Anistonin jälkeen seuraava uhrimme oli Älä mene pois. Totesimme olevamme nyt hyvin lähellä totaalisen musiikin lähteitä! Sävelsin laulun alkuvuodesta Burt Bacharach –päissäni tarkoituksenani laatia mahdollisimman imelä 60-lukulainen schlaageri. Ja täytyy sanoa, että jäljet todellakin johtavat sylttytehtaalle! Luulen, että tämä teos tulee nostattamaan useampiakin kulmakarvoja: ollaan nimittäin mahdollisimman kaukana esim. Mikan faijan BMW:n tunnelmista. Päätimme Jukan kanssa, että tämä juttu viedäänkin kunnolla loppuun asti (eli reilulla kädellä överiksi…). Jos jouset olivat kermakuorrutus tämän kakun päällä, niin mansikoiksi kerman päälle tilattiin Mikko Pettinen soittamaan kappaleseen soolo flyygelitorvella. Biisi taitaa muuten olla ensimmäinen levytykseni, jossa ei kuulla ainuttakaan kitaraa; pääosissa ovat piano ja jouset. Rummut siinä kuitenkin on ja niitä soittaessani tavoittelin ehtaa Karen Carpenter –poljentoa. Summa summarum: Älä mene pois on todella omituinen veto – meikä diggaa. Onkohan se vain liiankin överi albumikokonaisuutta silmälläpitäen??? Parempi kuitenkin överit kuin vajarit…

Sitten vuorossa oli loppusilauksen tekeminen Rakkaus on murhaan. Huomasimme jousten olevan tässäkin niin vahvat, ettei niiden lisäksi paljoa muuta tarvittukaan. Akustinen kitara, laulu, rummut, basso ja jouset – siinä Rakkaus on murhaa pähkinänkuoressa. Maisemoin säkeistöjä lap steel- ja baritonikitaroilla, soitin kertosäkeistöihin yksinkertaiset kitaraiskut ja tuplasin vielä lopukkeen maailman omituisimman jousimelodian kitaralla. Sitten totesimme biisin olevan valmis. Erikoista miten laulu voi joskus kasvaa studiossa ihan uusiin mittoihin. En siis pitänyt biisiä alunperin kovinkaan häävinä. Nyt olen sitä mieltä, että kyseessä on ehdottomasti yksi kovimpia koskaan tekemiäni juttuja!

Insomniakaan ei jousien lisäksi vaatinut kummempia jumppaliikkeitä. Soitin ensin rummut, akustisen kitaran ja basson. Rytmiraidan kanssa innostuimme Jukan kanssa hiukan hassuttelemaan muisteltuamme miten aikanaan soittelin Kahteen sisareen mm. lusikoita ja tupakansytytintä. Niinpä kiertelimme ympäri studiota miettien mistä voisi lähteä kivoja ääniä ja paukutellen kaikkea käteen osuvaa. Kilkuttelin biisiin loppujen lopuksi viinipulloja, raavin tulitikkuja ja loihdin vesikanisterista tablarumpu –tyyppistä rytmiikkaa. Näitä yhdisteltiin soittamiini rumpuihin ja lopputuloksena oli mukavan orgaaninen meininki. Insomniahan on jo vanha biisi, joka ei päässyt aikanaan Nummelalle eikä myöhemmin Suuria kuvioita –levyllekään. Saapa nähdä miten tällä kertaa käy. Kelly varmaankin heittäytyy fyysiseksi mikäli tiputan kappaleen jälleen albumilta – onhan kyseessä hänen mielestään minun paras biisini.

Siirryimme Insomnian jälkeen siihen kahden soinnun rokkiin, johon Kelly soitti aikaisemmin rummut. (En ole keksinyt vielä teokselle nimeä. Kertosäkeistössä lauletaan ”en kaipaa sua”, mutta Päivi Lepistöllä on ilmeisesti tuon niminen biisi. Tosin mainittakoon, että tekemäni nettihaun perusteella myös Rakkaus on murhaa –niminen kappale on jo olemassa…) Jos Insomnia on näkökulmasta riippuen paras biisini, niin tämä on varmaankin huonoin! Halusin teosta laatiessani tehdä niin yksinkertaisen laulun kuin mahdollista. Yritin aluksi pysyä vain yhdessä soinnussa, mutta loppujen lopuksi niitä tuli kaksi (G- ja A-duurit). Sanoituksiksi kelpuutin ensimmäiset päähäni pälkähtävät asiat – mielestäni biisin paras rivi kuuluu: ”Iines on villinä Roope-setään.” (Tämä kertonee kaiken biisin tasosta…) Kappaleessa on kuitenkin hyvä meininki, joten ehkä sen voi julkaista vaikka sinkun kakkosraitana. Sain joka tapauksessa jonkinlaista perverssiä nautintoa siitä, että näimme studiossa Jukan kanssa biisin eteen kohtuuttomasti vaivaa sen tasoon nähden. Lopputulos muistuttaa hiukan AC/DC:tä tai Destroyerin aikaista Kissiä – luultavasti tätäkään ei kukaan olisi minulta odottanut!

Seitsemän biisiä on nyt purkissa. Kun levytyskelpoisena pitämääni materiaalia on kaikkiaan neljäntoista laulun verran, niin olemme kaiketi jotakuinkin koulutuksen puolessa välissä. Fiilikset ovat ainakin toistaiseksi korkealla. Minulla on vakaa usko siihen, että tästä tulee vielä hyvä levy.

Kommentit

  1. mitkä ovat omasta mielestäsi TOP 3 -huonointa biisiäsi Nummela – Aukio – ajoilta?

    Pakko valita, ase ohimolla tilanne.

  2. Sanon nyt ihan rehdisti käsi Raamatulla: allekirjoitan edelleen jokaisen albumeillani julkaistun kappaleen – niillä ei ole yhtään biisiä, jota olisin alkanut inhota. Toki joidenkin laulujen kohdalla sitä toivoo, että ne olisi tullut tehtyä jotenkin eri tavalla. Esim. Faijan haamun levytetty versio ei ole kovin onnistunut, itse biisistä kuitenkin pidän.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.