Faijan haamu

Albumin todellinen murheenkryyni. Valmista ei tahtonut tulla, ei sitten millään. Ensimmäinen yritys oli jälleen liveversion äänittäminen bändin kanssa Petraxissa toukokuussa 2002. Kiikutin nauhat Jukka Immoselle Fried Musiciin, jossa lisäilimme joitakin päällesoittoja ja aloimme miksata biisiä. Lopputulos kuulosti kuitenkin jotenkin valjulta. Tein kotistudiossani uuden version. Ei vieläkään osumaa. Aloitin jälleen alusta tehden jo kolmannen version, joka poikkesi täydellisesti kahdesta aiemmasta. Kiitos, mutta ei kiitos…

Kokoonnuimme jälleen Askon kanssa puimaan ongelmaa. Päättelimme, että Faijan haamun keskeinen ongelma on se, että biisi on aina ollut niin saatanan veikeä. Tekstissä on roimasti mustaa huumoria, jota on lähdetty alleviivaamaan hilpeällä sointukululla ja oikeastaan aika sietämättömillä musiikillisilla silmäniskuilla. Biisin kannalta parempi ratkaisu olisi varmaankin lakonisempi lähestymistapa. Asko teki nerokkaan ehdotuksen: muuta säkeistön sointukulku duurista molliin. Otin kitaran käteeni ja hetken rämpyteltyäni totesin, että tämähän toimii! Lauloin edelleen tismalleen samaa melodiaa samoilla sanoilla, mutta eri soinnut muuttivat niiden luonteen täydellisesti. Sävyyn tuli nyt tietynlaista hartautta ja vakavuutta, joka tuntui palvelevan kappaletta vanhoja versioita paremmin.

Tein innoissani jälleen uuden version (neljäs yritys). Soitin tuloksia Askolle, joka löi jalalla tahtia ja nyökytteli tyytyväisenä: ”No, nythän tämä toimii! Ihan kuin Neil Youngin Harvestilla. Helvetin hyvä – nyt tämä tarvitsee enää vain tuottaa!” Naamani venähti. Tätähän on jo perkele tuotettu enemmän kuin ikinä mitään! Neljä miksausta myöten valmista, täysin toisistaan poikkeavaa versiota eikä vieläkään kelpaa!

Tässä vaiheessa tuntui siltä, että en halua enää ikinä kuulla koko kappaletta. Asko onnistui kuitenkin maanittelemaan minulta vielä yhden yrityksen. Omat ideani olivat täydellisesti lopussa, joten raahasin viimeisimmän versioni pohjat Fried Musiciin Jukan käsiteltäviksi. Jukka ryhtyi editoimaan kotona äänittämiäni raitoja ja loi aineksista vielä yhden keitoksen. Valmis soppa maistui jotenkin nyrjähtäneeltä, mutta samalla tuoreelta ja mielenkiintoiselta. Onneksi Askollekin maistui, sillä muussa tapauksessa olisin varmaankin maustanut seuraavan keiton syanidilla. En vielä tiedä, millaiseksi suhteeni Faijan haamuun tulevaisuudessa muodostuu. Tätä kirjoittaessa se on hieman traumaattinen – albumin tekemiseen kuluneen neljäntoista kuukauden aikana sain kappaleesta kutakuinkin tarpeekseni…

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.