ANSSI KELA -KANAVA YOUTUBESSA

10.1.2007

Anssin ollessa luovalla tauollaan saattaa hyvän musiikin ystävä kärsiä erilaisista vierotusoireista ja puutostiloista. Levyt on jo soitettu puhki, Anssia ei näy keikoilla ja kaamoskin masentaa. Mikä siis neuvoksi? Ei mennä shokkiin – YouTube auttaa!

Alkaneen vuoden aikana Anssi tulee vyöryttämään YouTubeen paljon erilaista kuultavaa ja nähtävää: uusia versioita tutuista biiseistä, kisaraportteja formulavarikoilta, videoarkiston aarteita, poliittista huumoria, soittoklinikoita – mitä ikinä mieleen juolahtaa. Kaikenlaista kummaa tullaan jatkossa näkemään epäsäännöllisin väliajoin Anssin omalla kanavalla osoitteessa www.youtube.com/anssikela. Ohjelmatarjonta tulee olemaan vahvasti vuorovaikutteista: keskustelufoorumilla on avattu uusi aihe, jossa fanit voivat äänestää minkä biisin haluavat Anssin seuraavaksi versioivan. Ideoita kanavan sisällön suhteen otetaan muutenkin vastaan ja toteuttamiskelpoiset oikeasti toteutetaan.

Ensimmäinen makupala tulee syvältä Kaapelitehtaan syövereistä: Anssi, Antti ja Kelly kokoontuivat 9. tammikuuta treenikämpälle musisoimaan ja mukiloivat samalla vanhan kunnon Mikan faijan BMW:n uuteen uskoon. Valvontakamera tallensi miehet itse teossa:

Toinen video kumpuaa historian hämäristä, synkältä 90-luvulta. Pekka ja Susi -yhtye siinä soittelee pihamaalla Karhun elämää -kappalettaan:

Kehoitamme rekisteröitymään YouTuben käyttäjäksi ja tilaamaan Anssi Kela -kanavan! Näin tehtyäsi saat sähköpostiisi ilmoituksen aina kun kanavalle lisätään uutta nähtävää.