ANSSIA TALTIOIDAAN YLE TEEMALLE

4.10.2006

Anssi on valittu mukaan Yle Teemalla ensi keväänä nähtävään Kosketuksessa -konserttien sarjaan. Kyseessä on Akun Tehtaan ja Yle Teeman tuottama sarja, joka taltioidaan studio-olosuhteissa Akun Tehtaalla Ylöjärvellä. Anssin osuuden nauhoitukset ovat maanantaina 13.11. Anssi yhtyeineen esittää osin akustisen ja osin sähköisen setin, josta koostetaan tunnin mittainen ohjelma.

Nauhoitukseen pääsee mukaan sadan hengen yleisö, joka arvotaan ennakkoilmoittautumisten perusteella. Ilmoittautumisia otetaan vastaan 31.10. asti osoitteessa www.kosketuksessa.fi. Tilaisuus on lipun voittaneille ilmainen. Ei ikärajaa.

Samassa yhteydessä Yle Teema kuvaa myös Merkkipaalut -dokumenttisarjaa, jossa käydään läpi klassikkolevyjen syntyprosesseja. Sarjassa haastatellaan mm. levyjen äänittäjiä, tuottajia, muusikoita ja muita levyjen syntyyn vaikuttaneita henkilöitä. Anssilta mukaan on valitttu itseoikeutetusti Nummela -albumi, josta Yle Teemalla nähdään siis ensi keväänä puolen tunnin dokumentti.

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.