ENSIMMÄISEN KERRAN RUUTULIPULLE JA PALKINTOKOROKKEELLE
Toukokuu 2004
Alastaron radalla käydyissä elämänsä ensimmäisissä formula 3 -kilpailuissa Anssi pääsi tavoitteeseensa eli lähtöruudusta ruutulipulle saakka. Lisäksi sijoitukset olivat vähintäänkin kelvollisia ensikertalaiselle.
Lauantain lähdössä Anssi ajoi kolmannesta lähtöruudusta sijalle 4. Koirasten rock-osaston toinen osapuoli Sipe kiihdytti hänen ohitseen kolmanneksi. Sunnuntainkaan lähtö ei Anssin osalta onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla. Silti radalla nähtiin huimaa kaksinkamppailua, kun Anssi ohitti yhden kuskin ja hiillosti edellään kakkospaikalla ajanutta Sipeä. 12. kierroksella Anssi täräytti koko viikonlopun nopeimman kilpailun aikana ajetun kierrosajan 1.12,835. Jäljellä oli kuitenkin liian vähän kierroksia Sipen ohitukseen, mutta Anssi pääsi palkintopallille hakemaan komean pystin kolmannesta sijastaan. Alastaron F3-kisojen voitot menivät Teemu Tanniselle ja Arto Taimelle.
MTV3 näyttää aina kisojen jälkeisinä lauantaipäivinä koosteen edellisestä kisaviikonlopusta. Alastaron kooste tulee Motor Forum Extrassa la 22.5. klo 16.10.
Anssin seikkaperäinen selostus formularadan tapahtumista löytyy Keikkapäiväkirjasta.
Viimeksi kommentoitu