Armin maailma

| Tagit: | Aiheet: Koira, Valokuvat | Kirjoittaja:

Armi täytti tänään kymmenen viikkoa ja on nyt asunut uudessa kodissaan parin viikon ajan. Pentu on jo kotiutunut mukavasti, kaikille talon tavoille opetteleminen on kuitenkin näin ihmisen vinkkelistä ollut hiukan hidasta. Pienen leijonakoiran jakeluun ei millään meinaa upota mitä on luvallista järsiä ja mitä ei. (Erilaisia koiranleluja, puruluita ja muita herkkuja saa nakertaa, mitään muuta ei.) Terävät naskalihampaat upotetaan mielellään kaikkeen mahdolliseen, myös käsiin tai vaikkapa nenään. Armi ei pure kovaa, mutta jossain vaiheessa hauvan pitäisi tietysti ymmärtää, ettei saisi purra lainkaan. Tältä osin koulutus on vielä kesken ja kädet naarmuilla.

Valtavan kova kallo Armilla kyllä on. Rajoja haetaan hampailla ja niiden löydyttyä ei periksi meinata antaa, ei sitten millään. Tuntuu siltä, että pentu tietää jo hyvin, mitkä asiat ovat erityisen kiellettyjä – ja tekee sitten juuri niitä. Lopulta pitää ärähtää oikein kunnolla. (Ihan kuin se auttaisi jotain.)

Koira tarvitsee tietysti sekä rajoja että rakkautta. Välillä vain tuntuu, että olisi kiva keskittyä enemmän jälkimmäiseen, mutta kun täytyy olla koko ajan ojentamassa piskiä milloin mistäkin jäynästä. Armi onkin mukavimmillaan heti herättyään: unenpöpperössä hän on rauhallinen herran enkeli, pehmoinen pieni halinalle. Lopun aikaa talossa onkin sitten hurja Tasmanian tuholainen.

Mitään merkittävää ei kuitenkaan ole vielä jyrsitty rikki, kitaratkin seisovat naarmuitta telineissään. Tämä on lähinnä tiiviin silmälläpidon ansiota. Myös se helpottaa, että joutuessani lähtemään talosta ilman koiraa voin jättää Armin verannalle, jolta on kiikutettu kaikenlainen riskialtis materiaali turvaan purukalustolta.

Ei Armi tietenkään pelkkää hammasta ole. Kyseessähän on ennen kaikkea hellyttävä pieni karvatöllerö, joka nyt vain sattuu lähestymään maailmaa legot edellä.

Sisäsiisteys alkaa olla jo melko hyvällä tasolla, ei kuitenkaan vielä aivan sataprosenttista. Pari täysin vahinkovapaatakin päivää on ollut, mutta yleensä pieniä lirauksia on livahtanut lattialle n. kerran vuorokaudessa. Myös kova piereskelijä on hän! (Tämä taipumus ns. ruskeaan tuuletukseen on kuitenkin selvästi vähentynyt alettuani sekoittaa Armin pöperöön maitohappobakteeria.)

Pentu kasvaa kyllä mahtavaa vauhtia. Se alkaa nyt kymmenviikkoisena olla jo lähes saman kokoinen kuin edesmennyt Kusti-corgini oli täysikasvuisena. Armin massiivinen koko aiheuttaa sen, ettei itse aina meinaa muistaa, että kyseessä on oikeasti vielä pikkuvauva. Opeteltavaa ja ihmeteltävää riittää yhä paljon eikä tässä vaiheessa koiralta voi vielä odottaa tai vaatia liikoja. Antaa Armin riehua ja maistella maailmaa, joka päivä löytyy uusia tuoksuja ja kuuluu uusia ääniä. Osa ihania, osa pelottavia – kaikki jännittäviä. Miten kuohuttavaa!

Kommentit

  1. Varsin luonteikas neiti vaikuttaa Armi olevan! Ja kuvauksellinen. 🙂

  2. Ruoan valinnalla voi olla tuohon piereskelyyn iso vaikutus. Meillä myös koira piereskeli alussa jatkuvasti kun syötettiin entiseltä omistajalta saatua kuivamuonaa, mutta kun lopulta päätettiin kokeilla toista merkkiä, niin piereskely loppui kuin seinään ja myös ulostekasat lenkeillä pienenivät ja siistiytyivät MERKITTÄVÄSTI.

    Ja juu, vauvahan Armi vielä on 🙂 Rajojen kokeilu on ihan normaalia. Meidän pojukin tietää kyllä mikä on väärin, mutta tekee sitä silti…

  3. Armi vaikuttaa herttaiselta tapaukselta – ja iloitsen siitä, että asenteesi ”vauvan” kasvatukseen ja hoitoon on tuollainen, mikä tekstistä paistaa läpi! Kaikea parasta teille molemmille!

  4. Kyllä noista silmistä näkee, että Armista on tulossa oikein viisas koira sitten isona! 🙂

    Meidän edesmennyt Rölli-herra oli ihan mahdoton n.1,5 vuotiaaksi asti. Se pureksi ja tuhosi ihan kaiken, mikä eteen sattui, etenkin yksinollessaan. Viherkasvit, kirjoja, cd-levyjä, langaton puhelin..lista on ihan loputon. Olin jo ihan hulluuden ja epätoivon partaalla, kun ei mikään tuntunut sitä rauhoittavan, ei edes eläinlääkärin antama vinkki siitä, että etikalla voisi sivellä kaikkia niitä esineitä, joita voi kuvitella sen hamuavan hampaisiinsa. Etikkaa lotrasin vaikka kuinka ilman mitään vaikutusta. Mutta sitten ihan yhtäkkiä se rauhoittui, kaikki tuhoaminen loppui kuin seinään. Ja kuinka kiltti ja viisas se sitten olikaan seuraavat 10 vuotta. Tietysti jotain pientä koiruutta piti aina joskus tehdä, mutta ei enää mitään ihan mahdotonta milloinkaan.

    Että kyllä se siitä sitten aikanaan! 🙂

  5. Komppaan Nooraa tuosta puolentoistavuoden rajapyykistä.
    Oma terrierini nimittäin lopetti tuholais-asenteensa kuin seinään puolentoistavuoden iässä.
    Joten kärsivällisyyttä, johdonmukaisuutta ja ihania päiviä Armin kanssa 🙂

  6. Terkkuja vaan Armille ja naskalilegoille 😀
    On se kivaa lukea tämmöisiä juttuja, että palautuu totuus mieleen. Meille tulee nääs juhannusvauva, australianpaimenkoira Hippa ♥

  7. Armille voi kertoa sellaiset terveiset, että meillä on nyt täällä Riihimäellä Armille oikein varteenotettava sulhasehdokas. Meille nimittäin muutti tänään pieni landseerin urospentu Ransu, viralliselta nimeltään Raigomillin Rasputin. Ransu on kyllä vielä kovin nuori, vasta 7 viikkoa ja aikamoinen rääpäle, mutta näyttää kyllä siltä, että hänestä varmasti aikamoinen hurmuri isona tulee. Suloisella Armilla varmasti näitä sulhasehdokkaita riittää, mutta toivon, että Ransukin tulisi huomioiduksi sitten, kun nämä sulhaset alkaa Armia kiinnostaa! 😉

    Sitä on tullut oltua nyt 3 vuotta ilman koiraa..tuntui siis tänään erityisen hyvältä kaantaa tuo pieni ja herttainen pallero tänne asuntoon. Tuntuu, että sydän pakahtuu, kun katselee sen päätöntä touhuamista, nytkin pissareissun jälkeen.. Eipä tuo taida ikävöidä emoaan tai sisaruksiaan, kun nytkin riehuu ja vinguttaa lelujaan, vaikka todellakin pitäisi olla nukkumassa sikeästi. Kävi ihan uskomaton tuuri tuon koiran kanssa, kun ihan tässä lähellä oli juuri tuo yksi urospentu vailla kotia, kun oltiin juuri tuollaista mietitty ja katseltu jo jonkin aikaa. Ihan mahtavaa tosiaan tämä koiran omistaminen! 🙂

  8. […] Edellisessä päivityksessä manailemani käsien pureminen on jo loppunut. Sisäsiisteyden suhteen yksittäisiä vahinkoja tapahtuu vielä silloin tällöin. Talon yläkertaan Armia ei kannata päästää, jostain syystä koira olettaa koko yläkerran olevan yleinen käymälä. Maitohampaat ovat alkaneet irrota ja pehmeä pentukarva vaihtuu jo hiljalleen aikuisen koiran turkkiin – mikä tietysti tarkoittaa sitä, että karvaa on nyt joka paikassa. Vaateharjasta onkin tullut huushollin käytetyin työkalu. Musta ei todellakaan ole ihanteellinen vaatteiden väri vaalean koiran omistajalle. Olenkin harkinnut alkavani pukeutua pelkästään beigenvärisiin angoravillapaitoihin. […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.