Anssi Kela

♠     ♠     ♠

Haku

Satunnaisgeneraattori

"Suuren koiran halaamisesta"

Musiikkipuoti

16.12.2010, 17:00 | | Aiheet: Internet, Musiikki

No niin! Nyt näiltä sivuilta on vihdoinkin mahdollista myös ostaa musiikkiani. Ja mikä parasta: sellaista musiikkia, jota ei saa mistään muualta.

Musiikkipuodin olemassaolo onkin nähtävissä heti kun saapuu tälle saitille: etusivun oikeaan ylänurkkaan on ilmestynyt härpäke, joka linkittää puotiin ja tarjoaa myös mahdollisuuden kuunnella näytteen kahdesta viimeisimmästä myyntiartikkelista. (Vanha Ajankohtaista -osio joutui antamaan tälle toiminnolle tilaa, sille ei joka tapauksessa ollut kovinkaan paljoa käyttöä.)

Kun linkistä astuu itse puotiin, niin voi todeta siellä olevan kolme hyllyä: Erikoisuudet, Viralliset julkaisut sekä Suositukset. Käydäänpä näiden sisältö läpi:

  • Erikoisuudet – biisejä, jotka ovat saatavilla ainoastaan täältä. Ennen julkaisemattomia raitoja, erilaisia versioita, livetallenteita, demoja… Näin aluksi tarjolla on kolme aikaisemmin julkaisematonta kappaletta, lähiviikkoina materiaalia on kuitenkin tulossa lisää.
  • Viralliset julkaisut – vanhat albumit ja singlet. Voit ostaa kokonaisia levyjä tai yksittäisiä biisejä.
  • Suositukset – muiden artistien albumeita, höystettynä kommenteillani. Lisäilen näitä epäsäännöllisin väliajoin, aina jonkinlaisen teeman alla. Ensimmäisenä teemana on joulun kunniaksi levyhyllystäni löytyvä raskaampi musiikki.

Musiikkipuoti on toteutettu yhteistyössä kotimaisen Equal Dreams -palvelun kanssa. Equal Dreamsin toiminnan lähtökohtana on kaupan reiluus sekä läpinäkyvyys. Tässä hengessä haluankin julkistaa miten puotiini kuluttamasi rahat jaetaan:

Erikoisuudet -hyllyn laulujen kappalehinta on yksi euro.

Tästä eurosta Equal Dreams ottaa oman komissionsa, joka on 15 % + alv, yhteensä 18,45 %. Equal Dreams kuitenkin palkitsee kauppiaansa 5 % välityspalkkiolla, joka vähennetään ED:n osuudesta. Heidän lopulliseksi osuudekseen jää näin 13,45 %.

Teosto laskuttaa 9 %. Tosin tuo palautuu minulle myöhemmin teostotulojen muodossa.

Equal Dreams + Teosto = 22,45 %

Minulle siitä yhdestä eurosta jää siis 77,55 senttiä (+ se mitä Teosto myöhemmin tilittää)

HUOM! Ylläoleva laskelma pätee vain Erikoisuudet -hyllyn tarjontaan. Virallisista julkaisuista saamani tulot ovat levytyssopimusten yms. määrittelemiä. Saan niidenkin myynnistä kuitenkin tässä omassa musiikkipuodissani enemmän kuin muista nettikaupoista, syynä tuo em. Equal Dreamsin 5 % myyntipalkkio, joka koskee kaikkea puodissani myytävää musiikkia.

Aivan, saan 5 % myös Suositukset -hyllyn myynnistä! Musiikin kuluttajalle tällainen kaupankäynti onkin kelpo tapa tukea tekijöitä mahdollimman suoraan. Reilua kauppaa.

Musiikkipuodissa myytävät kappaleet ovat mp3-muodossa (Erikoisuudet -hyllyn kappaleet saa halutessaan myös FLACina). Maksutavoiksi kelpuutetaan Visa- ja Mastercard-luottokortit, suomalaiset verkkopankkimaksut (Nordea, Osuuspankki, Sampopankki, Sp/pop) sekä Paypal-maksut.

Lisää tietoa Equal Dreamsista ja puodin käyttämisestä täällä.

Joten ei muuta kuin biisejä latautumaan! Raportoikaa bugeista, alkuvaiheessa pöpöjä saattaa esiintyä. Ja ennen kaikkea: levittäkää sanaa. Puodista löytyy Facebook-nappuloita, joilla on helppoa julistaa tätä evankeliumia. (Tosin biisin linkitys Facebookissa johtaa kuulemma vielä toistaiseksi kyseiseen kappaleeseen Equal Dreamsin saitilla, ei minun puotiini. Mutta toisaalta on ihan sama ostaako biisit sieltä vai täältä – tilitykset toimivat yllä kuvatulla tavalla.)

Toivottavasti tavara käy kaupaksi ja tästä on ihmisille iloa. Minä olen ainakin ihan erityisen innoissani!

Lähetä:
  • Facebook
  • MySpace
  • Google Bookmarks
  • Digg
  • del.icio.us
  • Live
  • StumbleUpon
  • email
  • Print

52 kommenttia artikkeliin “Musiikkipuoti”

  1. avatar Toni
    16.12.2010, 17:12

    Do diin, biisit poistettu kaupasta. Hyvältä kuulostaa. Uutta materiaalia odotellessa!

  2. avatar Ville
    16.12.2010, 17:12

    Tulipahan maksettua ensimmäistä kertaa elämässäni musiikista pelkästään digitaalisessa muodossa. Nyt on Anssi taas 77,55 senttiä rikkaampi.

  3. avatar Anssi Kela
    16.12.2010, 17:13

    Ka-ching!

  4. avatar Ukkomies
    16.12.2010, 17:30

    Paypal toimii siis, mainiota. Ostan nuo kappaleet vielä ennen joulua. 3×77,55=rutosti rahaa. Haastan levylaulajan ostamaan itse valitsemastaan ravitsemusliikkeestä 2,3 eurolla luomukinkkua pöytäänsä. :)

  5. avatar Johnny
    16.12.2010, 17:40

    Erikoisuudet hankittu. Tulikohan näpyteltyä sähköpostiosoite väärin, kun ei kuitti tullut perille. Olisi varmaan kannattanut rekisteröityä ensin.

  6. avatar Johnny
    16.12.2010, 17:57

    Kuittikin tuli viiveellä. Latauslinkkejä siinä ei ole mukana. Eli kannattaa rekisteröityä niin pääsee ilmeisesti myöhemminkin lataamaan kappaleet uudestaan jos tiedostot häviävät omalta koneelta. Otin onneksi latauslinkit talteen.

  7. avatar Johnny
    16.12.2010, 17:59

    Hyvää musaa! Lähellä sua kappaleessa tosiaan hauskaa Rakkaus on murhaa riffittelyä.

  8. avatar Hapokas Kimmo
    16.12.2010, 19:31

    Tesve! ELi levy-yhtiö antaa sinun tehdä näin, vai meneekö levy-yhtiöön mitn?

  9. avatar Opiskelija'86
    16.12.2010, 19:59

    “Lähellä sua” kuulosti hyvältä, joten päätin hommata :) Erittäin hyvä idea tämä kauppa.

  10. avatar Noora
    16.12.2010, 20:36

    Jihuu, sain erikoisuudet ladattua, vaikka luulin, etten osaisi, kun en ole koskaan mitään muuta ladannut kuin kännykän akkua. Kauniita kappaleita! Ja Anssille onnittelut tästä musiikkipuodista! Vaikuttaa tosi hyvältä :)

  11. avatar Nina
    16.12.2010, 20:43

    Eli olisiko palveluun syytä rekisteröityä, jolloin nuo linkit saisi ladattua tarpeen vaatiessa uudelleenkin? Ainakin laulujen vieressä oli tieto, että latauksia on jäljellä, mutta niitä taitaa olla mahdotonta löytää jälkikäteen?

    Onnea puodista! Hieno juttu, jään odottelemaan uusia kappaleita :)

  12. avatar Suur♥ska
    16.12.2010, 21:23

    Loistava alku!!Esitän kuitenkin nöyrän ja erittäin syvän pyynnön lisätä Murhaballadi erikoisuuksiin!!!Se nostaa karvat pystyyn joka kerta kun sen kuulen…se kuuluu ehdottomasti top 10!!!Olis ylellisyyttä lisätä se muiden sun biisien joukkoon mun luuriin ja sitä kautta sulostuttamaan työpäivää.Korvat lepää ja työ sujuu kuin pilvissä sua kuunnellessa!!!Ei malttais millään oottaa uutta levyä!!!Mahtavaa!!

  13. avatar Johnny
    16.12.2010, 21:40

    Eipä noista latauslinkkien talteenotosta ollutkaan iloa. Eli jos haluaa mahdollisuuden ladata noita myöhemmin uudestaan, niin täytyy ilmeisesti rekisteröityä ennen ostoa. Täytyypä ottaa sitten varmuuskopiot omiin paikkoihin noista.

  14. avatar Anssi Kela
    16.12.2010, 21:54

    Joillakin on ilmeisesti ollut ongelmia biisien ostamisen kanssa. Olen raportoinut niistä eteenpäin, toivottavasti homma saadaan kaikkien osalta toimimaan. Reklamaatioiden vähyydestä päätellen suurimmalla osalla käyttäjistä kaikki on kuitenkin toiminut hyvin?

  15. avatar Kondoomi-Tomi
    16.12.2010, 22:19

    Ei kai kellään ikinä ole ongelmia! Eihän.. varsinkaan sängyssä? Anyone?

  16. avatar Hilu
    16.12.2010, 22:40

    Hyvin toimivat lataukset, ei mitään ongelmia.

    http://niklasherlin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/55335-musaa-kelalla

  17. avatar Gary
    16.12.2010, 22:45

    Eipä tullut vielä ostettua mitään, mutta nuo maistiaiset vaikuttivat lupaavilta. Kyllä Anssi vaan silloin Nummela-aikoina osasi! :)

    Nyt vaan jotenkin sama tatsi päälle!

  18. avatar Kimmo K (equaldreams)
    16.12.2010, 22:48

    Hei
    Muistakaa ladata ostokset heti maksun jälkeen seuraamalla linkkiä palvelussa. Sähköpostiin ei tule mitään latauslinkkiä.
    Jos menee jokin kuitenkin pieleen, niin ei hätää, ilmoitusta vaan: info@equaldreams.com
    Jokainen saa kyllä ostamansa tuotteet. Siitä ei huolta.
    Rekisteröitymisessä on se hyvä puoli, että voi myöhemminkin ladata omasta kirjastosta.

  19. avatar Kondoomi-Tomi
    16.12.2010, 23:23

    siis ei nuo mitenkää ihmeellisiltä kuulostanut. Anssi osa nykyään paremmin kuin nummeela-aikana. semmosta. yleisö vaa ei tajua sitä. yleisä haluaa tarinaa. kakkaa. ja hieman goatsea..

  20. avatar Taaksemies
    17.12.2010, 8:51

    Noihin hintoihin pitäisi lisätä myös hyvitysmaksu, joka peritään, kun ostaa optisen media, kiintolevyn, muistitikun tai muun vastaavan tallennuspaikan. Vai menikö se sittenkin niin, että saan kopioida nuokin biisit itselleni ilmaiseksi, koska olen maksanut hyvitysmaksua, jee. No joo, ei kiinnosta noi musiikit.

  21. avatar ossi
    17.12.2010, 10:08

    Voitko Anssi laittaa Pekka ja Susi yhtyeen tuotosta tuonne sinun puotiisi? Spotifyssa on vain yksi biisi ja spotify kuunteluiden korvaukset artistille on aika surkeita. Tahtoisin ostaa Pekka ja susi yhtyeen levyn, mutta kun ei oikein löydy mistään.

  22. avatar Anssi Kela
    17.12.2010, 10:22

    Oikeudet Pekan ja Suden levytettyyn materiaaliin omistaa Sony Music. Minä en voi ladata sitä tähän puotiini myytäväksi, levy-yhtiön pitäisi hoitaa se nettimyyntiin.

  23. avatar Kirppu
    17.12.2010, 10:26

    Jos siis rekisteröityy vasta musiikin ostamisen jälkeen, ei biisejä voi enää ladata myöhemmin? Olisi kiva, jos se lukisi jossain tuolla ennen latausta, koska itse hätäisenä ihmisenä latasin eka ja luin vasta sitten täältä, etten voikaan ladata biisit kuin kerran, koska en tajunnut rekisteröityä ensin… Mutta ehkä lataamani biisit pysyvät tallessa koneellani, kopioin ne sen verta moneen eri paikkaan :)

  24. avatar ossi
    17.12.2010, 10:35

    Oukkidoukki, harmi.

  25. avatar Heidi (equaldreams)
    17.12.2010, 11:26

    Hei Kirppu! Laitatko meille viestiä osoitteeseen info@equaldreams.com niin lisäämme halutessasi ostamasi musiikin käyttäjätunnuksellesi jos rekisteröidyit oston jälkeen! Ja meille niin tärkeästä palautteesta suuri kiitos! Laitetaan tuosta rekisteröintisuosituksesta palveluun ilmoitus ennen ostoa :)

  26. avatar Pasi Puistola
    17.12.2010, 11:39

    Huomasin että olet plagioinut sukunimeni kappaleeseen! olen laskusuhdanteessa oleva jäägiggailija ja haluan osani Puistola-kappaleen tuotosta.http://www.eurohockey.net/players/show_player.cgi?serial=1265

  27. avatar Anssi Kela
    17.12.2010, 11:55

    @Pasi: Prosenteille et vielä noilla meriiteillä pääse. Sen sijaan huomasin saitin ylläpidossa käydessäsi, että tämä sinun kommenttisi on järjestysnumeroltaan 5555. Siitä hyvästä voisin vaikka postittaa pienen palkinnon, ilmoitatko yhteystietosi osoitteeseen info(ät)anssikela.com

  28. avatar Kyllikki
    17.12.2010, 12:21

    Ostin 5 kappaletta myynnissä olevaa kappaletta. Jos siitä vaikka tulee keräily harvinaisuus voin sitten myydä kovalla voitolla eteenpäin.

  29. avatar tusu
    17.12.2010, 12:41

    Mp3 lataus oli vuodesta 2000 lähtien helppoa ja mukavaa. Sitten alkoi vuosien taistelu helppoutta vastaan, demonisointi ja kriminalisointi. Tämä olisi ollut ymmärettävää jos olisi ollut tarjolla edes yksi maksullinen palvelu ilman vaikeasti käytettävää DRM-sontaa ja kauppa jossa olisi ollut hyvä valikoima. Mutta kun mitään ei tarjottu ja vain kirottiin latailijat alimpaan helvettiin, jolloin nuoret luonnollisesti ottivat maksuttoman lataamisen omakseen.

    Lisäksi moni palvelu on torpannut itsensä ulos järjettömällä hinnoittelulla, esimerkiksi maksanut enemmän kuin fyysinen levy ja sitten kun kauppa ei ole käynyt syytetty piratismia. Sama voidaan nähdä nyt tulevassa e-kirjakaupassa jossa digitaalinen, huonosti yhteensopiva DRM-suojattu kakkeli, joka maksaa saman verran kuin paksu kirja kaupasta. Sitten itketään miten e-kauppa ei käy vain koska ahneet piraatit haluavat kaiken ilmaiseksi.

    Voi sanoa että Equaldreams on erittäin kannatettava palvelu ja hatunnoston arvoinen suoritus.

  30. avatar Jyrki
    17.12.2010, 15:48

    Etpä Anssi mainostanut, että biisit ovat myös ostettavissa häviöttöminä FLAC-tiedostoina, joista sitten voipi halutessaan askarrella itselleen CD-tasoisella äänellä varustetun CDn.

  31. avatar Anssi Kela
    17.12.2010, 16:42

    Tuo FLAC-puoli jäi itselleni puodin pystyttämisen kiireessä hiukan epäselväksi, siksi en maininnut siitä mitään. Tsekkaan asian!

  32. avatar Anssi Kela
    17.12.2010, 17:17

    Kyllä, nuo ‘Erikoisuudet’ -kategorian biisit pystyy tosiaan lataamaan myös FLACina. Täytyypä lisätä siitä maininta puodin yhteyteen.

  33. avatar Pasi Puistola
    17.12.2010, 18:00

    5555. Hehehe, vai niin.

    Sähkökitara? 100 riviä lottoa? Pumpattava Mikko Kuustonen? Tekoviikset? Ratto? Plektra? Luomubanaaneja?

  34. avatar Maantiematelija
    17.12.2010, 20:28

    Ossi, huuto.netissä on monta Pekan ja Suden levyä myynnissä.

  35. avatar Heikki
    18.12.2010, 15:47

    Ai Elitserienin kärki laskusuhdannetta? Eiköhän PP:n palkinto mene perille HV71, Kinnarps arena, Jönköping.

  36. avatar fani
    21.12.2010, 3:00

    Ihmettelen suuresti hintoja, koska monissa ulkomaisissa muusiikkipuodeissa myydään kaikki musiikki mitä on tehty 0.10 euron kappalehintaan ja 1 eurolla koko albumi. Esimerkiksi kaikkien suomalaisten artistien musiikki on ostettavissa ulkomaisista musiikkipuodeista kyseisillä hinnoilla. Miten ihmeessä Anssi kehtaat laskuttaa faneilta 10 kertaisesti? Saan koko albumin 1 eurolla ulkomaisista musiikkipuodeista ostettua.

    Kyseisiä musiikkipuoteja, josta voi ostaa musiikkia 0.10 euron kpl tai 1 euron albumi hintaan on netti täynnä useita satoja jopa tuhansia kauppoja. Googlella löytää.

  37. avatar fani
    21.12.2010, 3:02

    Kyseisten kauppojen määrä jostain syystä räjähdysmäisesti kasvaa ja niitä onkin useita tuhansia, kun tutkin asiaa tarkemmin.

  38. avatar Anssi Kela
    21.12.2010, 10:09

    Minäpä kerron hiukan biisien tekemisestä. Tämä ei ole omassa Musiikkipuodissani myytävien biisien tarina, vaan kertomus siitä, mitä tavallisesti vaaditaan yhden musiikkikappaleen julkaisuun.

    Itse sävellys- ja sanoitusprosessi ensimmäisestä ideasta valmiiseen lauluun vaatii useita päiviä. Joskus biisit ryöpsähtävät nopeastikin, valmista saattaa tulla yhdessä vuorokaudessa. Tavallisesti teen niitä kuitenkin huomattavasti kauemmin. Esimerkiksi tällä hetkellä minulla on työn alla kaksi biisiä: toisen tekemisen aloitin viime viikolla, toinen on puolestaan seilannut työpöydällä jo yli kuukauden.

    Luova työ on usein pitkäveteistä. Yhtä riviä – tai jopa yhtä sanaa – saa välillä pähkäillä pitkiäkin aikoja. Välillä kirjoitan kokonaisen sanoituksen vain huomatakseni, että se onkin pelkkää paskaa, ja aloitan alusta. Suurin osa käytetystä ajasta menee hukkaan, mutta yrityksen ja erehdyksen kautta hioutuu lopulta biisiksi kutsuttu timantti.

    Kun kappale on valmis, niin se täytyy tietysti äänittää. Yleensä teen siitä ensin jonkinlaisen demon. Joskus tällainen demo on vain pikainen mies ja kitara -rämpyttely. Yleensä kuitenkin teen sovitustyötä hiukan enemmän ja käytän demon tekemiseen pari päivää.

    Laulu ei tässä vaiheessa ole kuitenkaan vielä valmis julkaistavaksi, nyt se pitää äänittää kunnolla. Jos teen session bändini kanssa, niin lähdemme aluksi treenikämpälle. Uuden kappaleen harjoitteleminen studiokuntoon vaatii ainakin kahdet treenit, jos aikaa on vielä enemmän, niin ei siitä haittaa ole.

    Sitten studioon. Bändin kanssa äänittäminen nopeuttaa prosessia huomattavasti. Nopeimmillaan kaikki yhden biisin soitot ja laulut on tehty yhdessä päivässä. Jos kuitenkin olen studiossa yksin, niin kaikki on hitaampaa – silloin yhtä kappaletta tehdään useita päiviä.

    Kun äänitykset ovat ohi, niin biisi ei kuitenkaan ole vielä valmis, se pitää myös miksata. Tämä on normaalisti yhden työpäivän mittainen homma. Välillä soundi ei tyydytä ja pitää miksata uudestaan.

    Sittenkö julkaistaan? Ei vielä! Kappale on vielä masteroitava. Siinä ei tosin menee kovin kauaa, ammattitaitoinen masteroija vääntää yleissoundin kohdalleen tunnissa.

    Nyt julkaistaan!

    Tuumataanpa sitten kuluja. Jos teen biisin studiossa bändin kanssa, enkä laske omalle työlleni lainkaan hintaa, niin kuluja tulee seuraavasti:

    - Treenikämpän vuokra
    - Auton vuokra tai tilataksi (soittovehkeet studioon)
    - Bändin studiopalkkiot
    - Studion vuokra (joskus äänittäjä kuuluu hintaan)
    - Tuottajan palkka
    - Äänittäjän palkka (joskus tuottaja ja äänittäjä ovat sama henkilö)
    - A&R (levy-yhtiössä se henkilö, joka vastaa projektista)
    - Masterointi

    Jos biisistä julkaistaan fyysinen single, niin silloin kuluihin lisätään:

    - Cd:n painatus
    - Valokuvaajan palkkio (kannet)
    - Graafikon palkkio
    - Markkinointi

    Omia tunteja tähän ei siis ole huomioitu, kuten ei musiikintekemiseen suorittamiani investointejakaan (soittimia, äänityslaitteita).

    Nyt kysynkin Sinulta, arvoisa nimimerkki “fani”: Onko sinusta todellakin kymmenen senttiä sopuhinta yhdelle musiikkikappaleelle? Kuten aluksi mainitsin, en puhu nyt pelkästään omista biiseistäni, vaan yleisellä tasolla. Sinä itse sanot, että esim. kaikkien suomalaisten artistien musiikki on ostettavissa ulkomaisista kaupoista kymmenen sentin kappalehintaan, eurolla koko albumi. Vastaako tällainen hinta tuotteen arvoa?

    Mitä tulee noihin mainitsemiisi halpapuoteihin: tsekkasin pikaisesti läpi tämän listan erilaisista kauppapaikoista
    http://dwnld.fi/fi/musiikki/

    Yhdessäkään en uutusbiisien kohdalla törmännyt kymmenen sentin hintoihin. Jokaisessa uudet biisit itse asiassa maksoivat yli euron, korkeimmillaan 1,69€. En tiedä millaisella pohjalla operoivat kaupat noita kymmenen sentin kappaleita myyvät.

  39. avatar Johnny
    21.12.2010, 10:12

    Mitähän kauppoja fani mahtaa tarkoittaa? Ei taida olla ehkä ihan laillisia putiikkeja. Mitä itse olen ostanut, niin tuo n. 1e tai 1$ per kappale on ihan normihinta. Esim. iTunes, Amazon ja CDON.com myyvät tuohon hintaan.

  40. avatar Noora
    21.12.2010, 10:54

    Ei meistä varmaan kukaan suostu työtään ilmaiseksi tekemään..

  41. avatar fani
    21.12.2010, 14:13

    Googlella löytää musakaupat mutta niitä on tuhansia, jotka myyvät paljon halvemmalla kuin mikään muskauppa ->
    http://dwnld.fi/fi/musiikki/

    Netin keskustelupalstoilta huomasin, koska todella moni mainosti ja ostaa todella halvalla. Ainakin kyseisten firmojen sivuilla lukee, että ne ovat laillisia ja maksavat korvauksia paikalliselle tekijänoikeusjärjestölle, joka tilittää korvaukset sitten eteenpäin kuten Teosto. Yleensä hintamuotona on kyllä dollari.

    Olihan jossain tutkimuskin, että suomalaisista kuluttajista suurin osa käyttävät useita miljoonia euroja rahaa ulkomaisiin erittäin edullisiin musakauppoihin, josta ostavat musiikkia digitaalisina. Alla muutama paikka mutta googlella löytää tuhansia ja niiden hinnat vaihtelevat 0.10-0.40 kpl ja 1-4 albumi.

    http://evterpa.co.uk/index.php

    http://mp3fanta.com/

    Varmaan hinnat ovat sen takia niin edullisia koska ne myyvät niin paljon kun markkinoina koko netti = kaikki maailman netinkäyttäjät.
    Isot firmat vielä varmaan sekin.

  42. avatar Muusikko
    21.12.2010, 14:46

    Ruokakin on eri hintaista eri kaupoissa varmaan sama sitten musakaupoissa. Esim. maitoa saa monilla eri hinnoilla jne.

  43. avatar Johnny
    21.12.2010, 15:10

    Fanin linkittämät kaupat näyttävät olevan venäläisiä ja tilittävät sanojensa mukaan venäjän lakien mukaan korvaukset. Varmaan Kiinasta löytyisi vielä halvempia kauppoja. Noissa maissahan on tekijänoikeusasiat ns. mallillaan, eivätkä musiikintekijät pääse riistämään musiikinkuluttajaa.

  44. avatar Anssi Kela
    21.12.2010, 15:24

    Joo, molemmilta linkitetyiltä saitelta löytyi teksti: “Under the license terms, the Site pays license fees for all materials downloaded from the site that are subject to the Law of the Russian Federation ‘On Copyright and Related Rights’.”

    Sitä voi sitten itse kukin miettiä, että mihinköhän tuonne sijoitetut rahat menevät ja paljonko päätyy tekijöille.

  45. avatar fani
    21.12.2010, 15:43

    Nyt en ymmärrä? Suurin osa suomalaisista kuluttajista ostaa samantapaisista musakaupoista kuin nuo 2 linkkiä, jotka googlella löysin. Netissä on tuhansia vastaavia sivustoja. Eikös tekijänoikeusjärjestöjä ole joka maassa ja ne tilittävät korvaukset toisiin maihin kuten Teosto. Vai mikä on ongelmana?

    Itse en ole vielä ostanut mitään noista mutta kun kaikki muutkin ostavat musiikkinsa samantapaisista kaupoista niin on käynyt kyllä mielessä. Itse en netistä paljoa tiedä googlea ja wikipediaa käytän lähinnä, uutiset luen ja sähköposti ja spotify. Siinä on mun tietämys netistä. Saan sen käsityksen molempien kirjoituksista, että ei kannattaisi ostaa tuonkaltaisista paikoista mutta miksi rautalangasta väännettynä perustelu kiitos?

  46. avatar Johnny
    21.12.2010, 15:53

    Fani, koska todennäköisesti nuo kaupat eivät tilitä mitään musiikintekijöille vaan pitävät sen 10 senttiä per kappale itse. Netti on pullollaan huijareita joka lähtöön. Kaikki keinot millä vaan voidaan tehdä rahaa ovat käytössä.

  47. avatar Anssi Kela
    21.12.2010, 16:10

    Niin, eivätköhän nuo ole ihan pesunkestäviä piraattisaitteja. Levy-yhtiöt ja artistit eivät myy musiikkiaan tuollaiseen hintaan. Kyllähän sitä männävuosina Mustamäen torin levykauppiaatkin kovasti vakuuttelivat levyjen olevan aitoja, vaikka kannet olivat selvästi peräisin kopiokoneesta.

    Kyse on siis rikollisesta toiminnasta, yrityksestä tehdä rahaa toisten työllä.

    Vanha viisaus kai toimii tässäkin yhteydessä: jos joku asia on liian hyvää ollakseen totta, niin luultavasti se ei sitä myöskään ole.

  48. avatar fani
    21.12.2010, 18:22

    Huh tulipa puskista totuus noista sivuista. Kiitos vain Anssi ja Johnny. Ei mulla ollut aavistustakaan, että ne olisivat rikollisia piraattisivustoja.

    Kyseiset sivustot näyttävät laillisilta ja perustelevat olevansa laillisia. Tuohan törkeää petosta. Miksei tekijänoikeusjärjestöt ja poliisi ole sulkeneet tuonkaltaisia sivustoja?

    Hyvin harva kuluttaja tietää samankaltaisten sivustojen olevan rikollisia piraattisivustoja ja niitä on sivustoja on tuhansia netissä. Tässä on valtava ongelma moni kuluttaja käyttää yhteensä miljoonia euroja vuosittain samankaltaisiin sivustoihin.

    Mistä voi sitten tietää varmasti, että mikä on laillinen ja mikä laiton sivusto?

    Anssihan voisi informoida tekijänoikeusjärjestöjä, että moni kuluttaja tietämättään ostaa musaa piraattisivustoilta. Tälle asialle on pakko tehdä jotain. Kyseisiä sivustoja on niin paljon ja niin moni menee lankaan. Kaikki ne miljoonat eurot mitä tutkimusten mukaan ihmiset noihin käyttävät menevät täysin väärään paikkaan.

    Kai ne sivustot saadaan jotenkin suljettua ja maksamaan korvauksia rikollisesta toiminnasta. Teostohan voisi haastaa oikeuteen noita sivustoja?

    Tässä paljastui iso piraattisivusto ongelma, joka täytyy jotenkin saada ratkaistua.

    Equal Dreamsistä pitää ostaa Anssin hyvää musiikkia piristämään joulua.

  49. avatar Anssi Ohtonen
    29.12.2010, 11:58

    huomenta! mukavaa päivää. kohta on uusi vuosi. minä aloitan omani jo nyt!!!!!!!!111

  50. avatar Heinz-Harald N.
    4.1.2011, 15:29

    Jösses, että pamahdin vinhasti vuoteen 1984 Suositukset-listaa selatessani. Olin n. yhdeksänvuotias Perfect Strangersin saapuessa taloon, ja minä sekä vanhin veljeni sitä heti kättelyssä diggailimme sohvilla ja -lta pomppien. Keskimmäiset Dalttonit eivät aluksi oikein ymmärtäneet materiaalin hienoutta, vaan pysyttelivät siellä Cliff Richardin ja Country Sunrise/Sunset -kokoelmien turvallisessa huomassa. Myöhemmin toki koitti heidänkin aikansa astua Purplen maailmaan.
    Allekirjoitan tuon aliarvostuksen täysin. Ilmeisesti vaikkapa Ritchien olisi pitänyt kuolla ja bändin hajota riitoihin tyttöystävistä ja käydä vähän pelehtimässä Intian gurujen kanssa, jotta tietyntasoinen status olisi saavutettu. Musiikista se ei ainakaan jäänyt kiinni.
    Suosittelen myös tutustumaan bändin livetuotantoihin 70-luvun alkupuolelta. Vielä silloin oli Ian Gillanin ääni ihan käsittämättömässä iskussa, ja myös California Jam -live Coverdale/Hughes-kaksikon kanssa toimii kynpillä. Ja pidän minä Come Taste the Bandistakin. Anteeksi.

    Muutama muukin suositus palautti ihmismielen nuoruuden savotoille: King’s X, Anthrax, Stone ja Havana Black, jonka surullisenkuuluisaa maailmanvalloitusta sai muuten eilen seurata Rock-Suomi-dokkarissa. Ei ole juuri ajan hammas päässyt tuota Indian Warrior -levyä nakertamaan. Vituttaa jätkien puolesta.

  51. avatar Rock'N'Roll Mastah
    1.4.2011, 22:33

    Löytyisköhän sieltä arkistojen kätköistä vähän enemmän rock-henkisiä biisejä? Ois kiva päästä kuulemaan vähän sähkökitaran vingutusta!

  52. avatar Paavo
    23.10.2011, 20:04

    “En kaipaa sua” Musiikkipuotiin!

↑ Takaisin ylös

Kommentoi