Keikkarapsa: Rivi riviltä, biisi biisiltä

| Aiheet: Yhteisö | Kirjoittaja:

Anssi Kela ti 4.4.2017 Käpylän kirjasto, Helsinki

Käpylän pienessä ja perinteisessä lähikirjastossa on jo jonkun aikaa taisteltu lakkauttamista vastaan, kuten niin monessa muussakin vastaavassa paikassa. Kirjaston aktiiviset taustavoimat ovat järjestäneet kevään aikana kirjaston tiloissa viikon parin välein tunnettujen kirjailijoiden vierailuesiintymisiä, ja sarjaan on huhtikuun alussa mahdutettu Anssi Kela. Anssi on paremmin tunnettu musiikistaan, mutta toki hän on myös kirjailija ja hän on julkaissut tähän päivään mennessä peräti kolme kirjaa, joista kaksi tuoreinta kelpaa ihan ”oikeiksi kirjoiksi” tiukimmankin seulan jälkeen.

Hmm, tämä on Väinölänkatu (mutta nyt vain yksöis-veellä) ja tämä kellertävä, lähinnä funkistyylinen rakennus 1930-luvulta on se kirjasto. Rohkeasti siis sisälle. Pieni, kodikas tila, jonka yhdessä nurkassa on pari mikrofonia, mutta ei lainkaan vapaata tilaa hyllyjen välissä. Paniikki, onko tämä sittenkin väärä kirjasto, eihän täällä ole tilaa luennolle? Henkilökunta lohduttaa että ei hätää, hyllyt ovat pyörillä ja aivan heti aloitetaan niiden siirtäminen syrjään ja tuolien tuominen vapautuneelle lattialle.

Kavereitakin ilmestyy paikalle ja valtaamme juuri paikoilleen asetellut eturivien paikat. Videokameraa viritellään (hei, tuleeko tää ihan livenä, siis suorana? Ai ei, mutta tallenteena sitten joskus? Okei, kelpaa!) ja meistä se eniten Anssin pituinen ja myös lähinnä samaa sukupuolta oleva uhrataan testihenkilöksi kokeilemaan, miten kameran kuva tulee rajautumaan. No niin, kaikki on kunnossa ja nyt vain odotellaan ohjelman alkamista. Tässä jossain vaiheessa Anssikin on ilmestynyt taloon ja mikä parhainta, mustiin pukeutunut mies kantoi tullessaan kitaraa eli tiedossa ei taida olla ihan pelkää puhetta.

Pari minuuttia yli kuuden kaikki istumapaikat ovat tiukasti varattuja ja tuolirivien takana seistään eli talo on enemmän kuin täynnä. Kirjastotäti Satu Koskimies avaa tilaisuuden ja haluaa kertoa meille aluksi hiukan taustatietoja Anssista. Täti ei selvästikään tunne Anssia entuudestaan lainkaan ja on varmaan tottunut kaiken maailman mykkiin mutisijoihin, joten hän nyt kertoilee meille Anssin uran käänteitä 10 minuutin verran Wikipedia lähteenään, vaikka ihan oikea Anssi seisoo siinä vieressä ja osaisi kertoa nämä tasan samat asiat paljon elävämmin ja aidommin.

Äh, tämä käy jo vähän kiusalliseksi, kun täti vaan kertoo ja kertoo eikä edes se auta, että täti on poiminut Anssin taustatarinasta Raymond Carverin runoteoksen Rivi riviltä, lyönti lyönniltä (ja tuonut näytille kyseisen teoksen omasta kirjahyllystään) vaikka sen lopussa on Anssin kirjalliseen antiin suuresti vaikuttanut essee. Ja pöh, täti vain löpisee. Mä olen jo tuijottanut tätiä, kirjaa, sivuseinää ja kengänkärkiäni, eikä tarinan loppua silti näy. Lopuksi tuijotan tädin mukanaan tuoman lehtileikkeen taustaa koska en uskalla edes vilkaista Anssia tämän avauksen aikana. Lehtileikkeen takana on Pink Floydin keikkamainos. Peruttu Olympiastadionin keikka, 1994.

No lopultakin! Täti vaikenee ja antaa puheenvuoron Anssille, joka selvästi tietää mitä tekee, mikä olikin odotettavissa. Tädillä olisi arkin tai parin verran valmiita kysymyksiä, mutta Anssi ottaa homman haltuunsa ja pyytää toivebiisejä. Hän lupaa kertoa kyseisen biisin sanoituksen taustoista ja sitten soittaa tämän toivotun kappaleen, mitä saisi olla? Joku huutaa heti salin keskipaikkeilta että ”Levoton tyttö!” ja luento, eikun keikka, eikun joku näiden kahden hyvin toimiva yhdistelmä lähtee siitä mukavasti käyntiin.

Koska alkulöpinät on hoideltu alta pois, homman nimi on nyt tästä eteenpäin se, että joku esittää biisitoiveen, Anssi kertoilee biisin syntyvaiheista ja sanoituksen koukeroista sen mitä kertoilee lyhyemmin tai pidemmin ja sitten hän esittää kyseisen kappaleen akustisen kitaransa säestyksellä.

Illan toinen toive, yksi vuonna 2009 ilmestyneen Aukio-levyn tunnetuimmista kappaleista eli Albin Stenman, osuu kunnolla kohteeseen eli nyt Anssilta irtoaa todella pitkä stoori, johon sisältyy myös kokonaisuudessaan vuonna 2008 ilmestyneen Kesä Kalevi Sorsan kanssa -romaanin rönsyilevä syntytarina ennen Albiniin asti ehtimistä. Kerrankin Anssi saa jutella ihan rauhassa eikä kukaan takariveiltäkään karjaise että ”Prkle, soita jo sitä rokkii!”. Saamme istua ilman häiriöitä ja vain kuunnella.

Me eturivien vihkiytyneet (tai siis meistä useimmat on nähneet Anssin livenä useammin kuin kaksi kertaa) ja takarivien alkuasukkaat (”olen lähellä eläkeikää ja tykkään kirjastosta ja kirjailijoista, mutta kuka tää pitkätukka on?”) kaikki istuimme kiltisti ja kuuntelimme, mitä Anssi meille kertoi joka sanasta nauttien. Ei musiikkinautinnon tarvitse olla vain se valmis, vinyylille tai bittiavaruuteen päätynyt pläjäys, vaan meillä on oikeus nauttia myös kertomuksista siitä, joka johti juuri tuohon lopputulokseen. Varsinkin kun lavalla on mies, joka hallitsee erinomaisesti tarinankerronnan jalon taidon.

Superkuu! Täysikuu Espoon yllä erään keikan yhteydessä eli ensi-idea tähän biisiin ja sen kertosäkeistöön, mutta mistä ne spurgut sinne ilmestyivät? Hei soita se ”Mun täytyy kävellä näin”, ja siten kuunnellaankin erään tärkeän biisin syntytarinaa ja sitä, mitä tuottajaguru Asko Kallonen sanoikaan erään tapaamisen aikana kun tietty ensimmäistä soololevyään viimeistelevä silloinen nummelalainen päätti esittää hänelle tuoreimman sävellyksensä. Tämän jälkeen siirryttiin takaisin uudempaan tuotantoon Petri Ruususen kautta, ja siihen liittyen käytiin suihkussa, kaduttiin siitä seuraavaa hiilijalanjälkeä ja pohdittiin jatko-osien syvintä olemusta.

No nyt tuli takariveistä rajummanpuoleinen toive, Murhaballadi! Moni näistä useimmiten esitettyjen biisien taustatarinoista oli entuudestaan tuttu (joskin tänä iltana kuultiin monista niistäkin hieman eri juttuja kuin aiemmin), mutta Nummela-levyltä viime metreillä pudotetun (täh, liian synkkä biisi muka sinne? Hei mieti nyt Brucen Nebraskaa!) Murhiksen rajumpaan kantriperinteeseen pohjautuvaa taustatarinaa ei ole varmaankaan useampaan vuoteen julkisesti valotettu.

Murhiksen sanat kuitenkin olivat tällä kertaa hiukan hakusessa, ja kun fiksumpi vieruskaveri oli tarpeeksi töninyt kylkeen ja kuiskuttanut että ”kaiva ne sanat nyt sieltä netistä, niitä tarvitaan”, onnistuin etsimään biisin lyriikat ja työnsin kännyni Anssin eteen. Tässä vaiheessa kuitenkin iski hätä siitä, että känny ei saa pimentyä biisin aikana, joten harvinaisen surkeasti hommansa hoitanut eturiviläinen etsi paniikissa luuristaan oikeita asetuksia ja sitten lopulta pystyi ottamaan prompterin pestin haltuunsa pyrkien jotenkin täyttämään tämän luottotehtävän minimivaatimukset.

Anssi onneksi klaarasi biisin ja saimme siitä melkoisen huikean version. Kun prompteri oli palannut paikoilleen keskittyäkseen taas keikkaan ja seuraavaksi toivotun Älä mene pois -kappaleen taustatarinaan, tilaisuuden videoinnista vastannut kirjastosetä hipsi paikalle ja kertoi että lavalle Ei Saa Mennä esityksen aikana. No mutku niinku tarvittiin prompteria ja… TODELLAKAAN EI. Mutku mutku siis Anssi ei näe kännyn pientä tekstiä kauempaa… TASAN EI, videolla ei tosiaan saa näkyä muita kuin illan vieras. No huh, ei kai sitte… Siis vitsit, vähänkö mä olen tosi pro pilaamaan toisten videot! Onneksi illan aikana ei tarvittu prompteria toista kertaa, muuten olisi varmaan tullut porttikielto koko kirjastoon!

Iltaa on kestänyt jo ainakin etukäteen ilmoitetun ajan verran, mutta vielä olisi aikaa parille biisille. Mitä yleisöstä mahdetaan toivoa… Harhaa, no nyt on kova! Siihen ei juuri liity taustatarinaa, mutta onpa kivaa kuulla tuo biisi pitkästä aikaa. Vielä yksi kappale, ja Anssi valitsee yleisön huutelun perusteella neljä eri toivetta, joista äänestetään. Kevät tulee oli jo vahvoilla, mutta viimeinen vaihtoehto 1972 on kuitenkin vahvempi ja se kuullaan tapahtuman lopuksi erääseen luokkakokoukseen liittyvine syntytarinoineen.

No jopas oli ilta! Jutustelua tänne tultiin kuulemaan ja etukäteen uskallettiin toivoa, että voitaisiin kuulla 2-4 biisiä, mutta tämä olikin peräti yhdeksän biisin mittainen keikka! Illan rakenne eli pikainen Anssin taustan selvittely (kirjastotäti ehkä hoiteli sen kaikesta huolimatta nopeammin alta pois kuin Anssi olisi itse pystynyt) ja sen jälkeen yleisön valitsemiin biiseihin syvällisempi tutustuminen oli ainakin täällä Käpylässä oikein toimiva konsepti. Biisit sattuivat olemaan mukavan monipuolisesti erilaisia ja eri ajoilta Anssin pitkältä uralta, ja lisäksi kappaleiden tarinat olivat keskenään hyvin erilaisia. Tällaisia biisien taustojen läpikäymisiä minä juuri aina kaipaan, ja nyt niitä sai melkein kahden tunnin edestä. Tällä pärjää taas hyvin siihen asti kunnes seuraava vastaava tilaisuus (tai joskus ihan vain sopivampi soolokeikka) osuu kohdalle ja tarinat saavat taas jatkoa.

Settilista

Levoton tyttö
Albin Stenman
Superkuu
Nummela (eli ”Mun täytyy kävellä näin”)
Petri Ruusunen
Murhaballadi
Älä mene pois
Harhaa
1972

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.