Limingan lennokkaat löylyt 1.7.2017

| Aiheet: Yhteisö | Kirjoittaja:

SunFestival Liminka

Sulattelin edellisen illan Himoksen Iskelmäfestareiden livemusiikkiannosta: Laura Voutilaista, Popedaa, Apulantaa ja Antti Tuiskua keittiön pöydän ääressä. Kaiholla muistelin Anssin viime vuotista keikkaa niillä kinkereillä. Oliko siitä tosiaan vasta vuosi. Kovan festarisetin päätteeksi tapahtui keikalla jotain todella mykistävää, kun yleisö syttyi sponttaaneihin Islannin jalkapallojoukkueen kannatustaputuksiin. Pohdin, että taitaa vierähtää seuraavaan keikkaan aika tovi.

 

Anssi kitaroinnin ilon äärellä, Saara katselee sitä koskettimiensa takaa

 

Puntaroinnin kuitenkin keskeytti ystävän viesti, jossa hän joutui perumaan siksi illaksi suunnitellun yhteisen illanvieton. Anssilla oli viime vuonna ennätyskiihkeä keikkavuosi ja kesäsesonki. Tämän kesän artisti ottaa hieman rauhallisemmin, kun tämä laulaja-lauluntekijä työstää keikkojen ohella uutta materiaalia. Tiesin kuitenkin, että tänään on keikkapäivä! Mikä sen parempi vapaa-ajan vaihtoehto kuin Anssi ja yhtyeensä musiikillinen ilotulitus. Liminka: sijainti ja siirtymän pituus. Ei paha etappi, vähän tuonnempana kuin Raahe. Oli pistettävä siis toimeksi.

Saavuin täpärästi ennen artistin esitysaikaa kohti Liminkaa. Aloin epäilemään kartanlukijana toimivan sovellukseni suunnistustaitoja, kun se johdatti minut omakotitaloalueelle. Mutkan takaa kuitenkin tupsahti oikea jäähalli, pellon ja asutuksen välissä.

Parkkipaikkakin löytyi heti sisäänkäyntiä vastapäiseltä hiekkakentältä, eikä autojakaan ollut kuin kahden käden sormilla laskettava määrä. Muiden kävijöiden suosiossa olivat hieman ekologisemmat välineet kuten polkupyörä ja pirssi. Kotiin lähtiessä saimme todistaa, ettei se polkupyöräkään ole välttämättä se turvallisin. Huiputtavaa nestettä oli ilmeisimmin nautittu yli sopivan annostuksen anniskelualueella, kun ohjastaja ja pyörä olivat ojan heinikossa kumollaan.

Iloinen vastaanotto lipputiskillä toivotti tervetulleeksi ja suunnistin hallin piha-alueen poikki kohti bajamajaa. Anniskelualue oli pellon puoleisella sivulla ja kulkuväylää vastapäätä makkarakoju, josta haaveilin saavani iltapalaksi kyrsää. Väkeä oli harvakseltaan ulkoilemassa niin anniskelualueella kuin nauttimassa rekan lavalla hallin esiintyjien välissä soittavasta Slow Down Joe -kokoonpanon musiikista. Mahtavaa, että oikeaa livemusiikkia: rummut, basso, 2 kitaraa, joista toista soitti yhtyeen solisti. Nyt en ehtinyt sitä ihmetellä vaan oli suunnattava eturiviin.

Suureksi hämmästykseksi hallissa oli vieläkin väljää, vaikka esitykseen oli 10-15 min. Onnekseni eturivistä löytyi sekä tilaa että mahtavasta Anssi Kelan Fanit Facebook -ryhmästä tuttuja ihmisiä. Hiukan hämmentyneinä he ihmettelivät minun tupsahtamistani näinkin pitkän matkan päähän. Tällaista keikkaherkkua tulen mitä kernaimmin nauttimaan vähän kauempaakin.

 

Tuomas ja yhä vaan levenevä haara

 

Biisilista:

Villellä oli jopa omat rummut matkassa, mikä on harvinaisempaa pohjoisen keikoilla. Soitto alkoi puolenyön aikaan lavalla, jossa edellisenä iltana kirmaili pääesiintyjänä Sanni sinisine hiuksineen.
Lavarakennelma vei lähes koko hallin sisätilan. Molemmissa päissä oli ulosmenoaukko, joka kapeni lavan kohdalta. Mellakka-aita kiersi esiintymisareenan edustan ja sen vasemman sivun. Lava oli korotettu hieman korkeammalle mellakka aidasta, jotta takarivistön rokkipoliisitkin näkisivät illan tapahtumat. Spottirivistö oli aseteltu takaseinälle, joten Ville ja Saara saivat tälläkin kertaa työskennellä hämärän suojissa.
Tuomas ja Antti Villen rumpukorokkeella eli raiserilla .

Eturivissä veikattiin Kasarin lasta ensimmäiseksi biisiksi, mutta Milla sai tällä kertaa aloittaa setin. Anssi saapui vanhimman punaisen Gretsch-kitaran kanssa lavalle. Laulaja-lauluntekijä osti hiljattain Mikko Kososelta lähes  identtisen kitaran, mutta tätä toista ei näkynyt lavan sivustalla olevasssa kitaratelineessä. Oikeanpuoleiselle eli basisti Antin puoleiselle sivustalle oli aseteltu kitarateknikko Esan työskentelypöytä, josta hän sääteli sopivia voimakkuuksia yhtyeen korvanappeihin ja viritteli soittimet oikeaan vireeseen.

Pian solisti varoitteli, ettei saa rakastua koskaan, ei milloinkaan kahteen sisareen. Liian pian Puistossa ilta taas viileni. Itselläni pulssi päinvastaisesti kiihtyi ja lämpö oli nousussa. Päivässä oli ollut sopivasti jännitystä, joka sai ruhon lämpenemään ja sykkeen hyppimään. Edellisestä keikasta tuntui olevan ikuisuus, mutta niin vain lihasmuisti tuotti taputukset ja heilutukset oikeisiin kohtiin.
Muutaman biisin jälkeen havahduin tarkastelemaan yleisön määrää, ja selän taakse olikin kertynyt kelpo joukko porukkaa. Väkeä oli tasaisena massana molemmin puolin hallin anniskelualueen ja tavallisen puolen erottavaa aitaa. Surffaukseen ei tänään ollut edellytyksiä, sen verran harva oli tämä yleisömeren matto. Myös lava oli harmittavan kaukana yleisöstä. Parin metrin juopa lavan reunasta mellakka-aitaan tuhoaa toiveet läheisestä kontaktista artistin ja yleisön välillä. Alttarin sivustallakaan ei näkynyt sopivaa laskeutumisreittiä. Isolla lavalla vipinää oli kuitenkin senkin edestä. Arvostan, että artisti ei koskaan anna yleisön vähyyden vaikuttaa esiintymiseensä vaan aina vedetään samanlaisella pieteetillä ellei jopa isommalla vaihteella.

Levottomia tyttöjä tupsahti pian esiin niin eturivistä kuin basistin tontiltakin. Tästä selvittyämme olikin aika kisailla kitaroinnin jalossa taidossa. Tuomas aloitti rivakalla etupotkulla, joka yllätti ainakin itseni. Sitten hieman ilmanyrkkeiltiin. Onneksi nämä kaksi rokkikukkoa ovat harjoitelleet sopivia askelmerkkejä jo sen verran, ettei ruumiillisia vammoja ole sattunut kummallekaan taistelijalle. Henkisiin en ota nyt kantaa, vaikka tämä on onneksi leikkimielistä viihdettä.

Aiemmin kitaroinnin kuninkuus  viimeisteltiin kivi, paperi, sakset –leikillä. Voittaja sai komean pokaalin, joka oli peruja Anssin formulavuosilta, oman vahvistimensa päälle komeilemaan loppukeikan ajaksi sekä seuraavalla keikalla, kunnes taas otettiin mittaa pokaalin voittajasta. Pian nujakointi siirtyi kitarointiin, johon suuri lava antoi hyvin tilaa syöstä vastapeluri lavan eri nurkkiin samalla tuottaen mitä komeimpaa riffiä. Tuomaksen kitarapiuha tosin takertui jossain vaiheessa Anssin tuulettimeen kaataen sen. Ainakin joku on nyt nurin. Esa sai sitä seuraavassa kappaleiden raossa korjailla taas oikeaan asentoon.

 

Anssi tulkitsee Petri Ruusunen -kappaletta.

 

Kappaleen 2080-luvulla kohdalla Anssi mainitsee, että edellisenä iltana Sanni oli esiintynyt samaisella areenalla. Perjantai-ilta oli päihteetön festaripäivä, minkä tuo sinihiuksinen nuori muusikkolahjakkuus päätti.  Artisti kertoo ettei aio palauttaa Sannilta varastamaansa kappaletta, kun hän on tehnyt siitä jo omansa. Kappaleen jälkeen, jopa basisti Antti lähettelee koskettimissa taituroivalle Saaralle lentosuukkoja.

Seuraavaksi Nostalgiaa, jonka päätän tallentaa. Tässä kappaleessa on hauskoja koreografioita ja kitarointia. Kerrassaan viihdyttävää katseltavaa. Artisti aloittaa heti perään kuuluisimman riffinsä, ja Antti ilmestyy irvistelemään solistille. Liekö settilistaan tullut muutos kesken kaiken, mutta nyt ei voida enää perääntyä ja koko halli laulaa tuttuja sanoituksia mukana.

Viimeisen kertosäkeen kohdalla homma meni ihan villiksi. Anssi kertoo sen jonkin pyrkivän nilkoista ylöspäin, sitten polviin, sitten lanteille. Hän ei voi kuulemma pidätellä sitä, ja koko artistin runko hytkyi tuon tulvan tahdissa. Voi mahdoton mitä rokkikukon menoa! No viimeinen kertosäehän sieltä pyrki vain ilmoille, huh huh.

 

Onnistuneet loppukumarrukset edessä, vaikka Anttia taitaa vähän homma puhalluttaa.

 

Nummelan kohdalla huomaan Esan virittelevän mustaa bassoa. Mahtavaa, varmasti kuullaan Maitohapoilla! Hihkaisen vierustoverille huomioni ja taidamme molemmat hieman kiljaista ilosta tälle havainnollemme. Encoren jälkeen kuultiin todellakin tämä kesäinen ralli. Anssi näppäili tosissaan soolo-osuudessa bassoaan ja ampui yleisöön soundiaaltoja basson kaulan osoittaessa yleisön yläpuolelle. Enää viimeinen Mikan faijan BMW ja ilta olikin sillä taputeltu.

Yhteiskuvat vielä, ja nimikirjoituksen keräsin käsivarteani koristamaan. Yksi rouva otti nimmarin 20 euron seteliin ja toinen vaaleanpunaiseen kesäiseen käsilaukkuunsa. Kävin vielä tervehtimässä miksaaja Terttua äänipöytänsä ääressä. Kiitin ja sain hänen nimmarin artistin nimmarin oheen tältä Juustopäissäkin kitaraa soittavalta ääniwelholta. Pian meidät häädettiin ulos hallista. Olin jo unohtanut, että näillä leveyksillä edes yöllä ei tule pimeää, kun saavuimme hallista ulos täysin valoisaan kesäyöhön. Makkarakoju oli jo alkutekijöissään, joten nyt jäi iltapala aterioimatta paikan päällä.

Setti oli erittäin onnistunut, ja nautin siitä täysin siemauksin. Viime kerrasta oli vierähtänyt aikaa. Vierustoverin mukaan setin aikana paikalla oli saapunut enemmän väkeä kuin Miljoonasadetta oli kuuntelemassa. Harmi, että näin taidokkaalla artistikattauksella varustettu musiikkitapahtuma ei vetänyt enemmän ihmisiä puoleensa. Tänä iltana saatiin kuulla normaalia festarisettiä pidempi keikka, kun Anssi sai yhtyeineen olla päättämässä iltaa. Kiitos taas huipusta keikasta, oli kyllä antoisa ilta.

Kommentit

  1. Kiitos, Supersysteri, kuvitetusta raportista ja biisilistan videolinkeistä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.