Keikkarapsa: Tahtoisin taivaalle lennähtää

| Aiheet: Yhteisö | Kirjoittaja:

Anssi Kela + bändi la 22.7.2017 Tavastia-klubi, Helsinki

Siis mitä, keikka keskellä kesää, heinäkuussa Tavastialla? Mutta nythän on festarikausi ja ulkokeikkojen paras aika, miksi? Tietenkin siksi, että vaikka festareilla on iloinen fiilis ja reissut niille ovat ikimuistoisia, festarikeikat ovat joskus vähän tylsiä. Niillä on rajallinen soittoaika, usein turhan staattinen, vain menevimmistä hiteistä koostuva settilista, surkea äänentoisto ja bändi on kaukana yleisöstä jonkun mellakka-aidan ja yrmyjen järkkäreiden rivin takana. Musiikkiklubien keikat ovat aivan eri maailmansa, niille artistin kannattaa panostaa aivan eri tavalla – ja kun keikka on vielä Tavalla, keikassa tuntuu olevan ihan oma latauksensa jo sillä hetkellä, kun keikkailmoituksen huomaa ensimmäisen kerran.

Tavastian keikan lähestyessä Anssi ilmoitti, että siellä tullaan kuulemaan peräti KOLME ihan uutta biisiä! Anssihan on alkusyksyllä vetäytymässä peräti puolen vuoden keikkatauolle, jonka aikana on tarkoitus kirjoittaa uutta musiikkia ja saada seuraava levy valmiiksi. Kolme uutta kappaletta on siis jo ihan esitysvalmiinakin. Yksi näistä tulee taatusti olemaan jo muutamalla keikalla (mutta vain kaukana Kehä Kolmosen ulkopuolella) kuultu S.O.S., yksi on ehkä Rakkaus upottaa mutta se kolmas on meille toistaiseksi täysi arvoitus. Nyt on oikeasti jännää!

Juuri ennen keikkaa huomattiin, että yksi viimeisimmän levyn jälkeen ilmestyneistä kappaleista, Petri Ruusunen, on juuri striimannut Spotifyssä platinalevyn verran eli yli neljä miljoonaa kuuntelukertaa. Pitäisikö tätä jotenkin juhlistaa? Joku ehdottaa ruusuja Ruususelle ja minä päätän toteuttaa toivekyltin, jonka olin suunnitellut jo biisin ilmestyessä, mutta en ollut tullut koskaan piirtäneeksi sitä. Toivekylttihän kuuluu mieluiten tehdä kappaleesta, jota ei ehkä muuten kuulisi ja Petrillä on ollut paikkansa settilistoilla ilmestymisestään lähtien. Okei, tussikynä esiin ja hetki tuhertelua, siinä!

Tavastian keikka houkuttelee pääkaupunkiseudulle porukkaa myös paljon kauempaakin. Keikkapäivä päätetään siis ottaa vähän pidemmän kaavan kautta ja alkuiltapäivä vietetään kahden täyden autokunnan voimin Vihdin ja Nummelan maisemissa. Tällä kertaa retkikohteisiin kuuluivat mm. treenikämppänä toiminut vanha navetta ja Kirkkojärven rannan muinaiset kirkonrauniot (olisiko tämä sopiva paikka soolokeikalle? Entä jos silloin sataisi?) Musarikin kasvoi heinää.

Sadekuurot riivaavat onneksi vain Tikkurila-festareiden aluetta, joten saamme ryhmittyä rauhassa Tavastia-klubin ovelle ilman kastumisen pelkoa jo reilusti ennen ovien aukeamista. Jalkakäytävä tukittiin tuttuun tapaan tehokkaasti, kunnes saimme siirtyä sisäpuolelle tukkimaan salin ovelle johtavaa reittiä. Outoa taustamusiikkia… eikun hei, Anssi ja bändihän on siellä tekemässä sound checkiä! Mutta mikä on tämä biisi? Sanat erottuvat hieman heikosti oven läpi, mutta sen pystyy tunnistamaan kohta kappaleeksi Rakkaus upottaa.

Tuo kappale on kuultu akustisena versiona keväällä Isot biisit -ohjelman kellarilivessä, joten sen ilmestymistä keikkasettiin onkin jo osannut odottaa. Biisi käydään läpi pariin kertaan, ja sitten oven takana siirrytään toiseen kappaleeseen. No nyt on ihan vieras, tätä ei olla kuultu ikinä ennen. Tapailemme sanoja: irrallaan, viisaampii, bensaa liekkeihin? Jotain sen kaltaista tuntuu kuuluvan. Selvä, päätämme että tämän kappaleen työnimi on nyt Bensaa liekkeihin (tai Irrallaan, tai joku muu poimimistamme sanoista ja fraaseista) kunnes sen oikea nimi selviää. Taputamme ja hurraamme harjoitusrupeaman päättyessä. Oven läpi kuuluu vielä pieni pätkä Tanssilattian alkua ennen kuin sillä puolella hiljenee.

Liukuovi vetäistään aivan varoittamatta syrjään ja hurja ryntäys salin puolelle alkaa. Prkl joku tuoli on ihan reitillä, meinaan kompastua ja muutama sivulta kiilannut onnistuu nappaamaan viimeiset eturivin himoitut keskipaikat (Tuomaksen ja Antin mikrofonien välinen alue). Noh, otetaan sitten paikka tokasta rivistä, joka sekin on tietysti erinomainen paikka varsinkin kun edessäni on minua lyhyempää porukkaa. Tällä kertaa Tavastialla ei ole mellakka-aitaa joten yleisö pääsee ihan lavaan kiinni, ja viereeni saan pari hyvää kaveriani. Heistä toisen pyörätuolia voikin hieman lainata ruusukassin kannattimeksi. Kyseinen nuori mies on ihan ensimmäistä kertaa kokemassa Tavastian huumaa, joten me vanhemmat paikalla kävijät kerromme hurjia stooreja aiemmilta keikoilta nyt tiedossa olevan alkamista odotellessa.

Juuri ehdimme todeta, että kello taitaa olla nyt tasan yhdeksän, kun Ville ilmestyy lavalle ja välittömästi hänen perässään Anssia lukuun ottamatta koko bändi. Basistintakit, jee! Tanssilattialla on aloitusnumero (kuten sound checkin perusteella oli ollut mahdollista arvata) ja Anssi ilmestyy hapsutakissaan ilman kitaraa lavan keskelle. Tätä biisiä ei olekaan hetkeen kuultu, tanssitaan! Jo Millan aikana alkaa tuntua että täällä on aika kuuma, mutta niinhän Tavastialla kuuluukin olla. Itse asiassa hiki alkaa jo virrata, mutta ei tästä nyt mihinkään lähdetä etsimään viileämpää paikkaa. Puistossa-kappaleen aikana huomaa, miten hyvin yleisö on mukana. Porukat ovat kovaäänisiä, laulavat mukana ja kädet nousevat komeasti koko porukalta aina miksauspöydälle asti, tyylikkään näköistä! Kuuma keikka siis muutenkin kuin salin ilman lämmön puolesta.

Nyt on tarjolla ensimmäinen illan uusista kappaleista. Anssi kertoo, että seuraavaksi uusi biisi nimeltä Skidit – oho, ei siis kumpikaan niistä, joiden nimet tiedettiin, eikä kuulosta siltä bensabiisiltä – mutta se tämä on. Menevän kappaleen sanoitus kertoo keski-ikäisistä aikuisista, jotka iloitsevat siitä, että saavat skidit hoitoon ja voivat kerrankin irrotella porukalla. Haluaisivat olla yhtä nuoria ja vapaita kuin silloin joskus. (Nuorten vanhempien ongelmia, kyllä ne skidit siitä kasvaa ja sitten voi vapaasti irrotella aikuisporukalla.) Toinen säkeistö tuo välittömästi mieleen Kaija Koon Korkkarit kattoon -naisryhmän ongelmineen, vaikka tässä tarinassa aikuisporukka on hieman eri tyyliin viihteellä. Toimii.

Tämän yllätyspalan jälkeen palataan tutumpaan ohjelmistoon: Levoton tyttö, vauhdikas kitarakaksintaistelu, Karhun elämää riemukkaine bändin esittelyineen (”Teukka, Teukka, Teukka…”) Anssi luopuu kitarastaan, käy keräämässä lavan reunalta sinne asetetun ”Tahtoisin taivaalle lennähtää” -toivekyltin ja nyt siirrymme kuuntelemaan Petri Ruususen tarinaa. Ja kuten sovittua, kohdassa ”ei ollu massii hoitaa ruusuja mukaan” kaivamme ruusumme kasseistamme ja muista jemmoista ja ojennamme niitä Anssille, joka leveästi hymyillen ja edelleen laulaen kerää niitä niin ison kimpun kuin vain saa kouraansa mahtumaan. Loppuja ruusuja heilutetaan ja paiskotaan pitkin poikin lavaa, ja Anssi liukastuu niihin horjahtaen mutta jatkaen laulamistaan (hups, onneksi tuo ei näytä pahalta horjahdukselta).

Oho, siitähän tuli intensiivinen Petri! Ruusutonkin osa yleisöstä on mukana leikissä ja antaa hurjat aplodit kukkasille. Pitäähän luuseri-Petelle antaa kerrankin oma vuoronsa loistaa. Ehkä hän ei tällä kertaa otakaan sitä viimeistä fiksiä vaan raitistuu saman tien ja hänestä tulee hyvä isä syntymättömälle skidilleen? Joo, juuri tänä iltana, platinalevyrajan ylittämisen ansiosta, tarina ilman muuta päättyy näin. Jollain tulevalla keikalla Petri taas onnistuu vetämään överit ja saamaan ne siivet selkäänsä, tai sörssimään elämänsä jollain muulla tavalla. Eihän meidän tarvitse enää odottaa kuin runsaat 13 vuotta, niin Anssi kirjoittaa tämän stoorin seuraavan osan. Varrotaan vain kärsivällisesti.

Keikan hyvät hetket jatkuvat, sillä seuraavana on vuorossa nykyään aivan liian harvoin kuultu kaunis Palava silta, jota kuunnellaan hartaasti. Yleisö on keikan aikana ollut hauskan kovaäänistä ja välihuutoja (muitakin kuin ”soita Milla!”) on kajauteltu ansiokkaasti, kuten usein muulloinkin Helsingin klubikeikoilla, mutta nyt möykkääjät malttavat keskittyä kuuntelemiseen. Tällainen biisi menisi festarisetissä tai kaljanhuuruisella kapakkakeikalla hukkaan, mutta tänne Tavastialle se sopii. On tämä vaan hieno kappale.

Ja sitten on seuraavan uuden biisin aika. Rakkaus upottaa. Kappaleen aihio on tuttu, sillä se on kuultu kertaalleen kellarilivessä, ja sen jälkeen se oli Iltalehden nettisivuilla kuunneltavissa akustisena. Sanoitus on tainnut pysyä samana, mutta nyt kappaleelle on rakennettu komea bändisovitus, ja se on muuttunut haikeasta balladista kunnon rokiksi. Sanoituksessa joku parisuhde on mennyt poikki, mutta hei, siitä voi selvitä vaikka nyt tuntuu pahemmalta kuin on voinut edes kuvitella että voi tuntua. Mainiota tunteiden sanoiksi pukemista ja termistön antamista fiiliksille, joista masennuksessaan rypevä ei ehkä osaa ollenkaan puhua. Tässä on selvästi ainesta todelliseksi voimabiisiksi kaikille eron kokeneille. Joko se levy kohta ilmestyy? Ai ei ihan vielä, no jos tämä singlenä sitten?

No höh, miten nyt voi olla jo Nostalgian aika? Sehän tarkoittaa sitä, että keikka olisi muka jo loppupuolella, eikä se nyt taatusti ole, en minä ole vielä valmis lopettamaan! Ei edes haittaa vaikka joku minun lähelläni haisee todella hieltä, tanssitaan ja nostetaan kädet taas ylös! Nuuh, ai ne onkin mun kainalot, jotka haisee. Noh, deodorantti kieltämättä petti jo Millan aikana, mutta ei se mitään, TANSSITAAN! Ai että nuo pojat loikkivat alas rumpuraiserilta ja vetävät piruetteja, on tätä vaan mukavaa katsella!

Nostalgiasta vaihdetaan lennossa 1972:een, jonka alussa Anssi tiluttelee menemään niin vikkelin sormin että silmä ei meinaa pysyä mukana. Tuollaista käsien käyttöä arvostaa entistä enemmän, kun itse on hetken räpeltänyt ukulelen kanssa ja on melkein jo oppinut vaihtamaan soinnusta toiseen, mutta vain jos on tarpeeksi miettimisaikaa. Mutta nyt lähtee yhteislaulu ja ammattien luetteleminen, ja nyt pyöritään mekin, antaa mennä (no höh, mut ens kerralla sitten kaikki, jookos?)

Valkoisen Gretschin tahdittamina on nyt aika astella Nummelanharjulle, ja valotuikut syttyvät tähtitaivaaksi Tavastian hämärään saliin. Juuri tänään olemme olleet retkellä siellä ja seuranneet tämän biisin kulkua puistoa vallaten, sillan kaiteella kävellen, katuvaloja sammutellen ja harjulla kävellen. Osa meistä oli kulkenut katselemassa noita paikkoja ennenkin, osa oli nähnyt ne tänään ensimmäistä kertaa ja on jännittävää, miten niiden tutustuminen saa tämän tutun kappaleen kuulostamaan vielä elävämmältä.

Encoretauon aikana yleisö ei saa oikein edes koottua rivejään jatkamaan Nummelan oo-oo-oo-huutoa ennen kuin esiintyjät ilmestyvät taas näkyviin. We Will Rock You -henkinen intro käynnistyy ja muuttuu lainakappaleeksi Rappiolla, jonka jälkeen on tiedossa se luvattu kolmas uusi biisi, kesärakkauden iloinen kuvaus S.O.S.

Illan päätteeksi meille luvataan ajelu vanhan BMW:n kyydissä. Anssi vaihtaa kitaraa ja mikä ihme tuo on? Gibson Firebird, ihan uusi kitarako? Tuomaksella on aivan samanlainen, tosin ilman vibrakampea, ja kitarat saavat tervehtiä toisiaan hetken aikaa ennen kuin yleisö ajelutetaan loppuun asti ja keikka saa päättyä yhteiskumarrukseen. Tuttuun tapaan Anssi jää vielä pitkäksi aikaa kättelemään ja juttelemaan, kuten Anttikin. Myös Ville ja Saara saadaan kerrankin houkuteltua lavan etureunalle jakelemaan hyväntuulisina nimmareita (ja sitkein odottelija kuulemma onnistui hankkimaan jopa Tuomaksenkin nimmarin).

Tavastian taikaa saatiin kokea taas kerran. Täällä homma toimii ja kaikki on niin siistiä. Anssilta oli rohkeaa laittaa peräti kolme uutta, julkaisematonta kappaletta settilistaan mutta sekin riski kannatti, yleisö oli oikein tyytyväinen eivätkä ne mitenkään katkoneet esitystä, kuten joskus tuntemattomien biisien aikana käy jengin ollessa huuli pyöreänä että öö, mitä ihmettä ne nyt tekee, soittakaa urpot mielummin jotain radiosoitosta tuttua! Maailmassa tarvitaan selvästi enemmän keikkoja Tavastia-klubilla.

Settilista

Tanssilattialla
Milla
Puistossa
Skidit (uusi biisi)
Levoton tyttö
Battle
Karhunelämää
Petri Ruusunen
Palava silta
Rakkaus upottaa (uusi biisi)
Nostalgiaa
1972
Nummela

Rappiolla (Hassisen kone cover)
S.O.S. (uusi biisi)
Mikan faijan BMW

Nyt keikkaa seuraavana päivänä, sunnuntaina, saimme juuri kuulla että Anssi todella mursi luun jalastaan niihin ruusuihin kompastuessaan. Kuinka monta kertaa me olemme sanoneet toisillemme, että tehdään muuten mitä vaan hölmöä kunhan ei pilata keikkaa eikä rikota Anssia? Ja nyt me teimme juuri tasan sen. Olen erittäin pahoillani, anteeksi Anssi ja anteeksi muut fanit, joiden keikkakokemukset tulevat kärsimään meidän ajattelemattomuudestamme.