Aika on suhteellinen käsite. On kulunut vuosia siitä, kun olen viimeksi ollut väylällä tämän revohkan kanssa. Kuitenkin katsoessani Mäntsälän Shellillä miten miksaajamme Ame sulloo sinapissa kyllästettyä hot dogia suuhunsa, huomaan tuntevani kuinka juuri sillä hetkellä aika-avaruusjatkumossa jättimäinen mikrokuituliina pyyhkii kuluneet vuodet pois: tähän jäätiin ja tästä jatketaan. Jotenkin kodikasta. Ame ihastelee suureen ääneen lounaansa makua ja tuumaa, että hot dogin syöminen on vähän kuin laittaisi rahaa makkaraan.

Tien päällä käytävät keskustelut ovat yleensä laadukkaita. Matkalla Mikkeliin pohditaan esimerkiksi sitä, että jos talon vaatekaapista pääsee Narniaan, niin miten neliöt pitäisi ilmoittaa taloa myytäessä? Lasketaanko niihin myös Narnia? Puhutaan myös päivän Iltalehden julkaisemasta tutkimuksesta, jonka mukaan joka kolmas suomalainen on harrastanut seksiä työkaverin kanssa. Tämähän tarkoittaa sitä, että tilastollisen todennäköisyyden mukaan myös tässä meidän työporukassamme on täytynyt esiintyä pientä muhinontia. Ville rientääkin myöntämään hänen ja Amen välillä tapahtuneen kauniita asioita. Lisäksi päätetään, että meidän paluumme lavoille ei ole yksittäinen comeback, vaan pikemminkin kaksittainen ymback.

Esiintymisareena löytyy Mikkelin Kirkkopuistosta. Saapuessamme paikalle Haloo Helsinki -yhtye on juuri lopettelemassa omaa esitystään. Bändi näyttää olevan nuorison suosiossa: heidän astuessaan alas lavalta takahuonealuetta ympäröivä aita miehitetään nimikirjoituspyyntöjä kiljahtelevien teinien toimesta. Myös allekirjoittanut pannaan merkille: ”Onko tuo parta-ukko muka Anssikela? Hei, Anssikela – meidän äidit tykkää susta!”

Lavalla pannaan vehkeet kuntoon ja kitarat vireeseen. Näpit ovat umpijäässä ja soittaminen kivuliasta. Syyskuun loppupuoli on haastava ajankohta ulkoilmakonsertin järjestämiseen, huomaan varanneeni aivan liian niukasti vaatetta ylle. Toivottavasti keikan aikana valot hiukan nostaisivat lavan lämpötilaa.

Estradin edustalla partioi viiksekäs, lippalakkipäinen miekkonen, joka tulee soundcheckin aikana useaan otteeseen viittomaan minut luokseen, milloin milläkin asialla. Hän mainitsee harrastavansa valokuvausta ja haluaa antaa minulle muistoksi ottamansa kuvan. Mieheltä saamani kuva on tässä, siinä esiintyvät henkilöt ovat hänen kavereitaan:

Ennen konsertoimista käymme ruokailemassa. Lautasten ääressä ehdotan, että voisimme samalla istumalla laatia biisilistan keikkaa varten. Antti on eri mieltä: eikö olisi parempi kirjoittaa biisilista vasta keikan jälkeen? Silloinhan setti olisi vielä tuoreessa muistissa.

Sitten olemmekin jo lavalla. Väkeä on kokoontunut Kirkkopuistoon mukavasti. Erityisen ilahduttavaa on se, että lavan edustalla on runsaasti esitykseen innokkaasti osallitusvaa nuorisoa. Edellisellä kiertueella alkoi nimittäin olla vaikeaa bongata yleisön joukosta alle kolmekymppisiä. Olisiko tässä nyt käymässä niin, että nämä nuoret ovat niitä lapsuudessaan Nummelaa kuunnelleita, jotka haluavat nyt tulla nostalgiapäissään muistelemaan menneitä? On joka tapauksessa mahtavaa nähdä väkijoukossa vanhempien lisäksi myös tuorempaa verta. Suut laulavat sanoja ja kädet taputtavat rytmikkäästi – ihmisten eläytyminen keikkaan lämmittää sydäntä.

Lauteilla on nyt onneksi enemmän celciuksia kuin soundcheckissä. Hiljalleen sormetkin lämpeävät, soitto on silti hiukan kohmeista: bändin koneessa on pitkän tauon jälkeen selvästi vielä korroosiota. Emme me huonostikaan vedä, mutta hommassa ei kuitenkaan ole ihan sitä edellisen kiertueen parasta liitoa. Eiköhän se kuitenkin palaa jahka tässä saadaan hiukan lisää keikkoja vyön alle. Tältä pohjalta on nyt hyvä lähteä ponnistamaan.

Päätän hiukan lietsoa yleisöä: esitän toiveen, että huutaessani mikrofoniin ”ONKO TEILLÄ KOVA MEININKI?” vastaus kuuluisi: ”EI MITENKÄÄN ERITYISEN KOVA!” Näin myös tehdään. Kuulostaa yllättävän tyhmältä. Syntyikö tässä hyvä traditio syksyn keikoille?

Oikeastihan meiningit on tietysti mainiot ja lähdemme kotimatkalle hymyssä suin. Mitä tulee kaksittaisiin ymbackeihin, niin tämä ei ollut lainkaan pöllömpi. Kelpo syyskauden avaus!

♠    ♠    ♠

Peräänkuulutin etukäteen yleisön kuvaamia videoita. Niitä tulikin runsaasti, tässä kolme esimerkkiä:

Keikka räjäytettiin tulille bändisovituksella Aukion teemamelodiasta.

”EI MITENKÄÄN ERITYISEN KOVA!”

Romahduksen lopuke. Kappale esitetiin Mikkelissä ensimmäistä kertaa koko yhtyeen voimin.