TEDx Helsinki

Kuva: Tuuli Sotamaa
Kuva: Tuuli Sotamaa

Helsingissä, elokuvateatteri Bristolissa, järjestettiin eilen Suomen ensimmäinen TED-konferenssi (TED = Technology, Entertainment ja Design). Näissä tilaisuuksissa on tiivistettynä kyse siitä, että kootaan ihmisiä kuulemaan tuoreita ajatuksia, innovaatioita ja jakamaan ideoita. Tämä tapahtuu kuuntelemalla mielenkiintoisten puhujien lyhyitä esitelmiä, ns. TED Talkeja. Puhujat edustavat elämän eri kulmia, maailmalla TED Talkeja ovat pitäneet mm. Bill Clinton, Bill Gates, Gordon Brown ja Billy Graham. TED-organisaatio ei tavoittele voittoa: esiintyjille ei makseta palkkioita ja tilaisuudet ovat yleisölle ilmaisia (tosin niihin pääsee osallistumaan vain kutsusta). TEDien päämääränä on antaa ajatusten ja ideoiden virrata vapaasti, tarjota inspiraatiota ja uusia näkökulmia.

Myös minä olin paikalla: tapahtuman puuhamies, Alex Nieminen, oli tilannut Anna Puun ja minut myrkyttämään vakavat puheet muutamalla roisilla laululla (kyse oli siis taannoisen Parental Guidance -konsertin jälkilöylyistä). Vaikka esityksestämme ei tarjottukaan taloudellista kompensaatiota, lähdin kuitenkin kernaasti mukaan: olinhan jo aikaisemmin törmännyt netissä mielenkiintoisiin TED Talkeihin, ja odotin kuulevani stimuloivia puhujia myös Helsingissä.

Suomen TEDx:n (tuo x tulee muuten siitä, että konferenssi oli pistetty itsenäisesti pystyyn paikallisin voimin) puhujakaarti ei ollut aivan yhtä nimekäs kuin päätapahtumassa. Voin kuitenkin ilokseni todeta, että harmaa aivomassani sai kun saikin uutta mäystettävää. Koko tilaisuuden referoiminen olisi työlästä ja tylsää. Siksi tarjoilenkin tässä vain muutaman pienen sytykkeen – hajanaisia ajatuksia, jotka sysäsivät omaan myllyyni liikettä. (Seuraavat sitaatit perustuvat vain hataran muistini varaan. Saattaa olla, että sekoitan niihin omia tulkintojani. Lavalla nähtiin myös muita puhujia kuin alla mainitsemani.)

♠    ♠    ♠

UCLA:n arkkitehtuurin professori, Kivi Sotamaa, pohdiskeli elämysten syntymekaniikkaa. Hän piti yllätyksellisyyttä tärkeänä komponenttina: materiaalina esimerkiksi marmori ei sinänsä tarjoa elämystä – mutta jos se onkin veistetty muistuttamaan kangasta, saavutetaan elämys. Suomalaisessa arkkitehtuurissa edetään liikaa itsestäänselvyyksien kautta. Esimerkiksi suurten, tasaisten lasipintojen rakentamisessa pyritään läpinäkyvyyteen – vaikka elämyksellisempää olisikin muotoilla lasia muilla tavoin. Suomessa on tapana, että puun pitää näyttää puulta, kiven kiveltä ja teräksen teräkseltä. Tuloksena on tylsää.

♠    ♠    ♠

Helsingin Yliopiston psykologian professoria, Göte Nymania, puolestaan kismitti ihmisen käyttäytymiseen ja aivojen toimintaan liittyvät tyhjänpäiväiset tutkimukset, joista media tasaisin väliajoin revittelee otsikoita tyyliin ”Tutkimus: Ajatukset syntyvät aivoissa.” Nyman peräänkuulutti tällaisten tutkimusten nollahypoteesia; väittämää, jota on lähdetty kumoamaan. Onko joku muka oikeasti miettinyt, etteivät ajatukset ehkä synnykään aivoissa?

Göte Nyman myös kertoi, että monasti tutkimustuloksista jää elämään harhaanjohtavaa tietoa. Tunnettu esimerkki on Stanley Milgramin 60-luvulla suorittama tottelevaisuuskoe, jossa osoittautui, että 60 prosenttia koehenkilöistä olivat käskystä valmiita antamaan toisilleen hengenvaarallisia sähköiskuja. Mainitsematta on kuitenkin jäänyt se suuri joukko ihmisiä, jotka kokonaan kieltäytyivät osallistumasta moiseen kokeeseen.

♠    ♠    ♠

Kapellimestari Benjamin Zanderin TED Talk katseltiin Bristolin valkokankaalta. Hän demonstroi musiikin voimaa ja kertoi tavoitteestaan saada ympärillään olevien ihmisten silmät loistamaan: ”Jos perheeni silmät eivät loista, niin mikä minä oikein olen?”

Zander myös kertoi koskettavan tarinan keskitysleiriltä selviytyneestä naisesta. Tämä oli ollut viisitoistavuotias, kun hänet oli pakattu leirille vievään junaan yhdessä kahdeksanvuotiaan veljensä kanssa. Veli oli unohtanut kengät, jolloin sisko oli läksyttänyt häntä ja haukkunut tyhmäksi. Nämä olivat viimeiset sanat, jotka hän sanoi veljelleen. He eivät enää nähneet toisiaan junamatkan jälkeen, veli ei selviytynyt. Keskitysleiriltä palattuaan sisko oli päättänyt, ettei enää ikinä sano mitään sellaista, mikä ei kestäisi päivänvaloa viimeisinä sanoina.

Benjamin Zanderin TED Talk on erinomainen. Se on kaikkien nähtävillä TEDin sivustolla: kehoitankin jokaista varaamaan 20 minuuttia ja katsomaan puheen.

♠    ♠    ♠

Saku Tuomisen puheesta jäi parhaiten mieleen, että hissien painetuin nappula ei suinkaan ole ykköskerroksen nappi, vaan se, jolla ovet saa nopeammin kiinni. Näin kiire meillä on.

♠    ♠    ♠

Designer-guru Stefan Sagmeisterin esitys katseltiin myös valkokankaalta. Hän pistää koko yrityksensä sapattivapaalle aina joka seitsemäs vuosi – siis lappu luukulle kokonaiseksi vuodeksi. Tuon vuoden aikana hänen itsensä ja kaikkien työntekijöiden on määrä toteuttaa omia projektejaan ja kiinnostuksen kohteitaan. Sagmeister kertoi sapattivuoden johtavan siihen, että sitä seuraavat kuusi vuotta töissä toteutetaan lähes pelkästään tuon yhden vapaan vuoden aikana syntyneitä ideoita.

♠    ♠    ♠

Minun ja Annan esityksen pointtina oli puolestaan se, että kauneutta voi löytyä yllättävistäkin paikoista – pitää vain osata katsoa oikealla tavalla. Tässä pari yleisön seasta kuvattua videota:

TED-sivusto löytyy täältä. Tarjolla on satoja kiinnostavia ja innostavia puheita. Varatkaa hetki aikaa ja heittäytykää uusien ajatusten virtaan!

Kommentit

  1. Olin joskus Saku Tuomisen luennolla luovuudesta. Viisaita ajatuksia oli hänellä, sai uskomaan itseensäkin.

    Perhanan päheitä versioita kasarihumppahevihelmistä! Levylle.

  2. Aivan mahtava veto! Osui ja upposi, niin musiikillisesti kuin sisällöllisestikin.

    Ei kellään ole klippiä kakunleikkaamisesta? Oli häkellyttävän kaunis tulkinta järisyttävän hienosta biisistä!

  3. Harmi, että missasin kyseisen tapahtuman 🙁
    Mielenkiintoisia ajatuksia. Tällaisia tilaisuuksia pitäisi olla paljon enemmän.

    Anssin ja Annan vedot ovat myös aivan jäätäviä!

  4. Olipas siellä näköjään esillä mielenkiintoisia näkökulmia. Hienoa, että on tuollaisia juttuja, mitkä oikeasti laittaa miettimään asioita. Noista mainitsemistasi esimerkeistä etenkin tuo hissin painetuin nappula ja keskitysleiriltä selviytynyt nainen saivat minut ainakin mietteisiin pelkästään luettuani tuon juttusi. On melkoinen haaste yrittää elää tätä elämää siten, että olisi ns. puhdas päänalunen itsellä jos elämä jostainsyystä yhtäkkiä päättyisikin ennenaikaisesti..No joo, ajatukset on kohta ihan solmussa!

    Todella hienot esitykset noilla videoilla! Yleensä en henkilökohtaisesti erityisemmin pidä Anna Puun esiintymistavasta, mutta nyt kyllä hatun nosto hänellekin tässä yhteydessä! 🙂

  5. Kiitos hyvästä koosteesta tapahtumasta omalta osaltasi. Kirjoituksesi palautti mieleen monta hyvää pointtia TEDx -tapahtumasta. Oli mukava nähdä monenlaisia ihmisiä lavalla/screenillä, puhumassa asioista jotka ovat heille tärkeitä.

    Ja sitten te (Anssi ja Anna)… oli kyllä aikalailla omanlaiset tulkinnat kappaleista mikä on tässä tapauksessa ihan hyvä juttu. En erityisesti ole innostunut kaikkien kappaleiden sanoituksista, mutta se musiikillinen ilmaisu ja keskittyneisyys toteuttamiseen ja laulamiseen oli hienoa nähtävää.

    Erilaisia näkökulmia asioihin ainakin annettiin.
    Hyvä niin.

  6. […] tänne kunhan ne on saatu linjoille. Ehkä yllättävin esitys TEDx Helsingissä oli viihdepuolen Anssi Kela ja Anna Puu, jotka hekin rikkoivat konventioita esittämällä W.A.S.P. , AC/DC ja Twister Sister […]

Roskapostin vuoksi vanhoista artikkeleista on kommentointi suljettu automaattisesti.