Something old, something new

| Tagit: , , | Aiheet: Kirjat, Musiikki | Kirjoittaja:

kitaraUseimmat varmasti tuntevat angloamerikkalaiseen häätraditioon liittyvän lorun: Something old, something new, something borrowed, something blue. Tällä viitataan morsiamen pukeutumiseen: mikäli hääpuvussa on jotain vanhaa, jotain uutta, jotain lainattua ja jotain sinistä, niin avio-onni on taattu.

Olen jälleen viime päivinä yrittänyt keksiä uusia lauluja ja tulin ajatelleeksi, että itse asiassa tuo häähokema pitää sisällään varsin nasevat kriteerit myös biisintekoon. Käsittelen niitä nyt lyhyesti laulaja-lauluntekijän vinkkelistä – ammattimaisesti toisille artisteille kirjoittaviin hittinikkareihin seuraavat teesit eivät välttämättä päde.

”Something old, something new”

Tämän toteuttaminen onkin vaikeaa. Artistin olisi luonnollisesti syytä kehittyä ja uudistua, mutta tehdä se kuitenkin niin, ettei samalla hukkaa itseään. Laulujen olisi siis oltava sekä tuoreita että tuttuja ja turvallisia. Jos artisti satsaa vain jälkimmäiseen, luottaa liiaksi hyväksi havaittuun kaavaan ja karsastaa uusien asioiden kokeilua, niin on vaarana, että tuotanto alkaa ei-niin-pitkässäkään juoksussa haiskahtaa ummehtuneelta. Jos puolestaan johtotähtenä on pelkkä taiteen nimissä tehtävä kokeilunhalu ja rajojen venyttäminen, niin tällainen artisti menettää helposti yleisönsä mielenkiinnon – tuuliviirien tuotannosta voi olla työlästä hakea punaista lankaa.

Oma tapani kiertää nämä karikot on se, että pyrin olemaan ajattelematta koko asiaa. Mikäli biisiä tehdessäni miettisin kuumeisesti, että täytyypä pursottaa tämäkin ralli täyteen niitä vanhojen hittieni ainesosia, niin ajautuisin lauluni kanssa melko varmasti metsään. Aivan yhtä turmiollista olisi tuumailla, että nytpä tempaisen biisin, jollaista kukaan ei minulta odottaisi – kyllä yllättyvät! Molemmissa ajatushäkkyröissä on kieltämättä houkuttelevatkin puolensa, mutta minusta parasta on kuitenkin antaa laulujen tulla luonnostaan, lataamatta niihin liikaa ennakko-odotuksia. Tällä tavoin biisit kasvavat kanssani, vaikka niihin jäävä sormenjälkeni ei sinänsä muutukaan. Jos oman äänensä on pystynyt löytämään, niin vain täydellinen idiootti heittää sen menemään.

Lauluntekijälle kaikkein tärkeintä on olla uskollinen itselleen. Ääni, jota ensisijaisesti kannattaa seurata, kuuluu sydämestä – se ei tule kavereiden, levy-yhtiöiden, median tai fanien suusta.

”Something borrowed”

Säveltäessä ja sanoittaessa on hyvä pitää mielessään, että kaikki on jo tehty. Ihan kaikki. Tätä faktaa vastaan on turha rimpuilla, silloin ei synny mitään järkevää. Itse toiminkin yleensä niin päin, että suorastaan syleilen tätä tosiasiaa: ajatus siitä, että kaiken tekemäni on joka tapauksessa joku toinen tehnyt aikaisemmin (ja luultavasti vielä paremmin), on mielestäni hyvinkin vapauttava. Olenkin usein polkaissut biisinteon käyntiin lähtemällä röyhkeästi varkaisiin: nappaan jonkun toisen kappaleesta melodian ja sointukulun, muutan joitakin säveliä, peukaloin rytmiikkaa ja vaihdan pari sointua toisiin. Kas vain: uusi laulu! Matkan varrella biisi joka tapauksessa hakee oman uomansa niin, että lähtökohta on erittäin harvoin enää kuultavissa lopputuloksesta.

”Something blue”

Ymmärrän sanan blue tässä yhteydessä surumielisyytenä. Lienee olemassa jonkinlainen luonnonlaki, jonka mukaan surullisia lauluja on huomattavasti helpompi kirjoittaa kuin iloisia. Tietysti duurivoittoisiakin biisejä tarvitaan, mutta omasta mielestäni nekin ovat kiinnostavampia silloin, kun kirjoittaa paratiisiin luikertelemaan edes jonkinlaisen käärmeen. Olisiko tässä kyse kansallisesta taipumuksestamme haikeuteen? Kaamoksen keskellä duuritkin vedetään mollissa.

Raadollisesti tämän voisi kiteyttää niin, että molli myy. Katsokaa vaikka iltapäivälehtien otsikoita.

* * * 

Mikäli tähän aiheeseen kiinnostaa sukeltaa syvemmälle, niin suosittelen tutustumaan Heikki Salon mainioon Kahlekuningaslaji – laululyriikan käsikirja -teokseen.


Kommentit

  1. Itselläni o juuri toi Salon kirja ollu pari viikkoo lainattuna. Se o parempi ku se Askon sulle suosittelema pruju.

    Anssi kerro top 4 ”plagiaattisi” Something borrowed-osastolta;)

  2. Mikäli viittaat tuolla prujulla Raymond Carverin esseeseen kirjoittamisesta, niin se on kyllä edelleen katekismukseni mitä tulee kirjoittamiseen yleisellä tasolla – laulujen rustaamisestahan se ei varsinaisesti kerro. Myös Stephen Kingin kirja ”Kirjoittamisesta” on hyvä ja suositeltava teos.

    Mitä tulee omiin biiseihini, niin nyt kun asiaa oikein miettii, niin heti ei tule mieleen kovinkaan montaa suoraa lainaa. Tämä ei tarkoita sitä, että yrittäisin väittää laulujeni olevan lainavapaata vyöhykettä – juuri nyt ei vain muistu mieleen, mistä olen alunperin lähtenyt varastelemaan.

    Seuraavat kuitenkin tulivat näin äkkiseltään mieleen:

    Everlast: What It’s Like –> Mikan faijan BMW (sovitusidea ja tuotanto)
    Bruce Springsteen: She’s The One –> Joki (säkeistön kitara/pianoteema)
    Don Henley: Boys of Summer –> Jennifer Aniston (säkeistön loppuosan pianomelodia)
    Tom Petty & The Heartbreakers: American Girl –> Rock-unelma (rumpukomppi)
    Suuria kuvioita -biisi puolestaan on tuotannon, soiton, soundien ja yleisen poljennon osalta pastissi Neil Youngin & Crazy Horsen koko tuotannosta.

  3. Pitipä laittaa tilaus menemään tuosta Heikki Salon kirjasta, jospa sitä vielä ryhtyisi lyyrikoksi. Samalla huomasin, että Pekka Mäkelän Kotistudio kirjasta on tulossoa päivitetty versio, Kotistudion paluu.

    Olen pohtinut jonkun aikaa, iän vaikutusta luovuuteen. Monien lauluntekijöiden kulta-aika tuntuu sijoittuvan tuonne 20 kympin tienoille. Vai tuntuuko vain siltä, koska pop/rock on ollut perinteisesti nuorisomusiikkia. Löytyyköhän jostain tilasto 100 suosituimmasta rock/pop kappaleesta ja tekijöiden iästä. Pystyykö keski-iässä vielä kirjoittamaan hyviä biisejä?

  4. Kyllä sä pystyt. Ensin pitää elää ja sit kirjoittaa. Olet katu-uskottavampi kuin luuletkaan.

    GoAt

  5. Olen itsekin toisinaan pohtinut tätä asiaa. Miksi artistin kymmenes levy on niin harvoin samaa kaliiberia kuin ne ensimmäiset? Ikääntyvillä lauluntekijöillä on tapana kehuskella, että laulut ne senkun vain paranevat, mutta jostain syytä yleisö ja kriitikot tuntuvat harvemmin jakavan saman mielipiteen. Miksi kokemuksen, ammattitaidon ja rutiinin karttuminen ei välttämättä johdakaan parempiin biiseihin?

    Kyse saattaa osaltaan olla uutuudenviehätyksen karisemisesta. Ensimmäisillä levyillään oman soundinsa juuri keksinyt artisti kuulostaa tuoreelta, mutta kun soundista muodostuu tavaramerkki, niin se alkaakin pian maistua eltaantuneelta – vaikka itse biisit olisivatkin periaatteessa ihan yhtä hyviä. Ne eivät vain enää tunnu samalta kuin silloin, kun ne pääsivät lyömään kuulijan ällikällä.

    Kyllähän sekin on totta, että monesti artistit kadottavat iän myötä sen kipinän, joka on leimannut alkuperäisiä töitä. Enää ei ole samanlaista intoa, vimmaa ja nälkää. Tätä korvaamaan voi kuitenkin tulla uudenlaista kypsyyttä ja yleistä perspektiiviä asioihin. Pidänkin Johnny Cashin esimerkkiä erittäin lohdullisena: hän ylsi parhaimpiin töihinsä vasta kuusikymppisenä. Tämä antaa meille kaikille toivoa.

    Tuo Keski-ikäisen miehen mainitsema tilasto olisi tosiaan kiintoisaa nähtävää. Musiikkia tehdään monen ikäisille. Nuoriso ei ehkä arvosta keski-ikäisten biisinikkareiden näkemystä, mutta onneksi vuosien kuluessa ns. nuorisomusiikilla tulee olemaan yhä vanhempia ja vanhempia kuulijoita.

  6. Ehkä tässä on vielä toivoa sitten. Jos ei syntynyt mestariteoksia kaksikymppisenä, niin ehkä sitten nyt, heh.

  7. Nastaa luettavaa nää.

    Ootsä muuten noi Thaimaa-blogit kirjottanu samalta reissulta ku teit sen videon Hard Pipe?

    -V

  8. On muuten aivan loistava tuo Kahlekuninagslaji, minulle kävi niin että kun olin lukenut ensimmäiset kymmenen sivua, pääni pursusi jo ideoita ja halua päästä toteuttamaan niitä 🙂

  9. Tuli itsekkin luettua tuo Kahlekuningaslaji. Hyvä kirja, vaikka välillä tuli tunne, että tämä on aivan liian haastava laji meikäläiselle.

    Eräs kipale teksteineen, tuli tuon kirjan avulla kuitenkin muokattua. Siinäkin on jotain vanhaa, jotain uutta jotain lainattua ja jotain sinistä. Lakeuden Kuu niminen kantrihumppa. Jos kiinnostaa, tuon voi kuunnella täällä http://www.myspace.com/lakeudenkuu

  10. Hei,Anssi! Onko ok kommentoida näitä juttuja vielä täältä aikojen päästä? (nyt taitaa laukata jo toukokuu 2010 ja tämän morsiopuvun reseptin olet kirjoittanut vuosi sitten helmikuussa)?

    Nämä sinun pikku jutut on todella ihastuttavia, mikä tekee mielen virkeäksi ja tukan 89,5 % tuuheammaksi. 🙂

    Oikeasti. Olen juuri nyt äskettäin lupautunut laatimaan muutaman häälaulun tilauksesta….eli varastan nyt oppia sulta ja panen tuulemaan, kiitos!

  11. On luonnollisesti ok ja suotavaakin kommentoida vanhoja postauksia. Silloin esiin nousee blogin pohjamudista juttuja, jotka olen jo itsekin unohtanut. Hyvänä esimerkkinä tämä kirjoitus!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.