Thaimaassa, osa III

| Tagit: , , | Aiheet: Matkailu | Kirjoittaja:

Jatkoa edellisestä osasta:

aurinko
Aurinko nousussa Siaminlahdella.

Seuraava kohde oli Siaminlahdella sijaitseva Koh Tao. Sinne päästäkseen piti vaihtaa Thaimaan länsipuolelta itäpuolelle ja matkustaa jälleen urakalla: ensin lautalla Koh Lipeltä Pak Baraan ja sieltä kuuden tunnin ajo minibussilla Suratthanin satamakaupunkiin (kyyti ei onneksi tällä kertaa ollut yhtä hengenvaarallinen kuin edellinen ajomatka Phuketin mielipuolen Corollalla). Matkat lautalla ja minibussilla oli varattu etukäteen Lipellä olevasta matkatoimistosta ja kaikki sujuikin kuten oli sovittu. 

Suratthanista pääsi Koh Taolle yölautalla. Tästä öisestä merimatkasta kuitenkin muodostui yksi elämäni kurjimmista matkustuskokemuksista. Lautta oli parikymmentä metriä pitkä purtilo, jonka matalan välikannen kummallakin seinustalla oli kaksi pitkää patjaa. Näillä siskonpedeillä makaili viisikymmentä matkailijaa, kylki kyljessä. Tämä ei olisi muuten ollut mikään ongelma, mutta aloin palella lautan päästyä merelle. Olin typeryyksissäni käynyt makuulle ilman peittoa, pelkissä shortseissa ja t-paidassa – mieleeni ei trooppisessa ilmastossa ollut juolahtanut, että öisellä merellä saattaisi olla hieman vilpoisampaa. Nyt oli liian myöhästä varustautua, matkatavarani olivat alemmalla kannella, n. sadan muun laukun ja rinkan alla (olin saapunut lautalle ensimmäisten joukossa). Niinpä oli vain maattava paikallaan ja hytistävä.

Minuutit ja tunnit ovat harvoin madelleet niin hitaasti kuin tuona yönä. Yritin vauhdittaa unentuloa nappaamalla nukahtamislääkkeen, mutta sekään ei tarjonnut armahdusta. Valot oli sammutettu, joten en voinut lukeakaan. Hampaat kalisten pötköttelin hyvinkin vittuuntuneena odotellen kahdeksan tunnin matkan päättymistä. Kyljessäni karvainen saksalainen reppumatkailija maiskutteli unessa tyytyväisenä suutaan ja hamusi minua kainaloonsa.

Auringonnousu nosti vihdoin lämpötilaa sen verran, että sain viimeisten kilometrien aikana unen päästä kiinni. Vinkkini niille lukijoille, jotka suunnittelevat tällaista yölauttailua onkin se, että kannattaa varustautua jonkinlaisella huovalla tai peitteellä.

Siskonpeti odottamassa matkustajien saapumista.
Siskonpeti odottamassa makuupaikkojen täyttymistä.

 

Majapaikka Koh Taolla oli varattu Sairee Hut -nimisestä resortista. Ympäristön lähempi tutkiminen ei uuvuttavan yön jälkeen pahemmin kiinnostanut: heti bungalowiin päästyäni romahdin sänkyyn ja menetin muutamaksi tunniksi tajuntani.

Tao on pieni, parinkymmenen neliökilometrin kokoinen saari, joka on erityisesti sukeltajien suosiossa lähiympäristössä olevien useiden hyvien sukelluskohteiden ansiosta. Taon länsirantaa halkoo etelästä pohjoiseen vedetty betonitie. Liikenne tällä valtaväylällä on Thaimaan mittakaavassa rauhallista, se koostuu suurimmaksi osaksi mopoista ja turistien kuljetukseen tarkoitetuista avolava-autoista. Sataman ympärillä on Mae Haadin kylä, joka on ennen ollut saaren keskus. Nykyisin elämä tuntuu olevan siirtynyt enemmän pari kilometriä pohjoisempana olevan Saireen rannan ympärille. Rannan viertä kulkee kapea kävelykatu, jonka varrella on paljon ravintoloita, resortteja, sukelluskouluja ja erilaisia liikkeitä. Kaikki on kuitenkin melko pienimuotoista: ei korkeita taloja eikä pahempaa hulinaa.

Sairee Hutin juoksupoika hakemassa kookosta.
Sairee Hutin juoksupoika hakemassa kookosta.

Oma majapaikkani, Sairee Hut, oli muutaman sadan metrin päässä tämän kävelykadun pohjoispäästä. Sijainti oli melko onnistunut: saaren yöelämä oli kuulomatkan ulkopuolella, mutta erilaiset ruokapaikat kuitenkin kävelymatkan säteellä. En silti lähtisi maalaamaan Sairee Hutista mitenkään erityisen idyllistä kuvaa: mökit olivat lähes kiinni toisissaan ja niitä rakennettiin vielä lisää – sirkkelin huuto ja vasarain pauke säesti oleskelua omassa bungalowissani. Heti ikkunan takana oli naapuriresortin uima-allas, jossa vesselit iloisesti kiljahtelivat aamusta iltaan. Pihamaa oli hiekkakenttä, jonka keskellä oli liejuinen lampi. Majapaikan miljöö ei siis stimuloinut samalla tavoin kuin Koh Lipellä, joten päivät tuli vietettyä mieluummin liikenteessä. 

Kävin univelan nukuttuani vuokraamassa mopon, jolla lähdin kartoittamaan saarta. Mopoilu on hyvä ja edullinen tapa tutustua matkakohteeseen, mutta pari asiaa on syytä ottaa huomioon: 

● Mopoja vuokraavat firmat tekevät varsinaisen tilinsä sillä, kun turisti kaatuu tai muuten naarmuttaa menopeliään: tällöin omistaja pääsee laskuttamaan korjauskulut ja varaosat kalliimman mukaan. Jos vuokraamasi mopo on uutuuttaan kiiltelevä (kuten esim. Koh Taolla suurin osa oli), niin vuokraamistilanteessa kannattaa osoittaa omistajalle pienimmätkin naarmut, ettei niistä joudu myöhemmin mopoa palauttaessa tilille.

● Mikäli vahinko kuitenkin tapahtuu, niin on todennäköisesti halvempaa viedä mopo itse kaikessa hiljaisuudessa korjaamoon ja palauttaa se pokkana uusilla katteilla. Muutama vuosi sitten minulla karkasi Phuketissa mopo käsistä ja toimin tuolloin juuri näin. Kulkupeli oli korjattu alle vuorokaudessa, eikä sen omistajalla ollut palautustilanteessa mitään huomautettavaa (kaverini palautti, olin itse yltäpäältä siteissä – mikä olisi saattanut herättää epäilyksiä). Säästin tällä tavoin pitkän pennin.

Mopoillessa ei kannatakaan lähteä kilpasille paikallisten kanssa, vaan pitää pää kylmänä ja ajaa vauhtia, joka tuntuu itselle sopivalta. Kokemuksesta tiedän, että sairaalassa viruminen syö lomatunnelmaa jonkin verran. Kaatumisen ei tarvitse olla edes paha: kun ajovarusteina ovat shortsit ja varvastossut, niin silloin periaatteessa harmitonkin tuiskahdus saattaa vaatia nahan tikkaamista. Thaimaassa sairaalat ovat täynnä turisteja, jotka ovat tunaroineet mopoilla tai moottoripyörillä. Oikealla asenteella liikennöinti on kuitenkin turvallista ja mukavaa.

hammock
Riippumatto toimii.

Koh Taon itäpuoli on rauhallisempaa tienoota, siellä on pittoreskeja rantoja ja pieniä resortteja. Näillä matkailija tavoittaa helpommin täydellisen rauhan ja paratiisisaari-tunnelman, mutta näihin resortteihin pääseminen ja niistä poistuminen on melko työlästä: niihin päästäkseen täytyy taivaltaa pieniä sorateitä, jotka sateet ovat jyrsineet todella ruotoiseen kuntoon. Matkat ovat hieman liian pitkiä jalan taitettavaksi ja mopolla pahimpien mäkien (joita on paljon) ajaminen kysyy jo jonkin verran luonnetta – pimeässä en välttämättä lähtisi riskeeraamaan niissä henkeäni. Näille syrjäisemmille rannoille majoittuessaan joutuu siis tinkimään esim. mahdollisuudesta käydä iltaisin aterioimassa erilaisissa ravintoloissa. Niin hyvää kuin thairuoka onkin, niin kyllä sitä jossain vaiheessa alkaa jo kaivata ruokavalioonsa pientä vaihtelua.

Ravintoloiden suhteen voisikin tässä yhteydessä muistuttaa nyrkkisäännöstä: mitä enemmän erilaisia etnisiä vaihtoehtoja ravintola ulko-ovellaan mainostaa (thai-food, italian, mexican, indian…), sitä luokattomampaa ruoka todennäköisesti on – menussa ruokalajien määrä ei totisesti korreloi laadun kanssa. Kannattaakin ennemmin hakea ravintoloita, jotka ovat erikoistuneet johonkin tiettyyn asiaan ja hoitavat sen kunnialla.

Kuten sanottu, Tao ei ole iso saari ja mopon kanssa se on nopeasti koluttu. Löysin rinteiltä väkeviä näköaloja ja mukavia pieniä terasseja, joiden riippumattoissa tai säkkituoleissa oli oivallista eksyä muutamiksi tunneiksi tieteiskirjojen universumeihin. Kävin myös sukeltamassa (jota taisinkin hehkutella jo riittävästi edellisessä kirjoituksessani) ja vietin päivän Taon vieressä olevalla Nang Yuanin saarella.

Nang Yuan
Nang Yuan.

Nang Yuanille pääsee esim. Saireen rannalta pitkähäntäveneellä varttitunnissa. Alue on luonnonpuisto; se koostuu kolmesta saaresta, joita yhdistää eräänlainen meressä oleva hiekkadyyni. Tämän hiekkakaistaleen ansiosta saarelta toiselle on mahdollista kävellä kuivin jaloin. Eteläisimmän saaren korkealle huipulle on rakennetty hutera portaikko, jonka kiipeämällä pääsee ihastelemaan varsin mainiota näköalaa. Mikäli matka käy Taolle, niin visiitti Nang Yuanille on erittäin suositeltava. 

Taolla ollessani myös söin jotain sopimatonta ja podin lyhyen, mutta sitäkin railakkaamman vatsataudin. Mainitsen tämän siksi, että meillä suomalaisilla on useasti taipumus vältellä lääkkeiden ottamista, vaikka on tilanteita, joissa niihin kannattaisi turvautua. Kun tässä nyt on muutenkin tullut jaettua ohjeina erinäisiä itsestäänselvyyksiä, niin sanotaan vielä tämäkin: lomapäiviä on aivan turha hukata sairasteluun – mikäli pöpö yllättää, niin välittömästi sellaiseen kauppaan, jonka ovessa on vihreä risti. Paikallisilla apteekkareilla on hyllyissään mömmöjä, joilla tauti kuin tauti on vuorokaudessa selätetty ja matkanteko voi taas jatkua hymyssä suin.

Matkaraportin viimeisessä osassa käydään vielä katsastamassa Koh Phangan – ja ollaan vaarassa räjähtää!

● ● ●

TIETOA HINNOISTA:

Yölautta Suratthanista Koh Taolle: 500 bahtia/henkilö (n. 10 euroa)
Mopon vuokra: 150 – 200 bahtia/vrk (n. 3 – 4 euroa)
Tankillinen mopon bensaa: n. 50 – 90 bahtia (alle 2 euroa)


Kommentit

  1. Haudi hau!

    nastaa luettavaa. itse olin thaimaassa cha-amissa tammikuun alusta alusta kaksi viikkoa. Se oli ensimmäinen kertani. Kyllä pidin paikasta 🙂

    Oletko itse Anssi monesti käynyt Thaimaassa ja milloin tämän viimeisimmän reissusi olet tehnyt?

  2. Olen matkustellut Thaimaassa neljästi. Tämä raportoimani reissu tapahtui viime vuoden lopulla.

  3. Miksi kirjoitat minä-muodossa, vaikka aiemmin on käynyt ilmi, että teitä oli neljä matkassa?

  4. En ollut liikenteessä toki yksin. Reissaajien kokoonpano vaihteli matkan aikana, välillä meitä oli enemmänkin kuin neljä. Halusin kuitenkin kirjoittaa vain omasta näkökulmastani, eivätkä kaikki mukana olleet välttämättä edes halua tulla mainituksi tässä yhteydessä.

  5. Tässä blogi-lueskelussa kävi samoin kuin kirjasi Kesä Kalevi Sorsan kanssa: tuli ahmittua kaikki blogisi löydettyäni väylä Facebookista kirjoituksiisi. Kirjasi oli muuten oikein mukavaa luettavaa; sitä ei kerta kaikkiaan voinut lopettaa. ”En ole rasisti, mutta…” -kirjoituksesi oli myös antoisa, jonka takia tässä kukunkin… Nyt olisi sille nukahtamisen uudelle lähestymistavalle käyttöä: pillerit!

    Olin samoihin aikoihin samalla mantereella reissaamassa kuin sinä (ymmärtääkseni (tiedän milloin olin siellä itse)) ja lukiessani blogiasi matkaamisestasi, ajattelin, että olisipa ollut hieno nähdä Anssi Kela reissun aikana, kunnes luin yhdestä blogistasi: ” – – Suomessa työnkuvaani kuuluu, kun ihmiset osoittelevat minua sormella. Ulkomailla haluaisin kuitenkin välttää tämän ja harmistun jos minut tunnistetaan.” Onni onnettomuudessa, sillä olisin ollut varmasti yksi niistä sormella osoittelijoista ja ”suojauksien nostajista.” Huh!

    Loppunuoleskelut: Vielä kerran onnittelut hyvästä kirjasta (kirjoitustyylisi ja -tapasi ovat mukaansa tempaavia ja hauskoja), blogisi ovat lukemisen, odottamisen ja valvomisen arvoisia. ”En ole rasisti, mutta…” -blogi kommentteineen osoittaa sinussa jotain erityisen hienoa ihmisenä. Musiikkisi on kuin hunajaa teessä.

    Nyt liikutaan jo selvästi ruskealla vyöhykkeellä. Tulikin semmonen fiilis että tuijottaisin veljesi tuotosta koristavaa puolukkaa… nyt pillerikaapille!

    Pidä itsesi Anssi Kelana

  6. Kieltämättä tämän palautteen luettuani takamus tuntuu hieman märältä. Mutta tattis joka tapauksessa!

    Mitä tulee tuohon maamiehien kohtaamiseen ulkomailla: olen minä reissuilla tutustunut uusiinkin ihmisiin, joiden kanssa on pidetty yhteyttä vielä matkan jälkeenkin. Eli ei kirjoittamaani pidä tulkita siten, että kokisin olevani jonkinlainen pyhä lehmä, jota ei saa lähestyä. Tai, että menettäisin tuollaisissa tilanteissa malttini. Ei suinkaan – saatanpahan olla vain hieman varautunut, siinä kaikki.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.