Huhun anatomia

| Aiheet: Jumittelu | Kirjoittaja:

Kaverini oli viime viikolla onnettomuudessa, jossa ihmisiä loukkaantui vakavasti. Hän itse oli kuitenkin hyvin onnekas selviytyen lähinnä henkisillä kolhuilla, sairaalastakin kotiuttivat jo muutaman tunnin jälkeen.

Tuttavapiirissä huhumyllyä alettiin tietysti välittömästi kuumottaa oikein isolla suuttimella. Onnettomuudesta ei ollut kulunut kauaakaan, kun kyseisen kaverini isä sai puhelun. Jutut olivat ampuneet liikenteeseen ja lähteneet välittömästi lapasesta: nyt langan päässä oli kaverini omaan lähipiiriin kuuluva hätääntynyt henkilö, joka oli kuullut, että kaveriltani olisi onnettomuudessa repeytynyt toinen jalka kokonaan irti.

Onneksi isä oli kartalla ja tiesi missä todellisuudessa mentiin: raajojen lukumäärä oli ennallaan.

Jutun kuultuani aloin miettiä huhujen syntymistä. Miten on mahdollista, että vain pari tuntia onnettomuuden jälkeen liikkui varmaa tietoa irtirevenneestä koivesta?

Rikkinäisen puhelimen logiikkahan on helppo ymmärtää. Tässä tapauksessa alkuperäinen informaatio on luultavasti ollut, että on tapahtunut vakava onnettomuus – ihmisiä on loukkaantunut pahasti, mutta kaverini on kunnossa. Tällainen uutinen voi sitten suusta suuhun levitessään helposti vinksahtaa muotoon, jossa kaikki ovatkin loukkaantuneet. Tämän vielä ymmärtää, menee rikkinäisen puhelimen piikkiin.

Mutta mistä ihmeestä yhtälöön oli kaivettu irtonainen jalka? Eihän tuollainen juttu voi mitenkään olla väärinkuulemisen tai -ymmärtämisen seurausta (onnettomuudessa keneltäkään ei tietääkseni irronnut jalkoja). Huhuketjun jossain vaiheessa jonkun on täytynyt haluta hiukan maustaa kertomusta, puhua tietoisesti täyttä paskaa. Miksi? Kuka haluaa tällaisessa tilanteessa lyödä lisää löylyä ja aiheuttaa hölynpölyllään täysin tarpeetonta huolta ja ahdistusta?

Tätä ihmettelen.

Kommentit

  1. Voihan olla, että joltakin on oikeasti irronnut jalka, jos kerran ihmisiä ”loukkaantui vakavasti”. Eikö ihmisillä ole taipumus täyttää se tarinan tyhjä aukko omasta päästä.

  2. Kaatusin yläasteikäisenä fillarilla komeasti kirkonkylällä, puukässäluokan vieressä. Ko. kaatumistyyli – tangon yli suorin vartaloin poskella alastuloa pehmentäen – tunnettiin pitkään nimellä ”vetää heikit”. Ollessani nuolemassa haavojani seuraavan viikon, kelpo luokkatoverini maalasivat asfalttiin verijälkien viereen perinteisen leffaruumiskuvan sekä päivämäärän, jolloin turma tapahtui. Hyvän aikaa tämän jälkeen äitini luokse tuli vaivautuneena eräs paikkakuntalainen ja tiedusteli varovasti, olikohan se teidän poika, joka siellä oli heittänyt lusikan nurkkaan.

    Tässä tapauksessa rikkinäistä puhelinta oli kyllä hieman entrattu csi-merkinnöillä. Paskanpuhuminen ja tarinoiden suolaaminen sinänsä tuntuu monelle olevan tapa – jos jutussa ei ole tarpeeksi draamaa, sitä tehdään vaikka sitten suoranaisella valehtelulla.

  3. Kyllähän sitä itsekin tarinoidessaan tulee välillä käytettyä värikynää. Lapin lisälle on paikkansa, mutta on kuitenkin myös tilanteita, joissa olisi syytä pitäytyä kurinalaisesti vain karuissa faktoissa.

  4. Ihmettelen ihan samaa !

    Minun päälle ajoi noin vuosi sitten humalainen kuski, joka ajoi suoraan minun yli jossa ei ihme kyllä tapahtunut minulle mitään ”vakavempaa” mutta taju lähti ja eiku sairaalaan. Sairaalassa sain yhteensä 7 tikkiä ”vaan” ja sitten seuraavana päivänä kun äitini oli ilmoittanut että poika oli pahassa onnettomuudessa MUTTA on kunnossa niin tuli muutama adressi kotiin jossa valitettiin sitä että olin kuollut. Adressit tulivat viellä Tädeiltäni.
    Lopuksi selvisi että tarinaa oli myös ”muokattu# matkalla että tulisi mahdollisiman hyvän kuulonen JUORU.

  5. Ehkä tässä on sama tilanne, minkä kerran filosofoin oman suullisen ulosantini suhteen.

    Jos kaikesta itsestäni lähtevästä informaatiosta puolet jää kuulematta, puolet kuullusta ei ymmärretä ja puolet ymmärretystä ymmärretään väärin, mitä jää jäljelle? Olemattoman vähän. Kun tämän yhtälön mukaan puhuisin 12,5 prosenttia nykyisestä, jutuissa saattaisi olla jotain tolkkua.

    Puhuja puhuu yhtä, kehonkieli kertoo toista, kuulija kuulee kolmatta ja neljänneksi käsittää vielä omalla tavallaan. Samaan soppaan kun lisätään vähän ilkeänoloista mielikuvitusta, niin se on siinä.

    Vanhan sanonnan mukaan syytä on sysissä jos sepissäkin, mikäli taos on huono.

    Onneksi kaverisi voi hyvin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.