Mietteitä Sellosalista 18.9.2015

Jee, pitkästä aikaa konserttisalikeikka bändin kanssa, on ensitunnelmani Anssin Sellosalin keikasta. Näitä on odotettu, konserttisalissa musiikki on laadultaan hyvää, kaikista soittimista ja lauluista saa loistavasti selvää, äänenvoimakkuus on sopiva, kukaan ei töni mihinkään suuntaan, musiikista voi nauttia mukavasti pehmeällä penkillä istuskellen ja ohjelmisto on yleensä ollut hieman erilainen kuin klubikeikoilla. Mikäs sen mukavampaa! Ennen keikan alkua onkin kutkuttavaa miettiä, millä biisillä Anssi aloittaa, ja tuleeko koko bändi heti lavalle, vai esiintyykö Anssi ensin parin biisin verran soolona, kuten edellisellä Sellosalin keikalla.

Salin valot himmenevät, jännitys tiivistyy, ja sitten… Niin. Tanssilattialla. Koska kuulun niihin aktiivisiin faneihin, jotka käyvät Anssin keikoilla usein, on iltani tässä vaiheessa tavallaan hiukan pilalla. Klubikeikoilla tuo biisi saa virneen naamalle ja ihokarvat pystyyn, tanssittaa ja laulattaa ja lanne lähtee heti pyörimään. Mutta tänään, nyt se kertoo minulle vain yhden asian, sen, että settilista tänä iltana on todennäköisesti aivan sama kuin klubikeikoillakin. Se on pettymys, koska olen osa sitä kriittistä porukkaa, jonka Anssi taannoin mainitsi fb-päivityksessäänkin selittäessään nykyisten keikkojen samanlaisia biisilistoja. Ja kyllä minä sen saman settilistan klubikeikoilla (ja festareilla) ymmärränkin, erittäin hyvin. Mutta nyt ollaan konserttisalissa, missä yleisö on kuitenkin hyvin toisenlaista kuin klubeilla. Tällaisessa paikassa yleisö kyllä malttaisi kuunnella muutakin materiaalia!

Keikka etenee siis kuten suurin osa muistakin keikoista tänä vuonna, ollen identtinen mm. edellisviikon Virgin Oilin keikan kanssa (eli biisit ovat Tanssilattialla, Milla, Sydämet, Puistossa, Levyhylly, Levoton tyttö, Battle, Karhu, Viimeinen yö, Nostalgiaa, Piirrä minuun tie, Aamu, 1972, Nla, Kuolleen miehen kitara, Maitohapoilla ja Bemari). Toki bändi esiintyy hyvin kuten aina, soitossa ei ole kerrassaan mitään moitittavaa, keikkahan on musiikillisesti erittäin loistava. Mutta. Tämä Anssin nykyinen keikkakonsepti bändin kanssa on selkeästi suunniteltu eritoten klubeille, missä yleisö on tärkeää saada alusta asti mukaan ja riehaantuneeksi, ja se pitää pitää tiukassa otteessa koko puolitoistatuntisen ajan. Klubeilla tämä toimiikin hyvin, jengi on aivan täpinöissän, laulaa mukana ja on kaikin tavoin innostunutta, usein suorastaan kiihkeää. Fiilis on katossa, keikan jälkeen sekä artisti että yleisö ovat kaikkensa antaneita.

Konserttisalissa yleisö on kuitenkin erilaista. Suurin osa porukasta on varsin hillittyä ja hallittua, hitusen jäykkääkin. Tämä tarkoittaa sitä, että yleisö ei juuri osallistu keikan kulkuun. Yhteislaulua ei pahemmin kuulu Anssin sitä pyytäessäkään, ja vaikka kiltisti kyllä taputetaan silloin kun Anssi näyttää mallia, taputukset eivät oikein lähde aidosti yleisöstä itsestään. Biisien väleissä kyllä taputetaan innokkaasti, vihelletään ja kiljutaankin yllättävän paljon, mutta itse biisit mieluummin vain kuunnellaan. Ja vaikka meidän aktiiviporukkamme taputtaa myös biiseissä aina niissä kohdissa, joissa tiedämme että pitää taputaa ja heiluttelemme käsiä aina kun se kuuluu biisin koreografiaan, niin se ei oikein riitä tunnelman luomiseen. Ei se muun yleisön vika ole missään nimessä, mutta peräänkuulutan sitä, että Anssin pitäisi muistaa erilaisten esiintymispaikkojen yleisöjen erilaisuus, ja tarjota tämänkaltaiselle yleisölle ehkä jotain muuta. Kun yleisö on valmis kuuntelemaan rauhassa biisin kuin biisin, antamaan mahdollisuuden mille tahansa kappaleelle ja kun tunnelmaa ei tarvitse nostattaa samalla tavalla kuin klubikeikoilla, niin sille voisi ihan hyvin tarjoilla vaikka pari harvinaisempaa kappaletta taikka vaikka pari Anssin soolobiisiä johonkin väliin.

Yleisö kyllä varmasti tykkää keikasta ja paljon (senhän kertovat jo keikan jälkeen annetut seisovat aplodit), se vain osoittaa sen tavallista hillitymmin. Jutellessamme Anssin kanssa keikan jälkeen tämä sanoo jotain siihen suuntaan, että Suomessa on lukuisia loistavia bändejä, mutta soolokeikoilla hän on varmasti Suomen paras. Olen tästä hyvinkin samaa mieltä, Anssin soolokeikkoja ei voita mitään. Ne ovat aina erilaisia, aina ainutlaatuisia, ja niissä on aina todella intiimi, lämminhenkinen ja välitön tunnelma. Sitä tunnelmaa jäin tältä keikalta kaipaamaan. Sillä vaikka yleisö tykkäsi, jäi tunnelma kuitenkin jotenkin viileäksi ja jäykäksi, asiallisen arvostavaksi. Vaikka Anssi heilui ihan lavan edessä ja tulipa lavan reunalle istumaankin, silti se lämpimin tunnelma jäi saavuttamatta. Yleisön ja artistin väliin jäi nyt se pieni, ratkaiseva kuilu. Ja minä uskallan väittää, että toisenlaisella settilistalla se lämmin tunnelma olisi voitu saavuttaa ja kuilu kuroa umpeen. Jään kovasti kaipaamaan Anssin edellistä Sellosalin keikkaa, se kuuluu nimittäin edellisen kiertueen ehdottomasti parhaimpiin. (Anssi, jos et muka muista sitä keikkaa, niin käy ihmeessä lukemassa Marin keikkaraportti täältä ja jokainen, joka haluaa tarkista kyseisen keikan settilistan, niin se löytyy Harhaasta, tarkemmin tuon sivun kohdasta 23.10.2013 ESPOO, Sellosali.)

En silti moiti keikkan musiikillisia ansioita. Anssi on iskussa, bändi on iskussa, kaikki menee näillä keikoilla nykyään aivan nappiin. (Ehkä joskus jopa liiankin nappiin, ei kai vaan pieni leipääntymisen poikanen heiluttele jossain nurkassa…) Tuntuu, että keikoista on tullut aivan liian rutiininomaisia, poissa on hauskuus ja spontaanisuus. On väistämättä hiukan tylsää, kun osaa biisilistan ulkoa ja tietää Anssin spiikitkin jo sanasta sanaan. On toki hauskaa, kun osaamme mm. taputtaa Miten sydämet toimii -biisissä siinä yhdessä kohdassa, missä muu yleisö ei, ja tiedämme kaikkien muidenkin biisien yleisölaulatukset, sormimerkit ja käsiliikkeet, mutta se hauskuus ei aina jaksa naurattaa läpi koko keikan. Yllättymisen hetket ovat vähissä. Onneksi tänään tulee pari hiukan uutta spiikkiä, ja ainakin Bemarista tulee hitusen totutusta erilaisempi versio. Mutta yllätykset ovat vähissä, ja erityisesti tällaisilla keikoilla se ärsyttää, kun mahdollisuuksia olisi niin moneen muuhunkin! Anssi itse vetoaa keikan jälkeen siihen samaan mihin aina, ei ole ehditty harjoitella. Mutta jos välissä olisi ollut vaikkapa pari soolobiisiä, kuten edellisellä Sellosalin keikalla, ei sen kummempaa harjoittelua olisi tarvittukaan!

Kuulostan kyllä nyt kauhean negatiiviselta, paljon enemmän kuin mitä oikeasti oli tarkoituskaan. Sillä kyllähän minäkin keikasta tykkäsin. Mutta kun on nähnyt niin usein tämän saman keikan, niin silloin jotenkin odottaa hieman enemmän tällaiselta spesiaalikeikalta. Joka tapauksessa oli mukavaa kuunnella näitä biisejä nyt paikallaan nautiskellen, maistellen eri soittimista lähteviä ääniä ja ihaillen koko bändin upeita, lahjakkaita muusikoita. En tietenkään jäisi pois näiltä keikoilta mistään hinnasta, mahdoton ajatuskin! Anssin ja bändin soittoa ja laulua on aina ilo kuunnella. Sydämessä sykähtää joka kerta, kun keikan ensimmäiset soinnut kajahtavat ilmoille, vaikka se sykähdys joskus olisikin hieman pienempi. Hymyilen ja muistelen tätäkin keikkaa lämmöllä, kaikesta huolimatta. Vaikka vain siksi, että Karisalmi oli keikan jälkeen kohdatessamme niin hassu. Sellaisia juttuja on aina syytä muistella aivan erityisellä lämmöllä. Ja siksi, että kaveriporukkaamme on aina yhtä kiva tavata keikoilla. Kiitän siis keikasta ja jään yhtä innolla odottamaan seuraavia koitoksia kuin aina ennenkin. Ja toivon, että kukaan ei tämän perusteella luule, että keikka olisi ollut huono, sillä sitä se ei missään nimessä ollut. Jos olisin nähnyt bändin nyt ensimmäistä kertaa, olisin taatusti niin innoissani, etten meinaisi pysyä pöksyissäni… Lisäksi toivon, että ehkä jo seuraavalla keikalla setissä olisi joku hämmästyttävä biisi (kuten se Mihin tahansa!!!), tai edes joku Vain elämää -biisi… No se jää nähtäväksi, mutta se on varmaa, että keikoilla tavataan taas!