Keikkarapsa: Kohti toista kierrosta

Haaviston tukikonsertti la 20.1.2018 Tavastia-klubi, Helsinki

G Livelabin tukikeikalla kolmisen viikkoa sitten olimme saaneet kuulla, että lisää samaa on tiedossa Tavastialla, joten osasimme varautua ja kun liput pullahtivat myyntiin, olimme valmiina. Kiire olikin, sillä keikka myi todella pikaisesti loppuun. Nyt on tiedossa paljon laajempi artistikattaus, sillä etukäteen tiedettiin, että paikalla on ainakin Vesala ja useita räppäreitä. Saimme myös varmistuksen sille, että Tres Cojones (Mare Nordenstreng, Olavi Uusivirta ja Anssi Kela) esiintyy myös. Ja vaikka ei esiintyisikään, liput olisi tullut hankittua joka tapauksessa, sillä Tavastian täysi kiinnostavia esiintyjiä kyllä riittää meille!

Keikan lopullinen esiintyjälista aikatauluineen julkistettiin paria päivää ennen keikkaa, ja siitä näki, että useimmille artisteille on varattu parin biisin slotti ja muutamille hieman pidempi hetki esiintyä. Illan päättää Vesala. Hän on ilmeisestikin yksi tämän illan artistikaartin pääkokoajista, mutta eipä hänellekään ole enempää tarjolla kuin puoli tuntia. Esiintyjiä on niin paljon, että Tavastian ovet avataan jo kuudelta ja ensimmäinen esiintyjä nousee lavalle puoli seitsemältä. Parasta siis olla ovella ennen sen aukeamista, koska eturivin paikka olisi kiva. Ilta on pitkä, ja lavan reunaan voi nojata mukavasti jos ei jaksa seisoa koko aikaa.

Kavereiden kanssa kokoonnutaan ensin vähän etkoilemaan ennen Tavastialle siirtymistä. Hieman ennen kuutta tarkistamme, että Tavan ovella ei ole jonoa, mutta kun puolisen tuntia myöhemmin ilmestymme taas paikalle, toteamme, että meidän ja ovenkahvan välissä on jo puolisen tusinaa ihmistä. No ei se mitään, perustetaan siis yhdessä jono ja asetutaan ennen meitä tulleiden perään. Jono lähtee nopeasti kasvamaan alamäkeen, ja kun ovi aukeaa kuudelta, jonon häntäpää on jo jossain todella kaukana.

Tavastialla siirrytään suoraan sisäoven jonoon ja pidetään siinä paikkoja kavereille, jotka käyvät tutustumassa myyntipöydän antimiin tai hankkimassa juomia, ja kun ovi aukeaa, kiirehditään varaamaan lavaneduspaikkoja. Osa seurueestamme nappaa hyvät paikat ”Tuomaksen puolelta” meidän loppujen iskiessä kyynärpäämme lavan reunalle ”Antin puolella” keskipaikkojen mennessä niille, jotka ovat jonottaneet pisimpään. He taitavat olla Vesalan faneja.

Tässä ei tarvitse kovin kauaa odotella, ennen kuin alkaakin jo tapahtua. Illan juontaja Katja Ståhl toivottaa yleisön tervetulleeksi ja laskee melkein saman tien lavalle tapahtuman ensimmäisen artistin eli Liemisen ja hänen Linnut-yhtyeensä. Lieminen on näitä uudempia, nuoria muusikoita, jonka nimi on tullut jo muutaman vuoden ajan vastaan festarien artistilistauksissa ja muissa yhteyksissä, mutta josta muuten en tiennyt yhtään mitään. Kaveri lienee hevitaustainen ja vaikka hänen poppinsa onkin hieman räppiin vivahtavaa, hän osaa selvästi laulaa ihan oikeasti ja vielä soittaa kitaraakin. Bändissä on myös ihan oikeat soittimet eikä vain deejiin pöytää ja jotain efektivehkeitä.

Tällaisen illan avaaminen on vähän ikävä slotti, sillä kaikki yleisö ei ole vielä paikalla ja ne, jotka ovat, eivät ole vielä ihan valmiita musiikille tai odottavat omia suosikkejaan. Hyvin Lieminen silti vetää ja sympaattinen mies saa helposti yleisön lämpiämään kolmen biisinsä aikana. Yksi niistä on Karjalaiselta lainattu Sekaisin, joten tässähän pääsee jo hieman laulamaan mukana! Viimeisessä kappaleessa lavalle ilmestyy fiittaamaan joku minulle tuntematon räppäri, joka myöhemmin illan aikana paljastuu yhdeksi MC Taakibörstan jäseneksi, olisiko Davo.

Kun paikalla on oikeat bändit oikeine soittimineen ja kaikki musiikki soitetaan oikeasti eikä nauhoilta, roudaukseen menee väkisin hieman aikaa ja juontaja Katja Ståhl saa paikata näitä tyhjiä hetkiä parhaansa mukaan pistämällä yleisön taputtamaan edelliselle artistille ja huutamaan illan teemaan sopivaa iskulausetta ”Siksi Pekka”. Mutta hyvin ammattilainen tämän hanskaa, ja koska me olemme sentään Tavastian yleisö, huudot irtoavat helposti ja ihan tarpeeksi tahdissa. Jossain konserttisalissa ei todellakaan lähtisi, mutta Tavastia on aina Tavastia, oli tilaisuus mikä hyvänsä.

Pariisin Kevään nokkamies Arto Tuunela on tänä iltana liikkeellä yksin vain akustisen kitaran kera. Hänen setissään on kaksi kappaletta hänen bändinsä ohjelmistosta, ja ne kuulostavat ihanan kauniilta akkariversioina. Arto näyttää näin soolona paljon rennommalta kuin bändinsä kera, ja häntä on mukavaa katsella ja kuunnella.

Taas roudataan, ja lavalle nousee nyt Scandinavian Music Groupin akustinen kvartetti. Tai no jos laskee tarkemmin, heitä on kyllä viisi mutta uskotaan, tämä on ”kvartetti”. Eikä se nyt ihan akustinenkaan ole, koska soittimina ovat nyt akustinen kitara, rummut ja pedal steel, joka taitaa kaivata sähköä mutta ei se mitään. Kokkosen siskokset laulavat ja kolme ensimmäistä biisiä on SMG:n omaa kamaa vuosien varrelta. Neljännen biisin intron ekoista nuoteista tajuaa, että nyt tulee jotain vähän muuta ja lavan takaa ilmestyy kolmaskin laulusolisti paikalle (henkilö, jota en tämän aikana lainkaan tunnistanut mutta myöhemmin selvisi. että hän on Vesta) – ja nyt yleisökin laulaa onnellisena mukana kuinka sinä lähdit pois ja minä katselin parvekkeelta loittonevaa selkääsi. Ai että, hyvä päätös tälle minisetille!

Bändikamat veks, joten nyt tulee räppiä. Lavalle nousee iloisia tummaihoisia kavereita, eli siinähän ovat Seksikäs-Suklaa ja Dosdela, ja deejiinä taitaa hääriä itse Prinssi Jusuf! Seksikäs-Suklaa on tämän esityksen ensimmäinen laulusolisti, ja biisissä irvaillaan selvästi Keskisen Vesalle. Miksaus ei ole paras mahdollinen, ja nyt todella harmittaa että kaikista lyriikoista ei saa selvää. Prinssi Jusuf nappaa mikrofonin seuraavaa biisiä varten (ja kaverit fiittaa). Nyt vasta lavalle nousee tämän possen nimekkäin mies eli Musta Barbaari omaa biisiään varten. Miehillä on aikaa vielä neljänteenkin kappaleeseen, kun koko nelikko vetää hillittömäksi korvamadoksi tarttuvan Bussi täynnä somalei ja yleisökin pomppii ja huutaa riemulla mukana etenkin kun biisi vain jatkuu vaikka taustanauha vaihtuu Daruden Sandstormiksi. Jäbillä on karismaa ja moovsit ovat enemmän kuin kohdallaan.

Yleisö on edellisten esiintyjien jäljiltä ihan fiiliksissä koko roudaustauon ajan, ja nyt tosiaan taas roudataan ihan kunnolla, sillä räppäreiden ja taustanauhan jälkeen lavalle on taas tulossa oikea bändi. Vesta on nousevan polven nuoria pop-artisteja, ja hänellä on selvästi särmää enemmän kuin monella muulla pop-taivaalle tavoittelevalla pikkutytöllä. Hänen settiinsä kuuluu vain kaksi biisiä, molemmat omaa tuotantoa, mutta nyt on sanoituksia, joita pitäisi päästä kuuntelemaan ajatuksella ja nyt on myös biiseihin ja tilanteeseen sopivaa tulkintaa. Ehdottomasti seurantaan.

Bändikamat pois, sillä seuraavaksi mennään taas puhelaulun puolelle. MC Taakibörsta on alan pioneereja Suomessa, ja pitkän hiljaiselon jälkeen tämä räppärikolmikko Davo, Kehäkettu ja Setä Koponen taustallaan DJ Didier on taas aktivoitunut. Nyt ollaan vanhan Olari-possen ytimessä, espoolaista lähiöräppiä ihan mun omilta huudeilta! Kappaleita en tunne (enkä edes yritä tunnistaa), mutta nyt lyriikoissa ollaan ryyppäämisen ja rällästämisen lisäksi tosissaan nostamassa Haavistoa presidentiksi ja samalla teemalla he ovat myös biisien välispiikeissä paljon selvemmin kuin muut illan artistit. Kolmikko ottaa yleisönsä mainiosti ja meidänkin nelikko laulaa nyt hartaasti mukana jollain Kehäketun kännyyn taltioituneella videonpätkällä.

Tunnelmasta aivan toiseen, sillä nyt esiintymisvuorossa on pohjoissaamelainen Hildá Länsman bändeineen. Pienikokoinen Hildá itse on sonnustautunut saamelaisasuun ja lavalle tultuaan hän tervehtii yleisöä saameksi ja ottaa käteensä kuvioidun noitarummun, eli nyt taitaa olla tiedossa vähän etnisempää musiikkia. Hildá yhdistää mainiosti nykypopin ja saamelaisperinteen. Erittäin kuunneltavaa ja kiinnostavaa musiikkia! Kaksi ensimmäistä kappaletta ovat joikuja, ja kolmannessa on myös lyriikkaa (ilmeisestikin pohjoissaameksi). Eturivien yleisö hakee noitarummun erikoista tahtia seuraten taputusrytmiä ja viimeisessä kappaleessa jo joikataankin mukana, tai ainakin auotaan suuta ja lauletaan jotain sinne päin. Yleisö on ihan fiiliksissä ja Hildá bändeineen tuntuu iloitsevan saamastaan vastaanotosta. Todella kiva esitys!

Mitä, joko on pakko palata peruspopin äärelle? Tätä olisi kuunnellut pidempäänkin. Nyt roudaustauko kestää niin kauan, että taustanauhakin pannaan jo päälle, mutta siinä menee aikansa kun lavalta kanniskellaan kamaa pois ja uutta tilalle, ja osa sinne kohta nousevista soittajista ilmeisestikin haluaa pikaisesti tsekatakin kamansa. Ihan turhaa hienostelua, mutta ainakin nyt selviää, että Anssi Kelan bassonurkka on tänään enemmän meidän puolellamme lavaa kuin siellä, missä se viimeksi oli. Katja Ståhl hauskuuttaa yleisöä ja ihastelee Markus Nordenstrengin harrasta pedaalilaudan paikoilleen asettelua.

Olavi Uusivirta nousee nyt lavalle soolona, vain akustisen kitaran kera. Hänen ensimmäinen kappaleensa on erobiisi Jenni, joka alkaa kuten normaalisti, mutta joka on loppupuolella saanut aivan uuden sanoituksen. Biisin geneerinen kertojaminä paljastuukin Sauliksi, jolloin me tietenkin tiedämme, kuka tätä tyttöystävä Jenni on. Eron ja tavaroiden jakamisen sijasta biisin lopussa keskitytäänkin nyt tuleviin presidentinvaaleihin ja siihen, ketä Jenni oikein mahtaakaan äänestää. Yleisö hihkuu! Olavin toinen soolokappale on hauska ja vauhdikas Punavuoriblues.

Olavi siirtyy rumpusetin taakse ja kutsuu lavalle seurakseen muut trio Tres Cojonesin jäsenet eli Mare Nordenstrengin ja Anssi Kelan. Anssilla on taas se 12-kielinen basso, joka nähtiin jo viime keikalla. Miehet ilahduttavat yleisöä ensin parilla hupaisalla anekdootilla mm. Olavin rumpujensoittokokemuksesta ja sitten annetaan yhdessä aplodit 70 vuotta juuri täyttäneelle Remu Aaltoselle, jolla on parhaillaan oma keikka Jäähallissa. Meille onnettomille, jotka nyt missasimme tuon Remun uran päättäjäiskeikan, tarjoillaan ensimmäisenä Hurriganesin tunnetuksi tekemä I Will Stay (Olavi laulusolistina). Seuraavaksi vedetään vaalibiisi Siksi Pekka, riemukkaan menevä punk-renkutus, jota varten takahuoneesta ilmestyvät SMG:n Kokkoset laulamaan taustoja vapaaseen mikkiin. Anssi heittää kesken biisin lyhyen bassosoolon nostaen talvisaapastaan keskimonitorin päälle, ja yleisöä laulatetaan. Yksinkertainen kertsi, kaikki osaavat.

Anssi vaihtaa bassonsa kitaraan, koska lavalle marssii nyt näiden kolmen sankarin seuraksi huomattavasti maineikkaampi basisti, Sami Yaffa! Onko Tres Cojones nyt Cuatro Cojones? Anssi siirtyy keskimikrofonin ääreen laulamaan Tom Pettyn tapaan, kuinka missään tapauksessa ei luovuteta, heyyy baby! Ja me laulamme mukana ainakin kertosäkeessä. Hyvä tavaton tuota Samia, on se vaan mies paikallaan tuon basson kanssa! Seuraavaksi lauluvuorossa on Mare, ja nyt kerrotaan, kuinka vapaa maailma rokkaa. Tres Cojones on nyt selvästi Caballo Loco, sillä tämän Neil Young -biisin taustat vedetään sen verran rajulla kädellä ja säröisellä kitaralla että huh huh! Anssi harppaa lavamonitorien ohitse tasapainoilemaan aivan lavan reunalla suoraan meidän sylissämme ja iskee samalla kunnon sooloa kehiin. Tässähän tulee ihan kuuma!

Bändi pitää taukoa sen verran, että Anssi ehtii laittaa kitaran syrjään ja etsiä unohtuneita lunttilappujaan (Marelta löytyy) ennen kuin he käynnistävät vikan kappaleensa. Sehän on Ratsian Lontoon skidit, aivan vanhan Suomi-punkin parhaimmistoa ja todella oivaltava kohtalaisen yksinkertaisesta sanoituksestaan huolimatta. No nyt heitetään tukkaa, pogotaan ja lauletaan mukana, me kaikki osataan tämä! (No okei okei, mä osaan, mut mä olenkin juuri oikeaa ikäluokkaa.) Sami ärähtää mikkiinsä ”Im so bored” -lainin ja Anssi yrittää selvitä muista sanoista Maren laulaessa ne vastausrivit. Tää oli kova, punk will never die!

Edellisen setin aikana pintaan noussutta hikeä kuivatellaan nyt Pekka Haaviston sopivan tiiviin ja asiallisen vaalipuheen aikana. Tämä monessa mukana ollut ja sopivan sisäsiisti poliitikko on aloittanut julkisen uransa kirjoittelemalla silloin seiskytluvun lopulla parikymppisenä jäbänä punkbändeistä pienlehtiin kuten Kompostiin, ja ne lehdet ja punk-aatehan olivat pohjana vihreän liikkeen heräämiselle Suomessakin ja sittemmin Vihreä liitto -puolueelle. Silloin minäkin, jo parissa äänestyksessä Ankkalinnan tunnetuimmille asukkaille ääneni tarjonnut nuori, löysin itselleni sopivia oikeita ehdokkaita.

Puheet seis ja takaisin musiikin pariin! Lavalla roudataan taas bändiä varten. Nämä kaverit taitavat olla Vesalan taustabändiä, mutta eikö tässä pitänyt olla vielä yksi räppäri ohjelmassa? No on toki, Paperi T, mutta hänellä onkin taustallaan nauhan sijasta koko Vesalan bändi! Ensimmäisessä biisissään Sä jätät jäljen hänellä on mukana fiittaamassa pitkään punaiseen kolttuun verhoutunut kaunisääninen Ona Kamu. Toisessa biisissä, Elokuvassa, lavalle nousee fiittaamaan Vesala ja yleisö hihkuu!

Paperi T poistuu lavalta ja keikka jatkuu suoraan Paula Vesalan keikkana, koska bändihän on jo paikalla eikä roudaustaukoa tarvita. Ensimmäinen kappale on kaunis Auringon lapsi, joka on laina Pekka Strengiltä. Vesala soittaa tässä Telecasteria. Loput biisit ovat omaa tuotantoa, ja niistä ensimmäisenä lähtee roolirajojen rikkomisesta kertova Tytöt ei soita kitaraa (no justhan tämä tyttö soitti!), josta jatketaan isompiin hitteihin. Ensin Tequila, jossa taustalaulajat vetävät ihanaisia kuvioitaan introssa, ja sitten Muitaki ihmisii.

Vesalan setin ja koko illan saa päättää Älä droppaa mun tunnelmaa, johon huudetaan bäkkäriltä kaikki vielä paikalla olevat muusikot mukaan, ja Tavastian lava saadaan iloisesti täyteen. Taakibörstat loikkivat seassa valtaamassa laulumikrofoneja ja innostamassa yleisöä. Olavi Uusivirta kuvaa virnuillen instastooria ja koko yleisö laulaa mukana. Jossain välissä mikki työnnetään lavalle ilmestyneen Pekka Haavistonkin suuhun, jolloin hän lausuu siihen poliitikon asialliseen tyyliin ”älä droppaa mun tunnelmaa” muiden lavalla olijoiden laulaessa biisin lopun laalalaalaata siinä ympärillä.

Todellinen hyvän mielen keikka! Näissä erilaisissa hyvän artistikattauksen kampanja- ja hyväntekeväisyyskeikoissa on se loistava puoli, että näissä pääsee näkemään laajalti esiintyjiä hyvin erilaisista genreistä. Näin tulee kuulleeksi sellaisia artisteja, joiden omille keikoille ei olisi missään tapauksessa tullut lähtemään, ja seasta on mukavaa poimia sekä sellaisia, joita kannattaa alkaa seurata tarkemmin jatkossa että sellaisia, jotka voidaan nyt laittaa kategoriaan ”no niin, tää on nyt nähty, mutta ei välttämättä tarvitse mennä toistamiseen”. Näin kuulee livenä hittibiisejä, joskus hyvinkin tavallisesta poikkeavina sovituksina, ja näin näkee lavalla yhdistelmiä, jotka eivät ole ennen esiintyneet keskenään eivätkä ehkä tule tekemään sitä ikinä toistamiseen. Esiintyjät ovat enimmäkseen myös normikeikkoja rennomman ja iloisemman oloisia.

Tässä pitäisi kai nyt tasapuolisuuden nimissä mennä tsekkaamaan, millaiset tukikonserttikattaukset muilta ehdokkailta löytyy ja jos siellä on tarpeeksi hyvät bändit, voisi harkita menemistä. Eikun höh, eikö niillä muilla muka ole Tavastiaa varattuna tätä varten? Tai edes Cirkusta tai Virgin Oilia? Me tarvitsemme ehdottomasti lisää tällaisia keikkoja! Mut hei, äänestetään kaikki siten että tulee toinenkin kierros, sillä nyt jo luvattiin että tätä herkkua tulee lisää jos se seuraava kierros saadaan. Anssikin lupasi eilen keikan jälkeen ilmestyä keikkatauoltaan taas estradille, jos näin tapahtuu.

Settilista

Lieminen ja Linnut:
Tsägäpeliä
Sekaisin (J. Karjalainen)
Tääl on Lieminen

Arto Tuunela:
Ehkä kaikki palaa itsestään ennalleen
Matkalla etelään

Scandinavian Music Group:
Näin minä vihellän matkallani
Vieläkö soitan banjoa?
Suurin rakkaus
Sinä lähdit pois feat. Vesta (Ultra Bra)

Musta Barbaari, Seksikäs-Suklaa, Dosdela, Prinssi Jusuf:
Vesa Keskinen
joku biisi (Mitä mustempi?)
Eilen me naura
Bussi täynnä somalei

Vesta:
Ota varovasti
Sun katu

MC Taakibörsta:
kolme räp-kappaletta

Hilda Länsman Group:
kolme joikua

Olavi Uusivirta:
Jenni
Punavuoriblues

Tres Cojones feat. Sami Yaffa:
I Will Stay (The Lollipops)
Siksi Pekka
I Won’t Back Down (Tom Petty)
Rockin’ in the Free World (Neil Young)
Lontoon skidit (Ratsia)

Haaviston puhe

Paperi T:
Sä jätät jäljen feat. Ona Kamu
Elokuva feat. Vesala

Vesala:
Auringon lapsi (Pekka Streng)
Tytöt ei soita kitaraa
Tequila
Muitaki ihmisii
Älä droppaa mun tunnelmaa